Urheiluvuosi 2017 - mitä jäi käteen?

[Barnes]

Urheiluvuosi lähenee loppuaan, joten on paikallaan alkaa tehdä jonkinlaista loppukatsausta. Tähän ketjuun siis kootaan urheiluvuoden merkkihetkiä ja ajatuksia niistä.

Minä tulen muistamaan tämän vuoden urheilun saralla näistä:

- Visiitti Estadio Vicente Calderonille otteluun Atletico-Celta. Loistava matsi, jonka kohokohta oli Fernando Torresin komea saksipotku.
- Suomalaisittain onnistuneet Lahden MM-hiihdot, joissa pääsin todistamaan Krista Pärmäkosken hopeahiihtoa.
- KalPan kautta aikain paras kausi. Tätä tullaan muistelemaan ja pitkään. Kiitos Eero, kiitos Jaakko, kiitos Myde jne., ehkä vielä joskus tavataan.
- Suomen yleisurheilijoiden kausi oli koko lailla vaikea. Yksittäisten valopilkkujen vastapainoksi nähtiin lukemattomia pettymyksiä ja loukkaantumisia.
- Rallin MM-sarjan uuden nousun alku yli vuosikymmenen korpivaelluksen jälkeen.
- EM-kotikisojen (tai no, alkulohkon) aikaan saama ennennäkemätön korisbuumi Suomessa, mikä henkilöityi Lauri Markkaseen.
- Patrik Laine istutti itsensä pysyvästi kansakunnan kaapin päälle komealla tulokaskaudellaan NHL:ssä.

 

[Musta Nuoli]

Harvinaisen mitäänsanomaton urheiluvuosi kaiken kaikkiaan. Ei mitään merkittäviä saavutuksia suomalaisurheilijoille arvokisoissa, ei kovin ihmeellisiä saavutuksia myöskään yksilöille eri sarjoissa ja lajeissa. Joku NHL-pelaaja voitti Stanley Cupin ja pari tulokasta teki paljon maaleja, jipii. Siinäpä se. Konttinen pelasi hyvin nelinpeliä tenniksessä, mutta se ei lajina kiinnosta ollenkaan. Saavutuksena tietysti kova sinänsä. Kori- ja lentopallossa Suomi ei pärjännyt, turha sitä mitään buumia ylikorostaa jos ei ole mitään saumoja lähellekään mitalipelejä. Mukava tietysti, että joku tuotakin jaksoi katsoa, vaikkei esim. koris oikein valkoisten ihmisten laji olekaan.

Lahdessa hiihdettiin jotkut MM-kisat joiden hienointa antia taisi olla se, ettei kukaan jäänyt hemohesin käytöstä kiinni. Kisat itsessään tekivät tietysti saatanallisen kovat tappiot, joita luultavasti sitten paikalliset kuntalaiset veronmaksajat maksavat pitkään, ellei sitten valtio joudu tuotakin kustantamaan.

Henkilökohtaisen kiinnostuksen ja osallistumisen osalta TuTon kausi 2016-2017 meni aika lailla päin persettä, mieleen jäi lähinnä hävityn pronssipelin ylikova äänentoisto ja harvinaisen huono lihapiirakka. Jääkiekon MM-kisoista jäi mieleen tylsiä pelejä, yksi hyvä peli puolivälierissä ja siinä se olikin.

Kesällä oli sentään mukava katsoa huippuluokan jalkapalloa Confederation Cupissa, varsinkin kun Saksa voitti finaalin ja Portugali pronssipelin. Tämä turnaus oli tv-penkkiurheilun osalta vuoden 2017 kohokohta.

Paikan päällä tuli tänä vuonna katsottua yksi A-maajoukkueen jalkapallo-ottelu Turussa eli kesäinen Suomi-Liechtenstein. Se ei pelillisesti ehkä ollut maailman huippua, mutta siellä oli mukava käydä ja katsoa matsia kesäsään ollessa parhaimmillaan. Se olkoon siis vuoden 2017 urheilullinen kohokohta.

Onhan vuotta vielä jäljellä, mutta tuskin siinä enää mitään mullistavaa tapahtuu. Ensi vuonna on sentään talviolympialaiset, toivon mukaan Venäjä suljettaisiin niistä kokonaan pois niin se olisi jo itsessään minulle kohokohta puhtaamman urheilun puolesta. Olisi jääkiekkoakin mukavampi seurata kun Venäjä olisi poissa kuvioista.

 

[Aleksandros]

Positiivista:

Maastohiihdossa Iivo Niskasen maailmanmestaruus ja Krista Pärmäkosken sekä Matti Heikkisen mainiot kaudet kokonaisuudessaan olivat minulle urheiluvuoden parasta antia. Lahden MM-hiihdot olivat myös komea tapahtuma, jota toki surkea taloudellinen tulos latisti. Itse näin aitiopaikalta, kun Niskanen ja Iversen rysäyttivät yhteen ja koko stadion hiljeni hetkessä. Olkoon se omalta osaltani vuoden sykähdyttävin hetki, joskaan ei niin positiivisessa mielessä.

Lauri Markkasen nousu kunnolla parrasvaloihin ja ainakin omat odotukseni ylittäneet suoritukset sekä EM-kisoissa että NBA-kauden alussa ovat olleet kovia juttuja.

Rallirintamalta on tullut positiivisia uutisia vuoden varrella. Lapin voitto kotirallissa, Rovanperän ja myös muiden nuorten orastava esiinmarssi luo paljon odotuksia tulevaan. En nyt itse mikään ralliniilo ole, mutta tuleehan sitäkin lajia jonkin verran seurattua.

NHL:ssä ilahdutti Pekka Rinteen playoff-vire ja sekä Laineen että Ahon mallikkaat avauskaudet. Ehkä kaikkein iloisin olin kuitenkin Mikke Granlundin lopullisesta läpimurrosta myös meren tuolla puolen.

Kontisen nousu maailman ykköseksi nelurissa on tietysti kova juttu, vaikka en jotenkin osaa kauheasti tuosta nelurista innostuakaan.

Emil Ruusuvuoren mainiot otteet junnupeleissä. Mukava saada edes pientä toivonkipinää, että olisi taas suomalaismies seurattavana joskus kovimmissa kekkereissä.

Yhdistetyssä Eero Hirvosen nousu Ilkka Herolan tasolle sekä yleinen tasonnousu muillakin kavereilla (Mutru, Mäkiaho) ilahdutti. Ja kyllähän yksiä vuoden komeimmista hetkistä olivat Mari Laukkasen voitot Holmenkollenilla surunauhassaan.

Ja kun on vauhtiin päästy, niin annetaan kiitosta vielä A-P Liukkosen MM-finaalipaikasta, Kaisa Mäkäräisen yleisvahvasta kaudesta sekä lentopallomiesten MM-paikasta.

Ja koska olen suomalainen juntti, niin olihan se myös melko ilahduttavaa, että norski-Johaug sai sentään tuntuvan rangaistuksen douppaamisestaan.

Negatiivista:

Yleisurheilukausi suomalaiskatsannossa. Oikeastaan ainoat positiivisemmat pilkahdukset tulivat Samuel Purolalta ja Oliver Helanderilta. Muutoin aika vaisu kesä. No, kyllä Pitkämäkikin ansaitsee hyvän arvosanan. Päällimmäisenä jää silti mieleen lukuisat loukkaantumiset ja yleinen nuhaisuus muillakin. Aika eri meininki kuin maastohiihtoporukoilla.

U20- ja A-maajoukkueen otteet jääkiekossa. Vaikka neljäs sija olikin ihan ok MM-kisoissa, niin kyllähän koko edellisen kiekkokauden maajoukkuepelejä leimasi sekavuus ja varovaisuus. Toki kääntöpuolena minusta erityisen negatiivista oli MM-kisojen aikainen median ajojahti Marjamäkeä kohtaan. Mutta kiekkojournalismin taso on mikä on.

Voisihan tässä luetella harmitustaan jalkapallon tilasta tai mäkihyppääjien surkeudesta, mutta eipä noissa ole mitään uutta. Huomioidaan sitten, kun tapahtuu jotain positiivista (muutakin kuin futisjoukkueen voittoja paineettomista matseista).

Koripallomaajoukkueen sulaminen tärkeimmällä hetkellä, kuten myös lentopallojoukkueen unisuus EM-kisoissa.

 

[Vastuunpakoilija]

Lahden mm-kisoista ei jäänyt mieleen yhtään mitalistia tosin eipä paljon muutakaan paitsi että tappioita tuli taloudellisesti.

Jokereiden 15 ottelun voittoputki kohelossa.

Leijonien taaperrus kaikessa mahdollisessa.

Huuhkajat voitti, OHO!

Ei muistikuvia yleisurheilukaudesta.

Lento ja koripallo maajoukkueiden paskuus ja turha hehkutus.

Formulat: Mersu liian ylivoimainen ja Keken poika lopetti.

Wrc: Jari-Maisa edelleen täys paska, ranskalaiset jyrää.

Veikkausliiga: +++Ilves, SJKn konttaus josta nautin suunnattomasti koska Sarajärvi.

 

[Individual]

- Iivon maailmanmestaruus + Lahti MM 2017 mm. Iivon kompurointi norskin kanssa
- SaiPan sysipaska kevät sysipaskan syksyn jatkeeksi
- Hatrick Laine
- Surkeat Leijonat
- FC KTP ei onnistunut sarjanousussa
- Markkanen ja Susijengi EM-kisoissa

 

[pernaveikko]

Tässä olisi ilmeisesti tarkoitus listata joitain joukkueiden suorituksia, mutta henkilökohtaisesti on ollut ihan hyvä vuosi. Monen monta uutta stadionia on nähty ja ensi vuonna jatketaan niiden bongaamista. Toki monille vanhoille tutuille palataan myös.

Kävin myös jossain alasarjan ampumahiihtokisoissa. Tulihan käytyä enkä mene uudelleen.

Ja aivan liian aikaista pohtia tätä vuotta muutenkaan. Vajaan neljän tunnin päästä on pakko voittaa.

Ja yksi vuoden upeimmista voitoista on niinkin kaukaa kuin 11 tunnin takaa.

 

[mikko600]

Lätkää tullut todella vähän seurattua Bluesin konkurssin jälkeen. Salonojan EU nyt ei kiinnosta pätkääkään. MM-kisoja tuli lähinnä katseltua toisella silmällä Laineen takia, mutta enpä suoraan osaisi sanoa edes monesko Suomi oli näissä kisoissa.

Newcastle nousi sentään takaisin Valioliigaan ja jos huhuttu omistajanvaihdos toteutuu, niin vuosi menee vielä enemmän plussan puolelle. Hongan nousu Veikkausliigaan lämmittää myös, varsinkin HIFK:n kustannuksella.

Muuten... no eipä tule mitään mieleen.

 

[Beltran]

Mari Laukkasen kyyneleet Mari Laukkanen emotional interview about her win & tribute to coach - Holmenkollen 2017 - YouTube

 

[Barnes]

Ei mitään merkittäviä saavutuksia suomalaisurheilijoille arvokisoissa, ei kovin ihmeellisiä saavutuksia myöskään yksilöille eri sarjoissa ja lajeissa.

Olihan siellä nyt Iivo Niskasen maailmanmestaruus. Ymmärrän jos hiihto ei lajina kiinnosta yhtään, mutta merkittävä saavutus tuo eittämättä on. Vuoden urheilija 2017.

 

[scholl]

Olihan siellä nyt Iivo Niskasen maailmanmestaruus. Ymmärrän jos hiihto ei lajina kiinnosta yhtään, mutta merkittävä saavutus tuo eittämättä on. Vuoden urheilija 2017.

Niin ja olisi saanut kaksi kultaa ellei häntä olisi kaadettu. Huikea suoritus oli tuo maailmanmestaruus ja pronssi. Aika harvana vuonna yhtä vahvaa ehdokasta ollut.

Huvittavaa kun Ylen Jälkihiessä tänä aamuna yrittivät puhua vuoden urheilijapalkintoa Markkaselle. Toinen treenaa maratonin verran päivässä ja on kovalla työllä päässyt maailman ehdottomalle huipulle. Maailmanmestari on maailman paras vieläpä kovatasoisessa miesten hiihdossa. Ja toinen vasta aloittelee ammattilaisuraansa. Markkasen aika tulee myöhemmin.

Toisilla jopa toimittajilla on melkoista vauhtisokeutta nyt, jolloin arviointikyky pettää. Voittamista pitäisi muutenkin arvostaa paljon. Tosin luin Kanervan kolumnista viikonloppuna kriteereitä ja jos puhutaan mainosarvosta kilpailun ulkopuolella niin siinähän toki Markkanen mennee ykköseksi. Vähän urpokriteeri tuollainen. Vaikka onhan Iivo Red Bullille kelvannut ja hänen naamansa komeili Nykissä Times Squaren tuntumassa näytöllä muutama päivä maailmanmestaruuden jälkeen.

 

[benicio]

Toi Laukkasen takaa-ajovoitto Holmenkollenilla on vuoden sykähdyttävin urheiluhetki, ehdottomasti. En pysty sitä kuivin silmin katsomaan vieläkään. En näe että loppuvuonna olisi mitään enää tulossa. Iivo+Iversen oli myös tunteita herättävä, vitutti silloin, mutta eipä tuo enää oikeastaan "sykähdytä".
Muuten vuoden annista mainittakoon Laine sekä Suomen pelit koriksen EM-kisoissa + Markkanen NBA:ssa.

 

[Individual]

Toi Laukkasen takaa-ajovoitto Holmenkollenilla on vuoden sykähdyttävin urheiluhetki, ehdottomasti. En pysty sitä kuivin silmin katsomaan vieläkään.

Kokeilin äsken. Ei pystynyt. Ehkä lievää maanantaiherkkyyttä ilmassa.

 

[Barnes]

Aika harvana vuonna yhtä vahvaa ehdokasta ollut.

Näin on, eikä se ole pelkästään hyvä asia. Miettii vaikka jotakin vuotta 2002, jolloin ehdolla oli Samppa Lajusen lisäksi olympiavoittaja Lahtela, EM-voittaja Holmen sekä rallin maailmanmestaruuden selkeällä erolla pokannut Grönholm. Nykyään on kova juttu, jos Vuoden urheilija -tittelistä taistelee edes kaksi suurvoittajaa. Viimeksi noin on käynyt 2011 (ja jossain määrin myös 2014).