Keskustelupalstoilla ja jopa lehtien palstoilla toistuu tasaisin väliajoin ajatus siitä kuinka ainoastaan mestaruus on jotakin ja mikään muu ei ole minkään arvoista. Juuri tällä hetkellä näin Ilves-kannattajan silmin kyseinen toteamus kuulostaa vähintäänkin huvittavalta.
Juuri tällä hetkellä minä en vaadi tai kaipaa mestaruutta, en mitalisijaa enkä play-off -paikkaa. Oikeastaan minä en ensisijaisesti vaadi edes yksittäisiä runkosarjaottelujen voittoja! Minulle riittäisi juuri tällä hetkellä pelkästään se, että Ilveksen ottelut olisivat edes jonkinlaisia elämyksiä. SE olisi jotain tässä tilanteessa.
Ilveksen rämpiminen on saanut sellaiset mittasuhteet, että minä en olisi pahimmissa painajaisissakaan voinut kuvitella mitään tällaista tapahtuvan. Ilveksen kannattaminen on ollut tällä kaudella pelkkää kärsimysnäytelmää, ei mitään muuta. Edes kunnollisia, hetkittäisiä valonpilkahduksia ei ole suotu. Minulle Ilveksen kannattaminen ei koskaan ole ollut ensisijaisesti mestaruuksien tavoittelua. Se on ollut elämyksien hakemista. Sekä positiivisten että negatiivisten sellaisten, sillä ilman vastoinkäymisiä ei tunnetusti niitä hyviäkään asioita osaa arvostaa. Tällä kertaa vastoinkäymiset ovat kuitenkin saaneet kohtuuttomat mittasuhteet.
Ilveksen ottelut ovat tuoneet pitkään pelkkää vitutusta ja pahaa mieltä. Hyvää fiilistä ei otteluista ole saanut eikä viime aikoina oikeastaan enää minkäänlaista fiilistä. Tolkuton vitutus ei nimittäin enää nykyisin ole suinkaan se huolestuttavin asia. Huolestuttavinta on se, että nykyisin olo otteluiden jälkeen on yksinkertaisesti vain tyhjä. Ei vitutusta, ei ärräpäitä, ei jossittelua hukatuista maalipaikoista, ei tuomareiden kiroamista, EI MITÄÄN! Eilenkin 0-6 tappiota kotikaukalossa katsoessa fiilis oli sama kuin olisi katsellut jotain tyhjänpäiväistä action-leffaa. Vaikutus on turruttava, ei yhtään viihdyttävä tai liikuttava. Tunne on kadonnut kokonaan SM-liigan seuraamisesta.
Ilveksen ei tarvitsisi tällä kaudella menestyä kummemmin, vaan tappiotkin olisivat OK, kunhan peleistä saisi edes jotain elämyksiä! Jos hävitään niin hävittäisiin edes 3-5 kovan taistelun jälkeen eikä 0-6 munattoman surffailun seurauksena! Tuollaiseen 3-5 tappioonkin mahtuu sentään yleensä sekaan positiivisiakin elämyksiä ja ottelun jälkeen oikeasti vituttaisi, kun joukkue häviää hyvän taistelun jälkeen. Tuolloin jääkiekko-ottelu olisi sitä mitä sen pitäisi olla eli ELÄMYKSIÄ.
Toivottavasti tällä kirjoituksella herättäisin vastustajajoukkueista edes fanin tai pari "menestys"- tai "mestaruus" -koomistaan. Jos saatte tällä hetkellä oman suosikkijoukkeenne otteluista elämyksiä niin olkaa tyytyväisiä, helvetin tyytyväisiä. Olkaa tyytyväisiä mikäli näette välillä makeita voittoja, välillä katkeria tappioita, tunteita herättäviä taklauksia ja kyseenalaisia tuomariratkaisuja. SE ON JÄÄKIEKKOA ja juuri noiden tuntemusten takia kannattaa joka ikinen otteluilta raahautua jäähalliin! Ei ainoastaan sen takia, että voitettais mestaruus, joka toki on se tunteiden kliimaksi.
Maajoukkueen kohdalla tilanne on nykyään jo järjettömän vääristynyt. Mitaliputken takia mikään muu kuin mestaruus ei nykyään ole mitään. Kukaan ei osaa enää arvostaa yksittäisiä upeita voittoja tai tilanteita. Ei Pärssisen uskomatonta taistelua ja punnerrusta kohti maalintekoa tilanteessa, jossa ottelu on jo ratkennut... ei Rintasen loistavia taidonnäytteitä... ei Karalahden pyssyjä ylänurkkaan... ei Ruotsin kaatamista "merkityksettömässä" alkusarjan pelissä... ei joukkueen itsensä likoon laittamista ja tappiota finaalin jatkoajalla. Vain mestaruus on jotakin...
Tilanteet muuttuvat nopeasti, menestyjät ja voittajat vaihtuvat. Joskus kaikki osuu nappiin ja joskus kaikki menee niin pieleen kuin voi mennä. Kaikkein nimekkäinkin joukkue voi kärsiä tappioita siinä missä nimettömin seilaa voittoputkessa. Mestaruus on jokin kaukainen haave horisontissa. Antoisinta on se kun osaa nauttia myös niistä pienistä asioista ja elämyksistä matkalla kohti tuota kenties ikuista suurta unelmaa.
Juuri tällä hetkellä minä en vaadi tai kaipaa mestaruutta, en mitalisijaa enkä play-off -paikkaa. Oikeastaan minä en ensisijaisesti vaadi edes yksittäisiä runkosarjaottelujen voittoja! Minulle riittäisi juuri tällä hetkellä pelkästään se, että Ilveksen ottelut olisivat edes jonkinlaisia elämyksiä. SE olisi jotain tässä tilanteessa.
Ilveksen rämpiminen on saanut sellaiset mittasuhteet, että minä en olisi pahimmissa painajaisissakaan voinut kuvitella mitään tällaista tapahtuvan. Ilveksen kannattaminen on ollut tällä kaudella pelkkää kärsimysnäytelmää, ei mitään muuta. Edes kunnollisia, hetkittäisiä valonpilkahduksia ei ole suotu. Minulle Ilveksen kannattaminen ei koskaan ole ollut ensisijaisesti mestaruuksien tavoittelua. Se on ollut elämyksien hakemista. Sekä positiivisten että negatiivisten sellaisten, sillä ilman vastoinkäymisiä ei tunnetusti niitä hyviäkään asioita osaa arvostaa. Tällä kertaa vastoinkäymiset ovat kuitenkin saaneet kohtuuttomat mittasuhteet.
Ilveksen ottelut ovat tuoneet pitkään pelkkää vitutusta ja pahaa mieltä. Hyvää fiilistä ei otteluista ole saanut eikä viime aikoina oikeastaan enää minkäänlaista fiilistä. Tolkuton vitutus ei nimittäin enää nykyisin ole suinkaan se huolestuttavin asia. Huolestuttavinta on se, että nykyisin olo otteluiden jälkeen on yksinkertaisesti vain tyhjä. Ei vitutusta, ei ärräpäitä, ei jossittelua hukatuista maalipaikoista, ei tuomareiden kiroamista, EI MITÄÄN! Eilenkin 0-6 tappiota kotikaukalossa katsoessa fiilis oli sama kuin olisi katsellut jotain tyhjänpäiväistä action-leffaa. Vaikutus on turruttava, ei yhtään viihdyttävä tai liikuttava. Tunne on kadonnut kokonaan SM-liigan seuraamisesta.
Ilveksen ei tarvitsisi tällä kaudella menestyä kummemmin, vaan tappiotkin olisivat OK, kunhan peleistä saisi edes jotain elämyksiä! Jos hävitään niin hävittäisiin edes 3-5 kovan taistelun jälkeen eikä 0-6 munattoman surffailun seurauksena! Tuollaiseen 3-5 tappioonkin mahtuu sentään yleensä sekaan positiivisiakin elämyksiä ja ottelun jälkeen oikeasti vituttaisi, kun joukkue häviää hyvän taistelun jälkeen. Tuolloin jääkiekko-ottelu olisi sitä mitä sen pitäisi olla eli ELÄMYKSIÄ.
Toivottavasti tällä kirjoituksella herättäisin vastustajajoukkueista edes fanin tai pari "menestys"- tai "mestaruus" -koomistaan. Jos saatte tällä hetkellä oman suosikkijoukkeenne otteluista elämyksiä niin olkaa tyytyväisiä, helvetin tyytyväisiä. Olkaa tyytyväisiä mikäli näette välillä makeita voittoja, välillä katkeria tappioita, tunteita herättäviä taklauksia ja kyseenalaisia tuomariratkaisuja. SE ON JÄÄKIEKKOA ja juuri noiden tuntemusten takia kannattaa joka ikinen otteluilta raahautua jäähalliin! Ei ainoastaan sen takia, että voitettais mestaruus, joka toki on se tunteiden kliimaksi.
Maajoukkueen kohdalla tilanne on nykyään jo järjettömän vääristynyt. Mitaliputken takia mikään muu kuin mestaruus ei nykyään ole mitään. Kukaan ei osaa enää arvostaa yksittäisiä upeita voittoja tai tilanteita. Ei Pärssisen uskomatonta taistelua ja punnerrusta kohti maalintekoa tilanteessa, jossa ottelu on jo ratkennut... ei Rintasen loistavia taidonnäytteitä... ei Karalahden pyssyjä ylänurkkaan... ei Ruotsin kaatamista "merkityksettömässä" alkusarjan pelissä... ei joukkueen itsensä likoon laittamista ja tappiota finaalin jatkoajalla. Vain mestaruus on jotakin...
Tilanteet muuttuvat nopeasti, menestyjät ja voittajat vaihtuvat. Joskus kaikki osuu nappiin ja joskus kaikki menee niin pieleen kuin voi mennä. Kaikkein nimekkäinkin joukkue voi kärsiä tappioita siinä missä nimettömin seilaa voittoputkessa. Mestaruus on jokin kaukainen haave horisontissa. Antoisinta on se kun osaa nauttia myös niistä pienistä asioista ja elämyksistä matkalla kohti tuota kenties ikuista suurta unelmaa.
Viimeksi muokattu: