Hyvää pohdintaa ylempänä. Taisin tänne jo aiemmin kirjoittaa, että ehdottomasti pitäisin Sundströmin ja tekisin hänestä meidän ykkösen sentterin. Samaistun myös näkemyksiin Hjalmarssonista ja Hanzlista. Molemmilla ei terävin jalka ole, mutta kaikki muu aivan huippuluokkaa. Heille täytyy tietysti löytää oikeanlaiset kaverit vierelle, mutta näen, että nekin on jo omasta takaa. Helppo on myös samaistua Niemisen ja Miketinacin jatkoihin. Molemmat pelaajat ottanut kokoajan pieniä steppejä eteenpäin. Lisäksi antaisin nykyisestä joukkueesta jatkot Hultille, Rantaselle, Anderssonille ja Stråkalle. Mattssonille mahdollisesti jatkot loppukauden perusteella. Mattsson on vahva luistelija ja saa tuotua kiekon hyökkäysalueelle, mutta siihen se on tällä kaudella jäänyt. Potentiaalia löytyy edelleen. On myös hyvä av-pelaaja. Toisaalta haluaisin nähdä vähän enemmän rouhjioita/voimahyökkääjiä Sportissa, niin on mietittävä kelle on tilaa. En todellakaan halua mitään jäähyherkkiä kavereita, mutta sellasia, jotka osaa taklata ja vie ne loppuun sekä ehkä osaisi vähän ärsyttääkin.
Hjalmarsson-Sundström-Nieminen
Miketinac-Hanzl-Andersson
Levänen(Mattsson)-X-Hult
X-Stråka-X
Rantanen
1. Nieminen ja Sundström pystyy pelaamaan aikaa ja tilaa Hjalmarssonille. Sundström on loistava pysymään kiekossa ja liikekään ei ole huono. Nieminen taas omalla vahvuudella eli liikkeellä pystyy tekemään tilaa kentälle. Laittaisin myös pientä maalinteko vastuuta Niemiselle, jolla potentiaalia siihen löytyy.
2. Miketinac ja Hanzl on toisiinsa verrattuna hyvin erilaisia pelaajia, mutta tukevat toisiaan hyvin. Miketinacilla on hyvä liike ja kädet sekä pelisilmä. Hanzlilla on myös hyvä pelisilmä ja tämän lisäksi myös hyvä kahdensuunnan sentteri, joka pystyy pysymään kiekossa ja löytää syötöillään vapaat miehet. Andersson on hyvä liikkeinen pelaaja ja olisi tässä kentässä selkeä maalinteko vastuu.
3. Leväseltä en ole montaa peliä nähnyt, mutta saanut vaikutelman, että vähän samantyyppisestä pelaajasta kyse kuin Nieminen. Tähän vielä toiselle puolelle laidalle vanhempi Hult, joka parantanut nyt huomattavasti A:ssa vaikean alun jälkeen. Liikettä kun saa paremmaksi, niin potentiaalia löytyy hyväksi pelajaaksi Liigaan. Tähän vielä etitään semmonen uusi Holmström/Sundström kun mitä olivat tullessa Sportiin.
4. Luonnollisesti Stråka sentterinä. Tähän vierelle mahdollisia pelaajia on Rantanen. Ehkä junnuista joitain muitakin? Toisaalta jos miettii, mitä sanoin ylempänä niin alempiin kenttiin voisi tuoda vähän kovuutta, joilla löytyy potentiaalia myös ylempiin ketjuihin. Tällöin mahd. Levänen neloseen ja joku voimahyökkääjä kolmoseen.