HCH maalaa verisellä otteellaan jääkiekkoa lentopallomailoilla pelaavia sotureita ihannoivan, klassisen kasarin kiekkokasvatin absurdia mielenmaisemaa moniulotteiseen todellisuuteen, jossa me, kiekkokansan syvät rivit, mölisemme ja hallusinoimme numeroilla toimivien koneistojen sisään jo antiikin aikaan kehitettyjen merkkien rivejä, jotka saavat osan meistä sellaisiin pärinöihin, joissa piiloaggressiivisesti taomme tuhonkoneita, jonka jälkeen tunnistaudumme punaisesta laatikosta. Kaiken tämän keskellä on HCH, kaikki narut kädessään ohjailee muppetteja kuin aikoinaan itse Kyklooppi. HCH:ia ei kukaan käske huilaamaan, vaan hän huilaa, kun häntä huvittaa. Minua ei kiinnosta onko HCH lintu, vai onko HCH lentokone. Kun HCH vetää runosuonet auki ja pudottaa hanskat, syntyy sellaista tekstiä, ettei siihen pysty kryptoniitti, Chuck Norris eikä SAK.