URHOtv, siellä se lätkä on...

  • 3 637 722
  • 11 960

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voihan se olla ihan mahdollista että kuva tulee ulkomailta paikallisten toimesta, mikäli mahdollista ja sitten Urho vaan hoitaa oman selostuksen. Tälläsissä systeemeissähän ihan yleisesti on tapana että kakkua jaetaan tuolla tavalla.

Lähinnä itse meinasin että ei todennäköisesti näytä noita ulkomaan otteluita jos joku muu kanava ulkomailla ei osallistu kustannuksiin. Voihan se olla että joissakin maissa olisi ottelun näyttäminen jopa reilusti halvempaa kun Suomessa lähteä koko kuvausporukkaa hallille raahaamaan, mutta silti.

Sitäkin olen miettinyt miksiköhän Urho ei voisi näyttää myös noita harjoitusotteluja muitakin kuin Europ trophyn matseja, en ole sen tarkemmin ohjelmistoa katsellut, mutta tyyliin jotkut Jokerit-HIFK matsit voisi olla taloudellisestikin kannattavaa näyttää tai vaikkapa joku turnaus. Ei noihin välttämättä aina selostajaakaan tarvita ja jos joku tiivis turnaus olisi jossa samana päivänä pelattaisiin useampi ottelu niin samaa kalustoa ja kuvausryhmää pystyisi paremmin hyödyntämään. "hallikameroilla" toteutettu yksinkertainen lähetys harjoitusotteluissa, siitä voisi tuon 3-5 euroa ihan hyvin maksaakin ja varmaan kysyntää olisi jonkin verran.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pari huomiota.

- HIFK ei pelaa ns. harjoitusotteluina kuin european trophy otteluja. narritkin pelaa ainoastaan yhden European trophyn ulkopuolisen ottelun.

- Itse olen nimenomaan kiinnostunut ainoastaan HIFK:n vierasotteluista. Niistäkin todennäköisesti löydän itseni ilmalan maneesista narri ottelusta.

- Joten Urholta tulen katsomaan nimenomaan ainoastaan HIFK:n vierasotteluja ( pois lukien narrit) koska ainoastaan ne kiinnostavat.

- Ei tuo nyt niin hankala juttu luulisi olevan. Jos tänä vuonna saadaan kuva ulkomailta niin ensi vuonna vastavuoroisesti toisinpäin. Kyllä ne ulkolaisten joukkueiden fanit haluavat vieraspelejä katsoa televisioistaan siinä kuin mekin.

Tuo että European trophy näkyy ja muut harkka matsit eivät. Niin itse uskon sen johtuvan siitä että European Trophy organisaaatio omistanee oikeudet jotka siis myy yksi taho. Kun taas muut harkka matsit ovat kaikki yksittäisiä ja ne pitää neuvotella aina järjestävän seuran kanssa. Eikä niissä ole myöskään vastavuoroisuutta samalla tavalla kuin trophyssa. Ilmeisesti European Trophy on saanut joka maasta nyt järjestävän tahon. Joten vastavuoroisuus toteutuu.
 
Lager Lager

Jäsen
Suosikkijoukkue
National Hockey League
Ihan hyvä uutinen, mutta toivottavasti kuvanlaatu on edes jollain tasolla. Olen tässä parin viikon sisään koittanut katsoa paria Veikkausliigamatsia (eilinen KuPS-JJK ja taannoinen HJK-VPS), mutta kuva on ollut niin karmeaa pikselimössöä, että olen lopettanut katsomisen, kun ei kuitenkaan ole ollut ihmeempää kiinnostusta matseja kohtaan. HJK-pelissä oli lisäksi yleisesti huonon kuvanlaadun lisäksi raivostuttavia "napsahduksia" vähän väliä.

Samantapaista oli havaittavissa, ehkäpä vielä pahempana, keväällä pleijareiden aikaan.

TV-lähetyksistä siis kyse, DNA:n kaapelissa.
Itsekin olen DNA:n kaapelissa ja kuvanlaatu Urpolla on aivan luokatonta mössöä. Motors TV pääsi melkein yhtä huonoon kuvaan, mutta Urpo menee "laadussa" ihan omassa kastissaan. Sääli, kiinnostaisi nimittäin syksyllä alkavat NCAA-koris ja jenkkifutis.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki noi listan pelit tulevat kuitenkin suorana Urhon nettipalvelusta ja hintaa lähetyksillä 5 euroa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kaikki noi listan pelit tulevat kuitenkin suorana Urhon nettipalvelusta.

No eikös tuossa listassa lue aika selvästi, että URHOtv:ssä on jälkilähetyksiä.

Pe 23.8. kello 18:15 HIFK - ZSC Lions (SUI) URHOtv ja URHO Play
La 24.8. klo 18:15 Tappara - SC Bern (SUI) URHOtv ja URHO Play
Pe 30.8. klo 18:25 Jokerit - HIFK URHO Play (Jälkilähetys URHOtv Pe 30.8. klo 20:30)
Pe 30.8. klo 18:25 Kärpät - HC Škoda Plzeň (CZE) URHO Play (Jälkilähetys URHOtv Su 1.9. klo 15:00)
La 31.8. klo 16:55 HIFK - Jokerit URHO Play (Jälkilähetys URHOtv Su 1.9. klo 17:30)
To 5.9. klo 18:15 TPS - Tappara URHOtv ja URHO Play
Pe 6.9. klo 18:15 Kärpät - Luleå Hockey (SWE) URHOtv ja URHO Play
Pe 6.9. klo 18:25 Tappara - TPS URHO Play (Jälkilähetys URHOtv La 7.9. klo 19:30)
Pe 6.9. klo 18:25 JYP - KalPa URHO Play (Jälkilähetys URHOtv Su 8.9. klo 15:00)
La 7.9. klo 16:45 KalPa - JYP URHOtv ja URHO Play

Kaikki matsit tulevat siis suorina URHO Play palvelusta. Näköjään HIFK-Jokerit tuplaottelu löytyy listoilta. Ovatko mikit asennettu jo vaihtoaitioihin ja pelaajien kypäriin?
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieno juttu että edes Suomessa pelattavat matsit näyttää urho, jää siis tälläkaudella vain Linköpings HC - JYP matsi näkemättä, muut näkee sitten paikanpäällä tai urhon välityksellä :) Ei tosin ruotsinkaan mahdotonta olisi mennä, mutta ei budjetti ja aika riitä matkustamaan tuonne :D

Jokaiselta joukkueelta taitaa ainakin 2 matsia tulla joten 2 ottelun sarjakortilla hinnaksi ei tule kun 4 euroa per matsi. Ei taida yhdelläkään paikkakunnalla tuohon hintaan halvimpia lippuja kun pikaisesti katsoin ja joidenkin matsien kohdalla Urho tulee jo oikeasti ihan harkitsemisen arvoinen varsinkin jos katsojia on enemmän kuin yksi lähetystä kohden. Esim HIFK:lla on sen verran tyyriit liput ilman kausikorttia ym.. että nuo halvimmat 16 euron liput jää kyllä monelta helposti ostamatta saati sitten jokeripelin 22 euroa.. taitaa vielä lippupalvelun kustannukset tulla tuon päälle joten ei kyllä halvalla päästetä fania jos hallille tahtoo.

Urho on kerrankin jopa hyvä vaihtoehto kotimatseihin vaikka kuvanlaatu on varmaan samaa paskaa kuin ennnenkin, mutta 3-5 eurolla kyllä ottelun katsoo ilomielin vaikka ilman selostusta :) Toki paikanpäällä aina erilaista katsoa ottelu, mutta nyt kyseessä kuitenkin vain kesän höntsämatsit.
 
Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Kaikki noi listan pelit tulevat kuitenkin suorana Urhon nettipalvelusta ja hintaa lähetyksillä 5 euroa.

Niin yhden pelin hinta on 5 euroa, mutta jos haluaa katsoa kaikki noi Playltä tulevat matsit niin se maksaisi 30 Euroa, joka taas olisi 3 Euroa per peli. Jos taas katsoo Urholta 5 matsia ja playstä 5 matsia niin hinnaksi tulee 15, joka on myös 3 euroa per peli. Eli ei ole kovin kallista toi matsien katsominen.
 
NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Jos ostaisin viiden pelin sarjakortin hintaan 15e ja käyttäisin kolme niistä Tapparan peleihin, niin jos Tappara pelaisi lopputurnauksessa, niin pystyisinkö käyttämään nuo kaksi muuta sinne joulukuun(?) lopputurnauksen peleihin?
 
Maigeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK❤️ The Habs, Everton FC, Joe Finley
Jos ostaisin viiden pelin sarjakortin hintaan 15e ja käyttäisin kolme niistä Tapparan peleihin, niin jos Tappara pelaisi lopputurnauksessa, niin pystyisinkö käyttämään nuo kaksi muuta sinne joulukuun(?) lopputurnauksen peleihin?

Mun käsittääkseni pystyt. Niillä voi katsoa kaikkia eri lajeja mitä Urho play käyttää.
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Toimiiko urho play kännykällä?

Sent from my GT-I9300 using Tapatalk 2
 
Naakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaakos joku sanoa, että miten pian Urho Playn matsit tulee tuonne otteluarkistoon?

Ja maksaako niiden katselu sen saman 5e / katselukoodin?
 
Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Soneralla kaapelissa UrpoTV 6,95/kk. Jos mahdollista niin kannattaa varmaan tuo tilata.

Tuon saa vieläpä 2 viikon irtisanomisajalla, joten parinkin viikon tilaus riittää, näin ainakin omalla kohdallani totesi Soneran asiakaspalvelija. Eli hintaa jää huimat n. 0,35€ / ottelu liigakautta edeltävistä matseista, vaikka osa jälkilähetyksenä tuleekin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tuli tänään mainos puhelimeen tuosta Hifk-Lions- ottelusta. Viestissä oli, että tarvitsee vastata PLAY 1 tuohon viestiin (5€), ni homma pelittää ja matsi näkyvissä omilla tunnareilla URHOn netissä.

Vastaavia viestejä tullut muille?

Tänään en itse ehdi peliä katsella, mutta ei kyllä ole mitään tuollaisia markkinointikikkoja vastaan, lätkähullu kun kerran olen :)
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tuli tänään mainos puhelimeen tuosta Hifk-Lions- ottelusta. Viestissä oli, että tarvitsee vastata PLAY 1 tuohon viestiin (5€), ni homma pelittää ja matsi näkyvissä omilla tunnareilla URHOn netissä.

Vastaavia viestejä tullut muille?

Tänään en itse ehdi peliä katsella, mutta ei kyllä ole mitään tuollaisia markkinointikikkoja vastaan, lätkähullu kun kerran olen :)

Tuli itsellekin ja vähän yllätyin. :D

Olisiko kellään tänään Urho Playn kautta ottelua katsoneella antaa kokemuksia? Ajattelin, että huomisen ottelun voisi katsoa, mutta olisi kiva tietää, että onko sen viiden euron arvoista. ;)
 
sumo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko kellään tänään Urho Playn kautta ottelua katsoneella antaa kokemuksia? Ajattelin, että huomisen ottelun voisi katsoa, mutta olisi kiva tietää, että onko sen viiden euron arvoista. ;)

En suosittele. Lähetys pätki, kuva meni paikoitellen pikselimössöksi ja ratkaisuhetkillä näytettiin "Hetkinen"-ruutua.
 
frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, sama täällä. Pätkivää, ja tärkeimmät hetket oli tuo hetkinen-ruutu vain näkyvissä. Tosin pätkiminen oli huomattavasti siedettävämpää kuin playn kautta viikko sitten katsomassani Hjk-Honka matsissa, johtuen varmaan siitä, että silloin linjoilla oli huomattavasti enemmän katsojia. Eli ensi viikon paikallistaistoissa kuva varmaan vaihtuu ruudussa 5sek välein.
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pätkiminen oli melko kokoaikaista tv-lähetyksesskin. Haamuja näkyi jatkuvasti. Välillä oli kokonaan poikki ja hetkinen oli ruudussa niinkuin playllakin näköjään. Ei todellakaan tule urhoa ikänvä.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Joo ei tule Urhoa ikävä. Toi oli ehkä paskin urheiluohjelma ikinä. Onneksi peli oli vauhdikasta, mitä mössöltä pystyi seuraamaan. Varmaan kuvattu jollain nettikameralla. Ja katsoin siis tv-lähetystä.
 
NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
Perusurho meininkiä kuten ylläkin todetaan. Pätkimistä kymmenen sekunnin välein ja ei saa edes muutettua lähetystä matalaksi jos näkyisi edes sillä tavalla.. Voi vitun urho.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Perusurho meininkiä kuten ylläkin todetaan. Pätkimistä kymmenen sekunnin välein ja ei saa edes muutettua lähetystä matalaksi jos näkyisi edes sillä tavalla.. Voi vitun urho.

Ei minulla ainakaan ole pätkinyt yhtään. En tiedä onko aika kullanut muistot, mutta tuntuu kuvakin olevan parempaa kuin silloin aikoinaan kun läppärillä piti Urholta seurata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös