Mainos

Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

  • 1 787 300
  • 10 539

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuka teki sinusta anonyymien kiekkofanien Lukko-osion rehtorin, jossa annat käytösohjeita "miten vastata oikein, tahallaan vittumaisesti kirjoitettuhin viestihin" ?
Minä tein, olen koulutoimenjohtaja.
Jos mainitset nimeltä jonkun pelaajan, niin sinun on oltava valmis ottamaan siitä maininnasta kritiikkiä vastaan. Jos taas joudut erikseen nimen mainitsemisen perään kirjoittamaan, että et ehdota pelaajaa Lukkoon, niin herää kysymys, miksi ylipäätään mainitset nimen tässä ketjussa.

Uhriutuminen on raskasta luettavaa. Ei toimi edes toistohuumorina.

Ihan mitenkään mihinkään liittymättä sanon, että A.Honka on Suomen huonoin puolustaja. S.Lalondelta kuvaavin näyttö on jossain viime viikon pelissä about kolme sekuntia keskialoituksesta otettu kiekko-katsomoon-jäähy. Ei ole käyttöä näille hermanneille.
 
SaiPan kohdalla kaikki on kaupan, oli sopimusta sinne ensi kaudelle tai ei.
Kaikki palkkasäästöt keväältä ovat plussaa.

Petman voisi olla Lukolta hyvä laina loppukaudeksi, koska on tuttu pelaaja.
Maalahti ja Pyrochta sitten taas palkkahaitarin kärjessä siellä.

Omien tietojeni mukaan ensi kauden rosteri varsinkin hyökkäyksen suhteen on aika hyvin kasassa, ja sekin rajoittaa näitä 1+1 fantasioita.

Ja kun / jos puhutaan vain loppukauden paperista, kyllä siinä pitää olla näyttöjä jo annettuna oikeista sarjoista.
Jos noista pudotuspelien ulkopuolelle (todennäköisesti) jäävistä haluaa löytää edes jollain lailla validit tapaukset, niin tilastot on aika konkreettinen, hyvä mittari.
Otan mukaan vain pelaajat, joiden soppari päättyy 21-22.
(Sportin osalta on vielä mahdollista ihan käytännössäkin taistella paikasta 10:n sakissa)
(Ja vielä tiedoksi: En väitä/määrää/ehdota ao. pelaajista ketään sopimuspelaajaksi Lukkoon. Ei kannata pahoittaa mieltään)

D (R)
Anttoni Honka (D)
Shawn Lalonde (D)
Olli Vainio (D)
Nikolas Matinpalo (D)

D (L)
Roni Sevänen (D)
Emil Johansson (D)
Aleksi Malinen (D)

LW:
Teemu Lepaus (LW)
Roope Talaja (LW)
Sergei Monakhov (LW)

RW:
Sakari Salminen (RW/LW)
Olavi Vauhkonen (RW/LW)

C:
Jarno Kärki (C/LW)
Turo Asplund (C)
Michael Keränen (W/C)
 
Sinkilä

Itse en ottaisi näistä ketään.
Honka ja Johansson voisivat varauksella olla pidemmillä sopimuksilla.

En näe, että näistä pelaajista kukaan radikaalisti muuttaisi Lukon kilpailukykyä verrattuna muihin.

Pelaajia on määrällisesti ehkä vähän, mutta ei se mielestäni tarkoita sitä, että hankitaan vain vähän parempia pelaajia, mitä jo omasta takaa löytyy.

Aikaisemmin kirjoitin SaiPan miehistä lainalle.

@Veffi en itsekään usko liigan sisäisiin siirtoihin Lukon kohdalla.
 
Pakko kysyä, että mitä 4 peliä Liigassa tällä kaudella pelannut Aleksi Malinen toisi Lukon mestaruutta tavoittelevaan nippuun? Lalondelle, Vainiolle ja Matinpalolle myös ei kiitos. Honka, Johansson ja Sevänen voisivat sen sijaan olla vahvistuksia.

M. Keränen voisi myös olla hyvä, mutta Kärki ja Asplund. Ei mitään käyttöä.
 
Minä tein, olen koulutoimenjohtaja.
Jos mainitset nimeltä jonkun pelaajan, niin sinun on oltava valmis ottamaan siitä maininnasta kritiikkiä vastaan. Jos taas joudut erikseen nimen mainitsemisen perään kirjoittamaan, että et ehdota pelaajaa Lukkoon, niin herää kysymys, miksi ylipäätään mainitset nimen tässä ketjussa.

Uhriutuminen on raskasta luettavaa. Ei toimi edes toistohuumorina.

Ihan mitenkään mihinkään liittymättä sanon, että A.Honka on Suomen huonoin puolustaja. S.Lalondelta kuvaavin näyttö on jossain viime viikon pelissä about kolme sekuntia keskialoituksesta otettu kiekko-katsomoon-jäähy. Ei ole käyttöä näille hermanneille.
Lyhyesti: Tän ketjun nimi on "Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)".

Tänne voi käsittääkseni jokainen kirjoittaa vaikka parhaan kaverinsa tai veljen/siskon nimen (ei ehkä kannata), ilman että joku huutaa, että "minulla on pieni muna, mutta toivoisin sen olevan isompi."
Täällä voi pyöritellä pelaajia tai epäpelaajia, jotka eivät välttämättä kenenkään muun mielestä ansaitse astua Poria lähemmäs Äijänsuota. Täällä saa olla unelmoiva tyhmyri tai uninen/utopistinen Uuno, joka unelmoi olevansa urheilutoimenjohtaja.
Täällä ei ole opetus-suunnitelmaa, koulutoimenjohtajaa, ei rehtoria - eikä syyttäjää.
Tämä on UUU - unelmaa, unia ja utopiaa. (Voiko/pitääkö niitä jonkun kritisoida?)
 
Viimeksi muokattu:
Pakko kysyä, että mitä 4 peliä Liigassa tällä kaudella pelannut Aleksi Malinen toisi Lukon mestaruutta tavoittelevaan nippuun?
Ois pitänyt kirjottaa, että sopimus katkolla, niin voisi miettiä -03 syntynyttä potentiaalia junnuihin/liigarotaatioon tulevaisuuteen. Näin sen nimittäin ajattelin täällä unelmien ja utopioiden maailmassa. (Ja varamiehen varamieheksi tälle kaudelle osastolle Korkka/Luka Nyman)
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lyhyesti: Tän ketjun nimi on "Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)".
Eipä mitään, anna tulla vaan, kunhan muistat että viesteihisi saa myös vastata ja niiden sisältöä kritisoida.
 
Eipä mitään, anna tulla vaan, kunhan muistat että viesteihisi saa myös vastata ja niiden sisältöä kritisoida.
Varmasti annan. Ja kritisoi sinä, jos koet, että jonkun unelmia, unia ja utopiaa kannattaa kritisoida.
Kaikkea hyvää sinne kuitenkin - ollaan ainakin yhdessä asiassa samalla puolella.
 
Itse en ottaisi näistä ketään.
Honka ja Johansson voisivat varauksella olla pidemmillä sopimuksilla.

En näe, että näistä pelaajista kukaan radikaalisti muuttaisi Lukon kilpailukykyä verrattuna muihin.

Pelaajia on määrällisesti ehkä vähän, mutta ei se mielestäni tarkoita sitä, että hankitaan vain vähän parempia pelaajia, mitä jo omasta takaa löytyy.

Aikaisemmin kirjoitin SaiPan miehistä lainalle.

@Veffi en itsekään usko liigan sisäisiin siirtoihin Lukon kohdalla.
Se on sinun oikeutesi. Ei siis ketään näistä.
Mutta tuo kolmas lause särähtää: "En näe, että näistä pelaajista kukaan radikaalisti muuttaisi Lukon kilpailukykyä verrattuna muihin."

(Varmistan vielä, että ollaan samaa mieltä, että Lukossa särkymävara on 3-4 pelaajaa vähemmän kuin vaikka Tapparassa/IFK:ssa ja Ilveksessä ? (Ja niinhän se on kun katsot rostereita.))

No, esimerkki: Sanotaan, että kolme pelaajaa sairastuu/loukkaantuu. Ei mikään mahdoton tilanne.
Pooley, Gregoire ja Hakulinen sivussa. Juuri kevään kovimpien pelin äärellä.
Paikkaajiksi pelaavaan kokoonpanoon nousevat rightin hyökkääjä Niklas Ylitalo, Vili Laitinen ja Iivari Säkkinen.
Ok.

Otetaan kaikille näille pelaajille yksi vastine yo. listalta:

Niklas Ylitalo vs Jerry Turkulainen (RW)
Vili Laitinen vs Anttoni Honka (D) R
Iivari Säkkinen vs Antti Kalapudas (C/LW)

Mitä mieltä olet, vahvistavatko vai heikentävätkö tässä kontekstissa Lukon kilpailukykyä? Säilyykö haave mestaruuden uusimisesta, vaikka muutama pelaaja olisi sivussa ?

Oon sanonut monta kertaa, että jos kukaan ei loukkaa/sairastu tms. niin jatketaan loppuun asti voittokulkua ja samalla miehistöllä. Mutta jos jääkiekon lainalaisuudet astuvat jossain vaiheessa kuvaan - tarvitaanko lisämiehiä vai ei ?
 
Remu2021

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paras unelma Lukkoon on se, että Porista ei tule yhtään pelaajaa.... Kysymys! Kuinka monta vahvistavaa pelaajaa Lukkoon on Porista tullut? Itse en näe, kuin 2. eli Heiskanen ja Heinänen....
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Paras unelma Lukkoon on se, että Porista ei tule yhtään pelaajaa.... Kysymys! Kuinka monta vahvistavaa pelaajaa Lukkoon on Porista tullut? Itse en näe, kuin 2. eli Heiskanen ja Heinänen....
Tästä samaa mieltä. Joku Kärki joka on itse sanonut ettei koskaan tule pukemaan Lukon paitaa päällensä. Tai "Super-Sakke" josta on parasta ennen päiväys mennyt ajat sitten. Puhumattakaan Lalondesta.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paras unelma Lukkoon on se, että Porista ei tule yhtään pelaajaa.... Kysymys! Kuinka monta vahvistavaa pelaajaa Lukkoon on Porista tullut? Itse en näe, kuin 2. eli Heiskanen ja Heinänen....
Noo, kyllä kai se Tähtinen ihan pelimanni oli parhaimmillaan.

Kärjestä sanottava - ja helppo sanoa kun ei ole Lukkoon tulossa - että kyllä hän voisi olla sellainen pelaajatyyppi joka Lukkoon sopisi. Siis jos katsoisi esim vain viime kauden SHL-pisteitä. Iso leftin sentteri-laituri. Dominaattori sen sijaan alkaa olla jo vähän vanha ja väsynyt.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerro sinä sun unista ja unelmista, niin minä sitten kiroan ne vastavuoroisesti.
Minä unelmoin, että Lukko ja Sahlstedt jatkaa samalla linjalla mitä kahden viime kauden ajan ja lopulta löytää sen joukkuetta selkeästi vahvistavan pelaajan. Vuoden 2019 lopussa se pelaaja oli Sebastian Repo ja viime vuonna Thomas Grégoire. Nämä kaksi kiinnitystä kesken kauden olivat itseasiassa mielestäni yksi suurimpia menestyksen avaimia.

Eli minun oletusarvoni ja toivomukseni onkin, että tuleva pelaaja tulee tasoltaan olemaan jotain näiden luokkaa.

Toiseksi, Lukko hankki aivan siirtorajan kynnyksellä täytepelaajiksi Gustav Posslerin sekä Samuli Piipposen. Molemmat ajoivat asiansa sen kauden joukkueessa ja Piipposesta saatiin sit taas extrana aivan helvetisti enemmän, mitä kukaan olisi edes uskaltanut odottaa.

Summa summaarum, minun unelmani on tämän kauden aikana vielä kärkipelaaja (Repo/Grégoire) + täytepelaaja (Possler/Piipponen), kuten viimeisen kahden edellisenkin kauden aikana.

Osaanko antaa näiden pelaajien nimiä? No en osaa, eikä varmaan osaa kukaan muukaan. Esimerkiksi Tompasta ei varmaan kukaan ollut ikinä ennen kuulutkaan, kun Lukkoon saapui ja sama tilanne tälläkin hetkellä on että on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, jos yrittää pohtia kuka voisi Lukkoon tulla.

PS. Kirjoitusvirheet - mistä mainitsit - johtuu täysin automaattisesti korjaavasta tekstinsyötöstä. Sen tähden saattaa löytyä hassuja sanoja sieltä sun täältä läpi historian minun kirjoituksissani.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Paras unelma Lukkoon on se, että Porista ei tule yhtään pelaajaa.... Kysymys! Kuinka monta vahvistavaa pelaajaa Lukkoon on Porista tullut? Itse en näe, kuin 2. eli Heiskanen ja Heinänen....
Saarikoski... en kyllä nykyässistä ottaisi ketään. Kun on tottunut häviämään, selkäranka napsahtaa poikki turhan helposti.
 
John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Paras unelma Lukkoon on se, että Porista ei tule yhtään pelaajaa.... Kysymys! Kuinka monta vahvistavaa pelaajaa Lukkoon on Porista tullut? Itse en näe, kuin 2. eli Heiskanen ja Heinänen....
Harri Lönnberg oli kova.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös