Kyllä mä monesti oon miettiny, onko kiekkoseura nimeltä HIFK antanut mulle lähimainkaan yhtä paljon takaisin (hienoja kokemuksia yms.), kun mitä mä olen aikaani ja mielenkiintoani tälle IFK-perheelle aktiivisena kannattajana antanut näinä vuosikymmeninä. Liian vähän menestystä... aivan liian vähän mestaruuksia tai finaaleihin pääsyjä.
Nojoo, totta tämäkin ja ihan samat tuntemukset, mutta voiko kukaan sanoa muuta? Itse ainakin sen mitä 30 vuotta olen kiekkoa seurannut aktiivisesti, niin en nyt kyllä keksi yhtään kiekkoseuraa mitä pelkästään seuraamalla olisi tullut enemmän onnentunteita ja vähemmän pettymyksiä. Ainakaan merkittävässä määrin. Joo, ehkä joku TPS siltä ajalta on voinut viedä enemmän kannuja -tai "poikia" kuten sielläpäin on tapana sanoa, mutta on sielläkin kyllä saatu yhtälailla itkeä vaikka minkälaisten penailujen kanssa. Jostain NHL seuroista puhumattakaan.
Ja toisaalta kai se tämä on myöskin jääkiekon suola. Kun menestystä tulee tarpeeksi harvoin, niin sitä osaa arvostaakin eri tavalla. Jotenkin luulen että esim. joku HC Davos joka voittaa NLA:n mestaruuden keskimäärin joka 3. vuosi, niin tuskin sen kannattajat osaavat sitä niin paljon arvostaa. Ja sitten taas joku Davos on niin keskellä yhtä Euroopan syrjäisimmistä perslävistä, että jos siellä edes kiekkojoukkue pärjää niin saa olla iloinen. Mitään muuta iloista sieltä ei elämään sitten löydykään. Asukkaat vetää itseään kilpaa köyden jatkoksi, kuten useimmissa muissakin vuoristolaaksoissa.
Sitten taas jos on vaikka Rapperswilin kannattaja, niin 20 vuoden pääsarja-ajan varrella ilonaiheita on ollut tosi vähän, katettu jääkin on ollut käytössä vasta sen vajaat 20 vuotta, mutta taas asuinpaikkana se on ehkä yksi maailman hienoimmista. Vastaavasti esim. Stadi on varmasti yksi Suomen parhaista asuinpaikoista (okei, paras), joten jos joku jengi jostain Jyväslompolosta tai pohjois-Lapista vie pari mestaruutta ennen konkurssia, niin suodaan sekin heille.
Elämä on fifty-sixty bon voyage laiffia.