Mainos

Valioliiga 2016–2017 – suurten paluu?

  • 12 794
  • 53

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Neljäs kierros Valjua on paria matsia vaille valmis ja nyt on hyvä hetki tehdä pientä katsausta tilanteeseen.

Oli tosiaan aikast paukku! Kesällä sanoin kaverille, että vahva tunne siitä, että Leicester on yhden kauden ihme. Viisi euroa voisin jonkun bookien kautta laittaa sille, että Ranieri on ensimmäinen monoa saava valmentaja (tai manageri, miksi niitä nykyjään kutsutaan?) ja että Leicester tippuu kauden päätteeksi Championshipsiin.

Tunteet on tunteita, mutta eihän tämä nyt Leicesteriltä kovin vahva alku ollut. Hyvin saivat kuitenkin paikkoja luotua tuossa Hull pelissä, viimeistely vaan oli kuraa.

Kirjoittelin aiemmin kesällä Pool-ketjuun, että Lestöstä tuskin on tällä kaudella härnäämään esim. Poolia top-4 taistossa ja taitaa heillä ennemmin mennä selviytymiskamppailuksi, eikä tuo nyt kamalan vahvasti ole mestareilta alkanut. En nähnyt eilistä Pool-Lestö -peliä, mutta koosteen katsoin juuri ja suhteellisen halvalla noi Poolin tekemät maalit meni. Siis sikäli, että kyllä nyt tuota puolustusta tunnutaan vievän pahemman kerran viime kauteen verrattuna. En siltikään toivo Lestön tippumista, joten toivottavasti saavat pelin jengoilleen ja Vardy paukuttaa riittävän määrän maaleja. Uhkana näen sen, että Mahrez lähtee tammikuussa. Olisi kaiken järjen mukaan kova isku Lestön hyökkäämiselle, vaikka en tiedäkään, miten Mahrez on alkukauden pelannut.

Yllätyksiäkin on jo nähty. Hull, Boro ja Burnley ovat päässeet kivasti pisteiden makuun, se ei aina ole kuitenkaan niin itsestään selvää. Ja todellakin tuntuu, että Hull on kenties se suurin yllättäjä, kuten edellä on jo tullut esiin esim. @Alfred E Neumanin toimesta. Tosin Lestömäiseen mestaruuteen ei taida ihan riittää! Hyvin on kuitenkin heillä lähtenyt käyntiin.

Toiseen suuntaan ovat yllättäneet taulukon häntäpään Stoke, Hammers ja Soton. Hammers nyt varsinkin. 9 mennyt jo omiin ja Stokella 10 neljään peliin. OK, Hammersilla on ollut noista neljästä City ja Chelski vieraissa, mutta viime kautisen tapaista venymistä ei ole nyt ollut. Stoken jotenkin voin hyväksyä, kun se jengi tuntuu jotenkin epätasapainoiselta ja ailahtevalta. Soton taas menetti pari jannua, mutta tuntuuko se noin vitusti? OK, Mane on ollut todella hyvä Poolissa, mutta jotenkin tuntuisi, että Wanyama ja Pelle eivät olisi kuitenkaan niin poikkeuksellisia, etteikö näitä pystyttäisi noilla nyt rosterissa olevilla korvaamaan. Ei kai sitten kuitenkaan näin ole käynyt. Vaiko toi patonkiko managerina olisi se juttu tähän kauden alkuun, tai näiden em. settien yhdistelmä. Soton ja Hammers tuolta vielä nousee, mutta Stokesta en tiedä, vaikka jäisi keikkumaan ihan siihen viivan tuntumaan.

Top-4 mestoista taistelee kaiketi City, ManU, Chelski, Pool, Spurs ja Arsu. Haastajina voivat olla Everton, yllätäjä Hull ja Hammers sekä Soton, jos saavat pelinsä kondikseen nopeahkosti, eivätkä jää liikaa heti alkukaudesta. Jättiyllätyksiä tuskin tällä kaudella nähdään, sen verran kovaa settiä noi suuret nyt ovat. Ellei sitten Poolin mestaruutta lasketa sellaiseksi...
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Oliskohan se siinä Bilicin osalta? 0-3 pataan Saintsilta ja 3 pistettä kasassa.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oliskohan se siinä Bilicin osalta? 0-3 pataan Saintsilta ja 3 pistettä kasassa.
Tänään eka peli mitä itse katsoin tällä kaudella. Näytti yhtä hyvältä kuin Big Samin aikaan paskimmat pelit. Koyate on kuin Momo Diame mutta paskempi. Arbeloa ja Adrian ainoat jotka pelasi ok tasolla. Bilic ulos Hodari sisään? Jotain tarttis tehdä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tänään eka peli mitä itse katsoin tällä kaudella. Näytti yhtä hyvältä kuin Big Samin aikaan paskimmat pelit. Koyate on kuin Momo Diame mutta paskempi. Arbeloa ja Adrian ainoat jotka pelasi ok tasolla. Bilic ulos Hodari sisään? Jotain tarttis tehdä.
Ei varmaan ihan vielä lähdetä potkimaan Biliciä, koska viime kaudella nähtiin että potentiaalia on. Jos seuraavasta matsista ei tule Borosta voittoa, niin sitten kyllä mono heiluu väistämättä. Watford ja WBA ottelut olivat kyllä niin karmeaa kuraa että oksat pois, mutta niissä sentään onnistuttiin itsekin tekemään parit maalit.

Järkyttävän paskasti pelaava puolustuslinja tuossa on eniten mättänyt, kun yhdellä syötöllä puhkotaan koko neljän turistin linja jatkuvasti. Jos kaverille antaa 2-3 maalia per peli pelkästään omalla perseilyllä niin ei sillä kuuhun mennä. Ihan naurettavan helpolla pääsi Sotonkin kuudentoista boksiin, oikeastaan tekemättä mitään. Toki tästä saa osan paskaa niskaan Noble-Koyate epäonnistuneesta paineistamisesta siinä keskikentän pohjalla, mutta roolitus siinäkin on ihan vituillaan. Koyaten pitäisi olla selkeänä pohjapelaajana, kun koulutukseltaan on kuitenkin toppari/alempi keskikenttä, eikä suinkaan huidella ympäri kenttää jonain vitun box2box veturina.

Onhan siellä loukkaantuneena taas kaikki laitapakit, mutta ei sekään selitä tuota sekoilua. Myös viime kaudella oli puolustuksella omat ongelmansa, mutta esim. Reid on tällä kaudella vain varjo siitä jätkästä, jota vietiin ties minne Arsuihin vielä toissa kesänä. Jos puolustuksen linja pelaisi omalla tasollaan, ei tässä paskassa oltaisi. Nyt vaan kaveri tekee jokaisesta hyökkäyksestä maalin kun kukaan ei tee mitään tai on näennäisesti siellä läsnä, niinkuin vaikka noissa tän päivän maaleissa. Ihan karmeita merkkausvirheitä ja sinkoiluja, tuli ihan Football Managerin vastaavat mieleen.

Myös Bilicin tötöily pelisysteeminsä kanssa on todella outoa. Kolmessa viimeisimmässä katastrofimatsissa systeemi on ollut sama, täysin toimimaton 4-2-3-1 paskakasa, kun aiemmissa matseissa jokaisessa lähdettiin erilaisella sapluunalla, Parasta tulosta taisi viime vuonna tulla ns. keskikentän timanttimuodostelmalla kahdella kärjellä, jota ei ole taidettu tänä vuonna käyttää kertaakaan. Bilic ilmeisesti haluaisi omaksua jotain espanjalaista trident-hyökkäystä, mutta ei nuo pelaajat nyt ihan siihen taivu, kun vahvuudet on selkeästi keskikentällä kahden suunnan pelissä eikä siellä ole yhtäkään alexissanchezia edes.

Eli Bilicille back to basics pelisysteemi ja joku seuran sisällä puolustuspelistä tajuava organisoi puolustuksen kuntoon (eli käskee niiden pelata omalla tasollaan eikä päin vittua). Ei siinä sen kummempaa. Michail Antonio kauden ainoa onnistuja tähän mennessä ja sekin on pallon kanssa kävelevä katastrofi, mutta osaa sentään puskea palloja maaliin ja ajottaa juoksuja fiksusti. Näillä palikoilla ei pitäisi pystyä vetämään noin vihkoon kun Hammers nyt, mutta kyllä ne tekee sen ihan itse. Eli korjausliike luulisi olevan mahdollinen. Vittu tuli pitkä kirjotus, täytyy varmaan avata vihdoin se Hammers-ketju.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Aguero sai neljä ja Fernandinho kolme ottelua pelikieltoa viime lauantain sekoiluistaan. Myös Fabregas saattaa saada jotain Fernandinhon kanssa käydystä yhteenotosta. Otamendillä tuli korttitili täyteen. Cityn kolmelle pelaajalle pelikieltoa kärkimatsista, aikamoista.
 
Aguero sai neljä peliä

Näin Cityn kannattajana täytyy sanoa, että mielestäni tuo rangaistus on täysi vitsi. Minusta joku kahdeksan peliä olisi taparikolliselle ollut ihan oikeutettu tuomio noin törkeästä töötistä. Melkein tulee mieleen, että olisikohan tuota rangaistusta annettaessa sitten (hieman kyseenalaisesti) otettu huomioon se, että tappotaklauksen kohde vei ensimmäisellä jaksolla Aguerolta maalintekopaikan rikkeellä, josta ei vihelletty edes vaparia. Futiksen sääntökirjaa joskus lukeneet tietänevät, mitä maalipaikan viemisestä rikkeellä sääntöjen mukaan pitäisi tuomita.

Itse uskon, että tuoltakin rähinältä olisi vältytty, jos jalkapallo lajina alkaisi pikku hiljaa siirtyä sieltä 1800-luvulta tälle vuosituhannelle. Jos kentällä olisi tuomareita läheskään yhtä paljon kuin niitä NFL:ssä on, ei sen Luizin blokin kaltaisia selkeitä rikkeitä menisi läpi läheskään niin paljon kuin niitä nyt menee. Ja ennen kuin joku kysyy, että "tämäkö oikeuttaa Agueron sikailun", vastaan että ei oikeuta. Mutta tuollaisten kostoiskujen todennäköisyyttä lisää se, että tuomareilta jaa heidän liian vähäisen määränsä vuoksi selviä rikkeitä näkemättä. Tuomarin kannalta on todella vittumainen tilanne, että pelaaja lähtee kostamaan rikettä, joka tuomarilta on mennyt ohi.

Myös Fabregas saattaa saada jotain Fernandinhon kanssa käydystä yhteenotosta.

Jos hyvin kevyt läppäisy avarilla poskelle on pelikiellon aihe, niin huhhuh.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Missään ei ole ollut juttua, että FA olisi alkanut tutkia tuota tarkemmin? Kaikkialla puhutaan vain tuosta neljästä matsista, joka tosiaan tuli jo automaattisesti.
 
Itse uskon, että tuoltakin rähinältä olisi vältytty, jos jalkapallo lajina alkaisi pikku hiljaa siirtyä sieltä 1800-luvulta tälle vuosituhannelle. Jos kentällä olisi tuomareita läheskään yhtä paljon kuin niitä NFL:ssä on, ei sen Luizin blokin kaltaisia selkeitä rikkeitä menisi läpi läheskään niin paljon kuin niitä nyt menee. Ja ennen kuin joku kysyy, että "tämäkö oikeuttaa Agueron sikailun", vastaan että ei oikeuta. Mutta tuollaisten kostoiskujen todennäköisyyttä lisää se, että tuomareilta jaa heidän liian vähäisen määränsä vuoksi selviä rikkeitä näkemättä. Tuomarin kannalta on todella vittumainen tilanne, että pelaaja lähtee kostamaan rikettä, joka tuomarilta on mennyt ohi.

Samaa mieltä. Eihän tuo peli ollut tuomarin hyppysissä oikeastaan missään vaiheessa ja osin siitä johtuen tuo lopun keissi tapahtui.

Mitä tuohon kostoiskuun tulee, niin ei se Luizin ensimmäisen jakson rike todellakaan oikeuta yhtään mihinkään kostoon. Ja noin sanoit itsekin. Piti vain lisätä, että eihän se Luizin rike itsessään ollut mikään törkeä, josta Agüeron olisi pitänyt kimpaantua. Rikkeenä ja pelin kannalta oli toki rangaista, mutta tekona ei ollenkaan sellainen, että siitä olisi kenenkään pitänyt mitään kostoiskuja jaella. Ymmärtäisin jollain tasolla jos Luiz olisi vetänyt kunnolla sukille tai vastaavaa. Nythän tilanne oli ihan erilainen.

Lisättäköön vielä, että minustakin on käsittämätöntä jos Agüero ei saa tuosta mitään lisäsanktiota. Halutaanko tässä nyt ihan oikeasti antaa viestiä, että tuollainen teko on punaisen arvoinen, mutta ei muuta? Toivottavasti ei.
 
Piti vain lisätä, että eihän se Luizin rike itsessään ollut mikään törkeä, josta Agüeron olisi pitänyt kimpaantua.

Se ei ollut missään määrin fyysistä vaaraa aiheuttava tilanne, vaan kevyt kontakti. Kun sillä kontaktilla vietiin mahdollisuus päästä veskarin kanssa nokikkain, on pelaajalla ihan perusteltu syy tuntea kokeneensa vääryyttä. Fiksumpi kaveri käsittelisi sen tunteen jotenkin muuten kuin yrittämällä katkoa vastustajan jalat.

Lisättäköön vielä, että minustakin on käsittämätöntä jos Agüero ei saa tuosta mitään lisäsanktiota. Halutaanko tässä nyt ihan oikeasti antaa viestiä, että tuollainen teko on punaisen arvoinen, mutta ei muuta?

Minusta haiskahtaa vahvasti siltä, että Agueron naurettavan lyhyellä pelikiellolla hyvitellään Citylle sitä, ettei Luizille näytetty avausjaksolla joulukorttia.

Noiden pelikieltojen perusteellahan FA näyttäisi tosiaan olevan sitä mieltä, että Fernandinhon ja Agueron teot olivat yhtä tuomittavia. Ihan ei ole silloin bännit keskenään linjassa.
 
Viimeksi muokattu:
Aguero nyt olisi törkytaklauksestaan ansainnut enemmänkin, varsinkin kun yksi sikailu ja pelikielto tältä kaudelta jo löytyy.

Sen sijaan Fernandinhon punainen ja sen tuoma kolme peliä on ihan riittävä ja linjassa aiempien tapausten kanssa.
Esimerkiksi viime vuonna Diego Costa repi ensiksi Laurent Koscielnyn naamaa, tämän jälkeen löi avokämmenellä naamaan ja vielä tönäisi rinnalla Koscielnyn maahan. Ja Costa sai jostain käsittämättömästä syystä pelissä tilanteesta vain keltaisen ja jälkeenpäin tuon kolme peliä. Mielestäni Costa törkyili tilanteessa enemmän kuin Fernandinho omassaan.

Niin, mutta noissa on se ero, että Costa tosiaan sai jälkikäteen lisäsanktiota mitä taas Fernandinho tai Agüero ei saanut, joten siinä mielessä ei ollut linjassa tämäkään. Pelkällä keltaisella Costa ei automaattisesti saanut kolmen ottelun pelikieltoa.
 
Eli mikä tuossa on ongelma? Molemmat sai saman pituisen pelikiellon. Costa jälkikäteen, koska tuomareilta se meni pelitilanteessa ohi, Fernandinho automaattisesti, koska sai punaisen pelitilanteessa.

Ja kuten sanoin ei tuosta Fernandinhon tapauksesta ole edes tarvetta antaa enempää pelikieltoa, mielestäni.

Ei ongelmaa.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Onko täällä yhtään Saints fania? Itse olen nyt jollain tavalla ihastunut joukkueeseen.
Pari peliä olen nyt sillä silmällä joukkuetta seurannut ja entistä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että Saits on oma
joukkueeni valioliigassa. En tiedä mikä siinä yhtäkkiä kolahti, mutta se taisi olla EFL peli Arsnalia vastaan Emiratesilla joka iski.
Mistään gloryhunttauksesta ei todellakaan ole kyse. :D
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko täällä yhtään Saints fania? Itse olen nyt jollain tavalla ihastunut joukkueeseen.
Pari peliä olen nyt sillä silmällä joukkuetta seurannut ja entistä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että Saits on oma
joukkueeni valioliigassa.
En nyt fani ole, mutta onhan Southamptonia aika tarkkaan tullut seurattua ja ns. sympattua jo pidemmän aikaa. Hyvää duunia siellä on vaikeiden vuosien läpi tehty, kun on panostettu hyvään seuratyöhön kasvatuksen ja hyvien hankintojen muodossa ja lopulta näillä seura pidemmän päälle elää ja hengittää.

Jälleen hyvä kausi menossa, vaikka menetykset olivat nimekästä porukkaa niin valmennuksesta kuin pelaajistosta, ja ainakin minä odotin tason ja tulosten notkahtavan huomattavasti.

Siihen nähden että mitään megaluokan hankintoja Southampton ei tee, on hyvä työ- ja tasonnäyte onnistua niinkin usein niin hyvin niissä omissa hankinnoissaan ja sen myötä kentällä ylipäätänsä, kuin mitä he tekevät menettämiinsä pelaajiin nähden.

Täksi kaudeksi päävalmentaja Koemanin lisäksi pois lähti Graziano Pellé, Sadio Mané, Victor Wanyama ja Gaston Ramirez. Sitä edelliselle kaudelle poistui Morgan Schneiderlin ja Nathaniel Clyne, sitä edelliselle Adam Lallana, Luke Shaw, Dejan Lovren, Calum Chambers ja Rickie Lambert jne.

Paketti uudistuu rungoltaan kovaa vauhtia, nyt on Puelilla hyvä alku ollut syyskaudella ja kiva nähdä taas mitä tulevat ajat tuovat tullessaan. Kohtahan sieltä kupataan taas varmaan sellaisia äijiä kuin van Dijk, Ward-Prowse, Soares, ehkä näitä vauhtiin päässeitä kokeneempia brittejä kuten Forster ja Bertrand ja kenties matkaa jatkavat nimet kuten Redmond ja Tadic tai miten sitten homma meneekään. Sitten katsellaan taas, miten hyvin palikat asettuvat ja uskon että Puel ja seura hoitavat nuo haasteet vanhaan tyyliin mallikkaasti.

Southampton on mulle sellainen seura, mitä en fanita mutta oikeastaan aina toivon niille voittoa peleistä. Tänään illalla herkkupala Spurs-Saints, ja siinä taas kiva katsella miten saavat rivit kuntoon vaikeassa paikassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eilisessä Chelsea-Hull ottelussa tapahtui vakava loukkaantuminen, kun kulmapotkutilanteessa Chelsean Gary Cahill ja Hullin Ryan Mason löivät päänsä yhteen pallontavoittelu tilanteessa. Masonia hoidettiin pitkään nurmen pinnassa, kunnes hänet vietiin paareilla pois. Hänellä todettiin kallonmurtuma ja leikkaus suoritettiin eilen illalla. Oli kyllä aika hurjan näköinen tilanne, toivottavasti pelaaja kuntoutuu ja pystyy vielä jatkamaan pelaamista. Cech:n käyttämä kypärä ei taida tulla kyseeseen kenttäpelaajalla? Katso karmaiseva video: Valioliigan pelaajan kallo murtui kovassa törmäyksessä kesken ottelun - Valioliiga - Ilta-Sanomat
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Oli kyllä kovan näköinen tälli. Toivottavasti Mason toipuu.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi se tulla, pelasihan Christian Chivu uransa aikana vuosikausia kypärä päässään ja eikö Tihisen Hannukin käyttänyt jonkinlaista kypärää peliuransa loppuvuosinaan, Yhdysvaltojen puolella tyttöfutiksessa taitaa kypärät olla pakollisia jne. tai ainakin oli kun en nyt jaksa perehtyä.

Eli ei nyt varmasti mielekkäin vaihtoehto, mutta saattaa Mason hyvinkin tehdä paluun pitäen ainakin aluksi kypärää päässään. Onhan se hurja, kun tuollaisesta tällistä palailee niin heti pitää alkaa mennä uudestaan kaikenlaisten Zlatanien kaltaisten korstojen kanssa pääpalloihin vanhaan malliin.
 

#25 Primeau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Suurena englantilaisen jalkapallon ystävänä pakko myöntää että kärki on nyt karannut jo aika pitkälle. Kun mietitään sitä englantilaisia joukkueet menestyivät Euroopassa kohtuullisesti. Onko siitä nyt jotain 7-10vuotta sitten kun englantilaisia oli yleensä Chämppärin 4 parhaan joukossa vielä parhaimmillaan jopa 3 joukkuetta (Manu,Arsu,Chelsea) Pari kertaa pokaali eksyi sumuisille saarille. Sitten Manu hävisi pari finaalia Barcelonalle. Nyt kun vaikka miettii kuinka moni Manchester United pelaaja voisi mahtua esim. Realin taikka Barcelonan avaukseen? Ainoastaan De Gea tulee mieleen. Vaihtopenkille pääseminen tekisi myös tiukkaa.
München sama homma paitsi siellä on jo se perkeleen sakemanni maalissa. Voisiko joku edes kuvitella että jonkun näiden hienojen seurojen kokoonpanossa pyörisi nimiä kuten Fellaani( joka heti teki maalin FA cupissa) Shaw, Blind. Pogbasta voi jonain päivänä tulla helvetin hyvä pelaaja. Vielä maksetaan niitä kuuluisia oppirahoja vaikka miehestä maksettiin ME summa. Toivon mukaan nämä managerit Conte,Klopp,Jose viihtyisivät nyt pestissään useamman vuoden niin katsotaan auttaisiko se yhtään. Mutta kylmä fakta on mitä vähemmän kentällä on englantilaisia niin paremmat on mahdollisuudet menestyä. Sitten hartaasti toivon että Wenger jatkaa omalla paikallaan vielä 5vuotta
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Pienenä kuriositettina eilisestä Liverpool - Chelsea-pelistä, Costan epäonnistuneen rankkarin jälkeen nähtiin Kloppilta melkoiset rähjäämiset neljännen tuomarin naaman edessä.

Mahtaako FA:ta kiinnostaa millään tavalla? Tällä kaudella on kuitenkin jaettu toimitsijakieltoa ja sakkoa pelkästään juomapullon potkaisemisesta.
Klopp oli pyytänyt anteeksi neljänneltä tuomarilta heti pelin jälkeen ja asia on ilmeisesti sillä kuitattu. Moaninho ei pyytänyt anteeksi, vaan jatkoi möykkäämistä myös mediassa. Siksi rangaistus oli ansaittu.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Anteeksipyynnöllä näitä nykyään kuitataan vai? Onko tämä siis jotain faktaa vai oma päätelmäsi?

Siihen en ottanut kantaa oliko Mourinhon rangaistus ansaittu. Vaan siihen, että mikäli juomapullon potkaisusta kuitataan rangaistus, niin tällöin myös Kloppin toiminnasta sen pitäisi olla itsestään selvyys.
Facebookista luin päivällä. Neljännen tuomarin olisi pitänyt tehdä asiasta raportti ja sitä hän ei ILMEISESTI tehnyt, koska hyväksyi Kloppin anteeksipyynnön.
Löytyihän joku linkkikin: Liverpool boss Jurgen Klopp explains 'nobody can beat us' rant | Football News | Sky Sports
Loppuunkäsiteltyhän tuo ei kaiketi vielä ole.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Anteeksipyynnöllä näitä nykyään kuitataan vai? Onko tämä siis jotain faktaa vai oma päätelmäsi?

Siihen en ottanut kantaa oliko Mourinhon rangaistus ansaittu. Vaan siihen, että mikäli juomapullon potkaisusta kuitataan rangaistus, niin tällöin myös Kloppin toiminnasta sen pitäisi olla itsestään selvyys.
Moaninhosta vielä sen verran, että kyseessä on rikoksenuusija, joten penalttiakin tulee herkemmin. Lisäksi vaikka FA onkin manun takataskussa, niin ei tuota jatkuvaa tuomareista valittamista voi loputtomiin katsoa sormien läpi, vaan rangaistaan vaikkapa pullon potkaisemisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös