Uusia pelaajia vielä tälle kaudelle?

  • 32 129
  • 219
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti cobol
Ja hyvä Red#3, olen käynyt IFK:n peleissä ja nähnyt erittäin monta kotiottelua. Kuten olen usein täällä kirjoittanut, olen nauttinut hyvästä pelistä ja hyvästä tunnelmasta.

Tuo sikajoukkue oli enemmänkin kuitti Seniorille - joka siis edellisessä viestissään pisti Jokereista sikajoukkueen. Meillä on Seniorin kanssa tapana nokittaa oudoin tavoin toisiamme - eikä niitä aina pidä ottaa liian vakavasti -;)
OK, otin tapani mukaan taas vähän liian tosissani. Pieni liioittelu oman sanoman esilletuomisisessa kuuluu tottakai asiaan ja sen hyvin ymmärrän. Suurin liioittelija näissä kaikessa lätkään liittyvissä "sikailuissa" on kuitenkin media. Ja kuten sanoit, tämä kaikki johtaa vaan siihen, että jatkossa taklaukset vähenevät entisestäänkin ja kahvataan senkin edestä.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
''Valitettavasti HIFK:n vastuuttomuus ja Mäen taklaus saattoi jopa päättää Voparin uran.''

Oho. Tulkitsenko siis väärin, että Sinusta IFK on toiminut jollakin tavalla vastuuttomasti Vopatiin liittyen?

''Ja pistetään vielä dataa, näin viikonlopun kunniaksi. Vaikka Suhosen käsilaukusta väännetään koko ajan julkisuuteen erilaisia todisteita Jokereiden rikollisesta pelitavasta SM-liigassa, todellista sikaa pelaa Suhosen HIFK. Totuus löytyy tästä:

Jäähyt 2002/2003. Ryntäys: HIFK 10 vs. Jokerit 4 ja Väkivaltaisuus HIFK 29 vs Jokerit 15.

HIFK on aivan omassa kastissaan SM-liigassa kun lasketaan yhteen ryntäykset ja väkivaltaisuus. Käsilaukku Suhosen on aivan turha syyttää ketään muuta joukkuetta väkivaltaisesta pelitavasta. ''

Katselen hyvin paljon mieluummin varsinkin Apen IFKn hallinneen ryntäys- ja väkivaltaisuustilastoja, kuin Jokerien dominoimia sukellus- ja polvitaklaustilastoja. Kumpien Sinä katsot enemmän kuuluvan lajin luonteeseen? Annas kun koitan -> -;)

Jos kerran ryntäys- ja väkivaltaisuusjäähyistä joukkue saa sikajengin leiman, niin polvitaklaus- ja sukellusjäähyistä joukkue saa _____________ -jengin leiman (<- cobol saa täyttää puuttuvan kohdan, reilu kun olen.)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Summa summarun ja hjördis täti.
On ilmeisesti kovin vaikeaa naperoille ottaa edes vastuuta jostain,
(meidät on leimattu yleisesti rikollisiksi ja huonoksi joukkueeksi)
Mitä tulee tämän kauden jäähyihin ja niiden tulkintoihin tuskin tarvinnee ottaa esille ne seikat,jolla tämän hetken dumarit jakelevat jäähyjen syitä sekä minuuttimääriä.Laitataklauksen tunnusmerkit täyttää kun työntää vastustajan maalikehikkoon.
Se on selvää kun omille ei puhalleta kaiken maailman neppailuja käsille sallitaan ja muista poikittaisista saa liian kovia tuomioita on liigan järjestelmä epäonnistunut taas.
Tällä hetkellä lähes poikkeuksetta jokainen liiga valmentaja itkee ottelun jälkeen ja viimeistään aamu tv:ssä tilitetään saatua vääryyttä.
Ps.kyllä, alpo on kykenemätön saamaan ifk:n puhtia valitan!!!!
cool,cool,cool.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti cobol
todellista sikaa pelaa Suhosen HIFK. Totuus löytyy tästä:

Jäähyt 2002/2003. Ryntäys: HIFK 10 vs. Jokerit 4 ja Väkivaltaisuus HIFK 29 vs Jokerit 15.

HIFK on aivan omassa kastissaan SM-liigassa kun lasketaan yhteen ryntäykset ja väkivaltaisuus.

Jumanskikkelis Cobol, kyllä lämmitti vanhan sydäntä, kun tuon luin. Saa Ape ison synninpäästön ainakin minulta. Ja mitä tulee Vopatiin, niin olet varmaan aika lähellä totuutta. Vopat nähtäneen kuitenkin vielä jäällä tällä kaudella.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti Isaksson
Jumanskikkelis Cobol, kyllä lämmitti vanhan sydäntä, kun tuon luin. Saa Ape ison synninpäästön ainakin minulta. Ja mitä tulee Vopatiin, niin olet varmaan aika lähellä totuutta. Vopat nähtäneen kuitenkin vielä jäällä tällä kaudella.

Hienoa jos Vopat pääsee pelaamaan! Toivotaan, että auttaa samalla myös IFK:n pitkälle.

Ja jotta Ape ei ihan näin helpolla pääsisi, pistän tähän toiset luvut. Ne eivät varmasti selittelyjä kaipaa: 47-8 -;)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä olet cobol oikeassa siinä,että haluamme nähdä vanhan ifk:n jossa naapuri on iljettävin matelija,jota ei saa päästää helpolla.
Uskoisin,että viikon sisällä saamme lisävalaistusta tähän yhteiseloon.
cool,cool,cool.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin

Pakkipää Mikkola,Tukio,Vallin,Ströbä,Jalkanen,Niemi ,Kanki ja Järventie.
8 pakkia isoin puolustaja hm....Kankaanperä.
Jos siis jos Jokerit uskoo että tällä kalustolla pärjää,niin siitä vaan.
Kuitenkin haluaisin kysyä missä on mies joka kampeaa maalilta jätkiä,missä on VIRMASEN "kauhun tasapaino".Toki Mikki Hiiri kokoisillakin on mestaruus voitettu esim Turkuun,mutta Tämä puolustus nojaa täysin Lehtoseen. Toki viikko on vielä aikaa mutta...........
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Uni: Jokereitten pitää jättää hankkimatta ulkomaalaisia vahvistuksia, koska pitää antaa tilaa nuorille. Tryffelit huutavat tätä asiaa. Kaikkein naurettavinta on, että ei pelkästää jengin nimi ole ulkomaalainen, vaan joukkue on nimiltään englantilais--kreikkalais-ranskalainen. Se heidän neuvoistaan.

Fakta: Kokemusta lisää jengiin. Machulda Saipasta kun sputnikit tippuvat. Nuorten aika tulee vielä, mutta lisää, lisää ja vielä kerran lisää kokemusta viivoille. Machulda JOKEREIHIN.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
No niin, nyt on sitten Ilveskin tiedottanut tämän jo muutaman päivän tiedossa olleen asian, että Martti Järventie pelaa loppukauden Jokereissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Re: Niin

Viestin lähetti liigajyrä
8 pakkia isoin puolustaja hm....Kankaanperä.
Jos siis jos Jokerit uskoo että tällä kalustolla pärjää,niin siitä vaan.
Kuitenkin haluaisin kysyä missä on mies joka kampeaa maalilta jätkiä,missä on VIRMASEN "kauhun tasapaino

Virmanen lähtee siitä, että SM-liigassa ei saa enää taklata ja jos saakin, Jokerit eivät ainaakaan. Virmasen ruutuvihkoon piirtyi tuossa toissa- ja viime viikolla lause "JOS taklaus = 2/4/8/10 ottelua penalttia, KEVENNÄ joukkuetta = EI enää yritetä taklata = EI pelikieltoja = EI jäähyjä. 5vs5 tilanteet hoitaa Lehtonen." Tätä kaavaa on sitten ajettu läpi. Kaksi potentiaalista pakkia eli Sandwith 106 kg ja Malmivaara 96 kg on siirretty muualle.

Seuraus: Fyysiset joukkueet (Blues, HIFK, HPK, Lukko ja jopa Tappara - jos vaan saavat luistelua) ajavat surutta maalille ja pistävät kiekkoa sisään. Ei ole enää kuin Kankaanperä estämässä eikä hänkään sitä osaa. Mitäs teet? Katkaistaan, estetään mailalla? Ei onnistu joka tilanteessa. Ja älkää myöskään selittäkö, että onhan siellä viisikko vastassa tai ainakin iso sentteri pakkien mukana. Ei todellakaan ole, sillä HPK, Blues ja HIFK:kin sekä Lukko joskus pystyy kääntämään pelin niin nopeasti, että siellä se on meidän sentteri vielä viivan väärällä puolella kun omissa jo kolisee.

Hemmetti. Nyt olisi syytä hankkia se todella ilkeä pakki ja kiiruusti. Haakanan stuntti puuttuu ja siirtorajan armoton takaraja lähestyy!!!
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
radio sport fm

Kertoi Jokerien ,Ifk:n ja Espoon tehneen tarjouksen Ässien Markku Tähtisestä.Eli tuleeko Tähtinenkin ja lähteekö silloin joku?
Pakkia isoa tässä kaivataan...toki Tähtinen on pelimies!
 

jiimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK
Ei mitään Tähtistä enää tänne. Mihin se laitettais pelaamaan? Senttereitäkin (parempia) on joukkue pullollaan. Hyvän pakin jos jostain sais, niin se kelpais. Vaihdossa joutais vaikka kankaanperä tai tukio. Vertala pois vaikka ilman mitään vaihtokauppaa, jos vaan jollekin kelpaa.
 

Kaknoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huhuh

Viestin lähetti jiimo
Ei mitään Tähtistä enää tänne. Mihin se laitettais pelaamaan? Senttereitäkin (parempia) on joukkue pullollaan. Hyvän pakin jos jostain sais, niin se kelpais. Vaihdossa joutais vaikka kankaanperä tai tukio. Vertala pois vaikka ilman mitään vaihtokauppaa, jos vaan jollekin kelpaa.

Kyllä ne prkl jättää tarjouksia joka pelaajasta. Eikös samassa jutussa mainittu myös Pasi Peltonen. Olisiko siinä reipasotteinen pakki? Blues pelin paikan päällä nähneenä ja etenkin kokeneena on alkanut hiipiä takkiin hieman ristiriitaisia tunteita koko tästä kilpavarustelusta.... saas nähdä miten tuo Rami tonkin umpisolmun meinaa avata. Se näkyy joukkueesta jo kilometrin päähän. Ei ole sama meininki enää. Jotain on tapahtunut ja se ei ole positiivista.....
 

repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Viestin lähetti jiimo
Ei mitään Tähtistä enää tänne. Mihin se laitettais pelaamaan? Senttereitäkin (parempia) on joukkue pullollaan. Hyvän pakin jos jostain sais, niin se kelpais. Vaihdossa joutais vaikka kankaanperä tai tukio. Vertala pois vaikka ilman mitään vaihtokauppaa, jos vaan jollekin kelpaa.

Kyllähän tuo Tähtinen voisi olla hyvä lisä nimen omaan hyökkäävänä sentterinä.
Puolustavia senttereitä jokereissa onkin jo liikaa.

Sitä en sitten tiiä joukkue tarviaa. Mutta kyllä pelin rakentelu oli luokattoman huonoa HN-ottelussa.
Maalit tuli melkeimpä niistä paikoista mitä oli.
 

Maflon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tarvitaanko enää yhtään hyökääjää? Luuluen et tähtinen vois olla ihan hyvä mutta ei taida olla tarvetta. Tuo Cobolin mainitsema Haakanan stuntti vaan pitäis saada jostakin ja nopeasti?

Kuka meillä tällä hetkellä hoitaa maalin edustaa ja heittelee jätkiä seinälle? EI KUKAAN!!

Jostain pitäs saada iso ja ruma pakki (ei kuitenkaan mitään puujalka Sandwithii) joka todellakin pystyy taklaamaan ja pysyy vauhdissa mukana, eikä jää jälkeen ku joku vihko ottaa pari potkuu!

Sillon ku joku tulee medän maalille, tän pelaajan pitäis hoitaa homma "tyylikkäästi" eli pitää maalin edusta puhtaana ja tehdä siitä niin ilkeä paikka että kukaan ei enää haluu tulla sinne!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jokereiden ostotouhut alkaa saamaan jo säälittäviä piirteitä.. Kauhea hinku saada jatkuvasti lisää jätkiä kehiin, kun nykyisistä ei saada tehoja millään tarpeeksi irti. HPK on vienyt Narreja 100-0 siirtomarkkinoilla, toivottavasti myös pleijareissa.
 
K

kangaroo

Olet ihan oikeassa Näkkäri. Luepa tuo "Millä tyylillä pelataan" -ketju, niin asian syyt ja seuraukset selviävät. Mitäpä tässä olisi tehtävissä, kun pelityyli ja sen edellyttämät sarjajyrä-tyyppiset harmaata massaa edustavat pelaajat ovat ilmeisen tietoinen ja tarkoituksellinen ratkaisu.

Tämän kauden jälkeen lähtenee taas meidän lahjakkaita junnuja maakuntiin muiden joukkueiden jalostettaviksi. Ainoa toivo muutoksista joukkueen rakentamisessa lienee kipeä oppi kantapään kautta eli se, että pleijarit ryssittäisiin totaalisesti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Viestin lähetti kangaroo
Tämän kauden jälkeen lähtenee taas meidän lahjakkaita junnuja maakuntiin muiden joukkueiden jalostettaviksi. Ainoa toivo muutoksista joukkueen rakentamisessa lienee kipeä oppi kantapään kautta eli se, että pleijarit ryssittäisiin totaalisesti.

Tämän kauden jälkeen lähtee Jokereiden lahjakkaita junnuja maakuntiin muiden joukkueiden jalostettavaksi. Sopimuksia on jo sorvattu. Enkä yhtään ihmettele.

Jos playoffeissa X tiputtaisi Jokerit suoraan 1. kierroksella laulukuoroon, uskon enemmän siihen, että Jokereihin haalittaisiin tuplamäärä työmiehiä sen sijaan, että omille junnuille annettaisiin tilaan asianmukaisissa kentissä.

Tälle kaudelle ei tule enää ketään. Luultavasti, se on pakko lisätä kun Jokereista puhutaan. Ensi kaudeksi joukkueeseen on tehty useita ja kohtuullisen hyvienkin pelimiesten kanssa uusia sopimuksia. Ne yhdistettynä jo ennestään ensi kauden kattaviin sopimuksiin takaavat sen, että tilaa ei ihmeemmin rosterissa enää ole.

Ainoastaan kiekolliset ykkösmiehet puolustuksessa ja hyökkäyksessä ovat enää haussa. Ja niille paikoille ei junnuja voi toki asettaakaan.

Saas nähdä sitten, mitä tapahtuu.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Valitettavasti

cobol on oikeassa junioreiden suhteen,tämä asia on suoraan sanottuna hanurista mutta minkäs teet kun tietyt ihmiset päättää asioista.
 

Maflon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täks kaudeks ei taida tulla enää ketään. Ihan hyvä niin! Haakanan stuntti ois vaan pitäny hommata aikoja sitten ja heittää Vertala ja Pesonen ulos ja antaa enemmän tilaa Bergenheimille ja Voutilaiselle!

Toivottavasti ens vuodeks hankitaan muutama tähtiluokan pelaaja sekä puoloustukseen että hyökkäykseen! + HELENIUS!!

Sitten kakkosessa vois olla Bergenheim ja Voutilainen tai Valtonen tai Laine, Filppulat, Kantee, Kalteva... Lahjakkaita nuoria löytyy, pitäs vaa antaa peliaikaa!

Laine ei muuten tänää pelaa hifkii vastaan, loukkaantunu? En usko, Rami ei vaa taida antaa peliaikaa... Aika kummaa toimintaa ku Lainehan oli ykkösessäkin ja sit ei yhtäkkii edes pue peliin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös