Mainos

Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 787 553
  • 10 539

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Unelma olis se, että saadaan (paperilla) vähintään vastaavantasoinen joukkue kuin esim. Kärpillä ja IFK:lla
Unelmaksi se jääkin. Kärpät, HIFK ja Tappara lähtevät sen verran suuremmalla budjetilla kauteen, että Sahlstedtilla on tekemätön paikka toteuttaa haaveesi. Resursseja kyllä olisi, mutta ei Lukko ensi kudella tule panostamaan rahallisesti yhtä paljoa kuin Liigan kärki.

Toisaalta esim. HIFK ei ole vielä vakuuttanut pelaajamarkkinoilla, mutta ainakin Tappara ja Kärpät tulevat olemaan pelaajiston osalta tavoittamattomissa. Lukko on sitten haastajaporukassa juurikin HIFK:n, Ilveksen, TPS:n, HPK:n, Jypin ja ehkä Jukureiden kanssa.

Tänä keväänä on nähty poikkeuksellisen paljon suoria kolmevuotisia sopimuksia. Lukko ei ole juuri saanut tehtyä pitempiä sopimuksia kenenkään kanssa. Tähän pitäisi saada muutos, että varmat kärkipelaajat saataisiin sidottua useammaksi vuodeksi. Toki esim. Repo on tehnyt jatkon jo kolme kertaa, mutta olisi silti turvallisempa solmia parivuotinen heti.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Nyt ku kattelee muiden joukkueiden hankintoja niin odotukset Lukon hankintoja kohtaan nousee koko ajan. Unelma olis se, että saadaan (paperilla) vähintään vastaavantasoinen joukkue kuin esim. Kärpillä ja IFK:lla
Niin nousee odotukset ja ne olivat aika kovat jo viime kaudellakin, kun Kalle lupaili lisää pelaajia tai ainakin yhden. Pospisiliakaan ei täysin korvattu. Rahaa jäi säästöön, mutta ne fyrkat eivät siirry tähän kauteen. Silläkään ei ole merkitystä juurikaan, koska kassa on kunnossa. Jatkumo on sitä kautta taattu.

Miksi sitten Lukko "vajoaa" tuonne keskikastin haastajien joukkoon? Eikö kovapalkkaisissa ja tasonsa näyttäneissä pelaajissa ole hyviä tyyppejä ollenkaan? Tuleekohan siinä vaikkapa 150k:n kohdalla joku kusipäisyysraja, vai missä mättää? Ovatko halvemmat pelajaat mukavampia? Vähän sarkasmia, jos jollekin ei aukea.

Varmasti mottipäisillä saataisiin huippunimiäkin Raumalle ulkoapäin, mutta silloin jouduttaisiin maksamaan Rauma-lisää, jota Kalle ei maksa. Siitä linjasta pidän kyllä itse. Vai pitäisikö sittenkin puhua oikeista markkinahinnoista?

Mestaruus on plakkarissa, joten jotain tehdään silti oikein. Odotellaan rauhassa. Tämä on 100x parempi linja kuin aikaisemmin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toisaalta mulle on ainakin ihan yksi ja sama asia vaikka Lukko maksaisi joka ikiselle pelaajalleen 45 tuhatta Rauma-lisää. Mieluummin mä katson hyvin pelaavia ja hyvin tienaavia kusipäitä kuin joka pelin häviäviä reiluja ja persaukisia jätkäpoikia.

Tämä nyt tällaisena välihuutona tähän väliin ja tietysti reilusti mutkat suoraksi vetäen.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Toisaalta mulle on ainakin ihan yksi ja sama asia vaikka Lukko maksaisi joka ikiselle pelaajalleen 45 tuhatta Rauma-lisää. Mieluummin mä katson hyvin pelaavia ja hyvin tienaavia kusipäitä kuin joka pelin häviäviä reiluja ja persaukisia jätkäpoikia.

Tämä nyt tällaisena välihuutona tähän väliin ja tietysti reilusti mutkat suoraksi vetäen.
Kuitenkaan kovat liksat eivät tuoneet onnea missään muualla kuin Tampereella. Sielläkin oli selkärangassa selkeä pelitapa kaiken pohjana.

Niin monta vuotta kalliita suhareita ollaan Raumalla nähty. Aika harva heistä joukkueelleen tosissaan taisi pelata, olivat sitten mukavia tai ei. Kertaakaan ennen vuotta 2021 ei Raumalla juhlittu mestaruutta Liigassa.

Voittoja haluan minäkin. Sinänsä sama, onko joukkue kallis vai ei, mutta ideaa siinä pelaamisessa ja organisaatiossa pitää olla. Kallella oli ajatus jättää rannalle ne 400.000€ pelaajat keväällä ja ilmeisesti eivät olisi siltikään Raumalle tulleet. Yksi Savinainen ei Lukossa olisi pitkää kevättä tällä kertaa tehnyt.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mutta muistakaa että esim IFK satsasi kovasti siirtorajalla, mutta lopulta eivät päässeet edes mitaleille. Rahalla kun ei tunnetusti voi ostaa menestystä.
On kaksi aivan eri asiaa tehdä sopimuksia ennen kauden alkua ja tehdä koko kausi töitä pelaajien kanssa kuin että ostelee vaan nimimiehiä siirtorajan kynnyksellä.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Toisaalta mulle on ainakin ihan yksi ja sama asia vaikka Lukko maksaisi joka ikiselle pelaajalleen 45 tuhatta Rauma-lisää. Mieluummin mä katson hyvin pelaavia ja hyvin tienaavia kusipäitä kuin joka pelin häviäviä reiluja ja persaukisia jätkäpoikia.

Tämä nyt tällaisena välihuutona tähän väliin ja tietysti reilusti mutkat suoraksi vetäen.
Hyi. Siihen ei pitäisi koskaan palata, että maksetaan reilusti muita enemmän pelaajan saamiseksi Raumalle.

Tavoitellaan mieluummin sitä, että Lukossa on sellainen ympäristö ettei pelaajien poistuminen haittaa, vaan saadaan saman tason kaveri tilalle.
 

Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täällä on viikon ajan nyt jo väitelty kuka on saapuva 90/100 pakki. Yhtä nimeä ei jostain syystä spekulaatioissa ei näy, mutta sinäänsä kaikki merkit viittaa siihen. Jos siis kyseessä Saarijärven korvaaja, niin totta kai tämä kauttaan jatkava rightin pakki oli Jalosen koirankopissa. Painoarvo vielä nimenomaan kätisyyteen sekä siihen, että kasvattajaseuran kaksi kärkipakin paikkaa on täytetty. Tervetuloa Ville Pokka!

Toki toivon että tuo pisteytys on NHL21 pelistä joten tervetuloa Miro Heiskanen!
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä on viikon ajan nyt jo väitelty kuka on saapuva 90/100 pakki. Yhtä nimeä ei jostain syystä spekulaatioissa ei näy, mutta sinäänsä kaikki merkit viittaa siihen. Jos siis kyseessä Saarijärven korvaaja, niin totta kai tämä kauttaan jatkava rightin pakki oli Jalosen koirankopissa. Painoarvo vielä nimenomaan kätisyyteen sekä siihen, että kasvattajaseuran kaksi kärkipakin paikkaa on täytetty. Tervetuloa Ville Pokka!

Toki toivon että tuo pisteytys on NHL21 pelistä joten tervetuloa Miro Heiskanen!

Ville Pokka ei kyllä edes 90 prosentisesti korvaa Saarijärveä. Nytkin tuolla jengissä eniten pihalla.
 

Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ville Pokka ei kyllä edes 90 prosentisesti korvaa Saarijärveä. Nytkin tuolla jengissä eniten pihalla.
Pitää muistaa, että ne lukemat ei ole palstalaisten päätettävissä, mutta esillä olevista nimistä ottaisin Reunasen, Riikolan tai Pokan, juurikin tuossa järjestyksessä. Saarijärvi vaan oli liian hyvä liigaan.
 
Hahmotellaan vielä huhujen/toden/fantasian valossa Lukko 22-23.
Laskujeni mukaan 7 pelaajaa olisi vielä tulossa ja siinä toivossa on hyvä aloittaa kesäkausi.
Tällä hetkellä tilanne on 22-23 osalta se, että:
lähteneet (11) (/ei ilmoitettu jatkoa) : Lassi Lehtinen, Niclas Almari, Miska Kukkonen, Noel Pietilä, Vili Saarijärvi, Ondrej Slovacek, Arttu Ilomäki, Mikko Petman, Kristian Pospisil, Pavol Skalicky, Janis Svanenbergs
tulleet (4) : Antti Saarela, Kim Nieminen, Miro Järvenpää, Tomas Pavelka

HYÖKKÄYS
Anrei Hakulinen X1 (/Felix Robert/Aleksi Heponiemi) Sebastian Repo
Linus Nyman X2 (/Cody Kunyk) X3 (/Josh Kestner/Jere Karjalainen)
Antti Saarela Julius Mattila Scott Pooley
Henri Ikonen Michael Haga Oliver Suni
-----------------
Kim Nieminen Harri Kainulainen Lenni Hämäläinen
Iivari Säkkinen Sami Päivärinta Niklas Ylitalo
Miro Järvenpää Jeremi Tammela Daniil Trakht
Libor Nemec Dominik Petr Venni Tolppola
Elmeri Hällfors Antti Virtanen Niklas Ketonen

PUOLUSTUS
Matthew Abt Thomas Gregoire
X4 (/Tarmo Reunanen) Samuli Piipponen
Tomas Pavelka X5 (/Ben Finkelstein)
X6 (/Niclas Almari/Ondrej Slovacek) Kalle Ervasti
----------------
Onni Korkka Vili Laitinen

MAALIVAHDIT:

Artyom Zagidulin
X7 (/Janis Kalnins) tai Lassi Lehtinen
Samuel Jukuri
Juuso Helomaa
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ganahl hoiti tonttinsa Lukossa ihan ok, mutta ei ehkä ollut sellainen, mitä ulkomaalaisilta odotetaan Liigassa.

Edit. En tiedä miksi tämä on tässä ketjussa. En todellakaan unelmoi Manun paluuta.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän sitä silloin ihmeteltiin että eikö joku A-junnu saman saisi aikaan kuin Ganahl. No ei olisi saanut, sanoin silloin ja sanon vieläkin. Se on sitten tietysti eri asia että pitääkö sen roolin pelaajia ylipäätänsä hankkia ulkomailta.

Ja oli se rankkarimaali Pelicansin verkkoon varmaan hienoin mitä Lukon pelaaja on rankkarikisojen ollessa käytössä tehnyt. Harmi kun ei jäänyt voittomaaliksi, niin ei ilmeisesti jäänyt myöskään mihinkään koosteisiin.
 

Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Toivoisin näkeväni Brady Austinin tai Ben Finkelsteinin Lukon paidassa ensikaudella, mutta jos huhut Reunasen saapumisesta ja Almarin jatkosta pitävät kutinsa ei taida tila Austinille tai Finkelsteinille riittää.
 

sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt on liikkunut monta pelaajaa joista sydämestäni toivon Kallen olleen kiinnostunut. Pari hyökkääjää Tapparaan ja pakki Tepsiin. Toivotaan että kohta osuu
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Abt - Gregoire
Reunanen - Pavelka
Piipponen - Almari
Slovacek? - Laitinen
Korkka - Ervasti

Eiköhän tolla jo kauteen lähdetä?
Pelaavan kuusikon jälkeen on aika köykäistä, jos Slovacek ei jää Raumalle. Tietenkään ei voi rosteria venyttää loputtomiin, mutta mielestäni kovempikin tuo pakisto voisi lähtökohtaisesti olla.

Varsinkin Almarin ja Abtin pitää nostaa tasoaan. Pavelka on tietenkin kysymysmerkki vielä, vaikka lähtökohtaisesti pitäisi olla pelimies.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös