Mainos

Vaasa Arena

  • 667 469
  • 1 866

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Muistaakseni jossakin mutasarjan peleissä esim C-katsomo on ollut suljettuna eikä yleisöllä ole ollut sinne asiaa?

Siinä taitaa olla ainakin motarin päädyn sisäänkäynnin kohdalla yleensä nauha ja kyltti, että auki vain Mestis-otteluiden aikana. Eli on siis kiinni muutoin kuin Sportin peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Toivottavasti homma toteutuisi tuolla aikataululla. Mielestäni 5000 on ihan ok kapasiteetti kunhan halli on sellainen, että kaikki 5000 pääsevät kioskille jne. erätauon aikana eli käytävistä riittävän suuret ja ravintoloita lisää.

Sportille tärkeintä on hoitaa taloutensa kuntoon 2013 mennessä. Sitten alkaakin olla pöytä katettuna seuraavaan nousuyritykseen.

Kyllä vain. Tämä aikataulu on mielestäni hyvä porkkana Sportille, vaikkei tuskin sellaiseksi ole ajateltukaan. Nyt kausi 2011-12 edelleen lisää nuoria ja nälkäisiä sisäänajaen, kausi 2012-13 sitten vähän suuremmalla panostuksella, tarkoittaen että rosteriin haetaan jo vähän kokemustakin. 2013-14 tähtäin liigaan, mutta siten, että jos nousu ei onnistu, niin ei kuppi kaadu syliin.

Tuosta yleisökapasiteetista suht samaa mieltä, eli kyllä se rontti 5000 on ihan bueno, mutta taas kuten moonshainrider totesi, joku takaportti poikkeusluvalla esim. +300-> hlöä olisi hyvä, jos taas saadaan joku helvetillinen kiima aikaiseksi.

Mielestäni laajennuksessa / rempassa tulisi ottaa ensisijaisesti (toki jäähdytysputkisto aivan must) käytävien toimivuudessa sekä oheispalveluiden myyntipisteiden palvelutason parantamisessa. Lisäksi toisen päädyt voisi tehdä istumakatsomoksi, mutta toinen pääty oltava ehdottomasti seisomakatsomo. Jos multa kysytään, niin edelleen mot Sundom, mutta eikös target ollut, että fanikatsomo muuttaisi motarin päätyyn? Ei mulla periaatteessa muuten, mutta kuinkahan sitä oppisi katsomaan pelejä, jos Sport hyökkäisikin "väärään" päätyyn kaksi erää. Toinen on se, että jos joukkueet tulee edelleen samasta luukusta sisään, niin päädyn muutossa ne ei enää "uisikaan RA:n syliin", kuten nyt ja se ei olisi mielestäni hyvä homma.
 
Suosikkijoukkue
Punavalkoiset Vaasan Ylpeydet

Yllä mendietan syksyllä heittämät linkit suunnitelmien piirroksiin.
Tässä piirrokset hieman helpommin katsottavassa muodossa (kuvat kilpa-areena, harjoitushalli)

Näistä suunnitelmista ei käy ilmi onko päätykatsomoille suunnitteilla jotain. Joitakain vuosia sitten yksi suunnitelma oli, jossa nykyisestä sundomståsta tulisi istumakatsomo, nykyisestä motarin päädystä lähtisi aitioit pois ja se jäisi yhdeksi isoksi seisomakatsomoksi Red Armylle. Huolestuneelle Patille muistutuksena, että näiden suunnitelmien yhteydessä puhuttiin myös kotijoukkueen päädyn vaihtamisesta.

Iso kysymys onkin, että onko tämä suunnitelma voimassa edelleen? Tässä uudessa suunnitelmassa ei näitä näy (puuttuu läpileikkaus kuva toisesta suunnasta). Onko jollakin tietoa suunnitelmista päätyjen varalle?

Toivottavasti hoksavaat ottaa kannattajienkin näkemykset huomioon ennen mahdollista töiden aloittamista. Moni pieni asia on helppo ottaa huomioon ennen rakentamista ja jälkikäteen todella vaikeaa.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Näistä suunnitelmista ei käy ilmi onko päätykatsomoille suunnitteilla jotain. Joitakain vuosia sitten yksi suunnitelma oli, jossa nykyisestä sundomståsta tulisi istumakatsomo, nykyisestä motarin päädystä lähtisi aitioit pois ja se jäisi yhdeksi isoksi seisomakatsomoksi Red Armylle. Huolestuneelle Patille muistutuksena, että näiden suunnitelmien yhteydessä puhuttiin myös kotijoukkueen päädyn vaihtamisesta.

Iso kysymys onkin, että onko tämä suunnitelma voimassa edelleen? Tässä uudessa suunnitelmassa ei näitä näy (puuttuu läpileikkaus kuva toisesta suunnasta). Onko jollakin tietoa suunnitelmista päätyjen varalle?
Onhan tuossa pohjakuvassa "kupitettu" tuo kannattajapääty, kun taas motarin päädyssä on pelkät viivarivit. Eli seisomakatsomo muuttaa toiseen päätyyn.

Jotenkin tuntuu että se ~10 miljoonaa ei riitä tuon luonnoksen mukaisen kompleksiin, kun ajattelee että rakennetaan kokonaan uusi harjoitushalli ja pääareenaakin modernisoidaan melkoisesti päältä ja sisältä. Toisaalta nuo luonnokset on viimeisimmät mitä hankkeesta on julkisuudessa näkynyt, joten saa nähdä. Toivottavasti toteutuu.
 

Apa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,NFL,jalkapallo ja persoonat
Surullisen kuuluisissa studio-osuuksissa karsintasarjan aikaan oli Vaasanseudun urheiluhallit kuntayhtymän hallituksen PJ Joakim Strand haastattelussa. Hän vakuutti, että seisomakatsomosta tullaan pitämään kiinni jatkossakin. Hehkutti sen uskomatonta tunnelmaa. Toki näin vaalien alla pitää olla aika kriittinen näiden "lupausten" kanssa.
 

P Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimen liigan karsinnat, Marcin Kolusz
Nykyinen seisomakatsomo on mielestäni sopivan kokoinen. Ahdasta on, mutta heti kun on vähän trendikkäämpi ottelu niin siellä seisoo myös tumput suorina ja suu kiinni-osastoa, jotka voisivat yhtä hyvin seistä muualla. Ydinporukka + yksittäiset kovaääniset satunnaiskävijät tuskin koskaan täyttävät tuota päätyä kokonaan. Jättikokoinen moottoritien seisomakatsomo näyttäisi kuvissa paremmalta, mutta ei olisi yhtä lähellä jäätä. Fiilis kärsisi, kun HC-fanien osuus laskisi. Täällä mainittu vastustajan "helvetin syliin" luistelu alussa on myös tärkeä ominaisuus.

Nuo hiljaiset fiiliksen haistelijat sopisivat hyvin Sundomstån yläpuoleiselle parvelle. Se voisi sitten yhtä hyvin olla istuma-, kuin seisomakatsomo. Istuin kerran fanikatsomon yläpuolella Pardubicen hallissa, ja fiilis oli juuri fiiliksen haistelijalle sopiva. Kovaa ääntä, mutta ei tönimisiä.

Linkissä kuva Pardubicen päätykatsomosta. Tuo on selvästi isompi halli, mutta parven ei tarvitse olla noin korkealla.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Kun ei kukaan ota enää kantaa tähänkään tai kommentoi asiaa, niin laitetaan nyt kuitenkin arkistoon. Spårtin reenit jäi sitten tänään väliin, kun toinen 60-luvun (Jykän kertomana, eli 70-luvun oikeasti) kompuroista otti lopputilin.

Jää suli alle ja kaverit kaivoi nenää korjauksen ajan. Saas nähä, miten noin lähes 50-vuotta vanhat putkistot kestää tulevaisuutta.

Tästä aasinsiltana kuitenkin sellaseen, että kun juttelin Make Mäntymaan kanssa tuossa joku aika sitten ja kyselin, että missäs tää paljon puhuttu remppa nyt makaa. On kuulemma prioriteetti, numerolla kolme. Ensin UEFA-tupa VPS:lle, sen jälkeen, mitä todennäkösimmin musiikkitalo ja välissä pitäs vielä löytää roposia sosiaaliavutuksena maalaisillekin, että saatas Mustasaareen (Lue = loinen) hepparatakin ja vasta sitten ehkä katotaan, mitä Kuparisarelle tehdään. Ei oikeen vihreetä näytetä sitten taas tällekään. Nooh, ehkä sitten taas ensi vaalien alla tullaan hallille viemään myyntitilat ja kerrotaan, miten tärkeä MEIDÄN yhteinen Sport on maakunnalle ja kuinka kaikki tullaan laittamaan kuntoon. Hyi vittu, että sylettää edelleen se viime kevään vedätys. Please, ei enää koskaan yhtään politiikkoa Kuparisaareen, Kiitos!
 
Viimeksi muokattu:

Rocco

Jäsen
Halliremppa saadaan omarahoitteisesti Kuntayhtymän kautta. Kuntayhtymä itse hommaa varat siihen, ottaa itse lainaa, ja halli laitetaan kuntoon. Tällä tavalla ei futisstadionin ja palloiluhallin rahoitukset vaikuta mitenkään jäähallin tilanteeseen, vaan kaupungin rahoituksella tehdään futisstadion ja palloiluhalli, Kuntayhtymän rahoituksella jäähalli. Näin ei rahoitukset sodi keskenään, eikä kumpikaan suurlai syö toistensa varoja.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pohjalaisen mukaan kuntayhtymä ei saa ottaa lainaa toteuttaakseen areenan laajennushanketta. Ainoa mahdollisuus on esittää rempan ja laajennuksen ottamista omistajakuntien eli Vaasan ja kiusaajakunta Mustasaaren hankesuunnitelmiin. Rempan ja laajennussuunnitelmien hinta-arvio on 9.8 miljoonaa. Toivottavasti hanke nytkähtää oikeesti eteenpäin vaikka pahoin pelkään fudisstadionin vievän tältä suunnitelmalta ainakin osan suunnittelumahdollisuuksista. Toivottavasti näin ei ole ja Vaasa saisi komean fudisstadionin ja laajennetun jäähallin. Ne olisivat isoja näyttöjä muualle ja nostaisivat kovasti Vaasan imagoa todellisena urheilukaupunkina.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vai sellaista tällä kertaa... Toivottavasti tuo uusi harjoitushalli ja uusi jääkoneisto kilpahalliin edes saadaan ja nimenomaan tuolla aikataululla, eli ensi vuonna.

Junnut tarvitsevat lisää jääaikaa kehittyäkseen ja edustus tarvitsee jään joka ei sula kesken ottelun. Hallista saataisiin ainakin urheilijoiden kannalta hyvä jo ensi vuoden aikana.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ei oikeen vihreetä näytetä sitten taas tällekään.
No nyt tämäkin tuli sitten virallistettua Pohjalaisen kautta. Kuntayhtymä ei saa siis itse ottaa lainaa, eikä kunnilta olla ainakaan vielä näytetty vihreää valoa remontille. On siis edelleen prioriteetilla nro. kolme. Toivo elää aika paljon mm. Mäntymaan lobbauksessa kunnanhallituksessa, vaikka eipä hänelläkään ole mitään tehtävissä, jos sosiaali-Mustasaari ei halua lähteä ottamaan lainaa. Pahalta näyttää, mutta toivottavasti järki voittaa. Sport on ehdottomasti Vaasan ja Vaasan seudun valovoimaisin urheiluseura ja tapahtumien järjestäjä. Lisäksi urheiluseuroista ilmeisesti suurin työnantaja, joten sitä paljon keväällä hallillakin ja vieläpä monella suulla huudeltua rahaa tarvittaisiin nyt, kiitos.

Toivottavasti hanke nytkähtää oikeesti eteenpäin vaikka pahoin pelkään fudisstadionin vievän tältä suunnitelmalta ainakin osan suunnittelumahdollisuuksista. Toivottavasti näin ei ole ja Vaasa saisi komean fudisstadionin ja laajennetun jäähallin.
Tässä on vielä kummituksena tuo musiikkitalo ja jopa raviratakin. Kahteen noista kolmesta isoista rahaeristä (jäähalli, fudisstadion ja musiikkitalo) löytynee hyvällä säkällä fyrkat. Eli hyvällä tsäänsillä saatasiin halli ja fudisstadion, mutta huonolla säkällä vain jalkapallostadion, joka taitaa olla suurtapiirtein sentään varma, kunhan Vepsu vaan klaaraa kauden ja säilyttää liigapaikan, jonka se tulee tekemäänkin.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kuntayhtymä ei saa siis itse ottaa lainaa.

Kukakohan muuten tämänkin määrää? Kuntayhtymä itse?-) No, vaasalainen kiekkoilu ei ole vielä koskaan saanut mitään helpolla ja tuskin tulee saamaan helpolla tätä remonttiakaan. Eiköhän eteen tule sellainenkin tilanne, että Mestis-ottelu siirtyy jäähdytysputkien revettyä, kun samaan aikaan vielä tutkitaan liito-oravan paskanäytteitä ja kun kukkahatut riehuvat kaupunginvaltuuston kokousessa siitä, miten Vaasan olisi aika lopettaa "ainainen urheilun tukeminen" - kun saatiin jo se futisstadionkin.

Tämä oli kyllä todella huono uutinen.. Arvioni on ettei ainakaan kahteen vuoteen tapahdu yhtään mitään konkreettista, ellei tosiaan noi puoli vuosisataa vanhat putket sano sopimusta täysin irti.
 

A-piste

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, SM-liigan perustajajäsen
Kyllä tuo kuntayhtymän päätös oli masentava uutinen. Nyt kun pallo tai paremminkin kiekko heitettiin kunnille, niin hallin laajennusta ja mahdollisesti myös lisäjäätä saadaan odottaa vuosia. Veikkaisin, että laajennuksesta voidaan haaveilla aikaisintaan joskus kauden 2015-16 jälkeen. Vaasalla muut hankkeet ajavat hallin edelle, ja Mustasaaren kanssa on melkein turha neuvotella koko asiasta.

Kuntayhtymän mukaan putkiremppa+muita perusparannustöitä tehdään tämän kauden jälkeen, ja sen työn kuntayhtymä rahoittaa itse. Onhan toikin nyt kuitenkin askel parempaan.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onkos tämä jäähallin laajennus jäänyt kokonaan Fudisstadion hankkeen alle? Kiitettävästi Hiltunen tuo esiin tarvetta parannukselle. Myös Pohjalainen otsikoi näyttävästi jäähallin tukkeutuvan kioskijonoista. Myös Pohjalaisen keskusteluosiossa on otettu kantaa jäähallin laajennuksesta. Joku siellä otti kantaa yksityisrahoituksen ja kaupungin isojen firmojen saamisesta mukaan. Eikös jossain kohtaa ollut puhettakin yksityisrahoituksesta? Tällöinhän jo esiteltiin tämä hanke jossa jäähallin ja fudisstadion olisi yhdistetty katsomotiloiltaan yhden katsomon osalta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
On, mutta tuskin fudisstadionilla tuohon on suoranaista vaikutusta.

Mustasaaren lois-kunta ei näytä vihreää valoa kuntayhtymän lainanotolle ja terrorisoi näin myös tätäkin hanketta.

Ensi kesänä on ilmeisesti silti tarkoitus saada laata ja sitäkautta putket ja jäähdytys kuntoon. En tosin ole varma, onko tätäkin vastaustamassa Korsholmalaiset ja vaikka olisi, onko heillä tähän asetta käytettäväksi, jolla estää tämäkin hanke.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Oho! No, eiköhän viherpipertäjät löydä kikajujukärpäsen paskaa tai Palosaari seura riennä pilaamaan tämänkin hankkeen.
 

Klinga

Jäsen
Eiköhän ne suurimmat vastustajat ole kuntayhtymä ja RKP.

Toivotaan kuitenkin, että hallille vihdoinkin tehdään jotain ja pääsemme eroon ikävistä kaarista, jotka estävät kaiken laajentamisen nykyisessä muodossa.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Doniin. Kakku on taas kerran istuttu. Mennään näköjään liigan säännöillä. Loistavaa on se, että Vaasassa vihdoin alkaa keskustelu kunnolla käynnistyä Areenan ehostamisesta sellaiselle tasolle jolla sen Vaasassa pitää olla. Toivottavasti naapuri ymmärtää nyt lähteä mukaan, se olis ihme jonka nyt soisi toteutuvan.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onko kaupungin päätöksestä kuulunut mitään? Mustasaarikin oli ilmeisesti lähtemässä mukaan miljoonalla, mutta en tätä uutista löydä.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Onko kaupungin päätöksestä kuulunut mitään? Mustasaarikin oli ilmeisesti lähtemässä mukaan miljoonalla, mutta en tätä uutista löydä.
Maanantaina on vissiin valtuustolla kokous, jossa harjoitusjään rahoitus päätetään.
Kuntayhtymän pj. Ollilaa haastateltiin aamulla radiossa, ja ainakin mulle oli yllätys että kuntayhtymä aikoo rempata kilpahallin sittenkin omalla rahoituksellaan. En kyllä tiedä mistä ne rahat repii, kun kaupunkiomistajat eivät antaneet lupaa lainanottoon. No, eiköhän tuo selviä.

edit. Vaasa Arenan lisäjään rahoitus selviää pian | Pohjanmaa | yle.fi
 

fågel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa
Maanantaina on vissiin valtuustolla kokous, jossa harjoitusjään rahoitus päätetään.
Kuntayhtymän pj. Ollilaa haastateltiin aamulla radiossa, ja ainakin mulle oli yllätys että kuntayhtymä aikoo rempata kilpahallin sittenkin omalla rahoituksellaan. En kyllä tiedä mistä ne rahat repii, kun kaupunkiomistajat eivät antaneet lupaa lainanottoon. No, eiköhän tuo selviä

Ymmärsin tuon jutun niin, että ne uusii kilpahallin kaukalon laatan ja eikö tosta ollut aikaisemmin puhetta että tekevät sen jonkun poistorahoituksen kautta? Mistään varsinaisesta remontista ei siis ole kyse.
 

Imhotep

Jäsen
Ymmärsin tuon jutun niin, että ne uusii kilpahallin kaukalon laatan ja eikö tosta ollut aikaisemmin puhetta että tekevät sen jonkun poistorahoituksen kautta? Mistään varsinaisesta remontista ei siis ole kyse.

Uusivat kilpajään jäähdytysputkiston sekä betonilaatan. Tämä taasen tarkoittaa pelaajille parasta mahdollista parannusta: Kunnon jäätä.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Asioiden tärkeysjärjestyshän pitää olla juuri toi, että eka laatta ja putkistot ja vasta sen jälkeen muu infra. Saisi tolle majalle silti edes jotain faceliftiä tehdä pikapuoleen, jos ei kerran hilloa ole muuten laittaa malliin pommi alle.

Mielestäni noiden nyt päätettyjen jälkeen step kaksi voisi olla käytävätilojen väljentäminen, jos sille nyt jotain kevyellä thyynauksella on tehtävissä. Muutoinhan tuo menettelee ihan jees Mestis-tasolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös