Onneksi tämä Kovaltshuk-saaga kera liigan "muiden mahdollisten toimenpiteiden" selvisi viimein eikä sotku ajatunut tämän pidemmälle ja pahimpaan mahdolliseen kaaokseen, jota puidaan oikeudessa.
Häntäsopimusten tekeminen muuttui tosiaan sen verran, ettei loppupään alehintaisista vuosista ole yhtä paljon etua kuin tähän saakka, jolloin loppuun sai lisättyä vuosia, joilla vuosittainen cap hit laskettiin merkittävästi alhaisemmaksi, ja joita pelaaja tuskin pelaa eikä toisaalta häviä taloudellisesti juuri mitään. Porsaanreikää ei ole kokonaan suljettu, mutta eläkesopimuksiin tällä lisäyksellä vaikutetaan jonkin verran. Tuo ikävuosien 36-40 cap hit -pykälä astuu voimaan, jos pelaaja tienaa yli viisivuotisen sopimuksen aikana vähintään kolmen kauden ajan keskimäärin 5,75 miljoonaa taalaa tai enemmän. Porsaanreikä ei sulkeutunut kokonaan, mutta ainakin se on pienempi kuin auki ammottavat ladonovet, jonka läpi rohkeimmat ja myös omalla tavallaan taitavimmat GM:t marssivat. Sitten vain odottamaan, miten Lou Lamoriello ratkaisee seuraavan merkittävän jatkosopimuksen ja millaisen diilin hän sorvaa Zach Pariselle.
Liigan toiminta tämänkesäisessä sopimussotkussa jätti kaksinaamaisen ja häikäilemättömän kuvan ja julkisuuteen annetut lausunnot siitä, miten esimerkiksi Savardin ja Luongon sopimukset oli hyväksytty varauksella, olivat melkoinen ylimielisyyden osoitus. Mutta ehkä tarkoitus pyhittää keinot ja nyt liiga välttyy ainakin siltä, etteivät joukkueet tulevaisuudessa tee aivan älyttömiä sopimuksia. Tietysti tätä voidaan puida vaikka miten päin ja kysellä, että eikö työehtosopimuksen porsaanreiät olisi pitänyt huomioida jo neuvottelujen aikana ja viimeistään ensimmäisten albatrossisopimusten tullessa hyväksyttäväksi. Toisaalta työsulun jälkeen palkkakatto on noussut jo 20 miljoonaa taalaa. Ensimmäisen kauden ja 39 miljoonan dollarin palkkakaton aikana pelaajien palkkataso ei ollut näin korkea. Silti näihin pitkiin jatkosopimuksiin olisi pitänyt puuttua jo aiemmin, koska niiden epäterveet piirteet olivat nähtävissä jo ennen Kovaltshukin kahta sopimusta.
Mieleen heräsi kysymys, että nyt kun monivuotisten ja rahakkaiden sopimusten cap hitin katkaisukohdaksi vedettiin 41 ikävuotta, onko tuloksena, että joukkueiden avainpelaajia, kuten nyt vaikkapa Drew Doughty ja John Tavares, aletaan kiinnittää jo ennen UFA-vuosia läpi uran kantavilla sopimuksilla. Tietenkään kuvio ei ole näin yksinkertainen, koska työehtosopimuksen realiteetit eivät välttämättä ole sopusoinnussa pelaajan taloudellisten etujen kanssa. Toisaalta, olisi aika hullunkurista, jos pelaaja nauttii uransa korkeinta palkkaa heti tulokassopimuksen jälkeen ja kolmekymppisenä ollessaan parhaassa peli-iässä, palkka on sopimuksen etupainotteisuuden vuoksi mahdollisesti jo paljon pienempi kuin sopimuksen alkupäässä.
Kokonaisuutena tämä lisäys ei toki ole muuta kuin välimies Richard Blochin antaman päätöksen jälkeen sorvattu väliaikaisratkaisu ja seuraavan työehtosopimuksen neuvotteluvaiheessa sopimusten reunaehdoista väännetään vielä varmasti tiukasti ja sopimusten rakenteille asetetaan tarkemmat reunaehdot. Nyt NHL sai haluamansa tavoitteen ujutettua osaksi nykyistä työehtosopimusta ja kiinteäksi osaksi tulevia cba-neuvotteluja.
Kovaltshukin sopimuksesta sen verran, että se täyttää nyt muodollisesti välimies Blochin antamat huomautukset. Eli, jos Kovy lopettaa ennen sopimuksen umpeutumista, hän jättää huomattavasti suuremman summan rahaa pöydälle kuin alkuperäisessä diilissä, jossa oli peräti kuusi vuotta aivan mitättömällä palkalla. Kusetussopimushan se on tästä huolimatta, mutta ei enää niin räikeä kuin alkuperäinen 17-vuoden pahvi.