Nää on just näitä, yhtä kivaa aina.
Päätä särkee mukavasti jo tuntia ennen kiekon putoamista, ja pieni vittupää sisälläni toivoo jo nyt tappiota, ettei tarvitse viikonloppuna elää samanlaisessa jomotuksessa ja odotuksessa ennen sunnuntain mahdollista Suomi-Ruotsi-finaalia. Siinä matsissa kun tappio olisi a) mahdollinen ja b) harvinaisen perseestä ja vuosien ajan mielessä katkerana kiekkomerkkipaaluna.
Toiveissa tänään olisi joko murskavoitto tai rökäletappio. Tiukka, jonkun vammamaalin aiheuttama tappio jäisi itseni tuntien jossittelututtamaan todella pitkäksi aikaa, turhan tiukka voitto puolestaan saattaa aiheuttaa sisäistä verenvuotoa tai muuta vastaavaa vaaramomenttia matsin aikana.
No, toivottavasti Suomen kahdesta jäljellä olevasta matsista irtoaa eläimellisen taistelun myötä saman verran voittoja. Ovetshkinit, Kovaltshukit, Datsjukit, Yashinit ja Kovalevit tylysti levyksi seinälle ja helvettiin sieltä maalin edustalta palloilemasta. Turpaan vaan kaikkia ja älyttömän kovaa, täällä joutuu nimittäin hermoromahduksen lyömä raunio heittelemään huonekaluja ikkunasta pihalle jos näkee aurinkolasi-Ovetshkinin juhlivan maaleillaan tyypilliseen railakkaaseen tapaansa juuri tänä iltana.
Mättäköön em. epelit niitä maaleja siellä NHL:ssä, nyt voisi osua hiljaisempi päivä koko neuvostoporukalle. Toivotaan punapaidoilta sekaista joukkuepeliä, uneliaita yksilöitä sekä ala-arvoista maalivahtitoimintaa, ja vastaavasti Suomelta unelmapeliä koko joukkueen taholta.
Kummola maaliin.