Valmentajaruletti 07 > 09

  • 70 560
  • 151

softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivola voisi todellakin olla HIFK:n näköinen valmentaja, tai siis sen näköinen, miltä minä tahtoisin HIFK:n näyttävän. Uskoisin, että punanutut olisivat lehtien palstoilla hieman eri asialla kuin tällä hetkellä.

Suhosen jatkoon en usko millään. Eikö muille ole annettu jo tarpeeksi tasoitusta ;)

Uskoisin myös hämeenlinnalaisten omaavan sen verran ylpeyttä mitalisateen ajoilta, että Alatalon, tuon jääkiekon hyvän tahdon lähettilään, taaperrus HPK:n puikoissa loppuu viimeistään keväällä.

Risto on osoittanut liigatasolle yllättävän valmiita otteita ja saanut muutenkin JYPin niin kovaan iskuun, että täytyy olla tyytyväinen Duhvelin pahviin. Toivotaan, että SW-kauppojen, halliremontin tuomien kasvuodotusten ja menestyksekkään kauden jälkeen seuralla riittää taatelia antamaan RD:lle myös kilpailukykyinen alakerta ensi kaudelle.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta mitä tekee Summasen Rami? Valmentaminen kiinnostaa taatusti, mutta löytyykö seuraa kellä olisi pokkaa palkata Rami, hän kun ei tunnetusti ole niitä kaikkein helpoimpia persoonia luonteeltaan.

HPK voisi olla potentiaalinen ottamaan Summasen. Tätä kautta Alatalo vapautuisi Saipan käyttöön. Toinen vaihtoehto Summaselle voisi olla Ässät.

Ihmettelen kyllä mikäli jaksaa edelleen olla pois valmennustouhuista.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
SaiPan ketjussa huhuillaan, että joku mestis-valmentaja olisi Lappeeseen mahdollisesti tulossa. Ei kuitenkaan Lehkonen. Olisiko jollain paremmin mestistä tuntevalla aikaa/kiinnostusta tehdä samanlainen lista mestiksen valmentajista kuin Tampereen Kärppä teki liiga koutseista? Ois taas pohjaa paremmin spekuloida. :)

Muistaako kukaan sellaista huhua, että Mika Toivolaa olisi kosiskeltu jokereihin tai IFK:hon jossain vaiheessa? Olikohan huhussa vain mainittu että pääkaupungin valot houkuttavat.
SaiPan osalta on myös muistettava että nykyinen 2-koutsi Selin saattaisi saada korotuksen ykköseksi. Saa nähdä miten käy...
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
SaiPan ketjussa huhuillaan, että joku mestis-valmentaja olisi Lappeeseen mahdollisesti tulossa. Ei kuitenkaan Lehkonen.

Saipan mestisvalmentaja vois olla joko Kolek tai Suikkanen. Muut tuskin kiinostavat sm-liigajoukkueita. Kolek vois sopia myös Tapparaan. Ja nämä ihan omia pähkäilyjä ilman minkäänmoista tietoa asiasta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisiko jollain paremmin mestistä tuntevalla aikaa/kiinnostusta tehdä samanlainen lista mestiksen valmentajista kuin Tampereen Kärppä teki liiga koutseista? Ois taas pohjaa paremmin spekuloida.

Sopimukset kattavat myös ensi kauden:

KooKoo: Vladimir Kolek (2009)
Hokki: Kai Suikkanen (2009)
Sport: Juhani Tamminen (2009)
TuTo: Ismo Lehkonen (2009, mutta ilmoittanut jo ettei jatka TuTossa)

Optiot ensi kaudesta:

Jokipojat: Jami Kauppi (2009)
Jukurit: Kari Makkonen (2009)
K-Vantaa: Harri Ahola (2009)
SaPKo: Jori Kokkonen (2009)

Ei tietoa ensi kaudesta: (suluissa nyk. päävalmentaja)

HeKi: (Jari Blomberg)
LeKi: (Juha Juujärvi)
Salamat: (Jarmo Jamalainen)
Titaanit: (Kari Rauhanen)


Äkkiä keksittyjä työttömiä tai ainakin Mestiksestä poisolevia ja viime vuosilta tuttuja nimiä ovat Jyrki Tuukkanen, Pasi Arvonen, Niki Andersson, Reijo Ruotsalainen, Reijo Mansikka, Jari Helle, Mikko Manner.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Kiitoksia Evertonille hienosta listasta!
Noniin, heitetään omatkin arviot kehiin, niiden joukkueiden osalta joilla ei ole valmentajaa ensi kaudeksi.

Kärpät -> Heikkilä
Jokerit -> Jalonen
Tappara -> Toivola
IFK -> Ulkomaan apu tai Summanen
Lukko -> Urama
SaiPa -> Selin ja Makkonen
Ässät -> Lehkonen

Eipä tässä ihmeempiä perusteluja, MuTulla mennään.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres

Uskoisin vakaasti, että myös Heikki Mälkiä valmentaa ensi kaudella liigassa. Ja mitä luultavimmin osoite löytyy nelikosta HPK, Tappara, Ässät ja Lukko.

Itse ottaisin Mällin innolla vastaan Raumalle ja Lukkoon. Mielestäni Uraman kanssa Lukon parhaat vaihtoehdot. Samoin Ässiin Mälli ja Ika Lehkonen olisivat parhaat valinnat. Molemmissa joukkueissa kun on tuota lupaavaa nuorta kaartia tulossa.

Toivola olisi Ässille ja Lukolle se huonoin vaihtoehto. Se perkele kun ei uskalla/osaa peluuttaa nuoria pelimiehiä. Hommataan vaan kädettömiä kavereita kolmos- ja nelosketjuun junnujen pelipaikoille.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juha Juujärveä ei kannata unohtaa spekuloinneista. Nuori ja nouseva kyky, jolla on suhteetkin kunnossa. Harppaus junnuista vain yhden Mestis-vuoden jälkeen voisi kuitenkin olla vielä liian kova, joten ehkä aluksi kakkoseksi?

Kolekilla ja Suikkasella on tosiaan sopimukset, mutta ainahan nekin on purettavissa. Tuskin millään Mestis-organisaatiolla on haluja tai uskallusta estää valmentajansa lähtö liigaan, mikäli sopiva tarjous tulisi. Toki tuolloin Mestis-seuralle olisi kuitenkin maksettava tuntuva korvaus, mikä ehkä jarruttaa liigaseurojen kiinnostusta juuri sillä hetkellä...

Mitäs muuten Mika Saarinen puuhailee? Olikos jossain liiton valmennuspäällikön hommissa?
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Noniin, heitetään omatkin arviot kehiin, niiden joukkueiden osalta joilla ei ole valmentajaa ensi kaudeksi.

Kärpät -> Heikkilä
Jokerit -> Jalonen
Tappara -> Toivola
IFK -> Ulkomaan apu tai Summanen
Lukko -> Urama
SaiPa -> Selin ja Makkonen
Ässät -> Lehkonen

Eipä tässä ihmeempiä perusteluja, MuTulla mennään.

Täytyy sanoa, että on lähellä myös minun ajatusmaailmaa tämä viesti.
hyvä Mutu sulla Morrison! =)
Vielä kun arvaat kuka on Kerhon coutsi ensi kaudella?

Ika Lehkonen?
Raimo Summanen?
Timo Lehkonen?

Ei mielellään Mälkiä, eikä missään nimessä "lähes naapurini" Toivola!
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Toivola voisi todellakin olla HIFK:n näköinen valmentaja, tai siis sen näköinen, miltä minä tahtoisin HIFK:n näyttävän.

Niin varmasti. Itselleni taas kelpaisi aivan hyvin, että Toivola olisi vaikkapa Jypin koutsina. Ainoa mikä Toivolan signauksella todennäköisesti varmistettaisiin, olisi taapertamisen jatkuminen. Toivola tehnyt sysipaskaa jälkeä Lukossa kahdella kaudella. Yhden kauden ihme Ässissä ei paljoa paina, kun IFK kuitenkin lähtökohtaisesti haluaa valmentajan, joka osaa menestyä. Itse asiassa valmentaja on jo organisaatiossa selvillä ja hänen avullaan uusia hankintojakin on yritetty haalia.
 

Morrison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Boston Bruins
Mihin tuo perustuu edes mutu-tasolla? IFK:n kolmen vuoden p-amerikkalaisten valmentajien projekti käy viimeistä kautta. Käsittääkseni oli päätetty, että sen jälkeen valmentaja on kotimainen.

Heh, en edes tiennyt että ne ulkomaalaiset valmentajat on kolmen vuoden projekti, vaan ajattelin että kai pena vielä yhden kokeilee. Kolmas kerta katsos toden sanoo.
C5-Jarppa kirjoitti:
Vielä kun arvaat kuka on Kerhon coutsi ensi kaudella?

Eikös se Alatalon soppari ole vielä ensi kauden loppuun voimassa? Vai onko niin, että Alatalon lähtö on 100% varma? Jos näin on, niin veikkaan että kerhon nykyinen kakkonen ottaa päävalmentajan pestin. Käsittääkseni niinhän sen alunperin piti mennä, mutta Lintumäki runnoi väkisin Alatalon valmentajaksi. Lähteenä kaveri, joka oli tämmöistä veikkaajasta lukenut.

Mälkiän itsekin näkisin mieluusti valmennushommissa, mutta ei vaan mahtunut meikän listalle. Ainoa paikka olisi tuo Ässien pesti, mutta en usko että Heikki haluaa Poriin lähteä. Ehkä SaiPan urheilutoimenjohtaja ensi kaudella? Tai sitten välivuosi ja sen jälkeen SaiPaan takapiruksi?
 
Tappara -> Toivola
Lukko -> Urama

Eikös Toivolan lähtö ole ollut jo paljon aikaisemmin selvä kuin Uraman, ja itseasiassa juurikin sysäys sille, että siivousfirma lähti aggressiivisesti hakemaan omaa poikaansa takaisin?

Täten Toivolan uusi työnantaja varmasti olisi muualla kuin Tampereella. Olen yllättynyt ellei Mika valmenna jompaa kumpaa pääkaupungin joukkuetta. Näistä HIFK olisi todennäköisempi, sillä Jokereilla on vielä oljenkorsi myös Sheddenissä. Toinen mahdollinen vaihtoehto olisi sitten tietysti Ruotsi, jos ei ruotsinkieliseen seuraan pääse.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutama palstalainen on antanut ymmärtää HIFKillä jo olevan valmentaja tulevalle kaudelle. Hänellä kuulemma markkinoidaan jo tulevan kauden pelaajia tulemaan HIFKiin. Mikäli nämä huhut pitävät kutinsa kaiken järjen mukaan kyseessä on suomalainen jo useamman kerran kyntensä näyttänyt valmentaja. Näitä ei taida montaa olla liikkeellä, mutta muuan Summanen tulee mieleen. MTV3:n haastattelussa Penan puheista sai kuvan, että seuraava HIFKin valmentaja olisi suomalainen. Hän ikään kuin möläyttii seuraavan valmentajan olevan suomalainen huippunimi, ja äkkiä korjaa sanomisiaan ''voihan se toki olla ulkomaalainenkin''. Kaukaa haettua, mutta pääsinpähän sanomaan.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Heh, en edes tiennyt että ne ulkomaalaiset valmentajat on kolmen vuoden projekti, vaan ajattelin että kai pena vielä yhden kokeilee. Kolmas kerta katsos toden sanoo.

hmm. Baxter oli tämän projektin neljäs ulkomaalainen.

King
Shedden
Francis
Baxter

Pena yrittäisi saada sen viidennen kerran sanomaan toden ja enpä oikein usko, että Dinot enää sitä katselisi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täten Toivolan uusi työnantaja varmasti olisi muualla kuin Tampereella. Olen yllättynyt ellei Mika valmenna jompaa kumpaa pääkaupungin joukkuetta. Näistä HIFK olisi todennäköisempi, sillä Jokereilla on vielä oljenkorsi myös Sheddenissä. Toinen mahdollinen vaihtoehto olisi sitten tietysti Ruotsi, jos ei ruotsinkieliseen seuraan pääse.

Ellei sitten Ässät ihan tosissaan usko että tulevaisuus löytyy menneisyydestä. Ainakin tuolla Lukko-puolella eräs "tietäjä" tällaista vihjailee.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täten Toivolan uusi työnantaja varmasti olisi muualla kuin Tampereella. Olen yllättynyt ellei Mika valmenna jompaa kumpaa pääkaupungin joukkuetta. Näistä HIFK olisi todennäköisempi, sillä Jokereilla on vielä oljenkorsi myös Sheddenissä. Toinen mahdollinen vaihtoehto olisi sitten tietysti Ruotsi, jos ei ruotsinkieliseen seuraan pääse.

Paljostako vetoa ettei Toivola ainakaan IFK:ssa valmenna?

Ei IFK:lla ole varaa enää palkata ketä sattuu valmentajia. Toivolakin flopannut molemmilla kausilla Lukossa, yhden kauden ihmeellä ei vielä pitkälle mennä. IFK ei kuitenkaan vielä ole alentunut pitämään itseään keskikastia huonompana joukkueena(vaikka menestystä ei tule), jolloin Toivola olisi oikean tasoinen valmentaja.

Suomesta löytyy niin paljon parempia valmentajia, etten usko kyllä Jokereidenkaan Toivolaa hankkivan. Toivola ei ole ainakaan mikään kuuma nimi valmentajamarkkinoilla. Sen verran paskaa jälkeä on saanut aikaan.

Jos pitäisi veikata, niin veikkaisin Toivolaa Ässiin. On kuitenkin parempi kuin Suhonen ja hyviä muistoja sieltä molemmin puolin.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Jos pitäisi veikata, niin veikkaisin Toivolaa Ässiin. On kuitenkin parempi kuin Suhonen ja hyviä muistoja sieltä molemmin puolin.



Toivola oli eilenkin katselemassa Ässien räpellystä paikan päällä ja vahvat viidakkorummut häntä ovat tänne tuoneet pitkin talvea.
Vähän on itsellenikin hämärän peitossa Toivolan todellinen taso, on se ainakin eri luokkaa mitä se on Suhosella.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara

Jindebyne

Jäsen
MTV3:n haastattelussa Penan puheista sai kuvan, että seuraava HIFKin valmentaja olisi suomalainen. Hän ikään kuin möläyttii seuraavan valmentajan olevan suomalainen huippunimi, ja äkkiä korjaa sanomisiaan ''voihan se toki olla ulkomaalainenkin''. Kaukaa haettua, mutta pääsinpähän sanomaan.

Voi sitä Penaa kun aina astuu omiin ansoihinsa noissa haastatteluissa, mutta onhan noita nyt hauska kuunnella.

Kuten täällä on nyt huhuiltu, että ns. sisäpiirillä olisi tiedossa HIFK:n tulevan kauden valmentaja, joka olisi jo kyntensä Suomessa näyttänyt. Eipä tule mieleen ketään muuta kuin Summanen. Jalonen tietysti kyntensä näyttänyt, mutta jotenkin en usko HIFK:n johdonkaan syttyvän tähän oljenkorteen. Tietysti Jalonen tekee hyvä jälkeä muualla, mutta mielestäni nokan imago on vähän sellainen latteahko, joten saa jatkaakin työtänsä muualla.

HIFK:n viimeaikaisia otteita seuratessa valmentajaksi tulee joku mestiksessä jo kyntensä näyttänyt nouseva kyky joka korvataan kanukilla joulukuussa.
 

scholl

Jäsen
Sihvonen miettii nyt aika fiksunoloisesti Tapparan valmentajakuviota.

Itselleni herää se kysymys, että ovatko nämä Lehkoset ja kumppanit sitten oikeasti sen parempia valmentajia. Entäpä jos Suomessa onkin vain muutama huippunimi kuten Aravirta, Westerlund ja pari muuta ja muut ovatkin sitten hyviä valmentajia, mutteivat loistavia. Jos suhthyvää massaa on paljon niin ei kannata maksaa sen enempää tuomalla ketään Tapparaan seuran ulkopuolelta. Veikkasin, että Urama saa potkut ensimmäisellä kaudellaan kesken kautta. Niin ei käynyt, vaan menestyi hyvin. Vastaavia tapauksia voi olla kuinka paljon tahansa.

Jos seura ei kuitenkaan saa Aravirtaa, Westerlundia, Summasta tai Jukka Jalosta niin onko siinä oikeasti mitään eroa, onko penkin takana Toivola, Lehkonen, P.Matikainen tai Saarinen. Mistä tiedämme onko niistä joku mukamas parempi kuin tämä Saarinen. Bluesillakin on no-name valmentaja ja silti menee ihan hyvin. Ottamalla hyvän, muttei loistavaa valmentajaa voi satsata pelimerkit muille alueille.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sihvonen miettii nyt aika fiksunoloisesti Tapparan valmentajakuviota.

Itselleni herää se kysymys, että ovatko nämä Lehkoset ja kumppanit sitten oikeasti sen parempia valmentajia. Entäpä jos Suomessa onkin vain muutama huippunimi kuten Aravirta, Westerlund ja pari muuta ja muut ovatkin sitten hyviä valmentajia, mutteivat loistavia. Jos suhthyvää massaa on paljon niin ei kannata maksaa sen enempää tuomalla ketään Tapparaan seuran ulkopuolelta. Veikkasin, että Urama saa potkut ensimmäisellä kaudellaan kesken kautta. Niin ei käynyt, vaan menestyi hyvin. Vastaavia tapauksia voi olla kuinka paljon tahansa.
Sihvonen arvioi valmentajia yleensä vain yhdeltä kantilta, joka on heidän pelikirjansa. Hän harvoin ottaa huomioon edes heidän kykyään taktikoida pelin sisällä. Jostakin syystä sihvosella on jokin suuri tarve kehittää juuri tätä pelikirjaosaamista liigassa välittämättä mistään muista tekijöistä.

Mielestäni on parempi saada valmentaja jolla on kohtalainen pelikirja, mutta joka on huippu pelin sisällä taktikoinnissa ja muissa tekijöissä, eikä niinpäin, että valmentajalla on huippu pelikirja, mutta on vain kohtalainen muissa tekijöissä. Mieluummin näen latautuneen ja taistelevan joukkueen kuin täydellisiä kuvioita hiovan rusettiluistelevan joukkueen. Tuntuu kuitenkin olevan niin että vain harvat osaavat kaiken hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös