Värikkäin ja värikkäin.. Tällä tavoin pelaajia kategorisoi ainoastaan henkilö, joka ei ymmärrä itse pelistä erityisenkään paljon. Jääkiekko on värikäs joukkuelaji.
Itselleni ei ainakaan ole juurikaan selvinnyt, miten tämä värikkyys tai värittömyys on konkreettisesti määriteltävissä. Melko tulkinnanvaraista, elikä turhaa tuntuu keskustelu tämän dilemman tiimoilla olevan. Muutamia teorioita on silti kehiteltävissä:
Teoria 1: Kyseessä on ns. "Hjallis-teoria", joka syntyi kevään 2000 finaalien jälkipuinnin yhteydessä. Tuolloin värittömän joukkueen maineen sai juuri Suomen mestaruuden voittanut joukkue, joka vei pystin "värikkäämmän" joukkueen takana olleen liikemiehen harmiksi. Kyseessä on psykologinen itsepuolustusmekanismi, (jota on testattu mm. koirilla), ja jonka tarkoituksena on leimata vahvempi ryhmä muuten vain omaa ryhmää "oikeasti" huonommaksi. Teoriaa on sovellettu käytäntöön viime aikoina harvinaisen runsaasti, ehkä juuri menetelmän uutuuden vuoksi. Eteenpäin vietynä teoriaa voi pelaajatasolla soveltaa siten, että väritön joukkue koostuu värittömistä pelaajista, kun taas värikäs joukkue pääasiassa värikkäistä pelaajista.
Teoria 2: "Ameriikka-teoria". Kun pelaaja on piipahtanut rapakon takana pelailemassa tai vaihtoehtoisesti istumassa penkillä, on hän Suomeen palatessaan saanut sen verran väriä mukaansa, että kyseessä on ns. "värikäs" pelaaja.
Teoria 3: "Stud-teorian" yhteydessä kyse on värikkääksi katsotusta pelaajasta, joka viljelee sääntöjen rajamailla tai sen ulkopuolella olevia taklauksia, katkoo ranteita, ja aiheuttaa näin ollen vilkasta keskustelua osittain siksikin, että osaa myös pelata.
Teoria 4: "Cowboy-teoria" taas viittaa pelaajaan, joka omaa primitiivisiä luonteenpiirteiltä henkisellä tasolla, ja toteuttaa itseään niin suullisesti kuin fyysisestikin. Tämä värikäs pelaaja aiheuttaa näin ollen vilkasta keskustelua osittain siksikin, ettei hallitse laisinkaan jääkiekko nimistä peliä, tai yrittää hallita sitä aivan väärällä tasolla.
Teoria 5: "Paycheck-teoria". Pelaaja nauttii organisaationsa luottamusta erityisen muhkean palkan muodossa. Potti auttaa pelaajaa värin muodostuksessa, ja ennen pitkää kyseessä on värikäs pelaaja.
Teoria 6: "Pelimies-teoria". Joukkueen kannalta äärimmäisen tärkeä tahi muuten vain erinomainen pelaaja kategorisoidaan monen mutkan kautta myös värikkäiden pelaajien joukkoon. Teoriaa ei kuitenkaan sovelleta värittömien joukkueiden osalta, koska värittömien joukkueiden parhaimmistoa ei katsota kuuluvaksi värikkäiden pelaajien joukkoon.
Teoria 7: "Fossiili-teoria". Kyseessä pelaaja, joka on jonkin aikaa pelannut toisaalla, ja on joskus vuonna 0 takonut hurjia määriä tehopinnoja. Tuolta ajalta on vielä jäljellä runsaasti väriä, ja kukapa tietää, vaikka väriä olisi tullut lisääkin. Tämä teoria voidaan odotusarvojen suhteen jossakin määrin yhdistää teorian kuusi perusperiaatteisiin.
Bonus Teoria: " My-side-teoria". Tämä nyt on niin selvää kauraa, että voidaan oikeastaan rajata varsinaisen tutkimuksen ulkopuolelle. Oma joukkuehan on aina värikäs. Tämä johtuu lähinnä siitä, että TV:n välityksellä muiden joukkueiden värisävyt jäävät hivenen epäselviksi, eikä kyseisten joukkueiden vierallessa näihin väreihin pysty kunnolla keskittymään, koska oman joukkueen värit hallitsevat kokonaisuutta. Erityisen hankalaksi muiden joukkueiden värin selvittäminen TV:n välityksellä muodostuu, kun kyseessä on teksti-tv. Joukkueet kun ovat aina valkoisia, ja pelaajatkin joko vihreitä tahi sinipunaisia.
