Uncle Vinnie - hyväntekijä vai vanha visukinttu

  • 9 472
  • 26

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Captain Obvious, uusi tuttavuus ilves.comin kirjavassa kirjoittajakunnassa, näkyy avanneen poikkeuksellisen hyvällä tekstillä ketjun Ajateltavaa taloudesta.

Sitä lukiessani koin selkeän ahaa-elämyksen. Asiat olivat sinänsä minulle tuttuja, mutta oivallus liitti yhdistämään palaset paikoilleen.

Captain Obvious kertoo sen julkisen salaisuuden, että Uncle Vinnie lainasi aikoinaan Ilvekselle rahaa ja tuota summaa on sitten vuosittain maksettu takaisin.

Tiesin myös mainiosti samassa ketjussa mainitun tosiseikan siitä, että Uncle Vinnie sijoitti taalojaan Ilvekseen silloin, kun Amerikan Dollari oli vahvimmillaan ja hänelle maksetaan takaisin euroissa nyt, kun euro on kovassa kurssissa.

Tässä kurssitilanteessa on Uncle Vinnielle käynyt joko mainio mäihä tai sitten jäänkylmänä liikemiehenä hän on suunnitellut koko jutun. Nyt on nimittäin tilanne ollut jo pitkään se että Uncle Vinnielle vuosittain maksettava summa on euroissa pysynyt samana, mutta dollareiksi muutettuna se on nousemistaan noussut.

Jokaisesta sijoittamastaan taalasta on Ilves-omistaja käärinyt kassaholviinsa kaksi taalaa.

Nyt Kapteeni Päivänselvä kertoo uutisen: "Hän on nyt perinyt tuon lainaamansa summan sentilleen takaisin kymmenessä n. 200 000 euron vuosierässä."

Tätä en tiennyt. Mutta uskottava tietohan tuo toki on. Joskus ne isotkin velat tulevat kuitatuiksi.

Sehän johti alussa mainitsemaani ahaa-elämykseen joka menee näin:

Uncle Vinnie on saanut jokaisesta Ilvekseen sijoittamastaan dollarista kaksi takaisin, ja siitä huolimatta hän yhä omistaa Ilveksen. Kun hinta on tullut kuitatuksi siis jo tuplasti, niin eipä ihme että Uncle Vinniellä ei ole mitään kiirettä myydä Ilvestä tai edes tehdä useasti lupaamiaan muutoksia.

Hän on tehnyt hyvää bisnestä.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Minun tietojeni mukaan Ilves olisi mennyt konkurssiin ilman Vinnietä. Vuosien mittaan kerätyt velat olivat kokoluokkaa massiivinen.

Tämän lisäksi ko. herran Ilvekselle lainaama/seuraan sijoittama kokonaissumma oli huomattavasti suurempi, kuin tuo takaisinmaksettu 2M.

Vaikka Vinnie on perinyt osan takaisin ja vieläpä hyvällä kurssivoitolla, niin väitän kokonaissaldon jäävän pakkaselle hänen osaltaan.

Aikansa kutakin tosin. Kernaasti näkisin Vinnien luopuvan enemmistöosakkuudestaan ja uusien, raikkaampien tuulien puhaltavan Ilves-perheessä.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Syy siihen että asia on pidetty poissa julkisuudesta on päivänselvä.
Ei kukaan halua julkisesti tiedottaa joukkueen antavan seuraavat 10 vuotta vanhan 1,2 miljoonan verran tasoitusta.

Oli kyseessä faktinen takaisinmaksu tai osamaksu on Manngard kymmenen vuoden omiensa takaisin kuppaamisellaan omalta osaltaan vaikeuttanut (tekemiensä päätösten kautta vielä enemmän) seuran taivalta.

Toivottavasti miehen, jonka suurien puheiden täyttämä valtakausi sieltä kaudesta 1993-94 lähtien on tuottanut 16 kaudessa liigahistorian kalleimmat hopeamitalit, yhdet yllätyspronssit ja ehkä pian kolme liigajumbosijaa.

On sitten tarkoittanut hyvää tai pitänyt Ilvestä leikkikalunaan on Manngardin aika ollut synkkä Ilveksen kannattajille. Toivottavasti vielä joskus lähitulevaisuudessa hän myisi enemmistöosuutensa eteenpäin
 

holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Hullu Koira ilmeisesti ajaa takaa sitä, että americaano tekee Ilveksellä pelkkää bisnestä.

Jotta asiaa voisi arvoida paremmin olisi mukava tietää vastaus myös seuraaviin kysymyksiin. Mikä on lainan korko ?

Hullun Koiran viestin mukaan laina olisi maksettu takaisin 10 yhtä suurena noin 200.000 eränä, mikä viittaisi siihen, että laina on koroton. Mikäli laina on koroton, on kaukaa haettuna puhua mistään varsinaisesti tilin tekemisestä Ilveksen osalta vaan itse asiassa aivan hemmetin huonosta bisneksestä. Toki kurssierot ovat nyt hyvät, mutta väitän, että saa olla aika kovan luokan kettu, mikäli lainaa antaessa on aavistanut americaanojen talouden taantumaan. Edelleen olen sitä mieltä, että dollarin ja euron erovaikutus on vaikuttanut vain viime vuosina.

Toinen kysymys on mikä oli Ilveksen taloudellinentila lainaa annettaessa ? Mikäli se oli kuolemattoman mainitsema maksukyvytön ja ylivelkainen on aivan oikein, että americaano saa riskisijoituksestaan takaisin tuottoa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
"Hän on nyt perinyt tuon lainaamansa summan sentilleen takaisin kymmenessä n. 200 000 euron vuosierässä."

Niin, sikäli oman ymmärrykseni mukaan 200 000 vuodessa on maksettu ilves ry.lle Liigapaikasta.

Onko tuossa sitten takana joku juttu siitä, että Vinnie lainasi ry:lle rahat jotta Oy pääsi alotaan puhtaalta pöydältä? Ry.n tilinpäätös tarttis varmaan myös kaivaa esiin.

Mutta jos kyse on tästä erästä, on sen viimeinen lyhennys tänä vuonna.


EDIT: niin HN viitasi samaan asian, mutta mulle tuli käsitys, että rahat toisaan on maksettu Ilves ry.lle, ei Vinnielle. Joten mikähän tuokin kuvio oikeasti on? Envei, homma on maksettu, joten onko odotettavissa osakeantia?
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
mutta mulle tuli käsitys, että rahat toisaan on maksettu Ilves ry.lle, ei Vinnielle. Joten mikähän tuokin kuvio oikeasti on? Envei, homma on maksettu, joten onko odotettavissa osakeantia?
Käsittääkseni HN on oikeassa ja velka on maksettu nimenomaan Vinnielle, joka siis lainasi rahat jotka jo siloin maksettiin ry:lle.

Ja mitään osakeantia ei tule ennen kuin Manngard luopuu osake-enemmistöstään.
 

Noma

Jäsen
Tarkoittaako tämä nyt käytännössä siis sitä, että Manngard lainasi Ilvekselle sen pari miljoonaa euroa 15 vuotta sitten, ja tällä lainalla sai Ilveksen osake-enemmistön? Eli toimiiko tämä analogia: Ostan auton pankkilainalla ja maksan sitä sovitussa aikataulussa takaisin. Kun laina on maksettu, on auto silti edelleen pankin?
 

Aatos

Jäsen
Olen muodostanut asiasta sellaisen käsityksen, että Vinnie näki Ilveksessä mahdollisuuden saada oma kiekkoseura manageroitavakseen vähän niin kuin hänen vielä rikkaammilla Long Islandin kavereillaankin oli. Alun perinhän Vinnien tutustuttivat Ilvekseen New Yorkin joukkueissa NHL:ää pelanneet tamperelaiset, joiden kanssa mies ystävystyi.

Näin minäkin olen ymmärtänyt.

Mikko Mäkelä ja suomalaissyntyinen Vinnie päätyivät yhteistyöhön.

Mikään suuri bisnes ei taida olla kyseessä - enemmänkin harrastustoimintaa.

Kuitenkin ihmisten on ymmärrettävä ettei VM hyväntekeväisyyttä harjoita syytämällä henk. koht. rahoja Ilvekseen, vaan asiat hoituvat yhtiötoiminnan kautta.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäli nyt jotain olen asiasta vuosien varrella ymmärtänyt, ei Vinnien motiivi Ilveksen suhteen ole missään vaiheessa ollut taloudellinen hyötyminen. Jos ja kun valuuttakurssit ovat kymmenessä vuodessa kääntyneet hänen edukseen, on äijällä käynyt niin sanotusti hyvä joulu.

Olen muodostanut asiasta sellaisen käsityksen, että Vinnie näki Ilveksessä mahdollisuuden saada oma kiekkoseura manageroitavakseen vähän niin kuin hänen vielä rikkaammilla Long Islandin kavereillaankin oli. Alun perinhän Vinnien tutustuttivat Ilvekseen New Yorkin joukkueissa NHL:ää pelanneet tamperelaiset, joiden kanssa mies ystävystyi.

Vinnien Ilvekseen pumppaamista rahoista sen verran, että ennen seuran yhtiöittämistä annetut avustukset jäivät varmasti perimättä takaisin. Yhtiömuotoista toimintaa käynnistettäessä sen sijaan tietääkseni sovittiin, että Närpiön pieni suuri mies lainaa uudelle osakeyhtiölle rahat, joilla ostetaan liigapaikka Liiga-Ilves ry:ltä, joka puolestaan maksoi niillä omat velkansa. Tätä lainaa Ilves-Hockey Oy on sitten maksanut kymmenen kauden ajan takaisin. Tähänhän tj Honkalehtokin viittasi joulukatsauksessaan.

Sorry vain, että lainaan kirjoituksen kokonaisuudessaan.

Tässä on kuitenkin Vinnien historia esitetty ihan juuri niin kuin asia on. Tästä ei, niin kuin Urhon kommentaattori sanoisi, ole "kahta kysymystä". Juuri näin tässä kävi.

En todellakaan ole koskaan kuvitellutkaan, että Vinnie olisi alun perin nähnyt Ilveksessä rahasammon.

Pulmalliseksi nousee kuitenkin niin nykyhetki kuin tulevaisuuskin. Vinnie on nyt saanut Ilveksestä pois sen minkä voi saada - ja kurssivoittojen takia korkojen kera. Niitä rahoja, jotka menivät Kankkulan kaivoon ennen yhtiöittämistä, ei millään ilveellä osakeyhtiö voi pääomistajalleen maksaa. Jos Vinnie niitä rahoja kaipaa, on hänellä vain yksi mahdollisuus: myydä osakkeitaan!

Viime vuosina Vinnie on useita kertoja ilmoittanut olevansa valmis toisaalta uuteen satsaukseen, millä Ilves saataisiin nousuun, tai toisaalta järjestelyihin, missä käytännön päätökset siirrettäisiin pois häneltä (ja Jääskeläiseltä). Mutta aivan poikkeuksetta Vinnie on seuraavan kerran asiaan palatessaan vetänyt omat ehdotuksensa takaisin tai aivan yllättäen hylännyt tekemänsä alustavat sopimukset.

Karseimmillaan tämä tilanne paljastui viime viikolla, missä lopulta tehdyt päätökset olivat täysin vastakkaiset kuin mitä oli sovittu.

Ilves on liian kauan elänyt tilanteessa, missä pitkän tähtäyksen suunnitelmallisuus on täysin mahdotonta.

Yksi käsittääkseni täysin ratkaisua vailla oleva kysymys on Ilveksen tulevaisuus. Ei meidän Amerikan Setäkään ikuisesti elä. Mitä siis tapahtuu kun hän kuolee. Perillisiä kun ei ole. Vakava sairastuminenkin voisi halvaannuttaa nykyisellä organisaatiolla toimivan seuran...

Kysymyksiä on toki paljon muitakin.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Karseimmillaan tämä tilanne paljastui viime viikolla, missä lopulta tehdyt päätökset olivat täysin vastakkaiset kuin mitä oli sovittu.

Multa on varmaan mennyt jotain ohi, mutta voitko tarkentaa, että mitä viime viikolla on päätetty ja mitä olikaan sovittu?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
tai toisaalta järjestelyihin, missä käytännön päätökset siirrettäisiin pois häneltä (ja Jääskeläiseltä). Mutta aivan poikkeuksetta Vinnie on seuraavan kerran asiaan palatessaan vetänyt omat ehdotuksensa takaisin tai aivan yllättäen hylännyt tekemänsä alustavat sopimukset.

Asian ytimessä.

Joten ainoaksi ratkaisuksi jää vaikuttaminen Vinnien suoraa. Niin, että paperi, jolla valta siirtyy on valmiina ja painostus aloitetaan sitten. Siis laajalla rintamalla niin pienomistajien kuin kannattajien taholta. Painostus jatkuu, kunnes nimi raapustetaan sitovaan soppariin. Esimerkiksi osakeannin järjestämiseen, jolla Vinnien osuus laskisi ainakin 49% ja samalla kerättäisiin pääomia organisaatiouudistukseen.

Nyt vasta-argumenttina taas tulee ”mutta kun ei se Vinnie kuitenkaan”, ”Jääskeläinen torppaa kuitenkin”, ” ei siä mitään aikaan saa kutienkaan”..

Onko parempia toteuttamiskelpoisia ideoita? vai seisotaanko edelleen kädet tumpuissa ja itketään pitkin internettiä?


Eli nythän asia on ulkopuolelta (mutta infoa sisältä keräten) näyttänyt siltä, että mitään joukkona toimimista esim pienomistajien taholta ei ole ollut. Yhtiökokouksessa yksi/kask uskaltaa sanoa jotain etukäteen Jääskeläisen vastustamaa, muut ottaa kaljaa ja ruokaa suut supussa. Odotetaan että Jyrki hoitaa, tai että Raimo tulee ja auttaa… Pienomistajien interessit ihmetyttävät siis myös, kun mitään yhtenäistä kantaa tai joukkovoimaa ei synny (Eräsikin hallituksen laajennuksen esiin ottanut jäi heti ilman tukea, kun Jääskeläinen vähän rykäsi). Pieni orastava ryhmä, jota oltiin kasaamassa viimevuonna kuivu kasaan, kun ”Jyrki tulee mukaan ja pelastaa”. Pätevää ”hajota ja hallitse” politiikkaa Jääskeläiseltä tai puhdas sattuma…


mutta Jos aina odottaa, että muut tekee, saa odottaa kauan.



Joukkovoima, Share Ilves, Whate ever, mutta Biritney Separsin (Oikeesti ! :-D) sanoin

” get up outta your seat, why don`t you do somethin`?”
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Multa on varmaan mennyt jotain ohi, mutta voitko tarkentaa, että mitä viime viikolla on päätetty ja mitä olikaan sovittu?


Tilanteessa, missä urheilullinen menestys on nolla ja talous pahasti kuralla, päätettiin, että operatiivinen johto ja hallitus jatkavat - ja päävalmentaja sai jatkosopimuksen.

Näin tuskin toimittaisiin missään muualla kuin Ilveksessä.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Tilanteessa, missä urheilullinen menestys on nolla ja talous pahasti kuralla, päätettiin, että operatiivinen johto ja hallitus jatkavat - ja päävalmentaja sai jatkosopimuksen.

Näin tuskin toimittaisiin missään muualla kuin Ilveksessä.

Ai sekin on nyt sitten päätetty. Ihmettelinkin, kun ei siitä huhutusta organisaatiomuutoksesta alkanut mitään kuulumaan. Nähtävästi aikaa saatiin tapettua riittävästi näennäisellä muutoshakuisuudella ja lopulta mitään ei tapahdukaan. Karavaani kulkee ja Ilves on syvemmällä kuin koskaan.

Vaikka sitä kuinka sydämellään Ilvestä kannattaa ja toivoo menestystä, niin nyt alkaa usko olemaan todella koetuksella. Kannattaako tämän takia todella käyttää aikaansa ja miettiä päivät pitkät mikä ihme siellä mättää, vai luovuttaako? Ehkä palata kymmenen vuoden päästä asiaan.
 

Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
kosmetiikkaa

Ai sekin on nyt sitten päätetty. Ihmettelinkin, kun ei siitä huhutusta organisaatiomuutoksesta alkanut mitään kuulumaan. Nähtävästi aikaa saatiin tapettua riittävästi näennäisellä muutoshakuisuudella ja lopulta mitään ei tapahdukaan. Karavaani kulkee ja Ilves on syvemmällä kuin koskaan.

Vaikka sitä kuinka sydämellään Ilvestä kannattaa ja toivoo menestystä, niin nyt alkaa usko olemaan todella koetuksella. Kannattaako tämän takia todella käyttää aikaansa ja miettiä päivät pitkät mikä ihme siellä mättää, vai luovuttaako? Ehkä palata kymmenen vuoden päästä asiaan.

Mitähän hyötyä Ilvekselle olisi vaihtaa "operatiivista johtoa" tai jos suoraan sanotaan, duunariosastoa, joka toimii operatiivisenkin toimivallan omineen hallituksen lämpökilpenä? Mitä pidempiaikaista hyötyä saadaan siitä, että joku toinen tulee ja ottaa saman homman tehtäväkseen? Lyhyellä tähtäimellä tietysti fanit voivat kusettaa itseään ja kuvitella että jokin on muuttunut ja uudet sylkykupitkin tuntuvat aina kelpaavan.

Veikkaan että Ilveksen tämän hetken johto veti jalat alta miltään organisaatio-muutokselta tuolla Mälkiän jatkolla. Mitä päätettävää tai edes työtä tässä organisaatiossa enää olisi? Suunta on nyt tiedossa eteenpäin, eikä tuollaista paskaa kukaan järkevä halua kontolleen, vieläpä ilman valtaa edes teoreettisesti vaikuttaa asioihin. Ainiin, voihan sieltä aina vaihtaa pari pelaajaa. Jos saa hallitukselta luvan. Ja pohtia pitkään miksi yrittää vaihtaa koko joukkue alisuorittajia, kun siihen voisi olla järkevämpikin tapa.

"Haetaan osaavaa ja pätevää johtajaa tai kahta organisaatioon, joka on kuralla. Mitään todellisia vaikutusmahdollisuuksia sinulla ei ole, mutta brändimme oli vielä ennen brändi-käsitteen keksimistä kunnossa. Haluamme antaa sinulle vastuun ilman minkäänlaista valtaa, tule nyt luomaan uutta käsitystä siitä kuinka asiat toimivat. Fokuksena sinulla olisi selitellä täydellisen diletantti-hallituksen jänniä päätöksiä ja mahdollisuuksien mukaan selitellä ne omiksi hölmöilyiksesi. Vastauspyynnöt Aamulehden toimistoon nimimerkillä "Myyntiedustajaa tai hölmöläistä hienolla tittelillä"."
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mitähän hyötyä Ilvekselle olisi vaihtaa "operatiivista johtoa" tai jos suoraan sanotaan, duunariosastoa, joka toimii operatiivisenkin toimivallan omineen hallituksen lämpökilpenä?

No joo, toiveissa oli toki muutoksia myös hallitukseen, kun sellaisestakin on sivulauseissa kuullut puhuttavan ja kirjoitettavan. En kai kuvitellutkaan, että pelkästään H&H osaston vaihtamalla mikään muuttuisi. Tosin jos siellä olisi tarpeeksi voimakastahtoista porukkaa, niin voisi ainakin hieman perustakin heilahtaa. Nythän tämä osasto ei tee yhtään mitään, vaan pesäpallomies apureineen tekee kaiken mitä hallitus vain ikinä haluaa ja tavalla, jonka hallitus on määritellyt.

Nykymallin mukaan meneminen on kuitenkin pahin virhe tässä kohtaa. Olkoonkin, että olen yhä sitä mieltä, että Mälkiän jatko oli oikea päätös. Tosin osin vain siksi, että on sama kuka siellä heiluu, kuten joku joskus osuvasti totesi.

Että sikäli, arvon Peeveli, kärkevä kommenttisi oli hieman turha. Ei tässä nyt ihan laput silmillä sentään ihmeisiin kukaan usko. Toivoa voi aina edes jotain muutoksia, sillä muutos on kuitenkin aina mahdollisuus. Muuttumattomuus ei ole edes sitä.
 

Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
--
Että sikäli, arvon Peeveli, kärkevä kommenttisi oli hieman turha. Ei tässä nyt ihan laput silmillä sentään ihmeisiin kukaan usko. Toivoa voi aina edes jotain muutoksia, sillä muutos on kuitenkin aina mahdollisuus. Muuttumattomuus ei ole edes sitä.

Myönnetään turha kärkevyys.

Mällin jatkon näen ongelmana, koska se mielestäni jäädyttää entistä enemmän organisaatiota samaan mutakuoppaan missä jo ollaan.

Hallitukseen ei tule kuin korkeintaan kosmeettisia muutoksia niin kauan kuin Manngard pääomistajana jatkaa. Miksi tulisikaan? Hallitushan on toiminut Manngardin taloudellisten intressien mukaisesti, jos väitös 200 tuhannen vuotuisista lyhennyksistä pitää paikkansa.

Niille kuppauspuheille kommentiksi: Kuinka moni teistä valitsee a) Ilvekselle paremmat mahdollisuudet (kuinka marginaalisesti?) b) 2 miljoonaa euroa.

Edit: paskaa suomea + viimeinen kappale.
 
Viimeksi muokattu:

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
No niinhän heidän kuuluukin toimia. Osakeyhtiölaissa on hyvin tarkkaan määritelty, mikä on toimitusjohtajan rooli osakeyhtiössä. Hän johtaa yhtiötä hallituksen antamien ohjeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Mikäli tj ei nauti hallituksen luottamusta, hänet erotetaan.

HN on asian ytimessä. Yrityksen toiminnan suunnan sanelee omistaja, se on sitten toinen asia haluaako omistaja toimivasta johdosta tahdottomia sätkynukkeja vaiko itsenäisiä toimijoita. Luulen (en tiedä) että Vinnie on sortunut siihen perinteiseen ansaa, että toivoo itsenäisten toimijoiden hoitavan asian (vastuu delegoidaan) mutta ei uskalla luottaa heihin ja päätösvalta uupuu (valtaa ei delegoida). Lopulta tilanne on se, että toimiva johto joko turhautaa tai sinne kasautuu operettihahmoja nuolemaan persettä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Vinnie on sortunut siihen perinteiseen ansaa, että toivoo itsenäisten toimijoiden hoitavan asian (vastuu delegoidaan) mutta ei uskalla luottaa heihin ja päätösvalta uupuu (valtaa ei delegoida). Lopulta tilanne on se, että toimiva johto joko turhautaa tai sinne kasautuu operettihahmoja nuolemaan persettä.

Tämä on juurikin selvästi se ongelma. Vastuukysymykset ovat epäselviä ja komentosuhteet muuttuvaisia. Organisaatiorakennetta ei ole, tai sitä ei noudateta.

Vinnie yksityisyrittäjänä kokee voivansa johtaa Ilvestä intitutioon perustuvalla päätöksentekotavalla, koska ehkä niin johtaa myös muita yrityksiään. Tämähän on monesti toimiva tapa yrittäjillä, mutta sen käytännön vaatimus on, että päätöksentekijä on aktiivisesti mukana koko toiminnassa. Keräämässä sitä intutitiivistä tietoa takaraivoonsa, josta se oikea päätös sitten lähtee. Nythän Vinne ei ole mukana day to day toiminnassa, vaan nämä välttämättömät intitutiiviset viestit välttää hänellä Jääskeläinen. Ja tämä johtaa jo perustaltaan epäonnistumiseen, koska ihmisten tapa käsitellä tietoa on yksilöllinen. Eli kyse ei edes ole Vinnien tai Jääskeläisen kyvyttömyydestä, vaan siitä, että päätöksentekoprosessi ei voi toimia tällä tavalla (paitsi jos Jääskeläisen tilalla olis joku hyperkiekkoammattilainen, jota Jääskeläinen ei ole. silloinkin oltasiin riippuvaisia henkilöstä, eikä sillä olisi organisaatiotason tukea henkilövaihdostilanteessa).

Uskoisin että menestymättömyys on Vinnielle yllätys, koska muu bisnes toimii hyvin valitulla päätöksentekotavalla.

Miten se Vinnie sitten saataisiin vakuuttuneeksi muuttamaan päätöksentekotapaa Ilveksessä?
Epäilen, että ei mitenkään, johtuen siitä, että tieto ei välity Vinnielle
a) koska se suodattuu Jääskeläisen kautta
b) koska ”pelon ilmapiiri” vallitsee porukassa, ja suita ei uskalleta aukaista.

Ratkaisuna olisi saada Vinne
a) muuttamaan tapojansa tai
b) päästää muut puikkoihin

a) tuskin tapahtuu (vanha äijä, uudistumien on vaikeaa ja tapa toimii muussa bisneksessä)
b) On käytännössä ainoa mahdollisuus, joten sen eteen olis jotain tehtävä.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On kovin ikävä vuodesta toiseen todeta, kuinka Aamulehden urheilutoimituksen työntekijöissä fyysinen vetelyys yhdistyy henkiseen laiskuuteen.

Tänäänkin, kun lehti otsikoi kuuden palstan veroisesti Ilves-fanien lauantaista ulosmarssia, on haastateltavaksi otettu se kaikkein helpoimmin puhutettava eli toimitusjohtaja Esa Honkalehto.

Honkalehto valittelee ensin tyypilliseen tapaansa, ettei mielenilmaisuista ole apua, mutta yltyy sitten suorastaan koomiseen paatokseen julistaessaan, että jos joku tietää Mälkiää paremman valmentajan, niin kertokoon.

Ei tässä todellakaan tiedä itkeä vai nauraa.

Samalla Honkalehto kuitenkin kertoo: "Seuralle on rakennettu uusi strategia. Siihen liittyy merkittäviä uudistuksia. Omistajat päättävät millä aikataululla niitä aletaan toteuttaa."

Niinpä niin. Tämä strategia oli valmis toteutettavaksi, kun lukemattomien kannattajien ja muutaman tiukasti uudistusta ajaneen osakkeenomistajankin järkytykseksi julkistettiin Heikki Mälkiän jatko joukkueemme peräsimessä.

Miksi näin kävi? Juuri sitä olisi toimittaja Tapani Salon pitänyt kysyä. Mutta aivan turhaan hän osoittaa kysymyksensä toimitusjohtajalle, sillä vastauksen voi antaa vain omistaja.
 
Viimeksi muokattu:

Kille Kilpiö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampere, The Arsenal, London
Omistaja Manngard taitaa suhtautua julkisuuteen valikoiden? Silloin, kun tarjolla on jotain Lions Club -tyyppistä vähälahjaisen keskiluokan gala-iltaa, miekkonen pukeutuu ilmeisen mieluusti tummaan ja ilmaantuu jauhamaan tyhjää muiden yhteiskunnan tukipilareiden kanssa.

Honkalehdon lausunnot ovat aiemminkin olleet traagisia, joten nykyisen tilanteen vallitessa laatu tuskin paranee.

On täysin mahdollista, että Ilveksen strategia on se, että ei ole mitään strategiaa. Pääomistaja tuntuu vaeltelevan täysin omissa maailmoissaan.

Jos Aamulehden reipas revolverihaastattelija olisi päässyt Manngardin pakeille tai saanut hänet vaikkapa langan päähän, vastaus Mälkiä-kysymykseen olisi aivan hyvin saattanut olla seuraavanlainen.

- En tiedä, miksi valitsin Mälkiän tai miksi hän jatkaa. En tunne kovin montaa valmentajaa. Hän on aiemmin voittanut minulle pronssimitalin, joten ajattelin, että hän on hyvä ja sopiva.

Ylläoleva on puhtaasti subjektiivista spekulaatiota, joka puolestaan saattaa olla se filosofia, jolla Ilvestä ohjataan päivästä päivään.

Voi olla, että Manngard haluaa käyttää Ilvestä ikiomana piñjata-aasinaan niin kauan kuin kissaraukassa henki pihisee.

Ilveksen kannalta tilanne on todella traaginen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Käsittääkseni esim. vuonna 1995 dollari ei ollut mitenkään erityisen vahva. Jos laina on ilman korkoa, 15 vuodessa tulee 2% inflaatiolla 15% takkiin. Ilman inflaatiotakin 100% kurssivoitot ovat suurta puppua.

Mad Dogin edelliseen viestiin pitää todeta, että näköjään siellä on melkoinen norsunluutorni saatu rakennetuksi. Tilanne oli tosin samanlainen, kun IFK-fanit suunnittelivat vastaavaa, eli johto tulkitsi sen kritiikiksi kyseisen kauden menestyksestä, vaikka kysymys oli 10 vuoden taaperruksesta ja seuran johtamisesta.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Käsittääkseni esim. vuonna 1995 dollari ei ollut mitenkään erityisen vahva. .

"Euron laskennallinen kurssi dollaria vastaan kävi Suomen Pankin rahoitusmarkkinatilaston mukaan vuonna 1995 korkeimmillaan 1,4211 dollarissa. "

(http://www.talentum.com/doc.ot?d_id=105885)

Keskeistä tässä kuitenkin on se että Uncle Vinnie on saanut todella paljon rahaa irti Ilveksestä ja silti hän yhä omistaa sen, eikä myyntihaluja näy löytyvän.

Organisaatioon hän lupailee uudistuksia vähän väliä, vaan silloin kun on tosi kyseessä, jätetään kaikki lupaukset pitämättä.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kyllä Aamulehden ulkopuoleltakaan ole löytynyt toimittajaa, joka haastattelisi Manngardia ihan oikeilla kysymyksillä.

Pirkanmaan johtavalta lehdeltä voi syystä odottaa paikalliseen urheiluun liittyvissä kysymyksissä paljon enemmän kuin vaikkapa Turun Sanomilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös