Mainos

Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 787 516
  • 10 539

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toki monessa potentiaalisessa seurassa on jo valmiiksi pakkiparit kunnossa, että mitään kärkipakin roolia tuskin on tarjolla missään tähän aikaan vuodesta. Eri juttu, jos jossain on joku akuutti loukkaantuminen kärkipakilla.
Tappara hankki viime vuonna Leskisen kärkipakiksi ja SHL:n mestari hankki Theodor Lenströmin myöskin kärkipakiksi siirtorajalla, eikä kummallakaan ollut mitään loukkaantumisia tai pakottavaa tavetta ihmeemmin siinä kohtaa. Toki tuolloin tarjontaa tuli markkinoille yllättäen ja mielinmäärin tietyistä syistä ja jotkut saivat sen hyödynnettyä toisia paremmin. Nuo kaksi nimeä nyt vaan tuossa esimerkkinä ja voisin melkein sanoa että molemmat olivat suht käänteentekeviä pelaajia joukkueilleen kannujahdissa.

Itse luulen että Niku ei ole ensimmäisenä Kallen mielessä kun hankintoja tähän kauteen miettii. Jos jotain JYPistä nyt irtoaisi, niin itseäni kiinnostaa eniten Ottavaisen, Turkulaisen, Vidgrenin ja Petmanin nimet, enkä Vehviläiselle tai Nikullekaan todellakaan sanoisi ei.
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Toki monessa potentiaalisessa seurassa on jo valmiiksi pakkiparit kunnossa, että mitään kärkipakin roolia tuskin on tarjolla missään tähän aikaan vuodesta. Eri juttu, jos jossain on joku akuutti loukkaantuminen kärkipakilla.
Toki näinkin. Mutta aika harvassa seurassa on Gregoire, Tapparalla sentään Kemiläinen. Pointtina se, että siellä muualla se ykköshepan paikan ottaminen on piirun verran helpompaa. Mutta joo, pianhan se nähdään minne Nikun tie vie, jos vie minnekään.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
JYP on kyllä erikoinen seura, kun kausi mennyt aivan perseellleen, mutta silti muutama todella kova tähtipelaaja rosterissa.
Vähän kuin Lukko reilut 30 vuotta sitten. Kuusisto, Friman, Porkka, Grönvall, Keskinen, Torkki, Järvenpää, Forss, Neuvonen, Saarikoski, Tommila, Alatalo jne. ja silloin karsittiin...
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
SHL ylivoimaisesti tehokkain pelaaja siltä ajalta, kun siellä pelannut. Sveitsiin siirtyy ja olisiko sitten Zugiin, josta vaihtokaupassa Cehlarik Leksandiin. Sveitsiläiset ovat maksaneet ihan mukavan siirtosumman varmasti.

Tuon saman ajanjakson SHL-pistepörssissä muuten Pathrik Westerholm sijalla 14 ja Ponthus sijalla 24. Eli ajalta kausi 20/21 - nykyhetki.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
JYP on kyllä erikoinen seura, kun kausi mennyt aivan perseellleen, mutta silti muutama todella kova tähtipelaaja rosterissa.
Hieman samaa oli Lukossakin aiemmin. Toivolan kaudella Straka + Haataja taisivat olla top3, toki Lukko oli sääleissä, ettei ihan yhtä huonosti kuin Jypillä. Sitten playout kaudella oli kuitenkin Laaksonen ja taisi olla muitakin "tähtiä", nyt ei vaan sytytä tarkemmin. Dufvan, Vuoren ja Virran ekat eivät myöskään niin ihmeellisiä olleet, vaikka siellä tähtiä olikin mukana.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ainakin yksi Parryn haaveilema pelaaja olisi jälleen vapaana, kun Brayden Burken sopimusta ei jatkettu try-out on jälkeen, taikka vastaavasti ei itse halunnut jatkaa.

 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ainakin yksi Parryn haaveilema pelaaja olisi jälleen vapaana, kun Brayden Burken sopimusta ei jatkettu try-out on jälkeen, taikka vastaavasti ei itse halunnut jatkaa.

Tämän bongasin itsekin. Mitään pelaajasta en tiedä mutta statsien perusteella voisi olla ihan pätevä kaveri.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Veikkaan et paska pelaaja ja paska jätkä.
Varmasti, tietäjien mukaan ei kuitenkaan vahvistaisi meitä, vain paskoja pelaajia ollut kokokauden liikkeellä, eikä Lukolla ole kuulemma muutenkaan mitään mahdollisuuksia niukoilla markkinoilla.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmasti, tietäjien mukaan ei kuitenkaan vahvistaisi meitä, vain paskoja pelaajia ollut kokokauden liikkeellä, eikä Lukolla ole kuulemma muutenkaan mitään mahdollisuuksia niukoilla markkinoilla.
No totta helvetissä se on paska, jos se menee johonkin Sveitsiin taikka Saksaan. Sitten jos se siirtyy kansitakkeihin taikka Tapparaan, niin sitten se vasta onkin paskojen paska.

Tietäjät tietää.
 
Suosikkijoukkue
Lugu
Markkinoiden kuivuudesta on puhuttu paljon ja noussut hieman huumoritasolle sen toitottaminen.
Mutta kai siitä nyt herranjumala jotain viitteitä antaa JYPin Joshua Tevesin kelpaaminen SC Berniin.
Aivan keila koko kauden ja niin vain matkaa jollain meriiteillä Sveitsin kärkiseuraan.
 

J.Hetfield

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kuparikiekko
Täällä kun nyt käy keskustelu kovana mahdollisien tai ainakin mahdollisen yhden tulijan vuoksi niin juuri tämä olisi hyvä muistaa

Lukko voi hyvin voittaa runkosarjan siten, että yksikään pelaaja ei tee yli viittätoista maalia, ja uskallan veikata että se on historiallista ja kertoo joukkueen onnistumisesta ja leveydestä. Mahdollista (epätodennäköistä) on että Lukko tekee tämän vielä olemalla runkosarjan eniten maaleja tehnyt joukkue.
Toinen on sitten että jos loukkaantuu, jos taso laskee tai jos jos...

Kyllähän listaa voisi jatkaa mutta yhtä hyvin voisi miettiä että oikestaan koko kauden ollaan kärjessä oltu ja vaikka pelin sisällä joskus hiukan taso heittää niin kertoo enemmänkin Lukon vahvuudesta että ollaan huonompilaatusillakin esityksillä kairattu lujasti pisteitä nykykokoonpanolla.

Noh, odotellaan infoa Saarelasta mutta itse eilinen tilanne vakavuudellaan ei anna aihetta pidemmälle saikulle. Ei näyttänyt siis pahalta.

Ehkä oon sitten vastavirtaan kulkija mutta minusta rosterin laajuus riittää. Myös nuorempi osasto osoittanut että eivät oo ainoastaan selviytymässä kentällä. Jopa esim. Laitinen ollut ihan riittävän hyvä rooliin ja peliaikaan nähden, toimii laajuutena.

Yhden kpl puolustajia kelpuuttaisin vielä miehistöön JOS sopiva palanen löytyisi. Gregoire, Reunanen ja Almari ovat hyviä kiekollisina, yksi kovaluinen pakki siivoamaan Savinaiset ja muut roskat pois niin a vot. Ja kun ei löydy niin sittenpähän ei löydy. Pudotuspeleissä maalimäärät usein pienenevät kun mennään puolustuspää edellä. Kyllä sen roolin täytyy mätsätä täydellisesti tässä kohtaa kautta jos vahvistus halutaan nähdä posin kautta kentälläkin.

Mieluummin pitkäjänteisyyttä harkituilla siirroilla kuin hätäisiä ratkaisuja paskoilla paloilla. Tänä päivänä siihen onneksi on Lukossa mahdollisuus. Waheeb taisi ma studiossa sanoa että Lukon aika hyökkäysalueella kaikkein suurin tällä kaudella. Tuo syö puhtia vastustajalta kun joutuu puolustamaan, repimään, raastamaan. Kertoo osaltaan myös siitä kuinka ytimessä ollaan viisikkona hyökkäämisessä.

Summa summarum: Näkisin että näillä voidaan mennä. Pelitapaan halutaan luottaa ja Niemiset, Pärrit, Laitiset etc. toimivat laajuutena, ovat saaneet pelituntumaakin sopivasti.

Almari muuten plusmiinustilaston kakkosena, se hiukan yllättänyt, olkoonkin että on Gregoiren parina.

Edit. Onko jollain varmuudella tietoa jääkö tai "siirtyykö" mahdollinen käyttämätön budjettiraha ensi kaudelle. Jos nyt vaikka 150k jää käyttämättä niin onko automaationa ensi kauden budjettia. Miten tuo menee?
 

SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Edit. Onko jollain varmuudella tietoa jääkö tai "siirtyykö" mahdollinen käyttämätön budjettiraha ensi kaudelle. Jos nyt vaikka 150k jää käyttämättä niin onko automaationa ensi kauden budjettia. Miten tuo menee?
Tähän on Kalle jo ottanut kantaa. Eli joka kaudelle tehdään oma budjetti ja uuteen budjettiin ei siirry mitään edelliskauden mahdollisesti käyttämätöntä. Budjettihan on budjetti eikä reaalirahaa.
 

Sinkilä

Jäsen
Edit. Onko jollain varmuudella tietoa jääkö tai "siirtyykö" mahdollinen käyttämätön budjettiraha ensi kaudelle. Jos nyt vaikka 150k jää käyttämättä niin onko automaationa ensi kauden budjettia. Miten tuo menee?
Varmaan se raha voisi siirtyä, jos sellainen konkreettisesti olisi Lukko Oyn tilillä.
Lukolla kun tuo organisaatio on sellainen, että omistaja kuittaa ”tappiot” ennalta sovitusti, niin käytännön tasolla mitään rahaa ei ole, jonka voisi siirtää seuraavalle kaudelle.
Jos käyttämätöntä sovittua budjettia siirrettäisiin, Lukon tapauksessa se tarkoittaisi vain sitä, että seuraavan vuoden konserniavustusta nostettaisiin.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Burke vaikuttaa ihan pätevältä kaverilta tässä kuivassa markkinatilanteessa. Kyseisen sentterilaiturin perässä lienee rutkasti eurooppalaisia seuroja. Heinolalta varmaan saatu tietoja kaverista jos Lukko on kiinnostunut.

Ehkä Heinola on suositellut Burkelle Rauman ainutlaatuista tunnelmaa ja nyt siirtyy tänne rakkaudesta Raumaan.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tappara foorumilla oli huhua, että Lukko-matsissa loukkaantuneen Patrik Virran kausi olisi ohi. Siinä nähdään, löytääkö Tappara vielä kärkiketjujen sentterin kuivilta markkinoilta viikon aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös