Valmentajan poika/tyttö ?

[Sv veinikretski]

Tulipa tälläinen ajatelma päähäni. Pääsevätkö he yleensä helpommalla vai yritetäänkö heistä isän tai äidin toimesta tehdä huippu-urheilijoita väkisin, vaikkei lahjat riittäisikään ? Itselläni oli nuorempana kyllä sellainen fiilis että jotenkin tuntui välillä epäoikeudenmukaisilta ratkaisuilta välillä nämä kuviot, ja vanhemmiten ja jälkeenpäin on asiat vain vahvistuneet, vai onko katkeruus vain kasvanut ? No itsestäni ei olisi koskaan tullut huippu-urheilijaa, ei ainakaan lätkässä, ei siinä mitään. Tunnustan sen suoraan !

Olen sitä mieltä kuitenkin että isät ja äidit saisivat pysyä kaukana samasta joukkueesta missä poika tai tyttö pelailee, jälkeenpäin olen saanut seurata omien lapsieni touhuja ja urheilua ja täytyy sanoa että olisi ollut mieli välillä lyödä vertauskuvallisesti muutamia vanhempia ja valmentajia halolla päähän. Olen kuitenkin pitänyt turpani kiinni juuri tästä syystä etten itse sortuisi samaan, mitä olen ympärilläni ainakin luullut näkeväni.

Välillä tosin kun isä tai äiti tai sitten valmentaja kehuu omaa umpipaskaa poikaansa tai tytärtään, eikä näe metsää puilta, on siinä ollut enemmän kuin tekemistä. Mainittakoon nyt kuitenkin että sen verran nostan nokkaani että luulisin omien lapsieni urheilu-uraa seurattuani vuosia, jotakin luulisin asiasta tietävän, (MM-tasolla, nuorissa ja useat vuodet maajoukkueessa). Tälläisiä mietteitä tänään. Onkos kukaan muu erimieltä, ja kovasti, sopii minulle jos keskustelua syntyy !

Mainittakoon vielä sanasta "umpipaska", lue lahjaton .

 

[ace]

Kaksipiippuinen juttu. Ilman valmentavia isiä (miksei myös äitejäkin) urheilulajit kärsisivät hyvin todennäköisesti valmentajapulasta. Luultavasti suurin osa junioriurheiluvalmentajista ovat lähteneet hommaan oman lapsen myötä. Huipputasolla asia on tietysti eri.

Kaikki kunnia niille vanhemmille jotka tätä arvokasta työtä tekevät. Itse olen mukana valmentamassa rakkaudesta lajiin, ja täytyy sanoa että onneksi todella vähän on tullut eteen valmentajia jotka suosivat omia lapsiaan. Paljon pahempia ovat katsojana olevat vanhemmat jotka kannustavat omaa lastaan ns. laput silmillä näkemättä kokonaisuutta, tai jopa käskevät lapsensa tekemään jonkun asian aivan toisin kuin valmentaja on opettanut. Näille vanhemmille pitäisi asettaa porttikielto lapsiensa urheilutapahtumiin. Onneksi joukosta löytyy niitäkin vanhempia jotka eivät puutu valmentamiseen ja oman lapsen urheilemiseen muuten kuin kannustamalla.

 

[Maple Leaf]

Paljon pahempia ovat katsojana olevat vanhemmat jotka kannustavat omaa lastaan ns. laput silmillä näkemättä kokonaisuutta, tai jopa käskevät lapsensa tekemään jonkun asian aivan toisin kuin valmentaja on opettanut. Näille vanhemmille pitäisi asettaa porttikielto lapsiensa urheilutapahtumiin. Onneksi joukosta löytyy niitäkin vanhempia jotka eivät puutu valmentamiseen ja oman lapsen urheilemiseen muuten kuin kannustamalla.

Olen täysin samaa mieltä. Olen nähnyt kenttien ja kaukaloiden laidoilla aivan liikaa vanhempia, jotka kuvittelevat lastensa harrastuksen olevan joko viihdettä vanhemmille tai korvausta vanhempien omien toteutumattomien unelmien saavuttamattomuudesta - eli tärkein asia, lapsen (ja joukkueen) etu hautautuu vanhempien kyvyttömyyteen nähdä asiakokonaisuuksia.

Valmentajan on vaikea opettaa lapsille peliä ja sen sääntöjä, kun samaan aikaan yli-innokas isä tai äiti karjuu omiaan katsomosta käsin, haukkuu vastustajan pelaajia, kiroaa tuomarille ja (pahimmassa tapauksessa) manaa helvetin alimpiin piireihin oman lapsensa, jonka hyvä syöttöyritys ei onnistunutkaan. Tällaisten vanhempien olisi syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltään, kenen harrastuksesta oikein onkaan kysymys, ja onko lapsen harrastuksen ensisijainen tehtävä tuottaa elämyksiä vanhemmille, ei lapselle itselleen?

Ilmeisesti nämä samat vanhemmat ovat huutaneet jo hiekkalaatikon reunalla yksivuotiaalle lapselleen, että "kaiva sillä lapiolla perkeleen luuseri nyt vähän nopeammin!" ja lapsen siirtyessä keinumaan on telineen viereen tultu möykkäämään: "Etkö sä saatana osaa keinua kovempaa ja korkeammalle!"

 

[EricCartman]

Hieman on sekä hyviä että huonoja kokemuksia asiasta. Nappulaliigassa joukkueellani oli valmentaja, joka oli myös erään pojan isä. Tulosta syntyi, eikä hän ainakaan muistaakseni asettanut omaa poikaansa mitenkään eri asemaan. Nappulaliigoissa lienevät valmentajat muutenkin lähes kaikki isiä, mikä onkin ihan hyvä asia tässä vaiheessa.

Seuraavan kerran törmäsin tälläiseen parivaljakkoon B-junnuissa. Poika oli ihan kohtalainen peluri, mutta isä oli varsinainen valmentajan irvikuva. Harjoitukset olivat mitä olivat ja auktoriteettiakaan ei pahemmin löytynyt. Eräs tilanne on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Poika pyssytti rankkarialueen rajalta pallon maaliin, jonka jälkeen isä pomppaa pystyyn ja huutaa kaikella voimallaan "JESS, TON TAKIA MUN POIKANI ON KENTÄLLÄ, NÄIKSTE HEI MIKÄ MAALI". Kaikki tuomaria myöten kääntyy katsomaan valmentajaamme, joka nolostuu ja istuu hiljaisena takaisin paikoilleen. Pojankin tuuletukset jäivät sen jälkeen hieman vaisuiksi, tiedä sitten mitä liikkui mielessä...

Jossain vaiheessa näiden isien olisi siis ymmärrettävä hypätä sivuun ja antaa muiden valmentaa. Voipi olla parempi ihan pojan kehityksen kannaltakin..

 

[Bruno]

Itse olen aikoinani pelannut yhdeksän vuotta jalkapalloa ja kyllä sitä tuli kaikenlaista nähtyä ,johtuen siitä että sekä valmentajan ,että huoltajan pojat pelasivat samassa joukkueessa.
Mutta koskaan kyseiset isukit eivät omaa poikaansa kehuneet ,oli sitten pelannut tai esittänyt millaisia temppuja ja kikkoja tahansa ,vaan suhtautuivat todella kriittisesti omiinsa ja kehuja sateli muille lapsosille vaikka kuinka paljon.Välillä kyllä ihmettele ihan ääneenkin ,että onko se niin vaikeaa sanoa sana" hyvä,Vellu" ,jos kyseessä on oma poika.Ei luulisi olevan.
Muuten meidän joukkueessamme pelaavien poikien vanhemmat olivat kyllä kiitettävän hiljaa kentän laidalla ja seurasivat ottelua ja antoivat poikien pelata ja valmentajan antaa ohjeet.

 

[Sv veinikretski]

Sitten on vielä yksi ongelmallinen asia joka koskee valmentajan ja pienestä lapsesta seurassa olevan lapsen suhdetta urheiluun, tyttäreni urheili samassa seurassa koko uransa ajan ja napsi seuralle tärkeitä pisteitä, joiden mukaan sitten katsottiin suomen tasolla seuran menestystä, lajina oli eräs yksilölaji jossa paino näyttelee tärkeää roolia. No raskaimmissa sarjoissa oli tietenkin vaikeampi niitä pisteitä napsia koska yleensä myöskin vastustajat olivat hieman vanhempia.

Valmentaja kuitenkin ilmoitti tytön kisoihin alempaan sarjaan kuin tyttö itse olisi halunut, kilpailuvietti oli kuitenkin kova ja tyttäreni yritti pudottaa painoaan siihen painoluokkaan mihin ilmoitettu oli, asia liukui meidän vanhemiltakin alussa hieman liian pitkälle, koska tyttöllä itselläänkin oli tietenkin halua menestyä. Kun asian huomasimme ja havahduimme "ei saatana näin" alettiin olemaan jo todella vaarallisissa mittasuhteissa, kysymyksessä oli kasvava nuori tyttö. Kielsimme painonalennukset kaikkenlaisilla klauberin suolalla ym, tuli hirveä riita valmentajan kanssa, emme kuitenkaan antaneet asiassa periksi, olimme sitä mieltä että ihan sama kuinka tyttö pärjää kun pysyy terveenä.

Elikkä menestys nousi päähän ja meinasi tuhota niin paljon ettei kukaan varmuudella voi sitä edes sanoa, maajoukkue kuviot onneksi katkaisivat tämän kierteen ja Varalan urheiluopiston ammattitaitoinen ja asiallinen valmennus kaikella lailla. Ikävä asia sinällään, koska seura oli ja on edelleen todella hyvä, valmentaja menestys ja ym, meinasi pilata valitettavasti todella paljon. Niin väittäisin. On eri asia kun aikuiset yrittävät ja pudottavat painoaan , minusta lapsille se ei sovi.

 

[tinkezione]

Valmentajan on vaikea opettaa lapsille peliä ja sen sääntöjä, kun samaan aikaan yli-innokas isä tai äiti karjuu omiaan katsomosta käsin, haukkuu vastustajan pelaajia, kiroaa tuomarille ja (pahimmassa tapauksessa) manaa helvetin alimpiin piireihin oman lapsensa, jonka hyvä syöttöyritys ei onnistunutkaan. Tällaisten vanhempien olisi syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltään, kenen harrastuksesta oikein onkaan kysymys, ja onko lapsen harrastuksen ensisijainen tehtävä tuottaa elämyksiä vanhemmille, ei lapselle itselleen?

Salibandyn saralla tuli tuomariurallaan nähtyä junnukarkeloissa jos jonkin näköistä perheenpäätä. Turpaan ei sentään kertaakaan tullut, eikä isoa miestä uskallettu edes uhkailla, mutta jostakin syystä juuri junnuturnauksissa ja erityisesti kauden huipennusturnauksissa tuli käytyä jos jonkin näköisiä keskusteluja ottelun jälkeen kaukalon laidalla...

Ikävintä asiassa on huomata se, kun junnupelaajalla menee keskittyminen omaan peliin kokonaan mouhoisin huutaessa kaukalon laidalla pää punaisena. Pari kertaa olen joutunut hiljentämään katsojan nasevalla, mutta kipeän osuvalla repliikillä ja kerran myöskin junnujoukkueen valmentajan (!) ottelun toisella erätauolla. Mouhoäiteihin en sentään kertaakaan tässä mielessä törmännyt.

 

[Rod Weary]

Salibandyn saralla tuli tuomariurallaan nähtyä junnukarkeloissa jos jonkin näköistä perheenpäätä. Turpaan ei sentään kertaakaan tullut, eikä isoa miestä uskallettu edes uhkailla, mutta jostakin syystä juuri junnuturnauksissa ja erityisesti kauden huipennusturnauksissa tuli käytyä jos jonkin näköisiä keskusteluja ottelun jälkeen kaukalon laidalla...

Ikävintä asiassa on huomata se, kun junnupelaajalla menee keskittyminen omaan peliin kokonaan mouhoisin huutaessa kaukalon laidalla pää punaisena. Pari kertaa olen joutunut hiljentämään katsojan nasevalla, mutta kipeän osuvalla repliikillä ja kerran myöskin junnujoukkueen valmentajan (!) ottelun toisella erätauolla. Mouhoäiteihin en sentään kertaakaan tässä mielessä törmännyt.

Object, my Honour!: "Te olette kyl surkeimma tuomarit, mitä mää ole koska nähny! Yks sisäälyöntiki meni iha vääri!"

Muuten kyllä junnupelien viheltäminen oli palkitsevaa puuhaa. Kentällä oli aito tekemisen ja onnistumisen riemu. Aika vähän loppujen lopuksi niihin mouhovanhempiin törmäsi, vaikka niistä oli piireissä puhuttu paljonkin. Muissa lajeissa olen kuullut tapauksista, joissa tuohtunut isä on mennyt vetämään jopa vastustajan valmentajaa pipoon. Ei kai tämä nyt ihan niin vakavaa ole?

 

[tinkezione]

Object, my Honour!: "Te olette kyl surkeimma tuomarit, mitä mää ole koska nähny! Yks sisäälyöntiki meni iha vääri!"

Ai NIIN! TPS 0, toinen joukkue 3, ja lukematkin vielä täysin pelitapahtumien mukaiset.

Mutta joo. Ei noita mahdottoman paljon eteen tullut, mutta sen verran kuitenkin, että ihmetyttää.

 

[dohf]

Tuttavalla katkesi aikoinaan lupaava ampumahiihtoura siihen, kun juniorimaajoukkuevalinnoissa valmentajan oma poika pääsi kaverin tilalle edustamaan. Jokaisessa aikaisemmassa kisassa kauden aikana tämä oli hävinnyt tuttavalleni minuuttikaupalla. Käytännössä tämä oli siis viimeinen niitti uran loppumiselle, aiemminkin oli jotain vastaavaa tapahtunut.

Valmentajan lapsien suosimisesta ei ole itselläni kokemusta, mutta valmentajien kavereista on. Pelasin juniori-ikäisenä aikuisten joukkueessa, ja aivan sama miten itse pelasi, tämä kaveriporukka sai pelata joka tapauksessa. Yhdessäkin ottelussa ketjumme joutui kokonaisuudessaan vilttiin, kun olimme jotain 2-8 tappiolla. Meidän ketjun tilastot näyttivät tuossa vaiheessa +2, silloin korvensi hitusen. Tällä tempauksella kuulema "heräteltiin joukkuetta"...

 

[Sv veinikretski]

Pitääpä kertoa vielä yksi itseäni lämmittävä tapahtuma, muutimme pukinmäkeen Lontoosta ja poikani on kova jalkapalluri omasta mielestään ainakin. No menimme ensimmäisiin harjoituksiin katsomaan että löytyisikö pelipaikkaa ja pääsisikö joukkueeseen, se oli se sama jengi joka sittemmin oli Jokerit en nyt muista nimeä.

No vanhemmat seisoskelivat siellä todella tärkeän näköisinä, ja kyselivät kaikilta uusilta tulokkailta että missäs olet aikaisemmin pelaillut, lisäksi siinä jutelivat keskenään kuinka hyvä ryhmä oli jo viimekaudella, niin että tuskinpa siihen jengiin enää uusia otetaan, menttaliteetti oli tämä, tai ainakin sivusta katsojan mielestä (eli minä,ehkä paranoidi).

No pääsivät sitten poikani kohdalle (joku 8-9v.) ja kysyivät että missäs sinä sitten olet pelaillut, ja oletkos Raumalta kotoisin (papereissa Rauma), poikani vastasi tyynen rauhallisesti että Raumalta olen kotoisin ja viimeinen jengi missä on tullut pelailtua on Lontoon Chelssi :) Oli yhden päivän kursseilla, jengiin meni heittämällä, itse lähdin nauramaan takavasemmalle ! Mutta hyvin pelasi ja pelaa edelleen.

 

[massimo]

Junnuna tuli tahkottua säbää joukkueessa jossa kaverin isä valmensi. Isä oli todella tasapuolinen kaikille. Eipä millään huomannut että oma poika pelaa joukkueessa. Kehut ja haukut olivat täysin ansaittuja. Tiedä mitä sitten kotona puhuttiin kahdenkesken... Tosin kaverilla on muutama sm-mitali taskussa joten ei niissä keskusteluissa ainakaan peli-iloa viety.

Pystyykö kuitenkaan kukaan lapsi suhtautumaan isään/äitiin peleissä pelkästään valmentaja? En usko! Lapselle vanhemmat ovat aina vanhempia olivat sitten kotona tai vaihtopenkillä. On varmasti kova paikka lapselle kun ei pääse pelaamaan isin valmentamassa joukkueessa. Helposti varmaan lapsi ajattelee ettei häneen luoteta. Siinä on kova työ selittää kotona ettei kyse ole siitä etteikö luotettaisi.

Pahimpia ovat vanhemmat kentänlaidalla jotka näkevät vain oman lapsensa ja vaativat lapseltaan/lapsiltaan liikaa. Valmentajalle mennään itkemään kun oma lapsi ei saa tarpeeksi peliaikaa jne.

Kyllä valmentaja isät/äitit ovat tärkeitä koska ilman heitä moni joukkue olisi ilman käskijää ja monilla lapsilla ei olisi välttämättä harrastusta.

 

[siffa]

Silloin, kun poikien ja tyttöjen valmentajina toimivat vanhemmat ovat riittävän ammattitaitoisia, on tulos usein hyvä. Mikäli ammattitaito puuttuu, ei tulosta tule, vaikka valmentaisä/-äiti kuinka veisi omaa lastaan millä keinoin hyvänsä eteenpäin.
Onnistuneita valmentajan poika/tyttö-suhteita on pilvin pimein: Litmaset, Forsellit, Jeremenkot, Hyypiät, Gretzkyt, Koivut, Kapaset, Nummelinit, Selänteet, Palanderit, Keskitalot, Kinnuset, Pitkämäet, Häkkiset, Räikköset, Sieviset, Seppälät, Ylihannukset, jne, jne... Hyvin usein kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden taustalla ovat omat valmentajavanhemmat.

Mitä tulee innokkaiden vanhempien käyttäytymiseen lastensa urheilutapahtumissa, se on juuri sitä, mitä täällä on kuvattu. Se on ollut aina sitä ja tulee aina olemaan. Mikään ei muutu, vaikka kuinka psykologisoidaan, filosofoidaan tai viisastellaan asioista. Ihminen käyttäytyy niinkuin käyttäytyy ja kun on kyse omasta lapsesta niin normaalisti hillitysti käyttäytyvä vanhempi muuttuu usein häiriköksi urheilutapahtumassa.