Mainos

Valioliiga 2007-2008

  • 112 854
  • 745

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Arsenal on päästänyt kahdessa pelissä kaksi maalia ja Jens saa ottaa molemmat päästetyt maalit 100% omaan piikkiinsä. En ole koskaan pitänyt Lehmannia edes hyvän tason veskana ja mielestäni näitä lapsuksia tulee aivan liikaa tälle tasolle. Voisi Wenger heräillä pikku hiljaa ja hommata tolppien väliin oikean kassarin. Ja sitten täytyy kommentoida Liverpool - Chelsea peliä sen verran, että Chelsea sai kyllä rankkarinsa todella helpolla, Malouda hyppäsi jo ennen kuin pallo oli kohdalla Finnania(tai kuka sitten olikaan) päin ja kaunis kaatuminen kaupanpäälle.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
Tilanne vaikutti omiin silmiin ainakin siltä, että Malouda päästi pallon ohitseen Drogballe(?) ja huomasi puolustajan tulevan vauhdilla kohti ja hyppäsi vain sivuun, jottai tulisi jaloille. Kontaktia ei tapahtunut mielestäni ollenkaan, eikä Malouda filmannut vaan väisti tulevaa taklausta. Pilkku ehdottoman väärä tuomio, pelin olisi pitänyt vain antaa jatkua.

Manun surkuhupaisa räpellys pisti kyllä naurattamaan kun peliä katseli, lopussa Van der Sar nousee kulmatilanteessa maalille kuin Smeichel konsanaan ja Rio saa ansaitun keltaisen itkuraivarin jälkeen. :D
 
Urkkaruudusta näin tuon Chelsean rankkarin.. Heleijaa. Siinä meni tuomari helppoon. Ranskalaiset vois aivan hyvin poistaa liigasta. Ei sinänsä liity tähän tilanteeseen ratkaisevasti, mutta mielestäni hyvä idea kuitenkin. Mielenkiintoista ottaako Jose tällä kertaa kantaa helposti tuomittuun rankkariin.....
Sinälläänhän ei tuo tasuri haittaa, päinvastoin!
 
Urkkaruudusta näin tuon Chelsean rankkarin.. Heleijaa. Siinä meni tuomari helppoon. Ranskalaiset vois aivan hyvin poistaa liigasta. Ei sinänsä liity tähän tilanteeseen ratkaisevasti, mutta mielestäni hyvä idea kuitenkin. Mielenkiintoista ottaako Jose tällä kertaa kantaa helposti tuomittuun rankkariin.....
Sinälläänhän ei tuo tasuri haittaa, päinvastoin!

Kyllä, ranskalaiset, ruotsalaiset, afrikkalaiset, rumat, liian hyvät ainakin pois liigasta ja lopuksi vielä kaikki brititkin, jotka eivät ole helvetin rumia tai ainakin punatukkaisia, toisin sanoen Scholesin tai Carragherin näköisiä.

Taisipa mennä Väsyneet Kädetkin hieman helppoon tuossa tilanteessa. Malouda näytti ainakin tähän kotikatsomoon vain yrittäneen väistää taklausta annettuaan ensin pallon mennä Drogballe. Väärä tuomiohan se oli, mutta ei läheskään ainoa Mr. Stylesilta, joka oli muutenkin melko pihalla tänään. Ainakin punaisten numero 9 kunnostautui tänään sellaisilla taidoilla, joita ei La Ligassa näin paljon ole nähty. Tiedä sitten mistä oppinut nuo hypyt. Nopeasti oppi ainakin mennyt perille. Tulee ihan mieleen muuan Arjen...
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ainakin punaisten numero 9 kunnostautui tänään sellaisilla taidoilla, joita ei La Ligassa näin paljon ole nähty. Tiedä sitten mistä oppinut nuo hypyt. Nopeasti oppi ainakin mennyt perille. Tulee ihan mieleen muuan Arjen...

Paskat. Sukille tulee kokoajan. Naurettava pilkku joka pelasti Chelsean. Mourinho, parempi ei aina voita ;)
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
BLUE MOON!

Ai että, hieno päivä kyllä Manchesterin ylpeyden kannattajalle! Cityn puolustus ei ole tyyliin koskaan näyttänyt noin hyvältä, kuin mitä tänään. Huhhuh, kyllä tuntui hyvältä kun loppuvihellys kaikui City of Manchester Stadiumilla.
 
Paskat. Sukille tulee kokoajan.

Siis puhutko nyt Maloudasta vai Robbenista? Torres on häpeäksi koko Valioliigalle näillä esityksillä. Se ei vain riitä, että tukka on hyvin ja etunimi Fernando. Hyvä pelaaja tottakai, mutta omassa arvoasteikossani todella alhaalla. Ainakin tämän päivän jälkeen.

Niin ja oikeassa olet. Tänäänkään ei parempi voittanut.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Cityn puolustus ei ole tyyliin koskaan näyttänyt noin hyvältä

Tämä -88 syntynyt Micah Richards on kyllä täydellinen pelaaja jo nyt. En keksi tarpeeksi ylisanoja kuvaamaan Richardsin sijoittumista ja pelinlukutaitoja. Huikea toppari, varsinkin tuon ikäiseksi. Saa toimillaan Richard Dunninkin näyttämään hyvältä ;)
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Torres on häpeäksi koko Valioliigalle näillä esityksillä.

Onko maalin tekeminen nykyyän häpeällistä?

Se ei vain riitä, että tukka on hyvin ja etunimi Fernando. Hyvä pelaaja tottakai, mutta omassa arvoasteikossani todella alhaalla. Ainakin tämän päivän jälkeen.

Mä en ymmärrä tätä sun kitisemistä yhtään. Fernandoa vedetään sukille kokoajan, niin kuinka helvetissä voi pysyä pystyssä? Avautuisit vaikka Maloudasta.. Oli meinaan fantastinen suGellus!
 
Mä en ymmärrä tätä sun kitisemistä yhtään. Fernandoa vedetään sukille kokoajan, niin kuinka helvetissä voi pysyä pystyssä? Avautuisit vaikka Maloudasta.. Oli meinaan fantastinen suGellus!

Jos olet aidosti tuota mieltä, niin saat olla. En kuitenkaan meinaa jatkaa tätä hedelmätöntä keskustelua tämän pidemmälle. Asiat voi näköjään nähdä niin eri tavalla.

Muuten pelin paras hetki oli kun Torres yritti epätoivoisesti kahden puolustajan välistä, pallo oli jo mennyt menojaan kunnes Fernando tajusi, että jotain on tehtävä ja heitti nurin. Ensinnäkin se oli todella tökerön näköinen sukellus ja lisäksi se tuli tilanteessa, missä tuskin kukaan muu olisi moista yrittänytkään. Ja siitä palkinnoksi Terrylle keltainen ja vapari Poolille. Kuten sanoin aiemmin, tänään ei ollut Rob Stylesin päivä.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Mä en ymmärrä tätä sun kitisemistä yhtään. Fernandoa vedetään sukille kokoajan, niin kuinka helvetissä voi pysyä pystyssä?

Aika vahvasti värittävät lasit saa olla päässä jos löytää noista Torresin kaatuiluista sukituksia - tuossa jäävät jopa ronaldot ja robbenit selviksi kakkosiksi... Toki jos mittarina käytetään Espanjan liigaa, niin aika rutiini suoritus taisi olla sukellusten suhteen. No, eiköhän tuo Torresillakin vähene kunhan oppii maan tavoille - vähemmän se Ronaldokin nykyään kaatuilee kuin ensimmäisellä kaudellaan Valioliigassa.
 

viikink1

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kieltämättä melkosta vitutusta sai aikaan taas kun ei tulosta tullut. Pelit on ollut suoranaista dominointia, mutta viimeistely samaa tasoo kuin minä pelaisin kärjessä. Puolustus on ollut kyllä näissä peleissä yks hyvistä osa-alueista, mutta hyökkäyspäässä Rooneyn tai Sahankin poissaolo on näkynyt. Mutta kyllä sen verta luottavainen vielä voi olla, että niitä maaleja tulee kun on niitä ennenkin tullut ja ei prkl kukaan puske enää toista kertaa ohitse maalista mistä Tevez tänään. Joten kyllä vielä luottoa löytyy.

Tosiasia on kuitenkin se, että jos Ronaldo ei ole kentällä eikä jompaa kumpaa parista Rooney tai Saha niin ei niitä maaleja tule varsinkaan kun Tevez ei vielä ole parhaassa vedossa ja Giggs ei pääse omalle tasolleen. Hargreaves kyllä vakuutti tänään, mutta ei sekään taida valitettavasti auttaa tämän hetken pahimmassa ongelmassa eli viimeistelyssä. Spurs peli taitaa olla vähän pakko voittaa jos meinataan vielä omissa käsissä haluta mestaruuskannun tavoittelua pitää.

Pool-Chelsea peli onneksi päätty tasuriin joka oli paras uutinen tähän väliin. Mitä sitä 30min lähtien katsoin niin ei siinä mitään hienouksia nähty. Rankkari oli hiukan lahja, mutta olen kyllä sitä mieltä, että ei Malouda siinä filmannut. Selvästi yritti väistää samalla kun päästi pallon ohitseen. Näytti ehkä rikkeeltä se osuma, mutta kun se ei vaikuttanut mitenkään peliin niin täysin turha tuomio. Torresia pienenä suosikkina olen pitänyt (kun se on komee), mutta nyt kyllä sai arvostuksen laskemaan aika paljon. Hirveetä pelleilyä oli muutamat tilanteet. Okei, meillä on Cristiano, mutta se on mennyt sentään parempaan suuntaan kun taas Dreamboy taitaa olla huonompaan...
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
Tämä -88 syntynyt Micah Richards on kyllä täydellinen pelaaja jo nyt. En keksi tarpeeksi ylisanoja kuvaamaan Richardsin sijoittumista ja pelinlukutaitoja. Huikea toppari, varsinkin tuon ikäiseksi. Saa toimillaan Richard Dunninkin näyttämään hyvältä ;)

Mahtava peli Cityn puolustukselta. Garrido, Richards, Dunne ja Corluka ovat pelanneet todella hyvin ensimmäiset pelit. Richards on ollut käsittämättömän hyvä. Aivan mieletön veto peluuttaa hemmoa topparina. Täydellistä peliä tähän asti. Corluka ja Garrido ovat olleet positiivia yllätyksiä. Ei minkäänlaisia sopeutumisongelmia Valioliigaan. Corlukalla riittää lisäksi haluja ja taitoa nousta hyökkäyksiin mukaan. Nyt on vähän jarru vielä päällä. Dunne on Dunne. Yhdessä vaiheessa rupesi väkisin tuntumaan, että nyt se kohta menettää pallon jossakin helpossa tilanteessa. Rupesi harhauttelemaan alimpana pelaajana. Dunne voisi jättää sen homman väliin. Pikku-Meisseli on kyllä aika pihalla korkeissa palloissa. Ihme, ettei ole omissa soinut.

Svennis: "Micah was incredible. He is so strong and quick. He was probably the man of match but the whole back line and goalkeeper were fantastic for us.

Torres sai maalihanan auki. Hyvä niin. Peli oli mukavaa katseltavaa ja tasuri ihan ok kummallekin jengille. Kaatuilijoita riitti tämän päivän peleissä ihan kiitettävästi. Pakko saada aikaan jotakin videotuomarointia jälkikäteen. Parit pelikiellot pelleilystä vois rauhoittaa pahimpia tasapainottomia.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Aika vahvasti värittävät lasit saa olla päässä jos löytää noista Torresin kaatuiluista sukituksia - tuossa jäävät jopa ronaldot ja robbenit selviksi kakkosiksi...

Tai sitten vaan nämä ovat valheellisia syytöksiä miehiltä jotka haluavat Torresin floppaavan? Valitettavasti teidän kannalta Torres osoitti osuvansa myös suurissa matseissa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Joopa joo City puolusti hienon voiton ja ManU jatkaa valitsemallaan tiellä. Mitä niillä maaleilla tekee? Ei käy kyllä kateeks Manu faneja.

Chelskikin sai melko harmaassa Pool-ottelussa lahjapisteen tollasella La Liga pilkulla ja Jose voi olla tyytyväinen. Muuten peli tarjosi näyttävää filmausta (ei helvetti) ja ihan nätin Fernandon maalin, jossa Ben Haimia vietiin melko komeesti. Kirkkaimmin ottelussa muita tähtiä sokaisten loisti kutenkin herra Styles, joka oli aivan omassa luokassaan ja siten putsaskin ansaitusti palkintopöydän mukaansa.

Mutta ei tämä vielä mitään sillä päivän ykköstähden tittelin vei Stylesin nenän edestä nimiinsä Jens Lehmann virheellä, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Toinen peli ja toinen ISO virhe, tästä on Jenssinkin hyvä jatkaa hattutempun tavoittelua (ihme tunari). Seuraavaksi päällää kiitos niin tulee jo ees vähän haastetta mukaan :D

Päivän tähdet :

*** Jens (nukkumatti meni jo)
** Styles (samat sanat)
* Manu hyökkäys (George Best kääntyisi haudassaan)

Koska nukkumatti meni jo niin taidan mennä itsekkiin.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Harvoin tulee tuomareita kritisoitua, mutta Styles on ollut kyllä pihalla tässä Liverpool - Chelsea pelissä. Ei ihan paras päivä taida olla hänellä.

Eipä se ainut sunnuntain surkea esitys ollut, kyllä Blackburn - Arsenal pelin Alan Wileykin saisi marssia peilin eteen ja miettiä pitäisikö viheltää tasapuolisesti vaiko ei. Onneksi tuli tasapelipinna Jens Lehmannin suosiollisella avustuksella, joten pahimmat avautumiset jääkööt sanomatta..
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Eipä se ainut sunnuntain surkea esitys ollut, kyllä Blackburn - Arsenal pelin Alan Wileykin saisi marssia peilin eteen ja miettiä pitäisikö viheltää tasapuolisesti vaiko ei.

Mun mielestä Wiley selviytyi urakasta ihan kelvollisesti. Toki se kulmuritilanne missä vihellys tuli jostain kumman syystä oli virhe, mutta muuten Wiley vihelsi ihan hyvin. Oli varmasti yksi vaikeimmista otteluista tuomarille tuo peli, kun Blackburn ajeli aluksi surutta Gunnerssien jaloille ja sitten "meidän" pikku piipertäjät alkoivat vastata huutoon samalla mitalla.

Niin ja Robbie Savage on ehkä pahin ämmä mitä valioliigakentillä on nähty. Vittu se jaksaa joka tilanteen jälkeen valittaa meni sitten tuomio kelle tahansa.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Niin ja Robbie Savage on ehkä pahin ämmä mitä valioliigakentillä on nähty. Vittu se jaksaa joka tilanteen jälkeen valittaa meni sitten tuomio kelle tahansa.

Robbie Savage on hieno urheilija. Ihan rehellisesti sanottunahan Robbie on näitä omat rakastaa, kaikki muut vihaa tyyppejä. Mutta antaa kaikkensa, ja kuten kommentaattori tänään totesi, tietää aina mitä tekee. Helvetin tärkeä kaveri joukkueelle, kukapa tuosta ei tykkäisi.

Alan Wiley onnistui sitten loppujen lopuksi ihan kohtuu hyvin, sai pidettyä pelin suht siistinä, jossain vaiheessa olin ihan varma että malja läikkyy, ja pahasti. Ulosajo tuli ihan aiheesta, ja ei niissä muissakaan korteissa valittamista ollut, Arsu olisi ehkä voinut jonkun saada lisää (Persie kävi aika kuumana), mutta toisaalta Flaminin kortti tuli aika tyhjästä. Varma maalihan sillä umpipaskalla kulmurin jälkeisellä vihellyksellä vietiin, mutta onneksi Jens jeesasi sen jälkeen.

Kaikenkaikkiaan hyvä peli, tuollaista on kiva katsoa. Roque Santa Cruz oli hyvä, vaikkei maalia tässä pelissä saanutkaan. Seuraavassa sitten kaksi, niin pysyy tahti päällä.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Tai sitten vaan nämä ovat valheellisia syytöksiä miehiltä jotka haluavat Torresin floppaavan? Valitettavasti teidän kannalta Torres osoitti osuvansa myös suurissa matseissa.

Ootko oikeasti, siis ihan oikeasti tuota mieltä, jottei Torres leiki Kuolevaa/tai vähintään loukkaantunutta joutsenta koko ajan? Siis jotta kaikki tuo helvetin teatraalisuus on vain suurta kipua mikä johtuu sukille potkimisesta?

Eli silloin aputtia rallaa 80%(jos ei enemmänkin) eri keskustelupalstojen ihmisistä esittävät vain valheellisia syytöksiä ja toivovat vain Torresin Floppaavan ja inhoavat tätä väärin kohdeltua suurta jalkapallonlähettilästä.

Torres on pelimies, sitä tuskin moni on kieltämässä, mutta toi helvetin hyppely ja teeskentely saa minut ainakin kaveria(tai siis hänen tyyliään pelata) inhoamaan aika paljon.

Siis Lampinen, vielä on pakko kysyä kerran.Eikö sinun mielestäsi Torres filmaa?
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Niin paljon kuin kunnioitan Torresia niin eilinen Torres oli kyllä ihan perseestä. Hieno maali ei siinä mitään mutta muutama kaatuminen oli niin teatraalista kuin olla ja voi. Sukille tuli välillä joo mutta ERITTÄIN harvoin. Kyllä se poika vielä oppii liigan tavoille.

Liverpool oli mahtava, voitto vain ryövättiin. ManU oli paska matsissa joka olisi pitänyt hoitaa rutiinilla vaikka Rooney ja Ronaldo puuttuikin.

Edittiä: Lehmann on paska.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Lauantain Fulham - Boro pelissä riitti tilanteita koko kaudelle. Avausjaksolla kaksi Fulham pelaajaa sairalaan sekä tuomarin vaihto. Toisella puoliajalla Boron kiri ohi, sekä Fulhamin tasoitus jota tuomarit eivät huomanneet. Vaihdosta tullut tuomari vihelsi pelin hyvin vaikka Daviesin torppaamisesta Fulhamin pelaaja kortitta. Pelissä nähtiin jopa pallottoman pelaajan nivuksiin kohdistunut potku, joka jäi tuomareilta huomaamatta.
 

MacInnis

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Kärpät, Shefki Kuqi
Lauantain Fulham - Boro pelissä riitti tilanteita koko kaudelle.

Niin ja vähintään Lehmannin tasoinen munaus nähtiin taas kerran Fulhamin maalivahti Warnerilta kun päästi Midon kaukovedon rasvanäppien kautta etukulmasta sisään ja Boron mukaan peliin. Fulhamin McBride on kolme kuukautta sivussa kun loukkasi polvensa siinä harmittoman näköisessä maalintekotilanteessa.
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Rob Styles oli näitä kahta tilannetta (Maloudan hyppy ja Torres&Ben Haim&Terry-tilanne) lukuunottamatta varsin erinomainen. Harva tuomari nykyään reagoi jatkuvaan suunsoittoon edes tällaisellakaan tavalla jakamalla niistä varoituksia (nythän niitä taisi tulla ainakin Carralle, Pennantille ja Terrylle). Lisäksi nämä Alonson, Essienin, Gerrardin ja A.Colen myöhästyneet taklaukset toivat myös ansaitut keltaiset. Eli 95%:sti erinomaista erotuomarointia ja erityisesti suunsoittoon ja tuomioista purnaamiseen tulisi JOKAISEN erotuomarin suhtautua tylysti varoituksella, kyllä se muutaman punaisen jälkeen pikkuhiljaa loppuisi. Eilisen kaltaista tuomareille joka tilanteessa itkemistä on suorastaan vittumaista katsoa.

Mutta mutta, mitä tällä on väliä, kun pelin (ja Liverpoolin) kannalta kriittisimmät kohdat menikin sitten täysin perseelleen. Erityisesti tämä pilkku oli kyllä uskomaton hasardi.

Pelissä oli itsessään varsin hauska nähdä, että Chelsea on palannut kaksi peräkkäistä mestaruutta tuoneeseen taktiikkaan eli ensisijaisesti puolustetaan ja luotetaan vastaiskuihin ja vastustajien virheisiin ja isketään tehokkaan laitapelaamisen kautta. Viime kaudella yrittivät pelata aktiivisemmin keskustan kautta ja hivenen metsään menivät. Chelsea näytti jälleen tutun tehokkaasti junnaavalta koneelta ja sumputtivat haluamansa pisteen Anfieldilta. Jollei Afrikan mestaruusturnaus vaikuta peliin kovin paljoa, niin tuossa on tuleva mestari, sillä Josella tulee tulos ennen tyyliä.

Liverpool yritti kovasti ja olihan siinä pari puolittaista paikkaa, mutta muuten matsi oli perityypillinen Liverpool-Chelsea, joissa yleensä ei maalipaikoilla juhlita. Torres teki kyllä hienon maalin ja toi pisteen yksilösuorituksellaan mutta esitti vastapainoksi muutaman turhan helpon kaatumisen. Gerrard oli myös hyvä ja on kyllä jälleen palaamassa tasolleen. Itse voisin kyllä ruveta sorvaamaan Babelista linkkiä vasempaan laitaan Riisen tilalle. Jatkakoon Pennant vain oikealla, mutta Riisen yksioikoisuus on kyllä vakava este monipuoliselle hyökkäyspelille. Arbeloan pelatessa tällä tasolla, päästäisiinkin tällöin siihen ihanaan tilanteeseen, että Turska istuu penkillä. Mutta muuten täytyy Poolin alkukauteen olla tyyytyväinen. Kolme peliä takana ja niistä 4 pistettä ja puolitoista jalkaa Mestarien Liigassa. Tästä on hyvä jatkaa Sunderlandin kimppuun lauantaina.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Ai että, hieno päivä kyllä Manchesterin ylpeyden kannattajalle! Cityn puolustus ei ole tyyliin koskaan näyttänyt noin hyvältä, kuin mitä tänään. Huhhuh, kyllä tuntui hyvältä kun loppuvihellys kaikui City of Manchester Stadiumilla.

Näin on. Jännitti kyllä enemmän kuin miesmuistiin viimeisen vartin aikana. Totuuden nimissä on sanottava, että tuuriakin oli aika lailla matkassa, mutta asenne oli kova joka äijällä. Tällainen voitto ja loistava sarjan alku nostaa itseluottamusta ja työmoraalia entisestään.

Micah Richards on käsittämättömän hyvä. Paikkaa Distinin topparina heittämällä. Muutenkin puolustus näyttää vihdoinkin hyvältä eikä tarvitse koko ajan pelätä milloin omissa soi. No, eilen kyllä piti pelätä ;). ManU yleensä tekee kun saa pelinsä noinkin hyvin pyörimään.
 

Naughty_S

Jäsen
Eipä se ainut sunnuntain surkea esitys ollut, kyllä Blackburn - Arsenal pelin Alan Wileykin saisi marssia peilin eteen ja miettiä pitäisikö viheltää tasapuolisesti vaiko ei. Onneksi tuli tasapelipinna Jens Lehmannin suosiollisella avustuksella, joten pahimmat avautumiset jääkööt sanomatta..

Ihan hyvinhän Wiley suoriutui, kun ottaa huomioon Blackburnin painiseuran edesottamukset ja sen jälkeen Arsenalin äijien kuumentumisen. Ei ihan helpoin peli tuomarille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös