Valioliiga 2014–2015

  • 18 587
  • 103

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jos pannan pohjimmainenkin saa nyt n. 100 miljoonaa, niin jatkossa uuden sopimuksen myötä sen voi olettaa kaksinkertaistuvan.

Ei se ihan niin paljon taida jatkossa kuitenkaan olla, että viimeinenkin saisi n.200mil, mutta yhtä kaikki, mikä on syy että isoille tarvitsee välttämättä suurimmat summat syytää? Ok ymmärrän kyllä että halutaan ehkä joku houkutin pitää jotta olisi intressi seuroilla pelata mahdollisimman hyvin, mutta mielestäni tuo toteutuu jo aika pitkälti sillä että tietyistä sijoista saa europaikan ja kolme viimeistä tippuu, eikä kuitenkaan ne yksittäisten sijojen erot kovin suuria ole olleet. Se taas että eniten televisiossa olevat saavat enemmän on pelkästään elementti isoille saada enemmän rahaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
En tiedä oliko tästä jo mainttu, mutta valioliiga solmii televisiosopimukset ulkomaille tämän kauden päätteeksi. Tällä hetkellä näiden sopimusten yhteisarvo on noin 2.5 miljardia puntaa. Tämä summa tästä tuskin laskee, joten ainakaan rahasta ei valioliigaseurojen elämä ole kiinni.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Loisteliaasti brändätty sarja ja sen vuoksi maailman seuratuin. Melkoiset sopparit tosiaan.

On tavallaan siistiä, että kivikautista jalkapalloa pelaavat Burnleyt ja West Hamitkin saavat globaalia näkyvyyttä. Pidän Valioliigaa yhtenä urheilumaailman hienoimpana sarjana sen vuoksi että ihan peruslauantainakin laittaessani TV:n päälle näen taktiikkakirjojen muodossa ajan havinaa, modernismia sekä maailman parhaita (ehkä ne kaksi parasta pelaavat muualla, tosin) pelaajia.

Hienoimpia kyllä koko maailman urheiluskenessä tuo brändi. Lähtien logoista, tv-toteutuksista, ihan nyanssiasioihin asti.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
On tavallaan siistiä, että kivikautista jalkapalloa pelaavat Burnleyt ja West Hamitkin saavat globaalia näkyvyyttä. Pidän Valioliigaa yhtenä urheilumaailman hienoimpana sarjana sen vuoksi että ihan peruslauantainakin laittaessani TV:n päälle näen taktiikkakirjojen muodossa ajan havinaa, modernismia sekä maailman parhaita (ehkä ne kaksi parasta pelaavat muualla, tosin) pelaajia.

Sehän se valioliigan valtti on tällä hetkellä, että edes kärkijoukkueille ei juuri helppoja pelejä ole. Mielettömät rahavirrat tarkoittavat, että pienemmilläkin seuroilla on riveissään todella laadukkaita pelaajia.

Raha ei tietysti merkitse kaikkea. Minusta Raphael Honigstein on lähellä totuutta sanoessaan, että "verrattuna esim. Saksaan Englannissa puhutaan aivan liikaa hankinnoista ja uusista pelaajista sen sijaan, että keskityttäisiin jo olemassaolevien pelaajien kehittämiseen". Tämä ei valitettavasti koske vain mediaa vaan myös seurojen johtoporrasta.

Melkein väittäisin, että suurin syy seurojen välisten erojen kapenemiseen on, etteivät isoimmat seurat ole saaneet miehistöistään kaikkea irti. Ovatko kummatkaan Manchesterin joukkueet pelanneet läheskään sellaista futista, mihin kokoonpanon perusteella pitäisi pystyä?

Tällä kaudella olen keskimääräisesti ollut paljon tyytyväisempi seuraamieni SerieA ja La Liga -pelien tasoon kuin valioliigan. Aivan liian monesti valjun pelit eivät ole yltäneet edes lähelle ennen peliä nostettua hypeä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä vielä viime vuodelta tietoa isojen sarjojen TV-rahojen jakautumisesta joukkueiden välillä.

http://s17.postimg.org/gmc0t20fj/tv_deals.jpg

Vaikka kyse on Euroopan suurimmasta ja vauraimmasta maasta, niin BuLi näyttäisi olevan ihan kuopassa TV-sopimustensa osalta verrattuna kilpaileviin sarjoihin.

Kansainvälisillä markkinoilla Valioliiga hyötyy tietysti älyttömästi jo ihan pelkästä englannin kielestä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Iso mietinnän paikka Valioliigaseuroilla siinä, mihin näitä miljoonia isketään. Toivoisin kaikilta löytyvän pitkäjänteisyyttä, jotta resursseja omaan juniorituotantoon lisättäisiin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika mielenkiintoista, että meni Villaan. QPRn kanssa jäi sopimus tekemättä, kun seura ei Sherwoodin mielestä laita riittävästi rahaa pelaajiin. Aston Villassa rahat on kuitenkin ihan yhtä tiukalla, ellei tiukemmalla kuin mitä Ärrissä. ei siinä, onnea matkaan vain Sherwoodille.
Totta. Ja tämä kertoo, mikä se QPR:n todellinen vetovoima on. Huolimatta ankeista ajoista Villa Parkilla tällä hetkellä on se kuitenkin yksi historiarikkaimpia seuroja englantilaisessa jalkapallossa. Toisin sanoen kyseessä on paljon isompi seura kuin QPR nykyisestä taaperruksesta huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Totta. Ja tämä kertoo, mikä se QPR:n todellinen vetovoima on. Huolimatta ankeista ajoista Villa Parkilla tällä hetkellä on se kuitenkin yksi historiarikkaimpia seuroja englantilaisessa jalkapallossa. Toisin sanoen kyseessä on paljon isompi seura kuin QPR nykyisestä taaperruksesta huolimatta.

On ihan totta, että ei QPRllä ei mainittavaa historiaa ole, pikkuseura mikä pikkuseura, ja menestyskin on kiertänyt seuran kohtalaisen kaukaa. Nyt on Fernandesin tulon jälkeen alkanut jo elätellä toiveita, että seuraa rakennetaan pala palalta sellaiseksi, joka säännöllisesti taistelee ainakin eurokenttäpaikasta valioliigassa. Tätä tukee tämä uusi stadionhanke ja muut vastaavat.

Pitää myös muistaa, että QPRn on varauduttava putoamiseen ihan eri tavalla kuin muiden seurojen, se ns. laskuvarjoraha joka putoavalle joukkueelle maksetaan menee kokonaan näihin ffp sakkoihin, ja vähän vielä ylikin, joten mahdollisen putoamisen sattuessa kohdalle on vyö todella tiukalla. Mutta mielummin viisi vuotta championshipsissä kuin tarun loppu kokonaan. Ei siitä ole kovin kauaa kun koko seuran olemassaolo oli vain päivien, ellei jopa tuntien päässä. Että onhan tässä ollut kaikenlaista. Voisi melkein sanoa, että Sherwood pelkäsi haastetta.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Äläs ny, Song ehti jo julistaa, että tämä joukkue voittaa Valioliigan muutaman vuoden sisään ja Big-Sam säesti kertomalla olevansa yhtä hyvä manageri kuin kuka tahansa muu Valioliigassa tällä hetkellä.

Mun mielestä tuo seura on vaan menossa pahasti väärään suuntaan ja ehdottomasti pahin virhe on muutto olympiastadionille.
No johan nyt, aina nää tulee jotenkin viiveellä, perkele kun pitäis päivystää jatkoajassa koko ajan! Kirjottelen tänne tuolta liveketjusta, ja nyt tulee paljon Hammers asiaa. En oo vieläkään saanut aikaan pistää sitä omaa ketjua pystyyn, johon voisin yksin avautua.

Mä oon vähän eri mieltä joukkueen suunnasta, siis noin yleisesti. Aivan hillittömän paljon on menty eteenpäin ihan jo ~5 vuoden aikajänteellä sekä urheilullisesti että erityisesti kabinetin puolella. Eikä puhettakaan kun ottaa pidemmän aikalangan. Ainahan Hammersin touhuun kuuluu tietty hämäräperäisyys ja soheltaminen (alkaen Terry Brownista, dirty-Harrystä, Tevez-Mascheranosta ym.), senpä takia seuraa onkin messevää fanittaa. Sympaattinen pikkuseura joka yrittää olla jotain enemmän kusemalla isompien muroihin ja toisinaan ampumalla itseään jalkaan.

Pelillisesti on väläytelty ajoittain tälläkin kaudella todella hyvää futista, mutta lähinnä pelaajien ansiosta - Läski-Sam on yrittänyt tuhota aina hyvän vaiheen täysin vammasilla vaihdoilla, taktiikkamuutoksilla tai yleisellä saamattomuudellaan. Täysin idiottimainen oman egon pönkittäminen sekä pelaajapolitiikassa että taktisesti on se mikä mua äijässä vituttaa, vaikka onhan se paljon hyvää (kuria) tuonut jengiin. Mutta esimerkiksi Nolanin roikoittaminen avauksessa, pakonomainen Zaraten ulostaminen vaikkei paikkaajaa ole, roikkopallottaminen Andy Carrollin ollessa kentällä ja käytännössä kaikkien akatemia-pelaajien sorsiminen jne. ihmetyttää ihan asiantuntijoidenkin joukossa.

Nykypäivänä urheiluskenessä, varsinkaan isoilla markkinoilla ei yksinkertaisesti voi jäädä tuleen makaamaan. Tällaisilla "pk-seuroilla" on vakavan itsetutkiskelun paikka: tyydytäänkö jokavuotiseen relegation battleen tai max. 8-15 sijoituksiin, vai yritetäänkö ottaa harppausta ylöspäin ainakin puolittaisella all-in mentaliteetilla. Ilman sugar-daddyä se on melko hankalaa, kun tv-tulotkin vain nostavat yleistä palkanmaksukykyä ja varmasti myös siirtokorvauksia.

Vaikka itse Upton Parkia rakastankin, eikä sitä fiilistä kun Bubbles kajahtaa ennen peliä voita mikään, niin eihän se ole millään muotoa top-6 ja europeleihin pyrkivälle seuralle sopiva stadion. Ei kulkuyhteyksiltään, tiloiltaan eikä kapasiteetiltaan. Kun joku vitun paikallinen museovirasto on toistuvasti blokannut laajennus&remppasuunnitelmat niin jotain on vaan pakko tehdä. Joku kyläseura voisi vielä 2020-luvullakin pelata tuolla, mutta niin paljon kuin muutto kirpaiseekin varsinkin aluksi, nyt sille on erinomainen sauma ja tuo Olympiastadion futiskäytössä tulee yllättämään ihan jok'ikisen kriitikon kun sinne pelaamaan päästään! En mä keksi muita kun tunnesyitä miksi muutto olisi huono asia.

Eli siis, Läskistä on pakko päästä eroon vaikka kohtalaista duunia onkin tehnyt - palauttanut uskottavuuden eikä oo pudonnut. Mutta kukaan pelaaja ei halua pelata Big-Samin kukkupallokilpikonnafutista, faneilla palaa käämit, pomoilla palaa käämit ja mulla palaa käämit. Seura on helvetin velkainen, joten mitään miljoonamiehiä ei edelleenkään pysty hankkimaan: rotaatiomiehet akatemiasta ja managerille valta valita haluamansa pelaajat, eikä mitään Zarate/Nene -linjaa, jossa omistaja käy karkkikaupassa. Song-tyyliset lainat, Sakho-henkiset nuorehkot ja eteenpäinmenevät pelaajat hankintapolitiikkaan. Sitten vaan pelityyli materiaalin mukaan.

Siellä on nytkin jumalauta Sakhon ja Valencian muodossa loistava double-threat kun ensin mainittu on boksissa liukas kuin saippua ja toinen pystyy sekä laukomaan kauempaa että osaa myös rakentaa peliä. Downing 10-paikalla on ollut huikea, kun peliäly riittää mutta vauhti on vähän hiipunut joten nykyaikasena laitapelaajana ei oikein toimi. Kun Läskin parhaan kaverin, ylipalkatun ja yli-ikäisen Kevin Nolanin saa heivattua pelaavasta kokoonpanosta hiuksista vittuun niin keskikenttäkin on riittävä. Se on niin helppoa kun sen osaa!

Tuli vähän pitkä ylivuoto, mutta menköön.
 

Andrew

Jäsen
Aika mielenkiintoista, että meni Villaan. QPRn kanssa jäi sopimus tekemättä, kun seura ei Sherwoodin mielestä laita riittävästi rahaa pelaajiin. Aston Villassa rahat on kuitenkin ihan yhtä tiukalla, ellei tiukemmalla kuin mitä Ärrissä. ei siinä, onnea matkaan vain Sherwoodille.

Tim Sherwood itse sanoi haastattelussa, että sopimusta "Ärrien" kanssa ei syntynyt, koska eivät pääset yhteisymmärrykseen hänen bonuksensa suuruudesta, jos QPR säilyttää sarjapaikkansa ja lisäksi Sherwood halusi tietää kuinka paljon QPR pystyy laittamaan rahaa joukkueeseen, jos mahdollinen tippuminen Championship liigaan tapahtuisi.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Eli siis, Läskistä on pakko päästä eroon vaikka kohtalaista duunia onkin tehnyt - palauttanut uskottavuuden eikä oo pudonnut. Mutta kukaan pelaaja ei halua pelata Big-Samin kukkupallokilpikonnafutista, faneilla palaa käämit, pomoilla palaa käämit ja mulla palaa käämit.

Kannattaisiko kuitenkin vähän varoa mitä toivoo? Jos lähtökohtana on että pitäisi saada pallokontrollin valmentamista hyvin osaava valmentaja niin kannattaa vastata seuraaviin kysymyksiin. Kuinka monella Valioliigan joukkueista on valmentaja joka osaa valmentaa hyvin pallokontrollia? Kuinka moni näistä olisi tulossa West Hamiin? Tai mistä saadaan pallokontrollivalmentaja?

Ulkomailta on tietenkin mahdollista, mutta kun kukaan Pep Guardiola ei ole West Hamiin tulossa niin jossain määrin riskejä aina sisältyy. Championshipissä tätä nykyä taitaa olla joitain lahjakkaista valmentajia jotka peluuttavat hyvää pallokontrollia mutta en osaa nimiä kyllä heittää kun en ole niin tarkkaan seurannut.

Allerdyce aika pomminvarmasti pitää joukkueen Valioliigassa ja jos ajatellaan että West Hem on siirtymässä uudelle stadionille niin on elintärkeää että joukkue säilyy sarjassa, siinä mielessä puhutaan melkoisista riskeistä jos Allerdycista halutaan eroon. West Ham on kuitenkin täysin potentiaalinen joukkue putoamaan, kuten muutama kausi sitten tekikin. Toki potentiaalia siinä mielessä myös on että uusi tv-sopimus ja mahdollisesti isommat tulot uudelta stadionilta nostavat tulot mahdollisesti sinne 200 miljoonan luokkaan (tai aika varmasti tuota 200m luokkaa tulevat olemaan, potentiaalia on ehkä suurempiinkin). Muutaman vuoden päästä West Ham saattaa taloudellisesti olla suurin piirtein samalla tasolla Juventuksen tai Milanin kanssa jolloin selkeästi isompia seuroja maailmassa Valioliigan ulkopuolella olisivat vain Bayern, Barca, PSG ja Real. Valioliigassa pysyminen on vain se keskeisin kysymys tässä skenaariossa.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kannattaisiko kuitenkin vähän varoa mitä toivoo? Jos lähtökohtana on että pitäisi saada pallokontrollin valmentamista hyvin osaava valmentaja niin kannattaa vastata seuraaviin kysymyksiin. Kuinka monella Valioliigan joukkueista on valmentaja joka osaa valmentaa hyvin pallokontrollia? Kuinka moni näistä olisi tulossa West Hamiin? Tai mistä saadaan pallokontrollivalmentaja?
Tämä on kyllä ihan täysin totta, enkä sitä nyt sen isommin ole edes miettinyt. Paksukaisen kanssakin on sellainen viha-rakkaus-suhde: välillähän äijä on ihan kuningas, mutta toisinaan täysin puupää. Esim. tänään oli loistava idea laittaa Nolania puolustavampi ja romuluisempi Koyate keskikentälle Songin ja Noblen kanssa, jolla pystyttiin pimentämään ainakin osittain Spursin hyökkäykset. Sitten taas toisen maalin jälkeen täysin vajukit vaihdot ja homma sitä myöten reisille.

Valmentajakysymystä varmasti pohditaan johtoportaassa hartaasti ja huhuissa on pyörinyt kohtuu koviakin nimiä, Bielsa, Bilic jne. Eli ei ilmeisesti tarvitse olla niinkään pallokontrollivalmentaja, mutta tyyppi joka ymmärtää modernin futiksen ja tykkää hyökkäysvoittoisesta ja dynaamisesta pelistä. Ei palan hajua kuka tällainen voisi olla ja kuinka monta miljoonaa pitää maksaa että kukaan itä-Lontooseen haluaa. Tokihan rahalla saa ja kamelilla pääsee, ja kyllähän tuo Hammersin projekti saattaa olla jonkun mielestä ihan houkuttelevakin.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pidin alusta asti ja edelleen melko varmana, että molemmat saavat jälkikäteen ikäänkuin suoran punaisen mukaiset 3 matsia pelikieltoa tuosta tottimaisesta syljeskelystään, mutta voihan siitä toki linjanvetona kurinpito iskeä vielä vähän kovemmat pannat.

Katsellaan, joka tapauksessa harvinaisen vastenmielistä ja nykyaikana miljoonan kamerakuvakulman vuoksi typerää tehdä tuollaista. No, kun veri kuohahtaa niin jälki on välillä tuollaista.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Katsellaan, joka tapauksessa harvinaisen vastenmielistä ja nykyaikana miljoonan kamerakuvakulman vuoksi typerää tehdä tuollaista. No, kun veri kuohahtaa niin jälki on välillä tuollaista.
Taitaa napsahtaa Cisselle peräti seitsemän matsia, mutta BBC:n mukaan Cisse ainakin nielee tuomionsa kuin mies. Hyvä niin, onhan tuo nyt typerää ja lapsellista, mutta ehkäpä sittenkin terveellisempää kun hakata nyrkillä naamaan. Evans kieltää kaiken, mutta eiköhän sekin videolta selviä sitten.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Cisse on mies, Jonny Evans puolestaan surkimus. Toivottavasti Jonny-boylle annetaan vielä 3-5 ottelun lisäpanna selvän sylkemisen kiistämisestä. Unitedin puolustuksen eduksi olisi, ettei tätä otusta nähtäisi enää kertaakaan pelikentillä. Ensi kesänä sitten siirto Sunderlandiin muiden lihoiksi laitettujen United-has beenien seuraksi.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Voittihan Tanskakin Leijonat jääkiekossa.

Tanska > Suomi?

Vertaat jotain keväistä skoda-cuppia, jalkapallon Champions leagueen? Tuntuu vaan että tämä on joka vuotista näitten valjuporukoitten rämpiminen CL:ssä, Chelsean parin vuoden takaista tuuripyttyä lukuunottamatta. Tarvittaisiin taas punaista voimaa saarilta Mestareiden liigaan kunnon valmentajan säestämänä, niin alkaisi menestystä tulemaan ;)

Edit. Manu sentään voitti lohkonsa viime vuonna jopa Moyesin kanssa, joutui vain huonon arpaonnen uhriksi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Vertaat jotain keväistä skoda-cuppia, jalkapallon Champions leagueen? Tuntuu vaan että tämä on joka vuotista näitten valjuporukoitten rämpiminen CL:ssä, Chelsean parin vuoden tuuripyttyä lukuunottamatta. Tarvittaisiin taas punaista voimaa saarilta Mestareiden liigaan, niin alkaisi menestystä tulemaan ;)

No en varsinaisesti tarkoittanut tuota, vaan että neljän ottelun otannalla en uskaltaisi vielä ihan joukkueiden, saatika liigojen, välisistä voimasuhteista johtopäätöksiä tehdä.
Joo, Red Devils LVD:n kanssa Chämppäriin. Holy smoly, olis kyllä mielenkiintoista nähdä mitä siitä tulee. Ens kaudellahan tuo tod.näk. tullaan näkemään.
 

Captain K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Olihan tuo minun heitto tuollain kärjistetysti heitetty puoliläppä, enkä pidä Ranskan liigaa tasokkaampana kuin valjua. Mutta uskomatonta housuun paskomista vuodesta toiseen valjun suurilta jotka dominoivat sitä "maailman kovinta kansallista sarjaa" tai näin ainakin olen monen suusta kuullut, että Espanjan pilipali liiga ei pärjää vertailussa, ja olenkin samaa mieltä kun puhutaan näiden liigojen keskikastia alemmista porukoista. Mutta en vain oikein mitään selitystä näille keksi, kun on niin monen moista valmentajaa käynyt nyt vielä mestarivelho Muori Chelseassa ja rahaakin seuroilla on millä mällätä siirtomarkkinoilla. Niin kun et miksei pärjätä Realeille, parsoille ja Bayernille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös