Veikko!!!

  • 9 640
  • 51

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Ote Veikon haastattelusta Ilves.com:ssa "Mitä IFK:ssa oikein tapahtui talven aikana?
Veikko Minun mielestäni Matikainen käveli valmennuksen ja jopa Frank Mobergin yli ottaessaan Calounin takaisin. Ei se ollut Janin vika, vaan johdon, joka pelkäsi, miten fanit reagoivat, jos Jania ei oteta ja hän meneekin Bluesiin tai jonnekin. Me pelattiin silloin sarjan parasta kiekkoa ja oltiin tehty eniten maaleja. Meille ilmoitettiin, että tänne ei tule enää lisää jätkiä. Viikon päästä Jan olikin tullut. Siinä vaiheessa ymmärsin, että jos pelit alkavat mennä huonosti, ei valmentaja näe huomista. Kun pelit alkoivat mennä sekaisin, se olikin valmentajan vika.

Jan on loistava pelaaja, jos hän on kunnossa. Mutta Jan ei todellakaan ollut kunnossa. Siitä huolimatta sitä peluutettiin väkisin ykkösketjussa ja ykkösylivoimassa. Matikainen oli päättänyt, että koska Jan on hankittu, sitä myös peluutetaan.

Sitten tehtiin ratkaisu, joka on mielestäni aina aika ihmeellinen, eli otetaan kakkosvalmentaja vastuuseen. Nekään eivät saaneet mitään aikaan ja silloin tehtiin se virhe, että ruvettiin vain puolustamaan, vaikka meillä oli liigan paras hyökkäyskalusto! Ei meille tehty paljon maaleja, mutta ei me tehty niitä itsekään. Alkukaudesta tehtiin 5-6 maalia per ottelu ja nyt tehtiin yksi tai kaksi.

Mua oltiin myymässä Tepsiin. Viimeisenä siirtopäivänä Matikainen sanoi mulle, että oletko pakannut? Mä sanoin, että en varmasti lähde mihinkään. Siinä olisi muka pitänyt sanoa kotona, että mä muutan kahdeksi kuukaudeksi Turkuun. Jos viikkoa aikaisemmin olisi sanottu sama ja olisin saanut hetkin miettimisaikaa, olisin saattanut lähteäkin.

Matikaisen valmennusaikana pelattiin huonointa kiekkoa koko talven aikana. Se, mitä esitettiin puolivälierissä Ilvestä vastaan, niin olihan se hirveää peliä! Maratonmatsissakin toisen erän laukaukset 1-17. Eihän kotihallissa VOI tapahtua tuollaista. Maalivahti meidät pelasi viiteen peliin. Ahosen Ari oli playoffeissa aivan uskomaton."

Aika naurettavaa, että ns. "pelimies" menee antamaan tälläisiä lausuntoja julkisuudessa, vaikka ukko onkin vaihtanut seuraa niin ei niitä jengin asioita mennä julkisuudessa vuotamaan ja kuitenkin IFK on se joukkue joka äijän palkan maksaa. Vaikka jengillä menee kuinka huonosti niin ei sitä voi alkaa itkeä vaan sillon pitää taistella. LUKEKAA KOKO JUTTU SIELTÄ NIIN NÄETTE MINKÄLAINEN NEITI VEIKKO OIKEASTI ON EI IHME ETTEI OLE TULLUT TOIMEEN MELKEIN MISSÄÄN PELAAMASSAAN JOUKKUEESSA! ps. i have nothing against ilves so don't even bother...
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Viestin lähetti Bigreds.
Aika naurettavaa, että ns. "pelimies" menee antamaan tälläisiä lausuntoja julkisuudessa

En usko, että Veikko tahallisesti tuota Ilveksen laukaisumäärää kolme numeroa alakanttiin veivasi. Voisi mielestäni sattua kenelle hyvänsä.
 
Viimeksi muokattu:

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Viestin lähetti Bigreds.
Maratonmatsissakin toisen erän laukaukset 1-17. Eihän kotihallissa VOI tapahtua tuollaista. Maalivahti meidät pelasi viiteen peliin. Ahosen Ari oli playoffeissa aivan uskomaton."

Niistäkin laukauksista taisi 1 olla ns. vaarallinen maalintekopaikka. Äkkiähän niitä laukauksia tulee jos räiskii puolestakentästä maalia kohti.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Jokatapauksessa..

Kunnon pelimies pitää suunsa supussa joukkueen ongelmista eikä levittele niitä joka paikkaan.
 

Potaichuk #67

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kärpät ja Detroit
Nyt olen kyllä eri mieltä. Minusta on hyvä, että Mika puhuu asiat noin puhtaasti. Noistakin asioista on spekuloitu jo aivan liikaa ja on hyvä, että joku siitä TODELLA tietävä puhuu siitä suoraan niinkuin asia oli. Ei kannata katkeroitua kommentista, Nieminen puhui asiaa ja noinhan se varmasti olikin.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti Potaichuk #67
Nyt olen kyllä eri mieltä. Minusta on hyvä, että Mika puhuu asiat noin puhtaasti. Noistakin asioista on spekuloitu jo aivan liikaa ja on hyvä, että joku siitä TODELLA tietävä puhuu siitä suoraan niinkuin asia oli. Ei kannata katkeroitua kommentista, Nieminen puhui asiaa ja noinhan se varmasti olikin.

Nuo asiat puhutaan seurajohtajille eikä mediolle.
Nyt Nieminen poltti sillat turhaan takanaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"Kunnon pelimies pitää suunsa supussa joukkueen ongelmista eikä levittele niitä joka paikkaan."

Bigreds, olen kanssasi periaatteessa samaa mieltä, mutta entä Nieminen ?? Hän pelaa ammatikseen, joten eikö hänellä ole oikeus puolustautua ??

Fanit, toimittajat ym. ovat näillä palstoilla ja lehdissä haukkuneet milloin läskiksi, milloin kiukuttelijaksi jne. ja Niemisen pitäisi ottaa kaikki vastaan. Vaikka tälläiset asiat pitäisi sopia siellä missä ne ovat vaivanneetkin niin julkisuuden tuomiota vastaan on mielestäni oikeus puolustautua, se toimiiko se on eri asia. Toivottavasti Tuohimaa on hereillä, sillä eiköhän juttu silti ole täyttä totta, vai mitä ??
 

hifk#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Niin!

Minua on vain jäänyt ihmetyttämään se, että kuin näitä hyllytyksiä sun muita juttuja rupes tulemaan ja ifk sitten tippui.
Niin "veikko" sanoi hesarissa, että "odottakaa kuukausi, niin sitten voin kertoa mitä oikeasti tapahtui ifkn pukuhuoneissa".
Miehestä sitten ei kuulunut mitään ja nyt jätkä on laukomassa tuollaisia juttuja toisen joukkueen netti sivulla.:confused: :confused:

Mielestäni omituista meininkiä!!
Ei hyvältä vaikuta.:mad:
 

Baritoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES, Vasen Pakki Kerho, Murskeat Lokit, TurHmA
Huom.

Laitetaanpa IFK:n kannattajille tämmöinen lisäys. Haastattelin Veikkoa ensimmäisen kerran helmikuussa erästä julkaisua varten. Kysyin, mitä hän on pitänyt IFK:ssa olemisesta.

- Kyllä mä oon viihtynyt todella hyvin. Tää on hieno ja todella perinteikäs seura, eikä ulkomailtakaan löydy montaa vastaavaa.


Tämä tarina on tosi. Veikko ei todellakaan ole sen tyylinen sälli, että hän sortuisi diplomaattiseen lässytykseen.

Itse arvostan suorapuheisia ihmisiä.

Baritoni
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä että joku puhuu niinkuin asiat ovat. Voihan tuossakin olla väriä mukana mutta vaikuttaa melko todenmukaiselta.
Matikainenhan on viime aikoina saanut melkoisen sonnan puhujan maineen, aiheesta.

Veikko tuskin hirveästi menettää vaikka polttikin sillat Matikaiseen, eiköhän se silta ollut muutenkin hutera. Se olisi ollut ihmeellistä jos Veikko olisi jatkanut HIFK:ssa ja antanut tollasia juttuja ilmi. Nythän tilanne on aivan toinen.
Toivottavasti Herra löytää sen harjoittelu- ja pelimotivaation jotta saamme ihastella ja kiroilla miehen otteita vielä vuoden tai pari.
 

Kurppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Hartford Whalers
> Jokatapauksessa..
> Kunnon pelimies pitää suunsa supussa joukkueen ongelmista
> eikä levittele niitä joka paikkaan.

Tais perustelut unohtua?

Hyvähän jotain lojaalisuutta on vanhaa työnantajaa kohtaan olla? alalla kuin alalla, mutta älä nyt sentään nöyristelemään ala! Joku raja herrapelollakin...
 

Mr_T

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HIFK:n johdon taholta annettiin melko selkeästi viime talvena sellainen kuva, että tietyt pelaajat eivät omaa hyvää työmoraalia, toisinsanoen ovat huonoja työntekijöitä.

Sellaisessa viestinnässä kannattaisi olla aika tarkkana, sillä kyseessä on pelaajan mustamaalaaminen, joka saattaa vaikuttaa pelaajan ansioihin jatkossa. En ihmettelisi, vaikka jotkut pelaajista kokisivat tilanteen hieman tuollaisena. Pelaajalle ei liene yhdentekevää, että ansaitseeko hän 600 000 mk vai kokonaisen miljoonan kaudessa.

Työlainsäädäntö on aika ehdoton tällaisissa kysymyksissä. Vahingonkorvaukset ovat usein melko mittavat, mikäli asia viedään tuomioistuimen päätettäväksi.

Ainiin, eihän jääkiekkoilussa tuollainen ole tapana. Seura saa siis puhua mitä potaskaa se haluaa pelaajasta. Mutta pelaajan pitää kunnioittaa seuraa, eikä kertoa tiedotusvälineille että seura puhuu p*skaa.
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Pentti....

Mielestäni on hyvä, että Veikko puhuu suunsa puhtaaksi.
Pubi piti ottaa takas se on selvä, mutta veikko puhuu täysin asiaa...
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
ITKETÄÄN YHDESSÄ

Kokemattomalle huoltaja Lehkoselle Calounin tulon tuomat
ongelmat taisivat olla liikaa. Kokeneempi valmentaja olisi
hoitanut homman paremmin. Kortelainen-Bednar-Nieminen
olisi saanut jatkaa ykkösenä ja mitään ongelmia ei mahdollisesti
olisi tullut. Kokeneempi valmentaja olisi tehnyt päätöksensä
Matikaisen hiillostuksesta huolimatta oman mielensä
mukaan.
 

power play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ollut Lehkosella vaihtoehtoja!

Pena ilmoitti juuri niin, että Calouni pitää näkyä ykköskentässä sekä ylivoimissa, kun on niin kallis mies......... No lopun surullisen tarinan kaikki tietää.

Turha on enään surkutella viime kautta, mutta ottaisivat nyt herrat Helsingin jo jotain viime kaudesta opiksi!
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielestäni Veikon haastattelu oli hyvä ja mielenkiintoinen. Onko se totta vai tarua, sitä en tiedä. Jokainen näki, että Hifkin asiat oli viime talvena sekaisin. Mitä pahaa siinä on, että joku pelaaja kertoo oman versionsa ja mielipiteensä asioista. Ei ongelmat poistu hyssyttelemällä! Kohta joku Hifk:n kannattaja sanoo, että ongelmat (Veikko, Caloun ja Lehkonen) on poistettu. Ehkä näin.
 
Viimeksi muokattu:

power play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lehkonen varmaankin eikä Lehtonen, Mutta en vieläkkän jaksa nähdä Lehkosta syyllisenä, vaan kyllä pena sekä fanit, jotka väkisin Calounin halusivat.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Asiaa

Mun mielestä asiallinen kaveri, että vastaa kysymyksiin suoraan. Itse ainakin arvostan suorapuheisia kavereita enemmän kuin jenkki tyylisiä lässyn lässyn mielistelijöitä, jotka yrittää kumartaa joka suuntaan.

Enpä itse keksi miksi Mika ois keksiny nuo jutut. Eli eiköhän tossa Föönin toilailussa oo jotain perääkin. Hupasa seurata täältä toiselta puolelta landea tätä hommaa :D
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Veikosta

Luinpa tuon Veikon haasatattelun ja jotenkin ihmetyttää kyllä suomalaiset kiekkopomot.
Tyhmähän ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa.

Samaa touhuahan lienee ollut kaikissa liigaseuroissa?

On varmaan ollut iso pino rahaa ja pakkomielle saada tietty pelaaja?
Esimerkkejähän lienee useita ja sitten vielä ihmetellään kun palkat karkaa käsistä ja talous kusee.
 

Profeetta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sitäpaitsi näin 2000-luvulla olisi Hifk:kin pikkuhiljaa hyvä alkaa miettimään vähän tätä pelaajapolitiikkaansa. Jostain kumman syystä kun tuntuvat todella monet kovat pelimiehet järjestäen floppaavan stadiin tullessaan.

Joskus 80-luvullahan Hifk:n pukukopissa suorastaan vittuiltiin "landelta" tulleille tyyliin K.Jalonen jne... En jaksa uskoa että isojen pahojen punaistenkaan kopissa enää niin tyhmiä oltaisiin, mutta jotain mätää tuntuu seurassa olevan.

Enpä usko, että fööni johtavassa asemassa ainakaan parantaa tilannetta ensi kaudella.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Luulenpa, että Matikaisella oli hieman pakko rako ottaa Caloun. Sillä tuossa tilanteessa joutuminen fanien hampaisiin ei olisi ollut kovinkaan hyvä aloitus toimitusjohtajan hommille.
Eikä kukaan voinut kiistää etteikö ko. tsekki ollut tehnyt kahtena edellisenä vuotena aika tuhoisaa jälkeä SM-liigassa.
Jälkeenpäinhän on helppo sanoa, että ratkaisu oli väärä.
 

haukka44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara ja Kalevan Haukat
Veikko on suoraselkänen mies. Vastas rehellisesti kun kerran kysyttiin eikä mitään poliitikkovastauksia mistä ei ota pirukaan selvää. Eiköhän nämä nyt julkitulleet asiat olleet jo ennestäänkin tiedossa. Ainoastaan osa niiden seurojen faneista joita nämä koskevat eivät halunneet uskoa juttuja. No nyt asiat ovat lienee selviä kaikille.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pahanilmanlintu

Niinkuin joku jo mainitsi, Veikon edustamat joukkueet eivät ole koskaan voittaneet liigamestaruuksia. Lieneekö sattumaa?

"Kuulapää" "Ika" "Huoltaja" Lehkosesta ollaan montaa mieltä. Nähtyäni Lehkosen valmentaman Lukon pelit Pitsiturnauksessa olen vakuuttunut hänen taidoistaan valmentajana. Jumalauta, viime kauden surffaillut Pasi Saarela on herätetty henkiin!

On varmaa, että jos joukkueessa joku saa ansaitsemattaan (harjoittelematta) kohtuuttoman paljon peliaikaa, se murentaa joukkuehenkeä, oli valmentajana kuka tahansa.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Re: Re: Pahanilmanlintu

Viestin lähetti Lare


Tuo ei ole totta.

:)
Niin, kyllähän ne Vei kon edustamat seurat ovat joskus mestaruuksia voittaneet, eivät vaan silloin, kun Veikko on niissä pelannut. ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös