Puolustusministeri Jussi Niinistö lähestyi minua kirjeitse. Hän kiitteli minua vuolaasti isänmaan hyväksi tehdyistä uhrauksista. Laveasti tulkittuna olin ministerin silmissä sodat käynyt mies ja näin ansainnut paikkani kansakunnan kaapin päällä Häyhän Simon ja Törnin Laten vierellä. Veteraani-statukseni vahvistettiin Jussin allekirjoittamalla kunniakirjalla sekä luottokortin näköisellä muovilla, jota sopisi vilautella kaikkialla, jossa veteraaneille myönnettäisi alennuksia taikka säpiä. Varsinaista saldoa kortille ei pettymyksekseni oltu ladattu. Tarkistin asian puolustusministeriöstä. En olisi pitänyt milkun kipurahaa liioiteltuna. Olen nimittäin jo jonkin aikaa ihmetellyt univaikeuksiani ja sitä, miksi löin aina maihin kuullessani lentokoneen äänen. Helikopterit etenkin panevat hikoiluttamaan, kuten myös sameat uimavedet mahdollisine iilimatoineen. Olen siis traumatisoitunut sodassa. Tarvitsen apua, ja etenkin kuntoutusta.
YK- joukoissa palvellessani en osannut jännittää. Olin ehyt ja rento sekä tiesin mitä hain – palkkaa hötkyilemättä. Toki tukikohtamme hoodeille tuli hajanaisia kranaatteja silloin tällöin ja leiriimme yritettiin änkeä paikallisten voimin muutaman kerran. Miestappioita kotileirissä ei koettu, mutta erään turggulaisen "taistelijan" RK-62 lähti tukemaan serbien tulivoimaa sekä maastopuku, jossa ei valitettavasti ollut juuri sillä hetkellä turggulaista sisällä. Pääasiassahan me illat rentouduttiin saunomalla, eikä siitä kesken viitsinyt muutaman kranaatin vuoksi lähteä shelttereihin rynnimään. Olisi jäänyt tukka märäksi ja hoitoaineet laittamatta. Naapurissa Britit ja Ryssät rynnivät kyllä kypärät yhteen kolisten joka jysäyksen jälkeen poteroihinsa. Hymyiltiin heille hyväntahtoisesti pyyhkeittemme alta.
Lomakuljetukset Vukovarista Plesoon tehtiin osin helikoptereilla, joita serbit votkuli-päissään ammuskelivat ratokseen. Iloon yhdyttiin kopterin ovensuussa tehdyin harhautuksin. Lätkästäkin tutuksi tulleet ”vettä korvasta -hupailu” kirvoitti usein jopa valojuova-ammuksia taivaalle, jotka näyttivät upeilta hämärässä. Yhtä kopteria lukuun ottamatta lysti oli molemmin puolista – kovaonnisen HeKo:n maahansyösyssä muonavahvuudesta yliviivattiin lääkintäupseeri ja paikallinen pilotti, mutta harvoinpa sodat täysin ilman vainajia soditaan.
Näin veteraaniksi aateloituna aion käyttää jatkossa asemani suomia etuisuuksia hyväkseni. Pysäköin vastedes autoni markettien oven suuhun inva-paikalle. Otan myös kursailematta vanhuksille varatut istumapaikat haltuuni joukkokuljetusvälineissä, jos niillä joskus matkustan. Kustaan Kartanossa käyn lounastamassa arkisin valtion piikkiin. Erityisruokavaliooni liitän pehmeän naudan sisäfileestä valurautapannulla paistetun medium-pihvin vaihtuvilla päivän perunoilla (vakaumukseni estää syödä sikaa taikka kasviksia maksutta).
Meinaan myös masinoida ystävyysottelun vesipallossa talvi- ja jatkosodan veteraaneja vastaan, jos saan joukkueen kasaan taistelutovereistani – suurin osa YK-miehistä ei kyllä osaa uida, huhutaan Balatonin rannoilla, mutta luulen että meillä on silti sauma yllättää. Psyykkauksen aion aloittaa altaan reunalla tapahtuvan joukkueiden esittelyn aikana nännättämällä vanhusten avanteille ja uimavaipoille. Ottelua pidän epäonnistuneena, riippumatta lopputuloksesta, jos yhtään vastustajaa ei huku taikka pidä elvyttää. Maalivahtia ainakin aion pitää pinnan alla kuplattomuuteen saakka. Altavastaajina meillä on koodiston mukainen lupa operoida harmaalla alueella.
Sunnuntaina vietettiin puolustusvoiman lippujuhlaa Helsingissä. Veteraanina ja useiden aselajien eritysasiantuntijana odotin Ylipäälliköltä kutsua tilaisuuteen. Tuomiokirkon portaiden juurella röhnötti ryhdittömän näköisiä aseveljiä, joiden rivistössä olisin erottunut edukseni, mutta Saukki suhtautui osallistumiseeni nuivasti. Antoi rivien välistä ymmärtää, että sinänsä kiistaton sotasankaruuteni ei olisi verrannollinen talvi- ja jatkosotien mainetekoihin. Taisteluni Balkanilla ei kuulemma merkitsevästi ole vaikuttanut Suomen itsenäisyyden säilymiseen. Pidän presidentin linjausta luutuneena ja Tali - Ihantala taisteluja ylidramatisoituina. Koettelemuksitta en minäkään sodastani suinkaan selvinnyt. Vuosi Brittiläisen keittiön armoilla traumatisoi vahvankin psyykeen parantamattomaan kuntoon.
Noh josko sitten itsenäisyyspäivänä kutsu tulisi.
Ei tartte kyllä mitään – kunnia oikeille veteraaneille ja YK-smurffit syvään kyykkyyn!
YK- joukoissa palvellessani en osannut jännittää. Olin ehyt ja rento sekä tiesin mitä hain – palkkaa hötkyilemättä. Toki tukikohtamme hoodeille tuli hajanaisia kranaatteja silloin tällöin ja leiriimme yritettiin änkeä paikallisten voimin muutaman kerran. Miestappioita kotileirissä ei koettu, mutta erään turggulaisen "taistelijan" RK-62 lähti tukemaan serbien tulivoimaa sekä maastopuku, jossa ei valitettavasti ollut juuri sillä hetkellä turggulaista sisällä. Pääasiassahan me illat rentouduttiin saunomalla, eikä siitä kesken viitsinyt muutaman kranaatin vuoksi lähteä shelttereihin rynnimään. Olisi jäänyt tukka märäksi ja hoitoaineet laittamatta. Naapurissa Britit ja Ryssät rynnivät kyllä kypärät yhteen kolisten joka jysäyksen jälkeen poteroihinsa. Hymyiltiin heille hyväntahtoisesti pyyhkeittemme alta.
Lomakuljetukset Vukovarista Plesoon tehtiin osin helikoptereilla, joita serbit votkuli-päissään ammuskelivat ratokseen. Iloon yhdyttiin kopterin ovensuussa tehdyin harhautuksin. Lätkästäkin tutuksi tulleet ”vettä korvasta -hupailu” kirvoitti usein jopa valojuova-ammuksia taivaalle, jotka näyttivät upeilta hämärässä. Yhtä kopteria lukuun ottamatta lysti oli molemmin puolista – kovaonnisen HeKo:n maahansyösyssä muonavahvuudesta yliviivattiin lääkintäupseeri ja paikallinen pilotti, mutta harvoinpa sodat täysin ilman vainajia soditaan.
Näin veteraaniksi aateloituna aion käyttää jatkossa asemani suomia etuisuuksia hyväkseni. Pysäköin vastedes autoni markettien oven suuhun inva-paikalle. Otan myös kursailematta vanhuksille varatut istumapaikat haltuuni joukkokuljetusvälineissä, jos niillä joskus matkustan. Kustaan Kartanossa käyn lounastamassa arkisin valtion piikkiin. Erityisruokavaliooni liitän pehmeän naudan sisäfileestä valurautapannulla paistetun medium-pihvin vaihtuvilla päivän perunoilla (vakaumukseni estää syödä sikaa taikka kasviksia maksutta).
Meinaan myös masinoida ystävyysottelun vesipallossa talvi- ja jatkosodan veteraaneja vastaan, jos saan joukkueen kasaan taistelutovereistani – suurin osa YK-miehistä ei kyllä osaa uida, huhutaan Balatonin rannoilla, mutta luulen että meillä on silti sauma yllättää. Psyykkauksen aion aloittaa altaan reunalla tapahtuvan joukkueiden esittelyn aikana nännättämällä vanhusten avanteille ja uimavaipoille. Ottelua pidän epäonnistuneena, riippumatta lopputuloksesta, jos yhtään vastustajaa ei huku taikka pidä elvyttää. Maalivahtia ainakin aion pitää pinnan alla kuplattomuuteen saakka. Altavastaajina meillä on koodiston mukainen lupa operoida harmaalla alueella.
Sunnuntaina vietettiin puolustusvoiman lippujuhlaa Helsingissä. Veteraanina ja useiden aselajien eritysasiantuntijana odotin Ylipäälliköltä kutsua tilaisuuteen. Tuomiokirkon portaiden juurella röhnötti ryhdittömän näköisiä aseveljiä, joiden rivistössä olisin erottunut edukseni, mutta Saukki suhtautui osallistumiseeni nuivasti. Antoi rivien välistä ymmärtää, että sinänsä kiistaton sotasankaruuteni ei olisi verrannollinen talvi- ja jatkosotien mainetekoihin. Taisteluni Balkanilla ei kuulemma merkitsevästi ole vaikuttanut Suomen itsenäisyyden säilymiseen. Pidän presidentin linjausta luutuneena ja Tali - Ihantala taisteluja ylidramatisoituina. Koettelemuksitta en minäkään sodastani suinkaan selvinnyt. Vuosi Brittiläisen keittiön armoilla traumatisoi vahvankin psyykeen parantamattomaan kuntoon.
Noh josko sitten itsenäisyyspäivänä kutsu tulisi.
Ei tartte kyllä mitään – kunnia oikeille veteraaneille ja YK-smurffit syvään kyykkyyn!