Summa summarum, ennustan yhä tähdistötauon jälkeisen voittoreseptin (tiivis viisikkopuolustaminen + maalinteon tehokkuus) kantavan suomalaisten suureksi iloksi Golden Knightsin kollektiivin jatkoon otteluvoitoin 4-2. Vegas on löytänyt tällä kaudella tapoja voittaa pelejä, vaikkei se aina erinäisiä tilastoja dominoikaan ja siksi lempinimen Imperfect saanut ryhmä on lopulta tässäkin sarjassa parempi hiottuaan puolustuspelillistä sapluunansa jo tasan sadan ottelun ajan harjoituspelit mukaan luettuna. Mielenkiintoista, että vastakkain ovat muuten laukausprosenteiltaan (12,2%) kaksi parasta joukkuetta, joten Starskin on ollut siis kieltämättä tehokas, mutta vain toinen jääkiekkoklubi voi pienten marginaalien ottelusarjan voittaa.
Kiitoksia sarjasta palstan Stars-mielisille. Revanssi kuplasta toteutui ja niinhän siinä tosiaan kävi, että Golden Knights eteni finaaleihin voitoin 4-2. Sikäli ennakointi ei kuitenkaan pitänyt kutiaan, että muutama peli repesi isosti Golden Knightsin eduksi, mutta kuten Vegasin ketjuun kirjoitin, ratkaiseva kutospeli oli hyvä näyte siitä, että maalinteon tehokkuus ja tiiviimpi viisikkopuolustaminen paketoivat lopulta sarjan ritareille.
Peluutus sarjassa meni Golden Knightsin kotipeleissä juuri siten kuin veikkasinkin eli Karlssonin ketju oli valjastettu nollaamaan Hintzin johtama Dallasin ykkönen. Samoin Stephenson vs. Johnston asetelma toteutui heti avausmatsissa, jolloin Eichelin ketju sai pelailla Domin ja Faksan koostumuksia vastaan tutusti hieman helpommilla minuuteilla, mutta samalla suuremmalla tulosvastuulla. Nuo samat ja halutut vastinparit olivat totta myös esim. vitospelissä, vaikka välissä kakkospelissä puolivälin jälkeen Cassidy yrittikin herätellä joukkueen hyökkäyspelaamista vaihtamalla Eichelin pelaamaan Johnstonia ja Stephensonin Domia vastaan.
Avausmatsi oli sikäli epäonninen, että Karlssonin ketju voitti maaliodottaman reilusti, mutta yhdellä kenttämestarin erikoisella ja myöhemmin päätöserässä Pavelskin oivalluksella ja Hintzin uskomattoman laadukkaalla kudilla luistinhaltuunoton jälkeen keskinäinen taisto päättyi kuitenkin Dallasin ykkösen eduksi 2-1. Toinen ottelu oli sitten osittain peilikuva, koska Karlssonit sallivat maaliodottamaa 1.1 maalia, mutta Hintzin ketju jäi kuitenkin nollille todellisessa maalisarakkeessa, joten varianssi tasoitti voimasuhteet.
Kolmospelissä DeBoer halusi Hintzin ketjun pelaavan mieluummin Eichelia vastaan ja Karlssonin ketjun vastinpariksi vaihtui Domin vitja. Se ei Vegasia kuitenkaan haitannut, kun Eichelin ketju osui heti pelin alussa Hintzia vastaan ja 0-3 maalissakin Dallasin ykkönen oli ottamassa miinukset Vegasin nelosta vastaan. Eichelin ketju salli tuossa kolmosmatsissa odottamaa omiin vain 0.17 maalia tasaviisikoin, joten se hoiti ruutunsa jopa Karlssoneita paremmin yksittäisessä pelissä. Nelospelissä puolestaan DeBoer yritti saada Hintzit askiin Stephensonia vastaan, mutta Cassidy sekoitti ketjujärjestyksiä aika ajoin ja sai aika usein Karlssonin jäälle Hintzia vastaan. Keskinäinen otatus päättyikin 1-0 Vegasin ykköselle, kun Hintzin ketju otti 0-1 osuman nimiinsä. Toki myöhemmin se osui sitten tasaviisikoin tasoittaen 2-2:een, kun Golden Knightsilla oli jäällä sekaketju Carrier-Blueger-Roy.
Vitospelissä jälleen Karlssonit pelasivat säännönmukaisesti Hintzia vastaan. Nämä tekivät kyllä yhden maalin tasaviisikoin, mutta se syntyi Eichelin ketjua vastaan, joka otti nimiinsä myös Dallasin voittomaalin heikon suunnanmuutospuolustamisen ja Hillin hörpyn myötä. Kutospelissä puolestaan DeBoer kokeili vuorostaan Hintzin ketjun peluuttamista Vegasin nelosta vastaan, mutta Dallasin ykkönen jäi nollille ja Royn ketju voitti oman pelinsä 2-0. Joskin molemmat maalit tulivat silloin, kun jo Johnston ja Benn olivat askiin ehtineet. Summa summarum, kolmesti Dallasin ykkönen jäi nollille 5v5-pelissä ja se oli hyvä suoritus.
Karlssonin ketju ei ehkä ihan niin hyvin puolustanut kuin Oilers-sarjassa McDavidia vitos- ja kutospeleissä, mutta olivathan sarjan pelit yksi, neljä ja viisi silti sellaisia, joissa Dallasin ykkönen pysyi mukavasti kurissa, vaikka avauspelissä tosiaan se jokaisesta maalipaikastaan käytännössä osuikin, mutta niin vain joskus käy ja kakkospelissä sitten pomput tasoittuivat. Ennakoin, että Robertson iskee sarjassa vähintään pari maalia ulkokehältä rannelaukauksellaan kuten viime kauden päätöskohtaamisessa. Mies mättikin sitten lopulta kuusi maalia tähän sarjaan (joista kaksi YV:llä) mitä erinäisimmistä paikoista, joten selkeästi hän viihtyy keskinäisissä kohtaamisissa.
Eichelin ketju puolestaan loisti eritoten kakkospelissä, jossa Jack omin käsin raahasi päätöserässä joukkueensa jatkoajalle Suterin avustuksella. Toki avauspelissäkin se voitti odottamansa 0.76-0.20, mutta niin pitikin olla, kun vastassa olivat Domin ja Faksan ketjut. Kakkospelissä sitten tauluun tuli numerotulostakin. Kolmospelikin oli tosiaan hyvä, kun ketju puolusti voittavasti ja räppäsi voittomaalin Hintzia vastaan heti alussa. Nelospelissäkin ketju jäi voitolle maalin verran värkättyään 1-2 johto-osuman.
Jos Karlssonin ketjulle sattui vaikeampi ilta kakkospeliin, Eichelin kohdalla se oli vitospelissä, kun tosiaan pojat vuotivat sekä puolustettaessa suorahyökkäystä (2-2) ja että suunnanmuutosta (2-3). Kutospelissä tuli tarvittava tasonnosto ja Marchessault paketoi pelin 0-4 osumalla. Barbashev oli iskussa kuten Oilers-sarjassakin ja teki jopa 1+2 tehot kolmospelissä.
Stephensonin kolmosketju oli ehkäpä värittömin Vegasin puolelta.
Sen kohokohtina olivat kotipelien voittomaalit jatkoajoilla. Lisäksi kakkospelissä Johnstonin ketju ei saanut mitään aikaiseksi sitä vastaan (0.78-0.1). Vieraspeleissä ketju pelasi puhdasta 0-0:aa. Se ei tehnyt maaleja, muttei myöskään päästänyt niitä. Sen varaan on toki hyvä rakentaa menestystä finaaleissakin.
Nelosketju puolestaan yhtä ohipeliä (G5, jolloin Howden oli sentterinä yhden ja ainoan kerran) lukuun ottamatta tutusti loi ja salli maaliodottamaa vähän (noin 0.2 maalia per peli suuntaan ja toiseen), mutta onnistui silti ykkös- ja kolmospeleissä tekemään arvokkaat osumat Bluegerin ja Carrierin lavoista. Kakkospelissäkin välissä Kolesar järjesti pari paikkaa muille ja Carrier heräsi pelaamaan ensi kertaa kunnolla loukkaantumisesta palattuaan, kun Jets- ja Oilers-sarjat menivät vielä tuntumaa enemmän tai vähemmän hakiessa ja väläytykset ylöspäin puuttuivat. Kutospelissä puolestaan Royn tultua sentteriksi nelosketjun peli jäi jopa kaksi maalia plussalle. Vegasin kannalta oli tosiaan
positiivista se, että aiemmissa sarjoissa jämptinä laituriparina alaspäin esiintynyt Carrier-Kolesar sai tässä sarjassa tuotettua kivasti tehojakin useammassa matsissa, kun kolmosketjun tuotanto vieraissa sakkasi.
Mitä tulee puolustajiin,
kolmospari Hague-Whitecloud pelasi uransa parhaan pudotuspelisarjan. Varsinkin ykkös- ja kolmospeleissä he rytmittivät ihailtavasti avauspelaamista ylemmillä viivelähdöillä ja malttoivat kiekotella Dallasin kärkikarvaajan sivuun, jonka jälkeen Whitecloudille aukeni tilaa nousta painotonta puolta pystyyn jalalla ja joko dumpata kiekko päätyyn tai antaa helpompi syöttö hyökkääjän lapaan. Ketjun avausviestissä peräänkuulutin juuri tuollaisen vastustajan juoksuttamisen perään ja sitä tosiaan nähtiin.
Sen vuoksi myös Dallas oli yllättävän löyhä vaikkapa peleissä yksi, kolme ja kuusi, jolloin ennakoimaani päätykiekkojen viljelyä puolin ja toisin ohi keskialueen sumppujen ei niin paljoa nähty varsinkaan Golden Knightsilta, koska se pääsi pelaamallakin hyökkäysalueelle ohi Starsin 1-1-3 karvauksen. Vitospelissä liiallinen puskeminen johti kuitenkin vastapainona 24 menetykseen ja Dallasin lukuisiin suunnanmuutoksiin, kun tammikuun 0-4 kohtaamisen tapaan Vegas ei halunnut pelata syvän kautta tarpeeksi kurinalaisesti. Tuossa pelissä myös kommunikaatio petti 2-4 maalissa, kun Hague ei tullutkaan hakemaan Whitecloudin jättöä maalin takaa, joten täysin virheetöntä ottelusarjaa kolmospari ei pelannut, mutta pääosin tuli paineen alta mallikkaasti pois.
Kakkosparin lähtö sarjaan oli puolestaan huono, kun avauspelissä Theodore pupelsi useamman kerran kiekollisena paineen alla ollen heikoin lenkki. McNabb puolestaan hävisi 3-3 tasoituksessa maalineduspainin Bennille. Heti seuraavaan peliin he kuitenkin petrasivat maaliodottamajakauman oltua 1.2-0.2. Lisäksi Theodore alusti voittomaalin jatkoajalla. Seuraavista vieraspeleistäkin se selvisi ilman takaiskuja. Vitospeli oli puolestaan toinen vähän heikompi iltapuhde, kun Theodore ei ensin saanut Glendeningin lapaa kuriin maalin edessä ja myöhemmin Robertson laukoi hänen jaloistaan kiekon reppuun. Shea toki paikkasi takaiskuja välissä alustamalla Stephensonin maalin. Sanotaanko kokonaisuudessa näin, että McNabb-Theodore kaksikko vertautui jossain määrin Stephensonin ketjuun eli vieraissa he keskittyivät puolustamiseen ja hoitivat ruutunsa vähintään kohtalaisesti. Kotipeleissä toivottavasti finaaleissa tapahtuu pientä tasonnostoa vielä.
Ykkösparissa Pietrangelo oli aika vakaa läpi sarjan. Kakkospelissä hän oli rauhallisin puolustaja paineen alla ja löysi keskeltä pari kertaa hyökkääjän lavan taitavasti yhdellä kosketuksella. Kolmospelistäkin annoin plusmerkinnän maalin ansiosta.
Martinez puolestaan ei kestänyt vaikeimpien minuuttien kuormaa peleissä neljä ja viisi, vaan sortui sutermaisiin henkilökohtaisiin virheisiin antaen joko harhasyöttöjä tai puolustaen lepsusti maalin edessä. Onneksi kutospelissä hän oli taas viileä oma itsensä kuten Oilers-sarjassakin ratkaisupelissä.
Vegasin voittopelejä yhdisti pitkälti se, että se pääsi Dallasin karvauksen ohitse ehjästi. Mietin ennen sarjaa sitä, että miten Dallas vertautuu jatkopaineen antajana Jetsiin ja Oilersiin.
Todellisuus oli se, että kyllä Oilers oli suurempi haaste Vegasin pakistolle kuin lopulta Dallas, joka sarjan edetessä lisäsi pelin puolen puolustajan aggressiivisuutta pinchauksissa tukeakseen hyökkääjiä entistä paremmin ja vaikeuttaakseen Golden Knightsin avaamista (rännistä laiturin jatko yhdellä kosketuksella keskelle/laidan kautta keskialueelle), mutta se sitten kostautui kutospelissä eritoten useina ylivoimahyökkäyksinä. Ehkä eniten kummastutti se, että kun Oilers sai McLeodin ehtimään lähes jatkuvasti ensimmäisenä päätykiekkoihin, Hintzia ei oltu valjastettu samanmoiseen rooliin, vaan hän sen sijaan yritti kuljettaa kiekkoa hyökkäysalueelle mcdavidmaisesti. Jälkiviisaana kenties etukäteisehdotukseni siitä, että Robertson/Pavelski ohjaisi kiekon keskialueelta vain päätyyn ja Hintz painelisi mcleodmaisesti perään, olisi voinut tuottaa enemmän harmia Vegasille.
Parhaiten Dallasin karvaus toimi sarjan kakkos- ja vitospeleissä, joista se olisi ansainnut voittaa molemmat, mutta ensin mainittu pyörähti kuitenkin Vegasille.
Kaksi ylintä karvaajaa olivat noissa peleissä lähellä toisiaan ja sen seurauksena Dallas tukki keskialuettakin tiiviimmin kuin sarjan muissa peleissä, kun sen puolustajatkin olivat nekin alapuolella vähän ylempänä. Vegasin lähdöissä kiekot jäivät viimeistään siniviivojen väliin, kun koko ajan joku oli iholla keskialueen 3v3-tilanteissa, joten noissa
otteluissa oli yhtäläisyyttä tammikuiseen 0-4 kotitappioon. Kutospeliin Cassidy oli kuitenkin hionut ajoitukset tosiaan kuntoon oman alueen lähtöihin ja Dallasin korkea karvaus vuoti jatkuvaa syöttöä. Ja toki esim. kakkospelissäkin Vegas oppi jossain määrin tulemaan paremmin pois paineen alta, kun puolustajat eivät jahkailleet yhtään päätykiekoissa, vaan laittoivat ne ykkösellä liikkeelle tai tarvittaessa karvaus voitiin ohittaa myös norsukiekoilla keskialueelle, jonka jälkeen piti vain luottaa siihen, että hyökkääjät voittavat siellä kaksinkamppailut.
Vaikka Vegas pääsi pelaamalla yllättävän paljon läpi keskialueen,
aiempien sarjojen tapaan tarpeen vaatiessa hyökkäysalueen puolustuspelaaminen eli päätydumppausten jälkeinen jatkokarvaus oli edelleen hyvällä tasolla ja tuotti maaleja, kun ajoitukset toimivat pääosin hyvin. Vegasin sarjan avausmaali esim. syntyi siten, että Whitecloudin päätykiekon jälkeen Smith liimasi Heiskasen päätyyn, Roy nappasi irtopalan ja sitä seurasi pyöritys, joka päättyi Karlssonin 1-1 tasoitukseen. Samoin arvokas 2-2 tasoitus kakkospelin loppuhetkillä syntyi jatkokarvauksen tuloksena, kun Suter vuoti Eichelin ja kumppaneiden paineen alla. Kolmospelissä puolestaan Hintzin ketjun nimiinsä ottamat miinukset aiheutuivat siitä, kun Dallasin viisikko ei saanut kiekkoa puretuksi Vegasin dumppausten jäljiltä, vaan Eichelin ja Bluegerin ketjut karvasivat kiekon takaisin. Lisäksi tietysti kutospelin voittomaali syntyi Dallasin avustamana, kun nelosketju karvasi kiekon itselleen. Niin ison jääajan väsyttämällä Heiskasella, Suterilla, Harleylla, Lindellillä kuin Hakanpäälläkin oli omat heikot hetkensä sarjan aikana. Hyökkäysalueen kamppailupelaamisen väkevyyden säilyminen on avainasemassa myös loppuottelusarjassa.
Kiekottomana 1-2-2 trap oli pääosin tutun tiivis ja tuotti kääntömahdollisuuksia varsinkin nelosmatsissa, jossa kommentaattori Nieminenkin turhautui Dallasin pään puskemiseen seinään päätöserässä. Sarjan avausmatsissa puolestaan Dallas ei ollut kovin huolellinen siirroissa päätyyn ja Vegas sai usean katkon aikaan omalla sinisellään sekä pääsi vaivatta kääntämään peliä, kun Dallasin ajoitukset jatkokarvauksessa eivät olleet kuosissa. Vitospelissä Vegasia toki haavoitettiin pariin otteeseen kuljetuksilla keskimmäisen tason kahden hyökkääjän välistä (esim. Suterin alustus 2-2 maaliin). Lisäksi satunnaisia heikompia eriä väkisin sarjaan mahtui, jolloin keskialueen puolustaminen ei ollut jämäkkää kuin se parhaimmillaan on ollut, mutta esim. kutospeli oli taas aika mainio hauiksennäyttö siitä, että Dallasin suorahyökkäykset eivät tuottaneet mitään ja päätykiekoissa puolustajat olivat ensimmäisinä siirtäen kiekon ajoissa ohi Dallasin myöhästyneiden karvaajien.
Puolustusalueen puolustuspelissä noppavitonen oli voittomatseissa niin ikään aika tiivis ehkä kakkosmatsia lukuun ottamatta. DeBoerin valmentama joukkue tukehtui jälleen, kun vastassa oli tiukasti keskustaa puolustanut vastustaja. Keskustaan murtautumiset olivat Dallasilla Oilersia vähemmässä, koska heillä ei ollut McDavidin tai Draisaitlin kaltaisia juonikkaita maailmanluokan talentteja, jotka olisivat kyenneet hyödyntämään ne hetket, kun Vegasin sentteri tyhjensi keskustan ja irtosi laitaan paineistamaan aikaisen stopin aikaansaamiseksi.
Toisaalta sitten myös viime sarjan jälkeen toivoin sitä, että painoton laituri olisi vähän paremmin hereillä noina hetkinä ja ymmärtäisi pudota ajoissa tukkimaan sentterin jättämän tilan. Niin minusta tapahtuikin ja sekin vaikeutti Dallasin murtautumista ytimeen. Ainoa takaisku keskustan kautta taisi olla nelosmatsin 2-2 tasoitusmaali, jossa Robertson sai kulmasta syötön slottiin tyhjään tilaan ja kilautti tolppaan, jonka jälkeen jatkopeli viivan kautta tuotti maalin.
Dallas nojasikin Edmontonia vahvemmin ohjureihin ja kakkoskiekkoihin. Niissä se oli toki kohtalaisen hyvä, kun esim. Benn survoi avausmatsissa 3-3 tasoituksen maalin edestä, Robertson 2-2 tasoituksen nelospelissä, Glendening teki ohjurimaalin vitospelissä ja Dellandreakin teki 2-4 osuman vitospelissä maalin edestä. Ja joku muu vastaava maali saattoi nyt unohtua tätä kirjoitettaessa. Kivirannallakin oli yritystä päästä "sisälle".
Ennen sarjaa oletin Bennin, Seguinin ja Marchmentin kykenevän aiheuttamaan maalinedusuhkaa Vegasille, mutta olin skeptisempi Dadonovista, Domista ja Johnstonista. Benn tosiaan sen yhden riparimaalin iski ja Marchment oli lähellä samassa kutospelissä, mutta muuten oli aika hiljaista, jos Robertsonia ei lasketa, joka oli velho maalin edessä iskien ainakin kolme maalia sieltä. Dadonovin saalis puolestaan oli kolmeen peliin 0+1, Domin kuuteen peliin 0+2 ja Johnstonin 0+0. Lisäksi viimeksi mainitun kohdalla povaamani puolustusalueen virheet toteutuivat esim. kutospelin avausmaalissa ja nelosmatsissa 1-2 osumassa, jossa hän jätti tilanteen kesken McNabbia vastaan kummallisesti. Domi puolestaan vuoti osittain toisessa Vegasin jatkoaikamaaleista, mutta muuten hän selviytyi minusta jopa yllättävän hyvin puolustusalueen 1v1-puolustamisesta. Yhtä kaikki, kun
Vegasin suunnanmuutospuolustaminen myös toimi pääosin hyvin vitosmatsia lukuun ottamatta, Dallasilta loppuivat keinot kesken tehdä maaleja. Ennen sarjaahan se oli pudotuspeleissä luonut eniten maalipaikkoja vastaiskuista näissä pudotuspeleissä ottelua kohden, mutta Golden Knights laittoi sille stopin.
Voittopeleissä Vegas iski 4, 3, 4 ja 6 maalia. Tuo kakkospelin kolme tehtyä maalia oli pienin määrä tämän kevään voittopeleissä. Kaikissa muissa voittomatseissa vastustajan verkko on soinut vähintään neljästi (Jetsia vastaan toki G4:ssä viimeinen tyhjiin), joten
maalinteon tehokkuus oli yhä yhtenä teesinä läsnä ja osa voittoreseptiä. Tietysti kun paperilla huippumaalivahtia ei ole, pitää löytää keinot voittaa muutoin. Vegasin kohdalla se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä vähintään neljä kihausta. Pienimaalisia voittoja tuo poppoo ei vain ota. Maalivahtien taistossa Hill vei pidemmän korren, vaikka Oettingerkin oli mies paikallaan nelos- ja vitospeleissä, joista jälkimmäisessä Hillille sattui sarjan ainoa isompi hörppäys Dellandrean voittomaalissa. Oettinger kuitenkin päästi muutaman helpon kolmospelissä ja ensimmäisten matsien jatkoaikamaaleista jäi jossiteltavaa varmasti myös.
Erikoistilanteissa etu piti olla Dallasilla, mutta sarjan neljässä ensimmäisessä erässä se oli jopa Vegasilla, kun runkosarjan keskinäisten kohtaamisten tapaan Dallasin YV ei toiminut, vaan Vegasin mailahäirintä omalla siniviivalla vaikeutti Starsin sisäänvientejä kuten tapahtui myös runkosarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella, mutta sarjan edetessä Dallas kyllä löysi keinot päästä paremmin keskialueen yli ja sai kuvion kuntoon herkemmin. Sitä myöten tehotkin löytyivät (27,3%). Ei Golden Knightsinkaan ylivoima kovin huonoa ollut, vaan jopa 21-prosenttista. Toki muutama maali oli sellainen, että ne tulivat sysisurkeiden ylivoimien päätteeksi puolivahingossa, joten petrattavaa finaaleihin vielä jäi. Alivoimat molemmilla jäivät alle 80-prosenttisiksi, vaikka Vegas tosiaan sarjan alussa oli sillä osa-alueella vielä edellä. Sarjan edetessä se yritti kääntää vielä kurssia muuttamalla alivoimaansa Oilers-sarjan kaltaiseksi, jossa hyökkääjät pelasivat enemmän rinnakkain aika ajoin tukkimassa siipiä ja sallivat Bouchardin laukoa siniviivasta. Heiskanenkin hyödynsi hänelle jätetyn tilan laukoa esim. nelosmatsissa ja Robertson huitoi ilmasta paluukiekon sisään.
Yhteenvetona sanoisin, että 4-2 lopputulos oli lopulta aika oikeutettu ja pelitapahtumien mukainen. Juna puksuttaa eteenpäin.