URHOtv, siellä se lätkä on...

  • 3 637 821
  • 11 960

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tämän Ritarin linjakkuuden ja takinkäännön olen pannut itsekin merkille. Samaa harrasti aikoinaan kun oli KalPan "pääselostaja". Pitäisi tämäkin tuulihattu pistää kilometritehtaalle.

Ongelma ei ole Ritarissa, vaan UrhoTV:n ohjeistuksessa. Alkujaan Ritarin selostuksia kuunteli varsin mielellään, mutta kun Urho sai palautetta Anssin ollessa hieman liikaa JYPin puolella tuo selostustyyli muuttui ihan täysin päinvastaiseksi. Vähätellään vastustajan rikkeitä, jos kotiyleisö purnaa jäähyä jostain tilanteesta, toivotaan tosiaan maalia vastustajalle, jotta pelistä tulisi mielenkiintoisempi jne. Toki aina välillä, kun Anssi innostuu/menettää hermonsa on havaittavissa sitä "vanhaa" Anssi Ritaria.

Selostajanahan kaveri on edelleen muuten Urhon parhaimmistoa, kunhan vain saisi vapaammat kädet selostaa peliä.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ongelma ei ole Ritarissa, vaan UrhoTV:n ohjeistuksessa.
- - -

Tuo ohjeistus on sitten hanurista. Jokaisen yli alakouluikäisen pitäisi ymmärtää, että ottelun selostaa kussakin matsissa paikallinen selostaja ja silloin selostus on luonnollisesti paikallisväritteistä. Ja jos ei ole ennen kerrottu, niin nyt kerrotaan.

Mielestäni tämä antaa matseille ihan oman intensiteetin, kun ei yritetäkään kloonata kaikkia selostajia samaan muottiin vaan annetaan tunteiden ja värien näkyä ja kuulua.

Tästä syystä kuuntelen nettiradiosta usein HIFKin vierailua Lappeen Rannassa, kun Tauru sydämensä kyllyydestä päivittelee helsinkiläisten katupoikien huonoa käytöstä ;-) On se lystiä.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selostajanahan kaveri on edelleen muuten Urhon parhaimmistoa, kunhan vain saisi vapaammat kädet selostaa peliä.

Väite kuvastaa erinomaisesti Urhon vaatimatonta selostajatasoa. Mielipideasioita, mutta itse pidän Ritaria kaikkein rasittavimpana selostajana. Tunnelmanluojana täysi nolla, jotenkin virkamiesmäinen ote koko touhuun. Eläytyy peliin jotenkin oudosti, jos ollenkaan. JOS selostaa HIFK:n peliä, niin ottelu on pilalla lopputuloksesta riippumatta. En tykkää, en yhtään.

Tämä on niin huvittavaa selostusta a´la Ritari.
 
H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
- Ne joilla on urho total, niin kuinka nopeasti nuo ottelut ilmestyvät tuonne ohjelmakirjastoon?

Seuraavana päivänä, puoliltapäivin noin suurinpiirtein. Tai näin oli ainakin lauantain pelien osalta, eilen iltapäivällä ainakin itse pelejä katselin.
 
Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tuo on jollain tapaa hauska. Todella huomaa miten joutuu tavallaan pidättelemään itseään, koska ei halua mesota asiasta.

Ritari on musta ihan okei, mutta jotain koomista tuossa hieman hössöttävässä äänessä on. Ihan positiivista huumoria on miehen vaahtoamisessa kun tulee tiukkoja paikkoja. Sain oikeastaan ihan hyvät naurut viikonloppuna, kun käänsin juuri Neloselle pesisfinaalin aikana ja pallo ilmeisesti meni koko kentän läpi jonnekin mainosaitojen hujapille ja samalla Ritarin karmea karjunta päällä. Jos oli yhtään pilkkimistä tai väsymystä itsellä, niin varmasti heräsi.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Väite kuvastaa erinomaisesti Urhon vaatimatonta selostajatasoa. Mielipideasioita, mutta itse pidän Ritaria kaikkein rasittavimpana selostajana. Tunnelmanluojana täysi nolla, jotenkin virkamiesmäinen ote koko touhuun. Eläytyy peliin jotenkin oudosti, jos ollenkaan. JOS selostaa HIFK:n peliä, niin ottelu on pilalla lopputuloksesta riippumatta. En tykkää, en yhtään.

Radiosta tullut kuunneltua aika paljon Ritarin selostamia pelejä ja väittäisin, että tunnelmanluonti kyllä onnistuu oikein hyvin. Ja ite näkisin, että tuo Urhon / katsojien palaute on vähän hillinnyt Ritaria tuollakin saraa. Eipä sillä, ei välttämättä toimi kaikille.
 
VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ennen pidin Ritaria ihan hyvänä selostajana mutta nykyään lähinnä vituttaa, kun täytyy jokaikisen roiskaisun kohdalla huutaa kuin viimeistä päivää. Tosin se Kerhon kotipelien selostaja on astetta pahempi karjahtelija.
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jumakauta, pakko kai se nyt on vähän kehuakin Urpoa.

Kärpät - Lukko, webbistriimi 20092011.

Kuvanlaatu parempi kuin viime viikon Saipa-matsissa (hallin valaistuksella tms. osuutta??).
Itse matsi näkyi kohtuu hyvin, pari-kolme kertaa joka erään tuli ihme nykimistä joka kesti ~30s-1min.
Tuo nykiminen vielä poies niin sitten kelpaa.
 
Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Kehuja tulee täältäkin Urholle. Illan päälähetys oli hyvä paketti kokonaisuudessaan. Erätaukomateriaali oli loistavaa. Paljon mieluummin kuuntelen analyysiä pelistä, kuin katson jotain myötähäpeää herättäviä henkilökuvia märästä ja JVG:stä.

Ritari suoriutui selostuksestaan hyvin, mitä nyt muutama sakoilu senojen kanssa. Tinke Peltomaa on yksi parhaista, ellei paras kommentaattori/asiantuntija Urholla.

Plussana vielä pelikellon näkyminen alusta asti. Hyvä Urho!
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Plussana vielä pelikellon näkyminen alusta asti. Hyvä Urho!

Toisaalta, voiko tätä edes pitää "plussana" kun pitäisi olla aika selviö. Kuitenkin aikasta pirun yksinkertanen juttu vielä :P
Toki hyvä että näkyi, mutta surkuhupaisaa kun ei ole näkynyt :D
 
No, toi nyt oli heitetty pilke silmäkulmassa.
Tottakai pelikellon tulisi näkyä aina, mutta kun nyt lähdin tälle kehumislinjalle niin ajattelin mainita. Eteenpäin on menty.
 
Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Koska en soneran sivuilta löytänyt selvää vastausta, ja batman-rytmini takia varmasti nukahdan ennenkuin asiakaspalvelu aukeaa, niin kysyisin teiltä Urho Totalin (kaapeliverkko) omistajilta jotain.

1) Oletetaan (en siis tiedä), että soneran kaapelipalvelut toimii tässä kerrostalossa. Täytyykö digiboksi vaihtaa johonkin tiettyyn soneran kauppaamaan, vai riittääkö vanha kunnon 4 vuotta palvellut topfield?

2) Millainen otteluiden kuvanlaatu on teillä ollut?

Jos joku jaksaa vastata, niin kiitosta etukäteen. Nythän olen DNA:n asiakas ja perus-Urho kyllä näkyy, mutta houkuttaa tuo Total, olettaen ettei vaadi tajutonta säätämistä digiboksien ja korttien kanssa. Haluaisin asiakkuuteni säilyttää pariin dna:n kanavapakettiinkin, tiedä sitten olisiko se mahdollista. Miksei olisi. No, palaillaan!
 
Koska en soneran sivuilta löytänyt selvää vastausta, ja batman-rytmini takia varmasti nukahdan ennenkuin asiakaspalvelu aukeaa, niin kysyisin teiltä Urho Totalin (kaapeliverkko) omistajilta jotain.

En ole totalin omistaja, mutta yritetään.

1) Oletetaan (en siis tiedä), että soneran kaapelipalvelut toimii tässä kerrostalossa. Täytyykö digiboksi vaihtaa johonkin tiettyyn soneran kauppaamaan, vai riittääkö vanha kunnon 4 vuotta palvellut topfield?
Kyllähän se riittää. Kaapeli-tveen puolella total on käsittääkseni toiminut siten, että jokaiselle ottelulle on oma kanavansa. Korjatkoon viisaammat, mikäli käsitin väärin.

2) Millainen otteluiden kuvanlaatu on teillä ollut?
Kuvanlaatu ei ole mallia huippuluokkaa, mutta kyllähän tuota katsomaan pystyy aivan hyvin. Tarkoitan siis yleisesti Urhon toteutuksesta.

Nythän olen DNA:n asiakas ja perus-Urho kyllä näkyy, mutta houkuttaa tuo Total, olettaen ettei vaadi tajutonta säätämistä digiboksien ja korttien kanssa. Haluaisin asiakkuuteni säilyttää pariin dna:n kanavapakettiinkin, tiedä sitten olisiko se mahdollista. Miksei olisi. No, palaillaan!
Jos olet kerrostalossa ja DNA:n asiakas, tarkoittaa se sitä, että talossasi on kaapeli-tv DNA:n toimesta. Kaapeli-tveetä et silloin saa Soneralta, vaikka mitä tekisit. Kaapeli-tv palvelut myydään taloyhtiökohtaisesti ja sisällöt asiakaskohtaisesti. En ole kuullut taloyhtiöstä, joka maksaisi kahdelle firmalle kaapeli-tv maksuja.

EDIT: Käsittääkseni Sonera tarjoaa "kaapeli-tv palveluja" myös netin kautta. Se kyllä onnistuu, kunhan vain netin saat kotiisi. Sehän ei ole varsinainen ktv mistä kysyit, mutta palveluhan se on sekin. Siinä tulee vissiin laitteet Soneralta ja digiboksisi jää ktveehen kuten tähänkin asti.
 
Viimeksi muokattu:

Tempura

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Hämäläinen kiakko, Ässäsympatiat.
Jos olet kerrostalossa ja DNA:n asiakas, tarkoittaa se sitä, että talossasi on kaapeli-tv DNA:n toimesta. Kaapeli-tveetä et silloin saa Soneralta, vaikka mitä tekisit. Kaapeli-tv palvelut myydään taloyhtiökohtaisesti ja sisällöt asiakaskohtaisesti. En ole kuullut taloyhtiöstä, joka maksaisi kahdelle firmalle kaapeli-tv maksuja.

Herra isä, tottakai näin. Ei toiminut aivo taas yhtään, selvä asiahan tuo on. Eli hankkimatta jää total, koska tänne en modeemeja, laitteita ja johtoja enää hanki, hukun jo olemassaoleviin. Mieluiten sitten urhon play-palvelua silloin tällöin hyödynnän, jos nappailee. Näillä mennään. Kiitoksia vaan järjen palauttamisesta aivolohkoon ja muutenkin asiallisesta vastauksesta.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.

Risuja? Täydellinen perseennäyttö Urpåteeveeltä heille, jotka halusivat nähdä sitä, mistä maksoivat. Minä ainakin maksoin jostain ihan muusta, kuin mitä sain ja reklamaatio Urpåteeveelle ei tuota mitään. Kuka helvetti siellä olikaan päättämässä, voisi vähintään tehdä julkisen anteeksipyynnön ja senjälkeen erota kaikessa hiljaisuudessa.

Todellakin, Sakke the great professori Pietilä on heidän mielestään kiinnostavampaa katseltavaa, kuin jääkiekko. Tämä Pietilä on niin väsynyt hahmo, ettei sitä jaksa kuunnella saati katsella edes pikkujouluissa ohjelmanumerona mutta kai tämäkin on jonkun salaliiton kautta väsynyt pila, mitä en vaan ymmärrä ja ennenkaikkea suojatyöpaikka The professorille.

Tämä alkaa menemään jo huonommaksi, kuin oranssitakkien hölmöilyt. Jos nuoremmat eivät muista, niin oranssitakkeja olivat aikoinaan "anu" ja "putte", jotka kävivät narsistista dialogia samaanaikaan, kun peli oli kesken ( ja tietysti heidän "keskusteluja" kuvattiin, eikä viitsitty edes näyttää itse peliä). Kutsuivat kaiketi itseään "selostajaksi" ja "kommentaattoriksi" ja näitä hahmoja komppasi ohjaaja, joka siirsi kuvakulman laitamainoksiin, jos kaukalossa alkoi olemaan tunnetta.

Urpåteeveelle *wink* *wink* vihjeenä, että teidän kannattaisi jalostaa ja kehittää myymäänne tuotetta. Hyvinä ideoina voisi olla vaikka ottaa kommenttaattoriksi autourheiluohjelmiin Anssi Kela, joka voisi laulaa hittejään startin ajan ja loppuajan häneltä voisi Aira Samulin kysellä hänen menestyksekkäästä urastaan ja voisivat vaikka grillimakkaraa grillatessa kertailla Anssin huippuhetkiä autourheilun parissa. Samalla formaatilla voisi kysellä Jee Jee Lehdolta F1 veneilyn lähetyksen ajan... Yhtä hyvä tuote on tällähetkellä lätkän osalta Urpå, joten voitanee sanoa, että juurikaan enempää pohjalle ei pääse.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Olen nyt muutamaan kertaan joutunut katsomaan tuon Urholla pyörivän Soneran mainoksen, jossa kerrotaan Soneran näyttävän joka ikisen SM-liigan ottelun. Käsittääkseni harhaanjohtava mainonta ei ole tässä maassa sallittua, joten ajattelinkin kirjoittaa aiheesta kuluttajavirastolle.

Löytyyhän tuo mainos tosiaan youtubestakin, mutta en sitä nyt tähän linkitä, koska ottaa pannuun tuo lafka.

Virastosta vain ei yleensä hirveän nopeasti vastailla, jos ollenkaan, mutta meneepähän tieto perille. Tuskin tähän mitään muutosta tulee, mutta kiusa se on pienikin :)
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Olen nyt muutamaan kertaan joutunut katsomaan tuon Urholla pyörivän Soneran mainoksen, jossa kerrotaan Soneran näyttävän joka ikisen SM-liigan ottelun. Käsittääkseni harhaanjohtava mainonta ei ole tässä maassa sallittua, joten ajattelinkin kirjoittaa aiheesta kuluttajavirastolle.

Sama mainosteksti oli mm. Veikkaajan kausilehdessä, ja itse kiinnitin kanssa huomiota siihen. Kuukauden pelit + osa pudotuspeleistä ei siis näy edelleenkään Urpolta, eikö niin?
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kehuja tulee täältäkin Urholle. Illan päälähetys oli hyvä paketti kokonaisuudessaan. Erätaukomateriaali oli loistavaa. Paljon mieluummin kuuntelen analyysiä pelistä, kuin katson jotain myötähäpeää herättäviä henkilökuvia märästä ja JVG:stä.

Ritari suoriutui selostuksestaan hyvin, mitä nyt muutama sakoilu senojen kanssa. Tinke Peltomaa on yksi parhaista, ellei paras kommentaattori/asiantuntija Urholla.

Plussana vielä pelikellon näkyminen alusta asti. Hyvä Urho!

Itse mietin ja ihmettelin, millainen kamerakalusto Urholla on mukana. Meinaan, kävikö kuva kertaakaan matsin aikana joukkueiden vaihtoaitioissa? Ei sillä, ei se maailman tärkein juttu varmaan ole, mutta tuo kyllä oman mausteensa tv-matseihin, kun voi aistia vaihtoaitiossa olevien koutsien ja pelaajien fiiliksiä. Kyllä yleensä hyvin toteutetussa tv-matsissa kuva viipyy vaihtoaitioissakin muutamaan kertaan.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Soneralta saa myös tilattua Nelonen Prot, eli ei siinä sanota että ne kaikki olisi Urholta.

Lainaus Soneran sivuilta, liittyen kyseiseen mainokseen:

Sonera URHOtv Total näyttää kaikki* SM-liigan runkosarjapelit suorana.

*lukuun ottamatta Nelosen kuukauden pelejä, 1 peli/kk

Tuota lisäystä en ole aiemmin nähnyt, ovat ehkä saaneet palautetta asiasta..?
 
Pardus

Jäsen
Ruotsissa lähetetään Elitserieniä jo 3D:nä, Suomessa odotellaan HD:tä...

Offtopic, mutta näkyy muuten Suomen puolellakin nuo Elitserienin 3D-lähetykset, Canal+ Sport Extra HD.
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksi hemmetissä lähettää mitään 3D-paskaa, sehän on oikeasti vielä tätä nykyä semmoista kuraa ettei tosikaan.
Pidetään homma yksinkertaisen laadukkaana, turhat kikkailut pois. Varsinkin kun Urpolla ei tuo yksinkertainenkaan tunnu toimivan ihan vielä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös