Urbaanilegendat Suomen armeijassa

  • 193 224
  • 308

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Omana palvelusaikanani kuulin puhuttavan Lasse Virénistä kyseisessä tapauksessa. Tiedä sitten paljonko tuosta on totta.

Lasse Virenhän se oli, mutta yksikkö oli upinniemi. Olen kuullut että kaverit jotka hakevat taistelusukeltajiksi juoksevat cooperin testin. Ennen testiä heille ilmoitetaan että mikäli juoksevat uuden ennätyksen pääsevät taistelusukeltajakoulutukseen eikä muita testejä tarvitse enää suorittaa.

Luutnantti Järvi oli 80-luvun lopussa uudjp:n auk kouluttaja. Taisi olla pikkuisen särmempi kaveri kuin skapperit yleensä. Itse en mennyt uudjp ritsa aukkiin vaan mustia vetämään parolaan. Monen mielestä se tuntui lusmuilulta kun ei päässyt Järven koulutukseen. Parolassa taas oli kaikkien rakastama luutnantti Posti. No posti oli reilu jätkä. Jos homma toimi niin oltiin aina syömässä ajoissa, mutta jos taas joku lusmuili niin seuraava tunti juostiin nasse päässä. Missähän kaveri vaikuttaa nykyään?
 

Kaivanto

Jäsen
Säkylä, cooper ja varuskunnan portti yhtyivät meikäläisellä niin, että portista ulos juoksemalla olisi kuulemma saanut kuntsarin. 4000 metriä cooperissa ei kylläkään vaadi maailmanluokan juoksijaa vaan kansallisen tason ynnämuun. Sitä paitsi Säkylässä kyseinen testi mennään loivaan alamäkeen, joten luulisi, että varuskunnan ennätys olisi enemmän, mutta väsyneisiin inttilegendoihin Virén ja tasaluku istuvat tietysti kätevästi.
 

foobar

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laivastopalvelussa liikkui semmonen tornari että Pansiosta (Turun sotasatama) olisi mennyt tunneli Turun keskustaan/Heikkilään, tunneli josta mahtuu panssarivaunut rullaamaan. Tietäen Turun maapohjan savisuuden tuntui tämä kuitenkin suht epäuskottavalta.

Heikkilässä on kyllä tunneleita mutta ei ne mistään Pansiosta asti tule.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Itse muistan aikanani (2003) Parolassa kiertäneen cooperin testiä koskevan huhun, että silloinen Prikaatin komentaja Kyösti Kallio (muistankohan oikein?) omasi sen hetkisen prikaatin ennätyksen, joka oli luikauksen päälle 4000 metriä. Tiedä sitten todenperäisyydestä.
 

OneBigRed

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasse Virenhän se oli, mutta yksikkö oli upinniemi.

Se on Virenin poika suorittanut sen intin moneen kertaan, jos jokainen Cooperin suorituspaikka lasketaan.

Mutta Urheilukoulussa palveluksensa Viren kävi, kuten kaksi viestiä ennen Habsin kirjoitusta olevasta linkistä näkyy. Artikkeli antaa vaihtoehdoiksi silloin Santiksen ja Kajaanin, ja itse muistelen lukeneeni aiemmin että Santahaminassa on Viren palvellut.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Olen kuullut että kaverit jotka hakevat taistelusukeltajiksi juoksevat cooperin testin. Ennen testiä heille ilmoitetaan että mikäli juoksevat uuden ennätyksen pääsevät taistelusukeltajakoulutukseen eikä muita testejä tarvitse enää suorittaa.
Taistelu-/raivaussukeltajakoulutukseen uidaan cooper.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Semmosta juttua kerrottiin Kajaanissa, että joku varusmies oli kyrpiintynyt täysin ja keskeyttänyt intin. Sen jälkeen _kävellyt_ koko matkan kotiinsa Lapualle. Tyttökaveri oli kuulemma tullut puoliväliin vastaan, myöskin kävellen.

Tämä tarinahan on aivan tosi muuten, mutta käsittääkseni tyttökaveri ei tullut vastaan puoleenväliin. Aivan varmasti ei ainakaan kävellen. Toki kyseinen herra myös juoksi/hölkkäsi välillä.

Ja en tunne kaveria enkä ole ko. tyyppi, mutta tiedän kenestä tässä puhutaan ja homma on totta.
 

passenger

Jäsen
Paljonko siellä Säkylässä muuten sinne portille asti on matkaa. Onko se edes mahdollista juosta siitä portista pihalle. Muistan että silloinen KrhK:n päällikkö (taisi olla Ylil. Rintaluoma) lupasi jotain 10 kuntsaria jos pääsee portille saakka. Itse tuli jotain noin 3300m juostua, mutta en yhtään kyllä muista mihin saakka sillä pääsi..
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Paljonko siellä Säkylässä muuten sinne portille asti on matkaa. Onko se edes mahdollista juosta siitä portista pihalle. Muistan että silloinen KrhK:n päällikkö (taisi olla Ylil. Rintaluoma) lupasi jotain 10 kuntsaria jos pääsee portille saakka. Itse tuli jotain noin 3300m juostua, mutta en yhtään kyllä muista mihin saakka sillä pääsi..

Ainakin nykyään portti on Säkylässä siten, että 1/07 saapumiserässä paras tulos oli 3600 metriä ja kaveri löysi itsensä siitä sotkun lähistöltä. Siitä on nykyään vielä n. 100-150 metriä portille eli eiköhän se ihan mahdollista olisi siitä uloskin juosta...
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Parolassa taas oli kaikkien rakastama luutnantti Posti. No posti oli reilu jätkä. Jos homma toimi niin oltiin aina syömässä ajoissa, mutta jos taas joku lusmuili niin seuraava tunti juostiin nasse päässä. Missähän kaveri vaikuttaa nykyään?
Parolan panssarikoulua johtaa everstiluutnantti Pertti Posti. Jos on sama mies mitä tarkoitit, niin hyvin on urallaan edennyt.
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Kuinka monessa paikassa on ollut joku "sankari" spolli, joka on "tietämättään" vetänyt paikan komentajaa turpaan, kun on tullut siviilit päällä jonnekin alueelle minne ei saa päästää kuin tietyt jantterit.

Ainakin Santahaminasta löytyy tällainen kaveri, joka tietysti sai tuosta teostaan ainakin 20 kuntsaria + tietty legendan viitan, jota kantaa varmaan vieläkin ylpeänä. Ikinä en kyllä kuullut kaverin nimeä tai saapumiserää...
 

Jack Ace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainakin nykyään portti on Säkylässä siten, että 1/07 saapumiserässä paras tulos oli 3600 metriä ja kaveri löysi itsensä siitä sotkun lähistöltä. Siitä on nykyään vielä n. 100-150 metriä portille eli eiköhän se ihan mahdollista olisi siitä uloskin juosta...

Riippuu tietysti juoksiko Cooperin siinä sotkun takan olevalla kentällä vai ampumaradan reunalta lähtevältä tieltä. ;)
Ampumaradan tieltä juostuaan 3600 m löytää itsensä autohallien edestä ja siitä on vielä n. 400-500 metriä huoltotien portille.
 

12961

Jäsen
Kyllä meitä ainakin Niinisalossa vuonna 1998 poistutettiin ja juoksutettiin ennen ruokailuun menoa useitakin kertoja. Alokas aikana oli hyvinkin yleistä, että kun muoto ei ollut sellainen kuin piti niin käskynä kuului, että "tuo puu myötäpäivään kiertäen sama paikka sama muoto mars mars" ja AUK:ssa yleensä ruokailuun mennessä postuminen tapahtui oikealle jossa sijaitsi metsä ja parhaimmillaan sinne poistuttiin sata metriä yhdellä kertaa. Ei nuo poistuttamiset nyt tornihuhuja ole.

Näin meilläkin, siis pari vuotta myöhemmin niiskulassa.

Ja joka kerta ruokailuun lähdettäessä käytiin tuvista (3. kerroksessa) hakemassa vauhtia 2-3 kertaa kun järjestäytyminen oli hidasta. Tähän käytettiin yleensä niin paljon aikaa varsinkin p-kaudella, että ruokailuaika jäi usein käytännössä noin varttiin koska p-kaudella ei saanut palata yksikköön yksitellen vaan joukkueittain muodossa.

Tutuksi tuli sanonta koskien nopeaa järjestäytymistä - Huonot suoritukset uusitaan, hyvät kerrataan :D
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Riippuu tietysti juoksiko Cooperin siinä sotkun takan olevalla kentällä vai ampumaradan reunalta lähtevältä tieltä. ;)
Ampumaradan tieltä juostuaan 3600 m löytää itsensä autohallien edestä ja siitä on vielä n. 400-500 metriä huoltotien portille.

Wanhaan juttuun vastaus, mutta selvennetään nyt Säkylän cooper-käytäntöä, eli se juostaan nykyään siitä kassujen edestä. Eli sinne Sotkun portille päin, ei sinne "takaportille".

Ts. Portista ulos juokseminen on täysin mahdollista.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Wanhaan juttuun vastaus, mutta selvennetään nyt Säkylän cooper-käytäntöä, eli se juostaan nykyään siitä kassujen edestä. Eli sinne Sotkun portille päin, ei sinne "takaportille".

Ts. Portista ulos juokseminen on täysin mahdollista.
Tämä selvitti, kuulosti vähän oudolta tuo Sotkun sotkeminen tähän asiaan. Ennen vanhaan Säkylän cooperit vedettiin tosiaan aina sinne takaportin suuntaan.

Sain inttiaikana lukea toimistossa kaikenlaisia papereita. Silmiini osui, että muuan edellisen saapumiserän kaveri olisi kipaissut cooperissa 3900 metriä ja rapiat juuri ennen kotiutumistaan. En tiedä miten mahtoi olla portille yltämisen suhteen. Itselläni ei portti ollut ihan realistinen tavoite sillä munkinsyönnillä, eikä muutenkaan. Tosin alokascooperissa vetäisin jotain 2500-2600 metriä mikä ei tietysti kovin ihmeellinen tulos ole vaikka talvinen kaljamokeli olikin tossujen alla, mutta sillä olin tuvan toiseksi paras. Kertoo sekin jotain nuorten miesten fysiikan tasosta. Jampat vittuilivat ennen juoksua ettei pappa taida pysyä perässä, olin sentään jo 25 tuolloin...
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
koska p-kaudella ei saanut palata yksikköön yksitellen vaan joukkueittain muodossa.

Sitten on käytäntö muuttunut siitä mitä se meillä oli, koska me saatiin ekasta päivästä asti tulla yksinään ruokailusta takaisin yksikköön.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Meillä alikersantit kertoivat juttua koulutuskaudeltaan, kuinka isoa kranaatinheitintä vedettiin n. 20 metriä leveän suon yli.
Skapparit sanoivat, että pääsette lomille heti, kun kaikki heittimet on yli.
Oli siinä ilmeisesti kaikilla silmät kiiluneet ja arvioivat ylityksessä menevän korkeintaan puoli tuntia...
6 tuntia myöhemmin oli viimeinenkin heitin yli ja äijät lomille lompsis.

Tämä nyt ei ollut mikään urbaanilegenda, vaan yks armeijajutuista, jonka halusin kanssanne jakaa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitten on käytäntö muuttunut siitä mitä se meillä oli, koska me saatiin ekasta päivästä asti tulla yksinään ruokailusta takaisin yksikköön.

Ainakin II/97 Kajaanissa oli tämä käytäntö että P-kaudella tampattiin aina porukassa ruokailusta takaisin.
 

jpet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Tornihuhu tämäkin. Olen kuullut väitettävän, että Arto Bryggare olisi ylennetty jo varusmiesaikana ylikersantiksi sen johdosta, että oli saavuttanut menestystä joissakin kansainvälisissä mittelöissä. Tietääkö joku voisiko tämä pitää paikkansa?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedä sitten onko urbaanilegenda, mutta kuulin että eräs naisalikersantti oli saanut leirikieltoa koko palveluksen ajaksi koska oli harrastanut joukkueteltassa seksiä kahden tykärin kanssa muitten katsoessa vierestä. Yliluti oli kuulemma tullut telttaa kutsumaan ryhmää koolle, mutta olikin kyseisen aktin huomatessaan lähtenyt hetkeksi pois. Oli kuulemma mennyt äivän hämillensä. Tämä siis kuulemma tapahtui juuri ennen meikäläisen palvelukseen astumista. Tämä alikersantti oli siis vielä mun kanssa samaan aikaan palvelemassa toisessa patterissa osan aikaa kunnes sain komennuksen samaan patteriin. Yhden kerran sitten sattumalta näin miten tämä naisalikersantti harrasti seksiä yhden tykärin kanssa patterin naisten suihkutiloissa. Pisti miettimään ettei mahdollisesti olekkaan mikään urbaanilegensa...

Mahtoikohan tapahtua Lohtajan leirillä keväällä -99 Olin meinaan kyseisessä paikassa silloin ja vastaavanlainen tapahtuma minulle kerrottu luotettavasta lähteestä.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tornihuhu tämäkin. Olen kuullut väitettävän, että Arto Bryggare olisi ylennetty jo varusmiesaikana ylikersantiksi sen johdosta, että oli saavuttanut menestystä joissakin kansainvälisissä mittelöissä. Tietääkö joku voisiko tämä pitää paikkansa?

Ei ylikersnatsiksi vaan kersnatsiksi. Seuraavassa Bryggare kertoo itse tarinaa: http://www.bryggare.net/arto/elamani.htm
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllähän nämä salaisimmat paikat, jotka eivät näy kartalla ja joita ympäröi sähköaidat ym voivat sisältää vaikka mitä. Puolustusvoimat ei välttämättä ole se kaikkein huikein lafka sotilaallisen uskottavuuden kannalta, mutta varmasti löytyy jotain top-secret kamaa/mestoja/tunneleita/suunnitelmia/varastoja, josta oikeasti ei tiedä monikaan. Noistahan ne tornarit yleensä alkaa ja muuttuu matkan varrella, ei savua ilman tulta jne.

Tämä on aika itsestäänselvää. Tuskin tietoja sotavarusteiden sijainnista halutaan kauheasti levitellä ympäriinsä, jo senkin vuoksi, että halutaan pitää mielenosoittajat ja viherhihhulit pois paikoista joissa tapahtuu.

Onkohan maanpuolustustahdossani jotakin vikaa, kun en muista armeija-ajalta yhtään ns. tornaria? Vai annoinko vain kaiken mennä suoraan läpi pään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös