Välitodistukset pelaajille kaudella 2008-09

  • 2 945
  • 7

pekkiz

Jäsen
Katos tämmöinen ketju löytyi, joten vois jonkinlaista arvosanaa heittää.

Riksman - 10+ , Ollut Jokerien tärkein pelaaja koko syyskauden, tuki ja turva. Varmaa suorittamista illasta toiseen ja muutama gamesaver mahtuu melkein joka matsiin. Riksmanin huippusuorittaminen on ollut pienoinen yllätys. Hyytyykö kohti kevättä?

Hallikainen - 8 , Vain kolme matsia saanut pelata, tuloksena voitto ja kaksi tappiota. Aika erikoista kun Hallikainen on ollut maalissa, niin Jokerit on pelannut paskinta peliään. Oulussa oltiin ihan jyrän alla, eikä Hallikaisen piikkiin voi tappiota laittaa ja Turussa Hallikainen piti jengiä pystyssä kaksi erää. Pelicansia vastaan Hallikainen pelasi hyvin ja siitä tuli voitto. Mielestäni Hallikainen on ansainnut otteillaan lisää pelejä ja ensi kaudella toivottavasti pelaa jossain toisessa liigajengissä. Potentiaalia on hyväksi liigaveskariksi.

Jokela - 9 , Ykköspakki pelasi ihan kelpo syksyn. Hyvää suorittamista illasta toiseen, vähän virheitä, 19 pistettä(Jokerien kolmanneksi tehokkain) ja joka matsissa pakiston suurimmat minuutit. Erittäin hyvä yleispuolustaja, jonka kanssa pitäisi tehdä äkkiä jatkosopimus.

Kalteva - 8 , Ihan hyvä syksy Kaltevalla, varmaa suorittamista ja vähän virheitä. Pelaa kovia minuutteja matsista toiseen ja hoitaa oman ruutunsa varmasti. On kehittynyt paljon parin kauden aikana ja kuuluu myös joukkueen kapteenistoon nyt kun Varis on ollut sivussa. Eiköhän Kalteva jatka Jokereissa myös ensi kaudella..

Koivisto - 5- , Matseja on jäänyt väliin loukkaantumisen takia, mutta ennen loukkaantumista ei mitenkään vakuuttanut. Ei ole noussut esiin kiekollisesti ja ylivoimalla on ollut pettymys. Syksyn perusteella on vain pelkkä jäähdyttelijä, jolle Jokerit maksaa jättipalkkaa ja sopimus jatkuu myös ensi kauden. Fanithan tämän jo tiesivätkin, että Koivisto ei ole enään mikään huippupakki jolle kannattaa maksaa huippupakin liksaa. Virmanen ei varmaankaan käynyt Sveitsissä katsomassa Koiviston nykykuntoa, vaan luuli että Koivisto on edelleen samalla tasolla kuin kaudella 02-03. Koivisto tekee paljon virheitä ja varsinkin se toinen paikallismatsi kuvastaa nykyistä Koivistoa. Haluton ja väritön.

Hulkkonen - 5 , Samaan sarjaan menee Koiviston kanssa, eli pettymys ja alisuorittaja. Toki viime kauden pelaamattomuus voi näkyä, mutta ei tuo se sama Hulkkonen ole joka oli Saipassa ja Tepsissä ihan huippupakki. Minne se on kadottanut kätensä? Nyt se on kiekollisena ihan hasardi, eikä pelaa edes ylivoimaa Jokereissa. Ja kaksinkamppailuissa märkä rätti jota heitellään sinne tänne ja jatkuvasti nokallaan. Erittäin epävarma. Sopimus loppuu tähän kauteen, eikä näillä otteilla ole jatkoa ansainnut mutta kevät kaiken muuttaa voi..

Kauppinen - 6 , Oli jonkin aikaa loukkaantunut, mutta ei ole noussut esiin kiekollisesti, virheitä tulee ja omassa päässä on se sama Kauppinen kuin aina ennenkin eli heikko. Sopimus loppuu tähän kauteen, joten toivottavasti suuntaa pois Jokereista. Kauppisen pitäisi olla jokin kiekollinen liideri, mutta selvästikkään taidot ei siihen riitä ja omissa soi tiuhaan kun tämä siellä säheltää.

Helenius - 7 , Aika vaikea on antaa mitään arviota noin pienillä minuuteilla. Kyllähän se ihan perusvarmasti pelaa kun jäälle pääsee, mutta kun vastustaja pistää vähän vauhtia niin on se aika huvittavan näköistä touhua kun ei Helgellä oikein jalat riitä. Kaksi myllyä ja nekin olleet aika väsyneitä Helgen puolelta. Ensi kaudella pelaajia saa olla vähemmän kokoonpanossa, joten eiköhän se ole Helgen ura SM-liigassa ohi.

Eronen - 7 , Italiasta ja mestiksestä suoraan Jokerien ykköspariin, aika harvinaista. Mutta ihan hyvin on Eronen pärjännyt, vaikka itse olisin halunnut tuolla paikalla nähdä vaikka Hyvösen. Eronen pelaa ihan hyvää peruspeliä, harvoin tekee virheitä ja sijoittuu hyvin. Mutta kyllähän tuo edelleen vituttaa, koska tuolla paikalla voisi olla vaikka lupaava Hyvönen. No pelatkoon Eronen tämän kauden, tuskin jatkaa enään ensi kaudella.

Pikkarainen - 7 , Vähän on ollut minuutit laskussa alun jälkeen johtuen virheistä. Mutta ihan ok pelaamista Pikkaraiselta, kiekollisena hyvä ja käyttökelpoinen ylivoimalla.

Kulmala - 7 , Kun on päässyt jäälle, niin on pelannut ihan hyvin. Onhan Kulmala aika raakile ja omissa usein vaikeuksissa, mutta hyvin se tsemppaa kuitenkin. Ehkä mestis olisi parempi paikka.

Kauppiselta, Koivistolta ja Hulkkoselta ISOA tasonnostoa odotan, mutta muilta ihan hyvää suorittamista, varsinkin Jokelalta ja Kaltevalta.

Hauhtonen - 8 , Tuskin ketään Hauhtoselta mitään suuria tehoja odotti ja mielestäni on hoitanut puolustavan sentterin roolinsa hyvin. Aloituksia napsinut hyvällä prosentilla, hyvää av-pelaamista ja laittanut kroppaa likoon. Ei mitään valittamista odotuksiin nähden.

Hancock - 7 , 13 pistettä ja 20 matsia, ihan ok tehot. Ei ole ollut mikään floppi, mutta ei myöskään huippusentteri. Kiekollisena hyvä, mutta ei ole löytänyt yhteistä säveltä Tenuten ja Ridan kanssa. Tuolla ketjulla on potentiaalia olla ihan huippuketju liigassa, mutta ei ainakaan vielä ole siitä merkkejä näkynyt. Voiko Hancockilta edes odottaa mitään kovin häikäisevää peliä?

Bishai - 7 , Pisteitä ihan kelpo määrä, ennen kun loukkaantui. Hidas se on, mutta kiekollisena hyvä ja syöttötaito on kohdillaan. Muodosti Tenuten kanssa hyvän tutkaparin. Saa nähdä kykeneekö enään tällä kaudella pelaamaan.

Tenute - 8 , Odotukset oli suuremmat, mutta ei ole kuitenkaan flopannut. Piti olla ykkössentteri ja hyökkäyksen tähti, mutta ei ole kovin häikäisevää peliä esittänyt. 10 maalia on kuitenkin hyvä määrä ja siitä on ihan hyvä jatkaa kohti kevättä. Laukaus on hyvä ja sitä pitäisi käyttää useammin.

Rita - 8 , No jaa, ei ole pettänyt, mutta ei ole lentoonkaan päässyt. Maalipaikoille pääseminen tuottaa vaikeuksia, mutta ei ole ketjukaveritkaan pystyneet Ritaa ruokkimaan tarpeeksi. 10 maalia on ihan ok määrä. Se kyllä pistää joka kausi ihmetyttämään, että miksi Rita ei taklaa kun siihen edellytykset ovat mainiot? Sheddenkin sitä valitteli, kun äijä ei laita isoa kroppaansa likoon kun siellä potkua olisi helvetisti.

Kerman - 8 , Kakkosketjun miehelle 8 maalia on ihan ok suoritus.

Louhi - 8 , Ei Louhelta maaleja odoteta, vaan kovaa duunia matsista toiseen ja siinä on Jykä onnistunut hyvin. Ei sillä käsiä ole, eikä se taklatakkaan osaa mutta hyvin tsemppaa. Se onkin sitten eri kysymys, että kannattaako tuosta enään ensi kaudella maksaa, kun jengistä löytyy Valtosta, Lindiä ja Mäkeä jotka hoitavat saman duunin yhtä hyvin.

Lind - 8 , Työmies, joka antaa kaikkensa joukkueen puolesta. Johtaja. Ei se sieltä kentältä erotu hienoilla kikoilla, mutta aika harvoin selkä suoristuu. Alivoimalla erinomainen.

Mäki - 8 , Ihan tasaista suorittamista ja hyvin hoitaa puolustuspään. Hyvä tsemppari. Ei pahaa sanottavaa, koska hoitaa oman duuninsa hyvin.

Lahti - 6 , Pettymys, tosin on ollut jatkuvasti rikki, mutta kuitenkin. Maaleja säälittävät neljä ja tämä hankittiin maalintekijäksi. On väläytellyt, mutta tasaisuus puuttuu.

Saarinen - 8 , On pelannut nelosessa jämäminuuteilla. Muutaman matsin pelannut hyvällä vastuulla ylemmissä kentissä ja heti on tehoja tullut. Pelannee ensi kaudella jonkun muun liigajengin 1-2 ketjussa.

JP Helenius - 10 , B-junnuista suoraan edustukseen, aika harvinaista Jokereissa. Laittaa jo nyt kroppaa likoon hienosti ja ekan liigamaalinkin sai tehtyä. Ensi kaudella isompaa roolia luvassa?

Nielikäinen - 6 , Eipä ollut odotuksia suuremmin. Aika vaikeeta se noilla minuuteilla on yrittää pelata. Otti Pulkilta pataan ja taklaukset menneet yleensä ohi.

Juutilainen - 6 , Odotukset oli isommat, jotkut jopa kaavailivat kolmosketjuun, vähintään neloseen. Pelaa a-junnuissa.

Vauhkonen - 8 , Nelosessa pelannut. Kokoa löytyy, mutta liike heikkoa ja taklauksiin lisää voimaa. Ihan käyttökelpoinen tulevaisuudessa nelosketjussa voimalaiturina.

Koko joukkueen arvosana on 8. Peli ei ole ollut kovinkaan viihdyttävää, mutta voittoja on liigassa toiseksi eniten ja se ratkaisee.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän ketjun aloitusviesti on erotettu vanhasta ketjusta, joka käsittääksemme koski aiempaa kautta.

Näistä asioista voi huoletta avata uusia ketjuja aina jokaiselle kaudelle erikseen.

-Moderaattorit-
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En anna numeroarvosanoja pelaajille, mutta muutamia sanallisia kommentteja:

Maalivahdit:
Riksman on tällä hetkellä liigan paras maalivahti ja pelannut meille lukuisia pisteitä. Ehdottoman tärkeää on, että Riksman on terveenä keväällä. Siitä syystä peluuttaminen yhtään rikkinäisenä on typerää. Hallikaiselle on keväällä annettava muutenkin enemmän pelejä, jotta voi kehittyä enää ylipäätään mihinkään.

Puolustus:
Jokela on yksi liigan parhaista puolustajista, ellei jopa paras. Pelaa äärettömän kovalla itseluottamuksella ja kovia minuutteja. On jatkanut siitä, mihin keväällä jäi. Leksalle on ehdottomasti pakko sorvata jatkosoppari.

Eronen on noussut yllättäen kakkospakiksi ja hoitanut roolinsa hyvin. Rockystar on ylittänyt varmasti kaikki odotukset. On jäällä tärkeillä hetkillä ja hyvä puolustuspään pelaaja.

Kalteva on ollut myös hyvä ja tärkeä alivoimantappaja. Näyttää siltä, että Mikosta kehittyy kuitenkin vain hyvä liigatason pakki. Ikää on kuitenkin jo suhteellisen paljon ja kehitys viime vuosina on ollut hidasta. Nuorempana oli potentiaalia pidemmällekin.

Hulkkonen, Kauppinen ja Koivisto ovat olleet vielä jollain tavalla vähän pettymyksiä, mutta uskon heidän nostavan tasoaan kauden edetessä. Hulkkosen pelissä on jo nyt näkynyt positiivisia merkkejä. Kauppinen oli viime kauden alussa ihan hukassa, ja kaikki olisivat halunneet eroon hänestä joulutauolla, niin minäkin. Tästä syystä uskon, että häneltä nähdään playoffeissa samanlaisia bobbyorrmaisia nousuja kuin viime vuonna. Koiviston suhteen toivon samaa.

Muista pakeista on vaikea sanoa mitään. Pikkarainen on ehkä vastannut odotuksia, eikä voi olla pettynyt. Helenius hoitaa oman roolinsa, voisi tosin tapella silloin kun on oikeasti aihetta (vrt. case Seikola vs. Saarinen). Kulmala on pelannut liian vähän, jotta voisi kummemmin arvioida.

Hyökkäys:
Ykkössentterin puute näkyy koko hyökkäyksessä. Tenute on ollut ykkösen laidalla hyvä, samoin Rita. Näiden herrojen potentiaalista jää kuitenkin paljon käyttämättä, sillä Hancock ei ole riittävän hyvä ykkösen keskellä. Otteista paistaa epätasaisuus, ja kenttä ei tee riittävästi maaleja. Bishai alkoi vastata odotuksiin ennen loukkaantumistaan, mutta tähän paikalle tarvitaan oikeasti hyvä peliätekevä sentteri.

Kakkonen on ollut odotuksiin nähden erinomainen. Kukaan tuskin odotti Hauhtoselta pisteitä, vaan enemmänkin hyvää puolustuspelaamista. Janne on Pakaslahden tyyppinen pelaaja, joka pystyy myös ratkaisemaan otteluita silloin tällöin. Louhi on ollut laidalla selkeästi parempi kuin viime kaudella ja vastaa odotuksia. Ketjun kolmas lenkki Kerman on tehnyt kiitettävästi maaleja, mutta on usein liian pehmeä. Kerman ja Louhi ovat kuitenkin olleet liian usein jäällä vastustajan tehdessä maalin.

Nykymuodossaan pelaava kolmonen on pelannut paremmin kuin uskoin, mutta jos Tomi Mäki pelaa sentterinä, on jotain pahasti pielessä. Kyseessä taitaa olla enemmän pakonsanelema tilanne, ja sehän ei ole pelaajien vika. Lahden kautta ovat varjostaneet loukkaantumiset, ja paras terä ei ole tullut esiin. Lind on ollut hyvä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Nelosesta pitää nostaa esiin Jani-Petteri Helenius. Nousi suoraan sanottuna täysin puskista ja on vastannut huutoon hyvin. Syrjäytti mm. ennen kauden alkua kolmosen sentteriksi kaavaillun J-M Juutilaisen, joka ei osoittautunut vielä uudeksi Filppulaksi. Ossi Saarinen on valitettavasti juuttunut neloseen, vaikka potentiaalia olisi muuhunkin. Vauhkonen on myös ollut mies paikallaan. Alkukaudesta tsempannut Nielikäinen on pudonnut 13. hyökkääjäksi ja täysin syystä. Loppukaudesta häntä kannattaisi käyttää Lostedtin tyylisenä täsmäaseena, joka häiritsee vastustajan tähtipelaajia ja tarvittaessa tappelee. Nielikäinen on jopa Lostedtia käyttökelpoisempi, kunhan käytetään oikeassa roolissa.

Loppukauteen voitaisiin mennä seuraavalla hyökkäyskalustolla:

Tenute - X - Rita
Ykkösnyrkki, johon pitää saada kiekollinen sentteri, joka nostaa laiturien suoritustasoa. Ketjun tulee pystyä noin piste/peli-tahtiin ja siihen on potentiaalia. Bishai tuskin riittää ykkösen keskelle, mutta jos on kunnossa, häntä pitänee kokeilla. Muuten on hankittava joku toinen.

Valtonen - Hancock - Lahti
Jaskan ja Tomekin ollessa kunnossa kakkonen, joka pystyy ykkösen takana myös tekemään pisteitä ja ratkomaan otteluita. Tällä hetkellä Hancockin taso riittää kakkossentteriksi.

Lind - Hauhtonen - Louhi
Puolustava kolmonen, jolta löytyy samanlainen kyky ratkaista vääntöjä kuin viime vuonna Paakkolanvaaran ketjulta finaaleissa. Hauhtonen on jopa vähän saman tyylinen pelaaja. Laitureilta nähdään kovaa tsemppiä.

Vauhkonen/Mäki - Helenius - Saarinen/Kerman
Nykymuotoinen nelonen on Lehkosen mieleen ja pelannee sellaisenaan loppukauden. Kaikkien ollessa terveinä on sinne heittää myös Tomi Mäkeä ja Kermania. Kerman tosin menee nelosessa hukkaan, mutta stunttaa loukkaantuneita. Sääli sinänsä, ettei Kermanille löydy ylempänä paikkaa, mutta mielestäni on esim. Lahtea ja Louhea huonompi yllä olevien kenttien rooleihin.

Yhtä kaikki, puolustus nostaa tasoaan sellaisenaan, maalivahtien taso riittää. Hyökkäykseen tarvitaan kiekollinen ykkönen, Bishain paluu huippukuntoisena tai Hancockilta vielä parempaa peliä. Tomi Mäki ei kuitenkaan voi olla mestaruudesta taistelevan joukkueen kolmossentteri.
 

Filosofem

Jäsen
Okei, näperrellään tähänkin ketjuun hömpötyksiä. Kouluarvosanoilla mennään. Vain yli 10 matsiin pukeneet.

MAALIVAHDIT

Riksman 9 1/2: Joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja, sekä liigan paras maalivahti. Ennakkoon kuvittelin ainakin kolmen veskan olevan tähtiluokkaa Riksmaniin verrattuna, mutta näköjään edellinen täydellinen fiaskokausi vaikutti mun arvioon ihan liikaa. Hyytyi kuitenkin vähän ennen taukoa, toivottavasti loukkaantumiset eivät jatkossa vaivaa.

Hallikainen: Onko Joonas pelannut? Ihan mahdoton sanoa onko kyseessä hyvä veska vai ei. Muistaakseni Hanlon on sanonut, että Hallikainen tulee saamaan keväällä selvästi enemmän vastuuta. Saa nähdä onko Joonaksesta mihinkään.

PUOLUSTUS

Jokela 9 1/2: Liigan yksi parhimmista pakeista. Ilman Jokelaa Jokereiden puolustus ei olisi mitään. Kantaa valtavaa vastuuta. Hyvä pistesaldo yllätys. Ottaa toisinaan liikaa kakkosia. Yleensä tällaiset kaverit keräävät isot plusmerkinnät, mutta Jokela on miinuksella.

Kalteva 7: Perusvarmaa suorittamista. Pelaa yksinkertaisesti. Ei kuitenkaan luottopuolustaja Kuparisen malliin, mutta luotettava kaveri kuitenkin. Toivottavasti kehittyy vielä lisää, tällä hetkellä vähän kasvoton puolustaja. Ei odoteta pisteitä.

Koivisto 6 1/2: Alkukausi oli hakemista, mutta piristyi selkeästi, kun Jokerit alkoi voittamaan hyvällä pelillä. Loukkaantuminen tuli huonoon saumaan, sillä Koikka oli selkeästi nosteessa. Nyt arvosana jäi vähäiseksi, mutta kevään myötä myös Koikkakin tulee.

Hulkkonen 6: Hulkin henk.koht. tavoite on pelata kausi ilman loukkaantumisia ja tähän mennessä onkin pukenut jokaiseen otteluun. Alkukausi aivan hirveä pehmeä hasarditapaus, mutta nyt kulkee paremmin. Suunta selvästi ylös.

Kauppinen 5: Pettymys. Sinänsä ihan perus-Kauppista nämä kaikki hasardit ja satunnaiset hyvät hetket, mutta kun viime kevään pudotuspeleissä Kauppinen pelasi aivan uskomattoman hyvin. Loukkaantumiset olleet riesana. Loppukausi sitten lähes piste per peli tahtia, eiköstä joo?

Helenius 6: Pelannut sinänsä ihan ok, kun on joutunut ottamaan vastuuta. On tapellut, mutta tapella pitäisi myös silloin, kun vastustaja antaa siihen aihetta. Alkaa näyttämään puhtaalta show-tappelijalta.

Eronen 7: Tuli paikkaamaan puolustajavajetta ja on onnistunut erinomaisesti. Välttelee virheitä ja pelaa yksinkertaisesti. Saanut yllättävän paljon jääaikaa. Positiivinen yllätys, mutta ei mikään messias. Pitkäaikainen väliaikaisratkaisu.

Pikkarainen 7: Erosen tavoin pelasi itselleen loppukauden sopimuksen. Stuntannut hyvin, mutta vahvuuksia pitäisi olla enemmän hyökkäyssuuntaan.

Kulmala 6: Ei sinänsä valittamista, mutta kyllä kokeneet Eronen ja Pikkarainen ovat Kulmalaa niin paljon varmempia. Ei ole onnistunut ottamaan itselleen roolia tai ruutua.

HYÖKKÄYS:

Hauhtonen 7: Ei ole samanlaisessa vireessä kuin pari vuotta sitten SM-liigassa. Ei ole Pakaslahden veroinen sentteri. Kiekollinen taito ei riitä hyökkäyspään rakentamiseen tai ratkaisuihin. Silti erittäin hyvä kolmosen sentteri, mutta Bishain ollessa loukkaantuneena on ketjunsa kanssa joutunut ottamaan kakkosketjun hyökkäyspelin vastuuta.

Hancock 7: Yllätyshankinta ja pelannut hyvin odotuksiin nähden. Tärkeä pelaaja puolustussuuntaan ja tuo ylivoimaan right-kätisyyttä. Ykkösketjun kuitenkin on saatava enemmän maaleja aikaan ja tasonnostoa vaaditaan.

Bishai 7: Epätietoisuus vallitsee loukkaantumisesta. Tuleeko takaisin joulun jälkeen vai onko kausi paketissa? Tärkeä palanen hyökkäyspelissä, mutta ei ole ollut mitenkään liekeissä. Ollessaan terveenä muodostaa toisen hyökkäysketjun.

Tenute 8: Jokereiden paras hyökkääjä ja pistemies. Ottaa suurta kiekollista vastuuta ja tekee onnistuneita ratkaisuja. Ilman Tenuten luovuutta meidän peli olisi kaiketi vieläkin karseampaa. Pelaa paljon, Hanlonin luottomies.

Rita 7: Maalitykin onnistuminen mitataan maaleissa. Jokerit ovat tehneet naurettavan vähän maaleja, ja siihen verrattuna Rita on onnistunut kohtuullisesti. Luisteluvoima on uskomaton, mutta pelaa liian usein pimennossa.

Kerman 7: Napakka laukaus ja ihan hyvä määrä maaleja kasassa. Maalitykiksi kuitenkin vähän heppoinen. Enemmän onnistumisia!

Lind 8: Alkukaudesta tuli vähän hasardeja, mutta Lintu puurtaa tunnollisesti. Pelaa sydämellä ja sen minkä taidoissa menettää korvaa halulla. Jengin ylivoimaisesti paras tehosaldo +13. Johtaja.

Louhi 7 1/2: Aluksi näytti siltä, että Jykä saa etsiä itselleen uuden seuran, mutta pelaa nyt parhaimmillaan valtavalla asenteella ja tärkeä mies alivoimalla. Heittäytyy kiekon eteen ja taistelee. Tehosaldo joukkueen huonoin -10.

Mäki 5 1/2: Ei ole vastannut ollenkaan odotuksia. Alkukaudella sai vastuuta ykkösketjua myöten, mutta kiekollinen taito ei oikeasti riitä ratkaisuihin. Ei rymistele ja pahimmillaan välttelee kontakteja. Joutunut pelaamaan sentterinä täysin väärässä roolissa, ja onnistunut kohtuullisesti. Kuitenkaan Mäen kautta ei voida rakentaa peliä. Keväällä mikäli sairastupa tyhjenee, niin Mäki löytää selkeämmän roolin nelosen laidasta.

Lahti 6: Vahva maalintekijä, jonka riesana ovat olleet loukkaantumiset. Pistesaldo pettymys, mutta otteista huomaa, että on todella tärkeä palanen tässä joukkueessa. Suojaa kiekkoa hyvin ja ajaa voimalla maalille. Jos pelaa ehjänä, niin pisteitä alkaa ropisemaan kuin itsestään. Pudotuspeleissä arvokkaampi kuin mitä tällä hetkellä. Toivon joululahjaksi terveyttä!

Saarinen 7: Väläyttelee nelosketjussa, mutta ei ole onnistunut niissä harvoissa visiiteissä ylemmissä ketjuissa. Taitopelaajan vikaa, mutta potentiaali jää hyödyntämättä tai sitten se ei vain riitä. Kaikkien ollessa terveenä jää kokoonpanon ulkopuolelle.

JP Helenius 8: Täydellinen yllätys ja hyvä nosto Lehkoselta. Napannut nelossentterin tontin. Mukava valopilkku, mutta toki ei ole minkäänlainen vastaus joukkueen maalinteko-ongelmaan.

Nielikäinen 5: Aluksi pelasi hyvällä asenteella, mutta nyt jo pudonnut kokoonpanon ulkopuolelle. Yksi tappeluntynkä. Turhia kakkosia. Ei käyttöä jatkossa.

Juutilainen 6: Pettymys. Odotin, että parhaimmillaan taistelee kolmosketjun sentterin roolista, mutta pelannut alkukauden jälkeen pelkästään A-junnuissa. Valmennusjohdolta ei tunnu löytyvän luottoa.

Vauhkonen 7: Isokokoinen rightin pelaaja. Esiintynyt edukseen nelosen laidassa, mutta raakile vielä.

Joukkueen kokonaisarvosana varmaan jossain 7 tuntumassa. MM-kisatason pelaajia 2 kpl Riksman ja Jokela. Loukkaantumiset vaikuttaneet koko joukkueen menestykseen. Hanlonin ja Ikan tulee saada joukkue pelaamaan voittavaa lätkää, johon kuuluu maalinteko.
 

pekkiz

Jäsen
Mäki 5 1/2: Ei ole vastannut ollenkaan odotuksia.

Mitkä olivat odotukset? Mäkeä tuskin hankittiin 1-2 ketjuun maaleja tekemään, vaan puolustavaan rooliin 3-4 ketjuun ja siinä Mäki on onnistunut ihan hyvin. Mäki ei ole maalintekijä, vaan puolustava hyökkääjä.

Saarinen 7: Väläyttelee nelosketjussa, mutta ei ole onnistunut niissä harvoissa visiiteissä ylemmissä ketjuissa.

Saarinen pelasi Kärppiä ja Pelicansia vastaan ykkösketjussa tehoin 1+1, joten eikös onnistunut aika hyvin? Taitava ja juonikas Saarinen pitäisi nostaa ylempiin kenttiin vakituisesti ja yksi puukäsi kolmikosta Lind, Louhi ja Mäki neloseen.
 

Filosofem

Jäsen
Mäkeä on vähän hankala arvioida. Kuitenkin kaverilla on kolme vuotta AHL:ssa ja ajattelin, että ne vuodet ovat koulineet Mäestä taklaavan ja taistelevan rouhijan, jolla on jonkinlainen maalivainu irtokiekkoihin. Ehkä jonkinlainen köyhän miehen Tomekki. Kuitenkin erityisesti alkukaudesta Mäen osalta ei nähty enää edes sen vertaa taklauksia, kuin mitä ennen "vaihto-oppilasvuosia". Mäki keskittyi selkeästi vain kiekolliseen peliin ja ei ollut siinä hyvä. Ei ole Mäen syy, että hän pelaa tällä hetkellä kolmosen keskellä, mutta siinä roolissa ei kyllä yhtään hallitse tai kontrolloi peliä, ja tästä johtuu huono arvosana. Kuten sanoin, tämä väärä rooli ei ole Mäen vika, mutta en silti silottele tätä seikkaa arvionnissani. Vaikka toisaalta nuo arvosanat ovat pelaajakohtaisia, niin kyllä ne kuitenkin kontekstoituvat jonkinlaiseen yleistasoon mitä SM-liigatason pelaajalta ja pelaajan roolilta odottaa. Mikäli Bishai palaa takaisin ja Mäki siirtyy laitaan, niin mulle on pieni kysymysmerkki mikä on Mäen rooli. Tuleeko siitä uudestaan se taklaava aggressiivinen pelaaja, vai jatketaanko kiekollisten taitojen kehittämistä. Vastaus kysymykseen on toki helppo, sillä Mäki tulee alistumaan hänelle tarjottavaan pienempään rooliin, mutta mitenkään erityisen onnistunutta taklaus- tai puolustuspeliä en Mäeltä muista. Tällä hetkellä pelaaja on tietyllä tapaa kasvoton. Toki koko joukkueen yleisilme on aneeminen, mikä vaikuttaa arvosanoihin alentavasti. Ehkä me arvioidaan vähän eri painotuksilla, kun kokonaisarvosanaankin tuli selkeä ero.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Aika ankaraa arvostelua palstaveljiltä ainakin "Kohu" Kauppisen kohdalla. Okei, Kohu ei ole ollut viime playoffien kaltaisessa liekissä, mutta silti kuitenkin 5 maalia syksyn peleissä.. Tuolla lukemalla ollaan korkealla Jokerien sisäisessä maalipörssissä. Enkä itse ole havainnut Kauppiselta juurikaan hasardeja omassa päässä, ainakaan jos vertaa synkkään viime syksyyn.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiukkoja arvosanoja tosiaan. Ehkä kyse on sitten siitä, mitä pelaajilta odotettiin ennen kauden alkua. Jos esimerkiksi Hauhtoselta odottaa samanlaisia pisteitä kuin HIFK:n ykkösessä Salmelaisen vieressä pelatessa, niin pettyy. Kyllähän Hauhtonen on täysin erityylinen pelaaja ja omissa papereissani on kolmosen puolustava sentteri, joka pystyy toisinaan myös ratkomaan pelejä omalle joukkueelle. Kuten Paakkolanvaara viime vuoden finaaleissa. Toki Filosofem toteaakin, että Hauhtonen on joutunut ottamaan kakkossentterin paikan, johon hän ei ole riittävän hyvä.

Tauon jälkeen Lahti, Lind ja Tenute palaavat kokoonpanoon. Bishaista ei ole kuulunut mitään, joten jos mies ei tammikuun alkupuolella vielä pääse peleihin, ei ole siinä iskussa keväällä kuin pitäisi. Nyt vaan Masan tulee jostain napata meille hyvä ykkössentteri. Ei liene helppo tehtävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös