Vaihtoehto NATOlle?

  • 622
  • 2

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Kuten monet ovat huomanneetkin on viime aikoina lehdissä ja muissa medioissa keskustelua Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta ennenkaikkea Nato-jäsenyydestä, jota valtaosa Suomen kansasta kuten minäkin, vastustaa.
Kuitenkin media, poliittinen koneisto ja ym. tahot näyttävät tunnustavan vain kaksi vaihtoehtoa: nykyisen mallin eli sotilaallisen liittoutumattomuuden tai Nato-jäsenyyden. Kolmaskin malli olisi olemassa eli oma sotilasliitto puolueettomien maiden välille.Helsingin Sanomissa oli tänään (5.9.-02) juttu, jossa käsiteltiin mm. Naton rauhankumppanuusohjelman tulevaisuutta tulevan Prahan kokouksen jälkeen.Jutussa kävi ilmi etteivät suomalaiset ole yksin tätä mieltä.Sveitsissä, Itävallassa, Irlannissa ja Ruotsissa on suurin osa kansasta Nato-jäsenyyttä vastaan. Ymmärtääkseni nimenomaan Nato-jäsenyyttä vastaan, ei sotilaallista liittoutumista.
Ensi alkuun järjestössä voisivat olla jäseninä juuri Suomi, Ruotsi, Itävalta, Sveitsi ja Irlanti sekä uusiksi jäseniksi voisi ajan myötä ottaa muita maita, jotka eivät Natoon halua liittyä, mutta haluavat liittyä sotilaallisesti. Tarkoitus olisi ettei mikään maista saisi ylivaltaa järjestön päätöksenteossa ja järjestö keskittyisi nimenomaan päätehtäväänsä eli jäsenmaidensa alueiden puolustamiseen eikä muiden valtioiden sisäisiin asioihin puuttumiseen tai maailmanpoliisina toimimiseen kuten USA:lla/Natolla on tapana.Näin ollen Suomi voisi pitää yllä vielä nykyistäkin uskottavampaa puolustusta ilman, että tarvitsisi "myydä sieluaan paholaiselle". Järjestöstä ei pitäisi tulla kilpailijaa Natolle ála Varsovan liitto vaan enemmänkin kumppani, jolla olisi vähän erilaisemmat toimintatavat.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei oikein ole mitään järkeä viidellä pienellä maalla täysin eri puolilla Eurooppaa muodostaa mitään järjestöä NATOn rinnalle. Painoarvo on sekä poliittisesti että sotilaallisesti erittäin pieni ja lisäksi kaikki maat kuuluvat EU:n (paitsi Sveitsi) joten se muodostaisi EU:n sisälle tietynlaisen 'blokin'. Järkevintä mielestäni on kehittää EU:n omaa sotilaallista toimintaa ja tuoda se NATOn rinnalle voimakkaana sotilaallisena organisaationa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minusta julkisesta keskustelusta on melko hyvin unohdettu se, että Naton jäsenyys olisi lähinnä vain kallis menoerä, jolla käytännössä tuettaisiin Usan maailmanpoliisi-politiikkaa. Myös EU:n omasta sotilasjärjestöstä (vaikka idea on olisi kuinka hyvä) puhuminen on turhaa, niin kauan kuin Englanti on Usan lähin kumppani, ja monet muutkin maat ovat NATOn jäseniä. Nämä maat eivät missään tapauksessa tule eroamaan NATOsta ja näin näyttämään persettä USAlle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös