Urheilukanavalta vihdoinkin asiaohjelmia

  • 4 261
  • 31

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Itsellä on UK pitkin päivää tuossa vieressä. Chat on joskus ihan hyväkin, nimittäin tiedonlähteenä. Ne ukkelit lukee siellä jatkoaikaa, maikkaria, teksti-tv:tä ja säästä meikäläiseltä sen vaivan. Voi rauhassa keskittyä niihin juttuihin, mitä on juuri tekemässä. Tosin en kovinkaan paljon seuraa, mitä sinne kukakin kirjoittelee. Taitaa osa olla asiallista porukkaa ja osa taas ei. Jotenkin aikuismaisempi "tätsi" silti Teemulla ja Jassilla on, vaikka tuo urheilutietämys ei nyt mitään huippua kaikilla sektoreilla ole. Kunhan osaavat ne uutiset ja NHL-tulokset sieltä tekstarilta mulle kertoa, niin olen ihan tyytyväinen.

Kaipaisin tuonne vaikka jonkun urheilustudion kerran viikossa ja siellä sitten puhuttaisiin viikon puheenaiheista etc. Eikä mistään h*lvetin dopingista, kun siitä saa lukea iltalehdestä niin paljon kuin vain sielu sietää. Vaan esimerkiksi kahden tuomarin systeemistä, jossa olisi toimittajan lisäksi erotuomari liigasta, jääkiekkoliiton tyyppi, Jortikka ja joku muu valmentaja. Jos saataisiin jotain värikästä keskustelua aikaiseksi.

Toinen juttu olisi urheiluruudun tyyppinen juttu vaikkapa klo. 12, 15 ja 17. Ei sekään nyt mikään mahdoton tehtävä olisi. Jeps. Muuten loistavaa toimintaa kanavalta. Pasi Järvisen voisi palkata vakiokommentaattoriksi niille. Asiallista juttua lähtee äijästä siviilissä.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Kaipaisin tuonne vaikka jonkun urheilustudion kerran viikossa ja siellä sitten puhuttaisiin viikon puheenaiheista etc.

Eikös "Nelosen urheiluaamu" ole sellainen ohjelma? Kysyn, koska en ole sitä koskaan katsonut. Ei sillä, etteikö minua kiinnostaisi talkshow-tyyppinen urheiluohjelma (jollainen oletan sen olevan)vaan siksi, että kyseinen show tulee lauantaiaamuisin kello 8.00. Mikäköhän ihme idea on sijoittaa kyseisenlainen ohjelma moiseen katseluaikaan? Eihän tuohon aikaan lauantaisin ole hereillä kuin alle 10-vuotiaat lapset ja he tuskin katsovat urheiluohjelmaa, kun vaihtoehtona on kaiken maailman Teletapit ym..

Tuo valitus meni nyt vähän topicin ohi, joten mainitaan nyt vielä muutama sana Urheilukanavasta. UK:ltahan tulee ilmeisesti joka arkipäivä "Pelistudio" -niminen ohjelma, jolla on hieman yhteistä itseni ja ilmeisesti myös Jaska85:n kaipaaman ohjelmatyypin kanssa. Siinähän haastatellaan toisinaan ajankohtaisia urheilupersoonia pelivihjeiden lomassa. Tämä ohjelma on kuitenkin minulle yhtä tyhjän kanssa, sillä kyseinen urheilupersoona on yleensä joku mielenkiintoinen vain kerran kuussa. Lisäksi käytännössä koko ohjelma-aika käytetään raveista puhumiseen ja myös pitkävetolistaa selataan. Voisiko tylsempää ohjelmaa olla olemassa?

Eli nyt UK:lla kehittelemään jonkinlainen viikoittainen urheiluaiheinen keskusteluohjelma, jolla olisi kestoa vähintään tunnin verran. Luulisi yleisöä löytyvän kanavalta, joka näyttää pelkkää urheilua.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Korhonen
Eikös "Nelosen urheiluaamu" ole sellainen ohjelma? Kysyn, koska en ole sitä koskaan katsonut. Ei sillä, etteikö minua kiinnostaisi talkshow-tyyppinen urheiluohjelma (jollainen oletan sen olevan)vaan siksi, että kyseinen show tulee lauantaiaamuisin kello 8.00. Mikäköhän ihme idea on sijoittaa kyseisenlainen ohjelma moiseen katseluaikaan? Eihän tuohon aikaan lauantaisin ole hereillä kuin alle 10-vuotiaat lapset ja he tuskin katsovat urheiluohjelmaa, kun vaihtoehtona on kaiken maailman Teletapit ym..

Tämä ohjelma on idealtaan makasiiniohjelma, joka kerää isompia kokonaisuuksia keskusteltavaksi/raportoitavaksi. Idea siis hyvä ja kauan toivottu, mutta kuten mainitsit lähetysaika on aivan sietämätön. Jos videoita ei muista laittaa niin yleensä näkemättä jää.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei sittenkään malta vielä nukkua.

Olen itse ollut viime aikoina sellainen pelko perseessä, että Urheilukanava alkaisi jälleen näyttää kovatasoisia Bundesliga- ja La Liga- otteluita vasta tammikuussa. Vierailu kanavan kotisivuilla kuitenkin valaisi asiaa varsin positiivisilla uutisilla. Tai ei tämä välttämättä uutinen ole, tiedä kuinka kauan seuraava julistus on kyseisillä sivuilla jo seisonut.

Eli tässä suora lainaus UK:n kotisivuilta:

"BUNDESLIIGA JA ESPANJAN LIIGA KAUDELLA 2005-06

Urheilukanava esittää kaudella 2005-06 suorina lähetyksinä 25 ottelua
Bundesliigasta ja 25 ottelua Espanjan liigasta.

Syyskaudella kansainvälisen jalkapallon televisiointipäiväksi tulee sunnuntai ja
päivässä vuorottelevat Bundesliiga ja Espanjan liiga. Lähetykset käynnistyvät
lokakuun alussa. Luvassa syksyllä on yhteensä 10 ottelua ja
televisiointiohjelma varmistetaan elokuun aikana.

Kevätkaudella molemmista liigoista on luvassa viikoittaiset lähetykset koko
kevään ajan.

Ottelut selostaa Urheilukanavan jalkapalloääni Tuomas Virkkunen."


Joten syksyn aikana pääsemme jo näidenkin sarjojen makuun. Hyvä niin.
 

scholl

Jäsen
En ymmärrä miksei UK mainosta tuota asiaa, että televisiointeja on tulossa. Silloin saisi enemmän katsojia ja mainostajia.

Itseäni sapettaa se, ettei koko kautta näytetä. Se vie vain enemmän ihmisiä seuraamaan jotain muita sarjoja.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Millä rahalla urheilukanava oikein pyörii? Ihmeen kauan pysynyt pystyssä.
 

scholl

Jäsen
MS kirjoitti:
Millä rahalla urheilukanava oikein pyörii? Ihmeen kauan pysynyt pystyssä.

urheilukanava.tv: "Urheilukanavan omistajia ovat SportUp Finland (pääomistaja), MTV Oy, SWelcom Oy, Oy Veikkaus Ab, Suomen Liikunta ja Urheilu ry sekä Suomen Hippos."

SportUp Finland www.sportup.fi:
"SportUp Finland Oy:n pääomistajana on toimitusjohtaja, sekä muina omistajina osa hallituksen jäsenistä, osa operatiivisestä johdosta ja Suomen Olympiakomitea.

Hallitus
Jouko K. Leskinen, Hallituksen puheenjohtaja
Timo Hakala, CEO, SportUp Group
Olli-Pekka Lyytikäinen, A-Lehdet
Martti Laosmaa, TUKO Logistics Oy
Jouko Purontakanen, Suomen Olympiakomitea
Timo Tiihonen, CapMan Oyj"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös