Veikkausliiga ja muut suomalaiset jalkapallosarjat kaudella 2025

  • 29 733
  • 373

Kuka voittaa Veikkausliigan kaudella 2025?

  • Äänestäjiä
    80
  • Tämä ketju sulkeutuu: .
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Ihan hyvä siirto minusta Arifille.
Mielenkiintoista on, että KuPS on myös ollut molempien Arifin ja Walliuksen perässä. Ilves Walliuksen mielestä ilmeisesti houkuttelevampi paikka, vaikka Arilla olisi kyllä paremmat liksat.
Jotenkin sitä toivoisi, että nuorehko eteenpäin menevä pelaaja menisi jonnekin pohjoismaiseen tai keskieurooppalaiseen sarjaan. Itsekin luulin Walliuksen menevän Kuopioon, mutta väittäisin Ilveksen liksan olevan enemmän. Ainakin viime kaudella Kupsin budjetti oli huomattavasti edellisiä vuosia pienempi. Muutenkin savolaisten joukkue näyttää pelottavan keskeneräiseltä tässä vaiheessa talvikautta. Lähtijöitä nyt ainakin Siltanen,Saarinen ja Hämäläinen. Myös Vidjeskog, Oksanen ja Cisse potentiaalisia lähtijöitä. Toistaiseksi tulopuolla ollut melko hiljaista.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Toistaiseksi tulopuolla ollut melko hiljaista.
Vähän tuota Arifia itsekin toivoin, kun KuPS on kuitenkin ihan fiksusti hommannut näitä nuoria pelaajia ja saanut myös heitä aika kivasti ulkomaille.

Pasanen tuli keskikentälle mutta taitaa olla koko kauden sivussa polvivamman takia, joten keskikentälle tulee varmasti vielä muutamakin ukko. Paras vaihtoehto olisi toki Oksasen jatko.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Veikkausliigan kauden kymmenestä parhaasta maalintekijästä vain kolme jatkaa ensi kaudella : Roope Riski Ilveksessä, Joakim Latonen Gnistanissa ja Mads Borchers VPS:ssä.

Ashley Coffey, Jaime Moreno, Adam Larsson, Santeri Haarala (lähti jo kesken kauden), Evangelos Patoulidis, Anthony Olusanya ja Darren Smith vaihtoivat maisemaa.

Aika mielenkiintoinen tuo maalipörssi kun KuPS:in paras maalintekijä koko kaudella oli Petteri Pennanen seitsemällä osumalla. Aika harvoin noin pienellä määrällä voitetaan joukkueen sisäinen maalipörssi mestarijoukkueessa. Kertoo vain että se selkeä viimeistelijä puuttui sieltä kärjestä ja maalit jakautui aika tasaisesti.

Aika hämmentävää oli myös se että Topi Keskinen voitti HJK:n maalipörssin kuudella osumalla. Lähti kuitenkin hyvissä ajoin pois. Plange pääsi myös samaan maalimäärään. Muistaakseni iski yhdessä pelissä kolme SJK:ta vastaan. Erwin ehti pelata vain 11 peliä ja iski viidesti. Eiköhän Pukki korjaa tämän ongelman tulevalla kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Vähän tuota Arifia itsekin toivoin, kun KuPS on kuitenkin ihan fiksusti hommannut näitä nuoria pelaajia ja saanut myös heitä aika kivasti ulkomaille.

Pasanen tuli keskikentälle mutta taitaa olla koko kauden sivussa polvivamman takia, joten keskikentälle tulee varmasti vielä muutamakin ukko. Paras vaihtoehto olisi toki Oksasen jatko.
Itse taas en uskonut Arifin tuloon hetkeäkään. Walliukselle olisi minusta ollut ihan hyvä siirto. Pasanen tosiaan pitkään pois, joten keskustassa iso aukko. Mutta jos ei oo rahaa, niin...
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mutta jos ei oo rahaa, niin...
On kai sitä nyt aika kivasti, jos Siltasesta tulee se miljoona ja tupla-mestaruus, ratkaisevan pelin yleisöennätys jne.

Lahti on vain oikeasti järkevöittänyt rahankäyttöä, eli ostetaan halvalla kotimaisia nuoria, joilla on jälleenmyyntiarvoa, siinä missä vaikka Klubi enemmän haalii näitä vanhoja maajoukkuepelaajia.

Minusta tuo on taloudellisesti järkevää ja muutenkin hyvä tapa toimia.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
On kai sitä nyt aika kivasti, jos Siltasesta tulee se miljoona ja tupla-mestaruus, ratkaisevan pelin yleisöennätys jne.

Lahti on vain oikeasti järkevöittänyt rahankäyttöä, eli ostetaan halvalla kotimaisia nuoria, joilla on jälleenmyyntiarvoa, siinä missä vaikka Klubi enemmän haalii näitä vanhoja maajoukkuepelaajia.

Minusta tuo on taloudellisesti järkevää ja muutenkin hyvä tapa toimia.
Näin. Vähän sama kuin Sarajärvellä. Eihän tuo rahan heittäminen voi loputtomiin jatkua ja toimintaan on saatava järkeä.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
On kai sitä nyt aika kivasti, jos Siltasesta tulee se miljoona ja tupla-mestaruus, ratkaisevan pelin yleisöennätys jne.

Lahti on vain oikeasti järkevöittänyt rahankäyttöä, eli ostetaan halvalla kotimaisia nuoria, joilla on jälleenmyyntiarvoa, siinä missä vaikka Klubi enemmän haalii näitä vanhoja maajoukkuepelaajia.

Minusta tuo on taloudellisesti järkevää ja muutenkin hyvä tapa toimia.
Tässä on toki sellainen muuttuja, että tuo mestarin polku ägä-liigaan voi hyvällä tuurilla olla ihan tehtävissä Kupsillekin, joten sen panostuksen joukkueeseen voi saada helposti moninkertaisena takaisin.

Futisforkalta kun katsoo joukkueiden kausiketjujen viestimääriä, niin valtakunnan ykkönen on TPS yli sadalla sivulla keskustelua. Lahti seuraa perässä kuudellakymmenellä, jonka perässä Klubi ja heitä vaanii takana suurseura Salpa. Kaikkien aikojen ykkönen tulossa, nyt palloliitto hereillä!
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Tässä on toki sellainen muuttuja, että tuo mestarin polku ägä-liigaan voi hyvällä tuurilla olla ihan tehtävissä Kupsillekin, joten sen panostuksen joukkueeseen voi saada helposti moninkertaisena takaisin.
Tosiaan jos sinne lohkoon asti käy tie, niin olisi taloudelle todella hyvä. Olisihan se vaan vähän farssi, että lohkopelit pelattaisiin Tampereella.

Nuo karsintamatsit itsessään ei taida tuoda juurikaan rahaa? Aiemmin vuosien perusteella olen ymmärtänyt, että saattaa kääntyä jopa negatiiviseen puolelle. Heiskanen varaili noihin aikanaan jonkun bussikyydin ja yksi reissu jonnekin Etelä-Eurooppaan taisi kestää bussilla kaksi päivää ja Clinton Antwi ainakin jäi jumiin jonkun maan rajalle.

Hienoja muistoja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Daro

Eikö niistäkin aina jonkun parisatkua saa per kiekka? Ja jos ajelee jollain Flixbussilla ja nukkuu yöt teltassa, niin hyvinhän siinä jää rahulia sitten saunailtoihin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Eikö niistäkin aina jonkun parisatkua saa per kiekka? Ja jos ajelee jollain Flixbussilla ja nukkuu yöt teltassa, niin hyvinhän siinä jää rahulia sitten saunailtoihin.
Varmaan joo mutta aikanaan piti maksaa niillä rahoilla vielä tullimiehille, että saadaan Afrikan arvat sisään maahan, plus Heiskasen viinat.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Eiköhän KuPS tienaa aika hyvät rahat Euroopasta. Se pelkkä osallistuminen tuo jo rahaa ja luulisi jatkoonmenon luonnistuvan myös. Sitten vielä se solidaarisuusraha jota ruvetaan maksamaan tuo rahaa kaikille Veikkausliigan joukkueille.

SJK sai 325 000 euroa Uefalta europaikasta konferenssiliigan tulevalle kaudelle. Eiköhän se ole vielä enemmän KuPS:illa Mestareiden Liigan karsinnoissa. Toivotaan voitettuja ottelupareja kaikille ja sitä kautta lisää massia.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Jos olen käsittänyt oikein, mestarina KuPS saa, jos summat pysyvät samoina kuin viimekaudella, vähintään 960 k€ UEFA:lta ynnä kahden pelin lipputulot. Ja vastaavasti kustannusta kaksi matkaa Eurooppaan.

Päättelyni menee seuraavasti. Rahaa tulee aina per pelattu kierros, ja lisäksi tietty summa sen mukaan, mihin vaiheeseen polku päättyy. Mestarina KuPS pääsee mestarien liigan 1. karsintakierrokselle. Jos häviää, niin pääsee vähintään konferenssiliigan 2. karsintakierrokselle. Jos häviää, niin pelit päättyvät siihen. Pelejä tulisi kaksi kierrosta, josta 2 x 175 k€ = 350 k€. Pelien päättyminen konferenssiliigan 2. karsintakierrokselle 350 k€. Ja lisäksi mestari, joka ei pääse liigavaiheeseen 260 k€. Eli yhteensä tuo 960 k€.

Voi tietty olla, että palkintorahat muuttuvat tälle kaudelle, mutta käsittääkseni kun muutoksia on tullut, suunta on ollut ylöspäin.
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mestarina KuPS pääsee mestarien liigan 1. karsintakierrokselle. Jos häviää, niin pääsee vähintään konferenssiliigan 2. karsintakierrokselle
Varmaan jotenkin näin, en itse ainakaan tiedä tarkkaan, kun TPS ei ole vähään aikaan ollut noita rahoja lähellä, niin ei jaksa ihan pieteetillä perehtyä.

Mutta eikö tuo CL:n ykköskierros ole se ns. kauden tärkein peli, koska sen voittamalla olet jo ägä-liigasta yhden otteluparin voiton päässä? Eli cl 2.kiekka -> el joku kiekka -> konffan vika kiekka?
 
Katto

Niin kumpi sitten on tärkeämpi peli cl eka kiekka tai konffan playoffkierros, molemmat pitää voittaa.

Jere Kalliselta operoitu käsi ja kuuden viikon saikku tuli. Hyvä ettei mitään polvivammaa..
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin sitä toivoisi, että nuorehko eteenpäin menevä pelaaja menisi jonnekin pohjoismaiseen tai keskieurooppalaiseen sarjaan.
Minkälaisia tarjouksia Keski-Euroopasta oli Arifilla ns. pöydällä? Tai pohjoismaista?

Kun tuomitaan että ei ole kunnianhimoa kun lähtee jonnekin Kyprokselle, niin ei se nyt ihan niin mene että Veikkausliigapelaaja tuosta vaan itse sanelee, mihin kovempaan sarjaan sitä seuraavaksi kunnianhimoisesti lähtee vaan siinä tarvii olla niitä halukkaita ostajia ja sopimustarjouksiakin ensin.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Tuoltahan löytyy joukkueiden lähtijät ja saapuneet.

On kyllä karmaiseva lista SJK:lla. Eurooppaan mennään kahdella hankinnalle kun menetyksiä ties kuinka paljon.....KuPS:iin luulisi vahvistuksia tulevan vielä ja HJK:hon ainakin puolustukseen ja keskikentälle. Hakalla on kyllä tekemistä ensi kaudella. Parhaat nostaneet kytkintä. Jarolta puuttuu vielä paljon pelaajia.
 
Katto

Jäsen
Klubi varmaan yrittää sainata vielä Alex Ringin, Lee Erwinin ja jonkun hyvän vasemman pakin. Bande vaihtunee myös johonkin laitakiitäjään.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Tuoltahan löytyy joukkueiden lähtijät ja saapuneet.
Ihmeellisen pieni vaihtuvuus Jarolla, kun ottaa huomioon Jaron olevan nousijajoukkue. En kyllä ole seurannut Jaron joukkueenrakennusta edes vähää alusta, niin en tiedä onko siellä vielä puoli joukkueellista julkaisematta, mutta Eremenkoilla tulee lyhyt visiitti.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Ihmeellisen pieni vaihtuvuus Jarolla, kun ottaa huomioon Jaron olevan nousijajoukkue. En kyllä ole seurannut Jaron joukkueenrakennusta edes vähää alusta, niin en tiedä onko siellä vielä puoli joukkueellista julkaisematta, mutta Eremenkoilla tulee lyhyt visiitti.
Joo en minäkään, mutta lehdestä luin viikko sitten että vaiheessa on rakennus ja ukkoja tulee vielä sisään useita.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Veikkausliigassa kaksi vuotta hurmannut maalikuningas Ashley Coffey siirtyy Kiinan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös