Mainos

Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 1 094 289
  • 6 937

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hienoa ja ripeää työtä poliisilta! Kuulustelut paljastanevat, oliko kyseessä nimenomaan kristittyihin kohdistunut islamistinen hyökkäys vai satunnainen väkivallanteko, jonka uhriksi olisi voinut joutua kuka tahansa. Kummassakin tapauksessa kyseessä on vakava rikos, ja toivotan loukkaantuneille toipumista.

Toistaiseksi ei ole eväitä tapauksen kommentoimiseen, koska tietoa tekijästä tai hänen motiiveistaan ei ole.

Tällainen tuli vastaan Iltalehden artikkelissa. Jos tiedot osoittautuvat todeksi, niin islamistinen hyökkäys ei kyllä näyttäisi olevan kyseessä.

Saksalaismedian mukaan epäilty on esiintynyt aggressiivisena islam-kriitikkona haastatteluissa, joita hän on antanut aikaisempina vuosina.

Epäilty on asunut Saksassa vuodesta 2006 asti. Hän on Spiegelin mukaan kertonut saaneensa Saksasta turvapaikan vuonna 2016. Miehen mukaan hänen henkeään oli uhattu sen vuoksi, että hän oli kääntynyt pois islaminuskosta.

Antamissaan haastatteluissa mies on kertonut haluavansa auttaa muita ex-muslimeja pakenemaan maista, joissa ateismi on kiellettyä.

 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Spiegelin tietojen mukaan tekijänä saudiarabilainen maahanmuuttaja, joka oli kääntynyt äärioikeistolaiseksi anti-islamistiksi.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Spiegelin tietojen mukaan tekijänä saudiarabilainen maahanmuuttaja, joka oli kääntynyt äärioikeistolaiseksi anti-islamistiksi.
Voi luoja sentään, eikö siitä välistä olisi löytynyt jotain vähän pehmeämpää ajattelua?

Ääripäästä toiseen ääripäähän. Ihmismieli on kyllä erikoinen kapistus.
 
Viimeksi muokattu:

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tällainen tuli vastaan Iltalehden artikkelissa. Jos tiedot osoittautuvat todeksi, niin islamistinen hyökkäys ei kyllä näyttäisi olevan kyseessä.

Halla-aholainen maltillisuus siis tässäkin osoittautumassa oikeaksi, jos tiedot pitävät paikkaansa. Moni ehti jo pitää oletuksena, että kyseessä on sen tietyn uskonnon tietty teko ja tältäkin olisi vältytty, jos rajat olisi olleet kiinni aikoinaan.

Tuo kommenttini oli siis suora muokkaus Halla-ahon kommenteista Kiurun pahoinpitelyyn, poliittisen väkivallan tilalle vaihdoin islamilaisen terrorin. Ja pointti nimenomaan se, että samalla lailla kuin vasen laita näki Kiurun pahoinpitelyn poliittisena väkivaltana, tämä teki nähtiin automaattisesti islamisti-iskuna.

Mutta otetaan vielä Jussi-disclaimer ja annetaan nyt poliisille työrauha:
Toistaiseksi ei ole eväitä tapauksen kommentoimiseen, koska tietoa tekijästä tai hänen motiiveistaan ei ole.
 

ipaz

Jäsen



Mitähän herra lapanen ajatteli tehdä sen eteen, ettei samaa tapahtuisi Suomessa? Lisää avointen rajojen maahanmuuttopolitiikkaa, jota sisäministerinä harjoitti?

Miten pm:n toimivaltaan kuuluu jotkut joulutorit? Kyllä se on järjestäjien (eli kuntien ja kaupunkien) vastuulla sulkea se tila niin, ettei sinne pääse kovaa vauhtia autolla ajamaan.

Nyt tiedetään sen verran, että ajaja on saudi-arabialainen lääkäri, joka on asunut Saksassa 18 vuotta ja kääntynyt äärioikeiston kannattajaksi. Miten tällaisen varakkaan islam-vastaisen mamun kanssa joka "äänestää väärin" pitäisi toimia.
 
Viimeksi muokattu:

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja aika monen mielestä äärioikeisto on suurin turvallisuusuhka Euroopassa. Ja disclaimerinä vielä, yhtään en väheksy senkään joukon vaarallisuutta. Mutta ainakaan en hirveästi pelkää jonkun natsin vievän henkeäni, jos juon joulutorilla glühweinia.

Tämä meni kyllä melko mielenkiintoiseksi, jos ja kun kyseessä olikin äärioikeisto. Eipä olisi noilla lähtötiedoilla nähnyt tätä tulevan, asia oli kaikessa karmeudessaan hyvä opetus myös sen suhteen, että ei todellakaan tuomita yhtään ketään tai mitään ensi näkemältä (paitsi luonnollisesti itse tekijä). Kiurun tapaus ja tämä toimikoon hyvinä ohjenuorina kaikille meille, myös allekirjoittaneelle, joka nyt oli kyllä varma islamin osallisuudesta.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin. Eihän se yleistä ole. Mutta kun alat samaan kalenteriin laittamaan Pariisia, Brysseliä, Tukholmaa, Nizzaa, Berliniä, Manchesteria, Hanauta ja Barcelonaa niin Allahu Akbar kaikuu tasaiseen tahtiin. Aina löytyy syy kostaa eurooppalaisille.
Tulisi uusi covid niin loppuisi iskutkin. Rauhallisin aika Euroopassa moneen sataan vuoteen.

Jostain syystä tästä listalta ei löydy yhtään kaupunkia Puolasta. Mitähän ne tekee siellä toisin josta vois oppia?
 
Voi luoja sentään, eikö siitä välistä olisi löytynyt jotain vähän vähemmän pehmeämpää ajattelua?

Ääripäästä toiseen ääripäähän. Ihmismieli on kyllä erikoinen kapistus.
Mielestäni siitä, että henkilö on syntynyt Saudi-Arabiaan saudi-arabialaisille vanhemmille, ei voida vetää sellaista johtopäätöstä, että tämä olisi ollut ajattelultaan ensin jossain äärioikeistolaisuutta vastakohtaisessa ääripäässä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Minä veikkaisin ehkä saudi-arabialaista mielenterveysongelmaista narkkarinatsia, joka vahingossa kääntyi risteyksessä vika suuntaan.. tämä siis tekijästä lehdistön, jatkiksen ja somen perusteella tässä vaiheessa ilman tarkempia lisätietoja.

Kovaa tuo auto tuonne ainakin tuli ja pahaa teki nähdä, hyi hitto. Toivottavasti mahdollisimman moni selviäisi uhreista elossa.
Jaaha.. uusimpien uutisten valossa en vielä muuta eilistä arviotani Saudi-Arabialaisnatsista..
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näistä uutisista jää aina toive, että kun ihminen ymmärtäisi, että vika ei ole niissä muissa vaan syy pahaan oloon saattaa löytyä peilistä. Yksittäisen ihmisen mielenterveyden kuntoon laittamisella säästyisi parhaimmillaan monen ihmisen henki.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näistä uutisista jää aina toive, että kun ihminen ymmärtäisi, että vika ei ole niissä muissa vaan syy pahaan oloon saattaa löytyä peilistä. Yksittäisen ihmisen mielenterveyden kuntoon laittamisella säästyisi parhaimmillaan monen ihmisen henki.
Oma mieli on jäänyt häneltä hoitamatta.
Saksalaismedian mukaan epäilty on erikoistunut psykiatriaan ja psykoterapiaan. Median mukaan epäilty syntyi Saudi-Arabiassa vuonna 1974.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielestäni siitä, että henkilö on syntynyt Saudi-Arabiaan saudi-arabialaisille vanhemmille, ei voida vetää sellaista johtopäätöstä, että tämä olisi ollut ajattelultaan ensin jossain äärioikeistolaisuutta vastakohtaisessa ääripäässä.
Uskonto kuin uskonto, niin jonkin näköistä ääriajattelua niistä löytyy. Ja tämä murhaaja oli siis kääntynyt pois islamista, kokiko sen sitten liian äärimmäiseksi vai mikä syy kääntymiseen sitten on ollutkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös