Mainos

Välierät 2012: Jukurit - Jokipojat

  • 20 580
  • 89

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Voi pojat, Mikkeliinhän tässä joutuu lähtemään perjantaina itse kukin.

Joukkueethan kohtasivat Mestiksen pudotuspeleissä ensimmäisellä kierrokalla sekä kausien 2005-06 että 2006-07 päätteeksi. Molemmat ottelusarjat vei silloin Jukurit, ensimmäisen 3-1 ja jälkimmäisen 3-0. Nyt sitten tilastoihin tasoitusta, joko olisi Jokipon vuoro?

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat viisi kertaa, joista Jukurit voitti ensimmäisen ottelun, mutta Jokipojat neljä seuraavaa. Pääsääntöisesti väännöt olivat erittäin tasaisia. Henkilökohtaisesti päällimmäisenä muistona runkosarjan kohtaamisista on Jokipoikien kotivoitto joulukuun 30. päivältä, jolloin 1-4 tappioasema käännettiin kolmannessa erässä tasatilanteeseen ja voittomaalikisassa porskutettiin ohitse. Se oli muutenkin yksi kauden hienoimmista ja tunnerikkaimmista peleistä.

Kiekko-Vantaan Jukurit kaatoi otteluvoitoin 4-0, mutta suoranaisesta ylikävelystä ei voitane puhua, siksi tasaisia olivat varsinkin ottelusarjan kaksi viimeistä peliä. Jokipojat ja SaPKo kisasivat mahtavan puolivälieräsarjan, jonka Jokipo lopulta vei 4-1.

Tästä tulee tiukka rypistys, jonka en millään usko ratkeavan kolmessa pelissä - kummallekaan. Jokipon iskun paikka on heti ensimmäisessä pelissä. Jos Mikkeli saataisiin valloitettua perjantaina, olisi Piken lauma kerrassaan ihmeellisen paikan edessä - ensimmäisen kerran tällä kaudella altavastaajana.

Taisto on valmis alkamaan! Jokipo!
 
No niin. KooKoo on kaatanut Hokin ja välieräparit on selvillä. Jukurit saa vastaansa Jokipojat ja tässä ottelusarjassa on kyseessä enemmän kuin pelkkä paikka finaalissa. Tämä on ottelusarja jolla ratkaistaan Itä-Suomen herruus. Tiukkoja pelejä ja kovaa vääntöä on odotettavissa, ja erittäin kiihkeitä otteluita on luvassa. Tunnetta ja latausta näissä matseissa on odotettavissa, niin kentällä kuin katsomossa.

Ottelut pelataan seuraavalla kaavalla;
2.3.2012 Jukurit - Jokipojat
3.3.2012 Jokipojat - Jukurit
5.3.2012 Jukurit - Jokipojat
7.3.2012 Jokipojat - Jukurit (tarvittaessa)
9.3.2012 Jukurit - Jokipojat (tarvittaessa)

Jukurit lähtee sarjaan ennakkosuosikkina mutta Jokipojat on parantanut taas peliään eikä tule olemaan helppo pala Jukureille. Keskinäiset ottelut ovat tänä vuonna menneet Jokipojille voitoin 4-1, joten sekin kertoo ettei tämä helppoa tule olemaan Jukureille. Tasaisia vääntöjä oli pelit runkosarjassa, peräti kolme ottelua Jokipojat voitti vasta jatkoajalla.

Tässäpä pieni alustus, sana on nyt vapaa.
 
Alocacoc kerkes näköjään ensin. Nopeemmat kädet. Ei se mitään eiköhän tästä aleta ruotimaan, ja veikataan nyt heti alkuun että Jokipo menee finaaliin 3-2 otteluvoitoin.
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pessimisti ei välttämättä pety.

1. - Ekassa pelissä Joensuu kurittaa Jukureita. Jukurien pelin on sekaisin, kuin... (0-1)
2. - Joensuu - Ah, tuo entinen Mehtimäen kotihalli, on Jukureille taas armoton paikka. (0-2)
3. - Tähänkö tämä sitten päättyy? Kalevankangas ja Jokipojat kurittavat jälleen Jukureita, mutta Jukurit selviävät kuin ihmeen kautta kolmannen erän loppuhetkillä Pasi Järvisen YV-lämärin turvin. Otteluvoitot kaventuvat 1-2:een.
4. - Jotain on nyt muuttunut Joensuussakin, kun Jukurit pyörittävät selvän vierasvoiton. (2-2)
5. - Taas pitemmän kaavan kautta. Mutta sitten; 108min AV:llä muuan Pasi...

Finaalissa kohtaavat Jukurit ja KOOKOO.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Jokipoikien peli parani puolivälieräsarjassa milteipä ottelu ottelulta. Viimeiset matsit olivat luvalla sanoen jo kauden parasta kiekkoa. Vastuunkantajia löytyi jokaisesta kentästä, eivätkä tehopisteet enää kasaantuneet kahdelle kärkiketjulle.

Volden torjui maalillaan hienosti, ja häneltähän löytyy jo kokemusta Jukureiden kaadosta, kun nuorukaisen ensimmäisessä pelissä Jokipo-paidassa tuli voitto nimenomaan Mikkelistä. Mitenkäs Jukureiden maalivahtipeli? Nikkilä ja Tillanen, oletteko valmiina ottamaan koppeja Ruohomaan, Karevaaran, Rajalan, Rannan ja kumppaneiden tykityksistä? Entä Vauhkosen maalinedustasutinat, saavatko mikkeliläiskassarit ne torjuttua kilvillään? Näätäsen ja Näppilän viivavedot, uppoavatko ne verkon perukoille?

Rajala ilmeisesti on tällä hetkellä tervehtynyt pelikuntoon, mikä tekee Jokipon peluutuksesta mielenkiintoisen kysymysmerkin. Hänet varmasti laitetaan takaisin ykkösen keskelle Ranta ja Vauhkonen laidoillaan, mutta ketkä pelaavat nyt kakkosessa Ruohomaan laidoilla? Pitkänen - Pitkänen kaksikon peli toimi loppuvaiheessa kuin unelma, ja olisi hienoa nähdä tämä duo työskentelemässä rinnakkain myös välierävaiheessa. Mihin sitten sijoitetaan Karevaara?

Joensuusta puuhataan jo bussikyytejä perjantain peliin. Väkeä voi Mikkeliin lähteä hyvinkin parin, jopa kolmen linjuriauton verran. Tunnelmaa tulee takuulla piisaamaan sekä Kalevankankaalla että Mehtimäellä, jossa myös soisi näkevänsä runsaasti Jukurifaneja. Tästä tulee myös katsomon puolella kiivas sarja.

Kun Jukurit ja Jokipojat viimeksi Mikkelissä kohtasivat, Haapakoski ei suostunut tulemaan pressitilaisuuteen ilman järjestysmiesten vahtimista. Sen verran rajua oli kielenkäyttö mikkeliläisyleisön osalta. Moni muistaa tuon pressitilaisuuden legendaarisesta "KooKoon huoltajan poika"-heitosta. Voipi olla, että tunteet kuumenevat tässä ottelusarjassa myös koutsien karsinassa. Jäämme jännityksellä seuraamaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienot otteluparit saatiin välieriin, varsinkin tämä meidän.

Pelillisiä asioita ei vielä jaksa sen kummemmin pähkäillä, mutta fanimatka lauantaille on jo julki, joten lauantaina tullaan Joensuu!

Tasaisia vääntöjä on varmasti odotettavissa. Varatkaahan neiti Rannalle tarpeeksi laastaria, että saatte taas miehen yhtä noppeesti pelikuntoon kuin viimeksi, jos joku sattuu sitä tönäsemään.

Tuulleehan SPM perjantaina ja maanantainakin Mikkeliin?
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Joensuusta puuhataan jo bussikyytejä perjantain peliin. Väkeä voi Mikkeliin lähteä hyvinkin parin, jopa kolmen linjuriauton verran. Tunnelmaa tulee takuulla piisaamaan sekä Kalevankankaalla että Mehtimäellä, jossa myös soisi näkevänsä runsaasti Jukurifaneja. Tästä tulee myös katsomon puolella kiivas sarja.

Tervetuloa ja toivotaan isoa porukkaa vierasfaneja kaikkiin peleihin! Nyt on todella mielenkiintoinen sarja edessä ja varmasti yleisö syttyy tähän paljon paremmin kuin noihin K-Vantaa, JYP-Akat. jne. läpsyttelyihin.

En pitäisi sitä kovinkaan suurena ihmeenä, että tässä sarjassa mentäisiin ihan loppuun asti, eli sinne viidenteen peliin. Jokipojat on ollut tällä kaudella Jukureille vaikea vastus. Tunnetta on ollut paljon peleissä ja viimeisimpänä kohtauksena tosiaan tuo Alocacocin mainitsema "KooKoon huoltajan poika"-episodi. Tälläsiä pleijaripelien pitääkin olla! Tunnetta sekä katsomossa, että kentällä. Jukureiden pitää pystyä voittamaan avauspeli, koska jos Jokipojat onnistuu ryöstämään kotiedun niin voi tulla Jukureille kova paikka lauantaina Mehtimäellä.

Jos KooKoolla on Olli Julkunen, joka ratkoo joka matsin ihan loppuhetkillä niin meillä on Pablo Järvinen, jolta ootan samoja suorituksia. Pablo taittoi jo vantaalaisten selän edellisessä Jukureiden kotipelissä tekemällä ratkaisumaalin vain 9 sekuntia ennen pelin loppua ja toivotaan, että tässä sarjassa nähdään sama.

Jokipoikien fanit vois vähän kertoa miten Volden torjui SaPKo-sarjassa. Mitä nyt jotain viestejä tuolta otteluketjufoorumista luin niin kiekko ilmeisesti pomppi vähän, eikä jäänyt suoraan maalivahdille eli riparille pitää mennä joka tilanteessa. Jukureilla ykkösvastuun saanee Tommi Nikkilä, joka on parantanut otteitaan koko ajan. Nyt on sitten ensimmäinen todellinen testi Nikkilällä. Jos sarjasta tulee kuuma ja Jokipoikien pelaajat ajavat vähän turhan hanakasti Nikkilän maalille niin voi olla, että Nikkilä laittaa kilvellään jonkun Jokipoikien pelaajan naamavärkkiä ihan uuteen uskoon. ;)

Edessä on siis huikee sarja, joka toivottavasti menee ihan viidenteen peliin asti. Jännitystä ei tule puuttumaan, mutta toivotaan ettei siinä viidennessä pelissä mennä jatkoajalle, siinä vaiheessa menee vähän turhan jännittäväksi. Uskon, että Jukurit menee finaaleihin otteluvoitoin 3-2.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Varatkaahan neiti Rannalle tarpeeksi laastaria, että saatte taas miehen yhtä noppeesti pelikuntoon kuin viimeksi, jos joku sattuu sitä tönäsemään.

Oh my, olipa elävä provo. Rantahan oli viimeksi taklauksen jälkeen seuraavan ottelun poissa parantelemassa saamaansa tälliä. Ilmeisesti sinun mielestäsi pitäisi olla kausi paketissa, jotta puntit olisivat nyt tasan.

Näistä neiteilyistä legendaarisimmanhan heitti Mikkelin Jukureiden Ari Kovanen aikoinaan, tätä en ainakaan itse unohda koskaan. Se, tolppalaukausmaalilla voitettu matsi ja muut vääryydet... Toivottavasti nyt on aika ottaa vähän takaisin ja heittää muukalaislegioona kesälomille. ;)
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Varatkaahan neiti Rannalle tarpeeksi laastaria, että saatte taas miehen yhtä noppeesti pelikuntoon kuin viimeksi, jos joku sattuu sitä tönäsemään.

Tuulleehan SPM perjantaina ja maanantainakin Mikkeliin?

Varmasti tulee SPM kumpanakin pelipäivänä, toivottavasti vieläpä useamman onnikan voimin. Sehän tekee jo prosentuaalisestikin aika suuren osan Kalevankankaan yleisöstä, jos Joensuusta vääntäytyy matseihin toistasataa naamaa.

Ja Rantahan oli sen viimeisimmän Mikkeli-reissun jälkeen pari matsia sivussa nimenomaan tämän tällin seurauksena. Ehkä laastaria laitettiin silloin liian vähän, mene ja tiedä.

SaPKo-sarjassa Jokipojista paljastui ärhäkkä, provosoiva ja tarvittaessa myös provosoituva joukkue. Vihainen ja vittumainen. Toivottavasti sama meno jatkuu - jopa yltyy - myös tässä sarjassa.

Ja Voldenin torjunnoista sanoisin, että kahta maalia (kolmannen pelin SaPKon maalit) lukuun ottamatta kaveri torjui vuorenvarmasti koko ottelusarjan ajan. Sellaista ihan pientä epätasaisuutta on vielä näkyvissä, mutta ennusmerkit eivät viittaa siihen, ettäkö Jokipo häneen kaatuisi.

Itse asiassa en minä tällä hetkellä edes tiedä, mikä osa-alue Jokipolla olisi Jukureita huonommalla tolalla. Meillä on yhtä hyvä hyökkäys, parempi puolustus, vähintään yhtä hyvä maalivahtiosasto, parempi tunnelma kotipeleissä ja paremmat fanit. Ja valmentaja, jonka kanssa ei saa pelätä pelikieltoja saati muita ylilyöntejä. Näillä mennään pitkälle. Finaaleihin, sanoisin.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kuten aikaisemmin jo karate Mauri totesi, niin Jokipojista on kuoriutunut playoffeissa pikku sikaa pelaava vittupää joukkue, joka taklaa, raastaa ja raatelee joukolla yksinäisiä haaskoja. Tämä lupaa värikkäitä lehdistötilaisuuksia Piken toimesta. Voi sieraimet pullistella kerran jos toisenkin.

Jukureilla on erikoistilanne pelaamisessa ongelmia, varsinkin ylivoimassa. Samoin oli Jokipojillakin. Tästä löytyy ratkaisun paikka, jos Haapakoski löytää omien Yv:hen lääkkeen. Ja löytääkin, toisin kuin Pike, joka ei tähän reseptiä ole keksinyt koskaan.

Nästy Näätänen. Herääkö isojenpelien mies nyt vai painaako loukkaantumiset? Reservissä olisi käyttämätöntä potentiaalia. Rajala? Onko koulut käyty ja keskittyminen joukkueelle pelaamisessa? Jokipojilla olisi nyt iskun paikka, mutta siihen vaaditaan 100% terve ja sitoutunut joukkue, sekä tietysti Voldenin hienoja otteita.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Kuten aikaisemmin jo karate Mauri totesi, niin Jokipojista on kuoriutunut playoffeissa pikku sikaa pelaava vittupää joukkue, joka taklaa, raastaa ja raatelee joukolla yksinäisiä haaskoja. Tämä lupaa värikkäitä lehdistötilaisuuksia Piken toimesta. Voi sieraimet pullistella kerran jos toisenkin.

Jukureilla on erikoistilanne pelaamisessa ongelmia, varsinkin ylivoimassa. Samoin oli Jokipojillakin. Tästä löytyy ratkaisun paikka, jos Haapakoski löytää omien Yv:hen lääkkeen. Ja löytääkin, toisin kuin Pike, joka ei tähän reseptiä ole keksinyt koskaan.

Nästy Näätänen. Herääkö isojenpelien mies nyt vai painaako loukkaantumiset? Reservissä olisi käyttämätöntä potentiaalia. Rajala? Onko koulut käyty ja keskittyminen joukkueelle pelaamisessa? Jokipojilla olisi nyt iskun paikka, mutta siihen vaaditaan 100% terve ja sitoutunut joukkue, sekä tietysti Voldenin hienoja otteita.

Tää lupailee vaan hyvää sarjaa ajatellen. Pikku koiruudet herättävät taatusti yleisön mukaan ja tunnelma voi olla katossa heti ensimmäisestä matsista asti. Vaikka Pike ei olisikaan keksinyt uusia toimivia kuvioita YV:lle niin ei meillä hätää ole. Pablo Järvinen ihan sata varmasti rankaisee ylivoimalla jos Jokipojat sortuvat jäähyilyyn. Ylivoimassa Pablo on meille korvaamaton pelaaja ja nyt niitä Pablon oivalluksia tarvitaan.

Toivotaan, että tuomarit ei tätä sarjaa ratkaise ja, että he antavat pelata oikeeta pleijarikiekkoa, jossa joka tilanteessa ei joudu ukkoa jäähylle. Toki mikäs ois sen parempaa kuin mennä tolppamaalilla finaaleihin. ;)
 
Jaa, täällähän on jo tohina päällä kun Tuusakin on paiskannut virkkuukoukut tuohikoriin ja aloittanut taas nillittämisen Rannan pelaamisesta. Rantahan oli tosiaan seuraavan pelin pois kokoonpanosta kun tilanteessa lievästi loukkaantui. Mutta eipä siinä, jäädään innolla seuraamaan minkälaisia selityksiä Tuusalta tulee kun Jokipojat niistelee taas Jukureita, koska ikinähän ei ole vika omassa joukkueessa vaan KooKoon huoltajan pojissa, vastustajan pelaajien loukkaantumisissa ja kolmen metrin paitsioissa.

Vielä kun saadaan Wolf ja ventos tänne kertomaan omia loistavia näkemyksiään jääkiekosta niin sitten se vasta saadaankin ilo irti, kun koko mikkelin kittaajat ry. on kasassa.

Sitten asiaan, eli Rajalakin on tervehtynyt ilmeisesti pelikuntoon joka on kyllä suurenmoinen asia. Oikeastaan hyvään saumaan sinällään sattui tuo kuumeilu, niin saatiin näitä uusia ratkaisijoita laajalta rintamalta, näin ei välttämättä olisi ollut jos ei olisi tarvinnut kierrättää pelaajia eri kentissä. Tässä sarjassa tarvitaan ratkaisijoita laajalta repertuaarilta koska maalit tulee olemaan kortilla. YV ei vielä ole Jokipojilta lähtenyt kulkemaan halutulla tavalla mutta luotan siihen että Rajalan paluu muuttaa asiaa, ja tässä sarjassa tullaan YV maalejakin näkemään.

Volden on pelannut melkoisen mainioisti vaikka miehen lyttäsinkin maan rakoon aluksi. Kiekko pomppii kyllä melkoisesti mutta puolustajien vaan pitää olla hereillä kakkoskiekoissa. Mutta väittäisin silti että maalivahtipeli menee kyllä Jukureille.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jaa, täällähän on jo tohina päällä kun Tuusakin on paiskannut virkkuukoukut tuohikoriin ja aloittanut taas nillittämisen Rannan pelaamisesta.

Älä unta nää, että virkkuukoukut oli pois heitetty. Koko ajan tässä nyplään ja samalla luen tiedän juttuja.

Itse asiassa en minä tällä hetkellä edes tiedä, mikä osa-alue Jokipolla olisi Jukureita huonommalla tolalla. Meillä on yhtä hyvä hyökkäys, parempi puolustus, vähintään yhtä hyvä maalivahtiosasto, parempi tunnelma kotipeleissä ja paremmat fanit.

Tämä on hienoa! Eli Jokipojat lähtee suurena ennakkosuosikkina, ja Jukurit pääsee iskemään altavastaajana. Sopii meille erinomaisesti.

Katsoin tuon viimeisen SaPKo-pelin veikkaus-tv:stä ja siinä pelissä ei ainakaan Volden mitenkään vakuuttanut, tai pelasi suht ok, mutta melkoisen paljon kyllä pomputteli kiekkoja.

Turha näitä vanhoja pelejä on kuitenkaan verrata millään tavalla nyt alkaviin. Aivan uusi sota alkaa, ja perjantai näyttää vasta oikeasti, mikä on tämän hetken tilanne.
 
Turha näitä vanhoja pelejä on kuitenkaan verrata millään tavalla nyt alkaviin. Aivan uusi sota alkaa, ja perjantai näyttää vasta oikeasti, mikä on tämän hetken tilanne.

Tästä pystyn olemaan samaa mieltä. Playoffit on muutenkin täysin eri pelit kuin runkosarjahöntsäilyt, tunnetaso on selkeästi korkeammalla ja tuomaritkin antaa vähän siimaa. Tuskin ylilyönneiltä vältytään mutta toivotaan sitä kuitenkin.

Ja kuten Jukuri aikaisemmin totesi että toivotaan ettei tuomarit ratkaise tätä sarjaa, sitä toivon myös minä, ei näitä saa huono puhaltelu ratkaista. Hieno sarja, voittajalle paikka finaalissa ja Itä-Suomen kiekkoherruus, kyllä tätä vaan on pakko tulla kalevankankaalle seuraamaan.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Niin, tuo Roope Ranta ja taklaus oli lopulta vain Case Kovanen toisinpäin. Jukurit sentään menetti tuossa vain pari sarjapistettä, kun Kovas-tapaus saattoi aikanaan kääntää koko ottelusarjan kulun. No, se menneistä ja tuomarivirheistä. Toivottavasti niitä ei satu enää. Ainakaan edellisessä pudotuspelikohtaamisessa puhuttanutta haamumaalia ei tarvitse nähdä, kiitos videotarkastusten...

Erinäisten sattumien vuoksi tuli lopulta nähtyä SaPKon ja Jokipoikien sarjasta kolme ottelua: molemmat Talvisalon pelit ja ratkaisuottelu Joensuussa. Jokipoikien ei ainakaan tarvitse enää erikseen hakea taisteluilmettä, sillä SaPKo oli todella sinnikäs vastustaja ja antautui lopulta vasta viimeisen pelin viimeisessä erässä. Kaiken kaikkiaan kyseinen ottelusarja tarjosi parasta kiekkoviihdettä pitkään aikaan.

Kiekko-Vantaasta ei sen sijaan totuuden nimissä ollut Jukureille oikein minkäänlaista vastusta, vaikka itse Irakin tiedotusministeri olisi ollut vantaalaisten peliä analysoimassa. Jukureiden pitää nyt olla ihan eri tavalla valmiina. Siksi tuntuisikin siltä, että Jokipoikien iskun paikka on kahdessa ensimmäisessä pelissä. Jukurit saattaa vielä hakea hieman peliään. Jos niistä ei tule voittoja, on sarjan kääntäminen joensuulaisille ehkä liiankin vaikea paikka.

Jukureita olisi voinut ennen pudotuspelien alkua pitää hyökkäyspäältään leveämpänä porukkana, mutta Jokipojista esiin nousseet uudet ratkaisijat tasaavat kyllä puntteja. Jukureiden puolustuskalusto on ehkä kiekollisena joensuulaisia pätevämpi, mutta ei ero ratkaiseva ole. Maalivahdit lienevät vielä vähän arvoituksia molemmat. Tommi Nikkilää ei vieläkään ole testattu kunnolla ja Lars Volden - vaikkakin torjui SaPKo-peleissä erinomaisesti - on vieläkin vähän kysymysmerkki kokemattomuudesta johtuen.

Hyvä pelipäivä, mielenkiintoinen vastustaja ja panoksetkin kovenevat. Toivotaan, että mikkeliläisetkin löytävät taas tiensä Kalevankankaalle. Ensimmäisessä Vantaa-kohtaamisessahan porukkaa oli jo ihan mukavasti, mutta ilmeisesti muutama ylimääräinen katsoja jäi kotiin kahden murskavoiton jälkeen.
 
Kateellisena katson muodostunutta otteluparia, savonlinnalaisena olisin niin mielelläni nähnyt SaPKon Jokipoikien tilalla Jukureita vastaan. Mutta Jokipojat ansaitsi paikan ja onneksi parit menivät näin, kummassakin välieräparissa on hyvin jännitettä. Jokipoikien iskun paikka on ensimmäisessä pelissä. Takana on melko hyvätasoinen vääntö SaPKon kanssa ja pelivire on hyvä. Jukurit läpsytteli KiVasta voiton aika helposti ja ovat lisäksi olleet pitempään pelaamatta. Jukureilla voi olla ensimmäisessä pelissä vielä pientä löysyyttä ottelutuntuman kanssa. Sympatiat ovat Jokipoikien puolella, samoin kuin toisessa parissa ennen niin ärsyttävän Sportin puolella. Jokipoikien ja Sportin tekemisessä on tällä kaudella jotain sellaista, josta on helppo pitää.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ennakkoon todella mielenkiintoinen sarja tiedossa. Jukureita toivoin välierävastustajaksi ja se myös toteutui. Paperilla Jukurit on selvä ennakkosuosikki, mutta kauden aiemmat kohtaamiset varmasti antavat Jokipojille itseluottamusta ja kaikki on auki. Toivotaan ensimmäisestä pelistä kuumaa kohtaamista ja Jokipoikien voittoa. Jokipojista on kehkeytynyt aika v-mäinen vastustaja, joten saa nähdä miten Pikkaraisen ja kumppaneiden kasetti kestää jos Jokipojat pääsee jossain vaiheessa niskan päälle ja ihon alle.

Jokipojilla on käynyt hyvä tuuri vastustajien osalta siinä mielessä, että molemmat ovat lyhyiden matkojen päässä. Säästyy varmasti paljon energiaa kun ei tarvitse jonnekin Vaasaan asti ajella. Hyvä juttu tuo on myös fanien osalta, vierasfaneja nähtäneen paljon molemmilla paikkakunnilla. Mehtimäellä 2000 katsojan raja on varmasti paperia, mutta saa nähdä joko Mikkelissäkin yleisö eksyy hallille. Ensimmäisen kierroksen katsojaluvut Mikkelissä oli luvalla sanoen säälittävät, pitkä on siellä matka liiga-Jukureiksi...
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mehtimäellä 2000 katsojan raja on varmasti paperia, mutta saa nähdä joko Mikkelissäkin yleisö eksyy hallille.

Itse odotan joensuussa 3000 katsojaa, vaikkakin lippujen hinnat on suolaiset. Toivottavasti joensuulaisissa on sen verran talkoohenkeä, että tullaan sinne halliin kun kerrankin on panosta ja vielä suuri ennakkosuosikki vastassa ja ei niin tuijotettaisiin hintoja. Hyvään tarkoitukseen menee ja tehdään samalla itsestämme ensikaudeksi jo vahvempia.

Jukurit on suosikki, tottakai. Itse odotan vähämaalisia pelejä. Ensimmäinen matsi voi mennä vielä Jukureille, mutta sarja kääntyy Jokipojille mehtimäen huumassa.....Alkaisi jo!
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Itse uskon vakaasti Jukureiden vievän sarjan puhtaasti 3-0. Uskon Jukurileiristä löytyvän vielä yhden vaihteen lisää, nyt kun tosipelit alkavat. Niin kuin aiemminkin on jo kirjoitettu Jokipoikien iskunpaikka on ensimmäisessä pelissä. Jukureilla pitkä tauko peleistä ja Jokipojilla vielä hyvä tuntuma Sapko sarjasta.
Toivottovasti tämän sarjan voittaja haastaa Sportin tosissaan. Kookoon vässyköillä ei ole sanan sijaa tuossa toisessa sarjassa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureilla pitkä tauko peleistä ja Jokipojilla vielä hyvä tuntuma Sapko sarjasta.

Eiköhän Jokipojillakin ole melkein viikon tauko, joten nuo kommentit toisen pelaamattomuudesta ja toisen tuntumasta voi samantien pyyhkäistä unholaan.
 
Viimeksi muokattu:
Itse tarkoitin tuolla pelaamattomuudella sitä, että Jukurit pääsivät aika helpolla ensimmäisellä kierroksella Vantaan kanssa ja lisäksi viikon tauko eli pitkä pätkä helppoa elämää verrattuna Jokipoikiin, jotka vetivät SaPKon kanssa tiukan playoff-henkisen sarjan ja muutaman päivän tauon jälkeen on todennäköisesti valmiimpi kunnon vääntöön. Jokipoikien kone on ajettu jo lämpimäksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hieno sarja luvassa siinä mielessä että näkisin Jokipossa pahimman vastustajan tämän kauden Jukureille. Siinä mielessä ois toisaalta mieluusti ottanu Hokin vastaan, kun ois selkeämmin Jukureiden etu (tästä en uskalla etuja antaa ainakaan omille).

Tiukkaa vääntöä ja hurjana laukauksia (mikä oiskii parempi, ois meilläkii joskus lämmä veska). Jukurien on paras viiä jo sen takia ku nuo jenssiläiset o nii ylypiän olosia... (Näin tosin ahistavaa kauhu-unta viime yönä, ekan pelin eka erä puolvälissä ja tilanne 0-3 :S )
 

Erwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, TPS, Saksan jalkapallomaajoukkue.
Kaksijakoiset ennakkofiilikset tästä ottelusarjasta. Toisaalta vastustajan kovuus pelottaa, mutta jotenkin olen useamman kauden ajan toivonut, että Jukurit tulisi joskus taas pudotuspeleissä vastaan. Nyt on se hetki. Itä-Suomen herruus on panoksena.

Otteluista odotan kiihkeätempoisia, vähämaalisia ja yleisöä kiinnostavia. Joensuussa pitäisi ehdottomasti 3000 katsojaa ylittyä lauantaina, vaikka hinnat on aika kovat. Mikkelissäkin luulisi väen lähtevän liikkeelle. Menisikö 2000 rikki jo jossain vaiheessa välieriä?

JoKP:n on ehdottomasti saatava terävyyttä ylivoimapelaamiseen, koska vähämaalisissa ja vähäjäähyisissä peleissä pitäisi käyttää ylivoimamahdollisuudet.
 
Jukurien on paras viiä jo sen takia ku nuo jenssiläiset o nii ylypiän olosia... (Näin tosin ahistavaa kauhu-unta viime yönä, ekan pelin eka erä puolvälissä ja tilanne 0-3 :S )

Kertaappa tuo Mikkeliläisten kirjoitteluhistoria jatkoajasta ja tule kertomaan ketkä niitä ylpeitä, tai oikeastaan leuhkoja on.

Mulla tuli kanssa jo uniin tää välieräpari, hävittiin jatkoajalla 2-1, yllätys yllätys, Pasi Järvisen tekemällä maalilla. Sitä en tosin tiedä että mitä helvettiä Salak teki meidän maalilla, mutta tuskinpa tuolla on niin väliä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ensimmäisen kohtaamisen tuomaritkin on julki eli Jukka Virta ja Jouni Saukkonen (molemmat Tampereelta) jakavat oikeutta. Kovin hyviä kokemuksia ei ole noista(kaan) tuomareista, toivottavasti antavat poikien pelata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös