UMK ja Euroviisut 2025

  • 269 239
  • 3 756

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ryhmä kyllä ansaitsisi jo oman ketjunsa kaJ?
Yes, sir. Modet voisivat siirrellä ketjuun viestejä, jos erehtymättömässä viisaudessaan näin parhaaksi näkevät.

 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Vuoden viimeinen, Ranska ja Maman:



Tämähän on keikkunut koko talven ajan vedonlyöntien kärkipäässä, ilmeisesti johtuen Ranskassa suositusta(?) ja taitavaksi tiedetystä laulajasta. Mutta ei tuo kyllä voittajalta kuulosta edes vähää alusta.

Eiköhän Vöyrissä voida huomenna aloittaa uusi viikko vähän suurempien, toukokuun loppuun ajoittuvien kansanjuhlien suunnittelupalaverilla.

Itävallassa voisi kaiketi olla ainesta ääniraidan perusteella, tulee mieleen vähän viime vuoden Sveitsi. En usko, että saavat kuitenkaan lava-showtaan edes samalle pallokentälle Nemon kanssa ja täten yleisöäänet jäävät vajaaksi, vaikka raadeissa menestyisikin. Israel varmaankin toinen, koska kansanmurhaajille riittää tukijoita telessä ja tänä vuonna menestynee varmaankin raadeissakin viime vuotta paremmin, joskin uskoisin että raadeissa Israel menestyy taas vähintään jonkun verran ns. normaalitilannetta heikommin. Vaikea nähdä, että esimerkiksi Pohjoismaissa raadit nostaisivat Israelia kovinkaan korkealle, vaikka puhtaasti musiikillisesti aihetta olisikin.

KAJ:n tapauksessa raadit taas aiheuttivat epäilyksiä ennen Melloa, mutta pärjäsivät Melloissakin tasatahtiin Månsin kanssa, joka mitä todennäköisimmin olisi voittanut raadit viisuissa, mikäli hänet sinne oltaisiin valittu. Teleäänissä KAJ taas tulee nenättämään Itävaltaa vähintään 100 pisteellä. Israel sitten taas arvaamattomampi telessä, kuten todettua. Veikkaan kuitenkin että KAJ tulee voittamaan Israelin sekä raadeissa että telessä. Muilla ei taas kokonaispaketti riitä voittokamppailuun. Ranska varmaan korkealla raadeissa, mutta telessä ei kyllä mitään saumoja pärjätä.
 

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Tämähän on keikkunut koko talven ajan vedonlyöntien kärkipäässä, ilmeisesti johtuen Ranskassa suositusta(?) ja taitavaksi tiedetystä laulajasta. Mutta ei tuo kyllä voittajalta kuulosta edes vähää alusta.
Vähän hämmentyneenä itsekin kuuntelin tätä biisiä juuri noihin ennakkointeihin peilaten. Piti tulla varma ennakkosuosikki ja voittajaehdokas, mutta saatiin sinänsä nätti poppibiisi, muttei toisaalta mitään muuta kuin sinänsä nätti poppibiisi. Ei tästä sellaista x-factoria ja erityisen kiinnostavaa kulmaa nyt oikein löytynyt.

Sekin on nähty jo moneen kertaan että vaikka kyseessä olisi kuinka suosittu artisti tahansa oman maan rajojen sisällä, ei sillä ole mitään vaikutusta siihen miten itse viisuissa sitten lopulta menestyy.

Vähän olen yllättynyt jos Ranska ei tule noissa vedonlyöntitilastoissa alas useampaa sijaa lähipäivien aikana.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Eiköhän Vöyrissä voida huomenna aloittaa uusi viikko vähän suurempien, toukokuun loppuun ajoittuvien kansanjuhlien suunnittelupalaverilla.
Jep. Vöyrin lisäksi koko Suomi pääsee sitten juhlimaan kun tulee twelve points to Erika ja saadaan saunan raikkaina bailata huulet pyöreinä nunnakaavuissa Suomen kaksoisvoittoa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Erittäin mielenkiintoista sinänsä nähdä toukokuussa, voiko Suomen "kaksoisedustus" tuoda jopa synergiaa niin Erikalle, kuin KAJ:lle. Eiköhän joka tuutista tulla korostamaan, että Ruotsia edustaa nimenomaan Suomesta tuleva yhtye ja voi olla, että Baselissa maamme yleinen "preesens" tulee olemaan joka tavalla melkoinen.

Ehkä se pieni harmitus KAJ:n hyvin mahdollisesta voitosta olisi, että heidän ansiostaan Ruotsi pääsisi taas kerran järkkäämään omat "näennäisen itseironiset" ABBA-kekkerit. Euroviisujen isännöiminen 2026 merkitsisi Suomelle niin paljon enemmän mitä ties mitä kuudennettatoista kertaa potentiaalisesti tapahtuman järjestäville ruotsalaisille.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Huvittava katsella näitä reaktiovideoita :D.

Jokainen reagoija toistaa sanan "Sauna". Usea myös tiedostaa saunan olevan suomesta. Yllättävän moni myös on saanut selville bändin olevan Suomesta.

Samoin vähemmän yllättäen esitystä kehutaan koukuttavaksi sekä vangitsevaksi ja biisiä itsessään korvamadoksi. Eräskin espanjalaismimmi manaili biisin ensimmäistä kertaa kuultuaan, ettei pysty loppupäivän aikana keskittymään enää opiskeluihinsa, kun päässä soi vain "bastu, bastu" :D.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Irlannin euroviisukappale:




Tämä oli kyllä aivan mahtava. Hyvä kertosäe ja tarttuva melodia. Tykkäsin paljon, hyvin tehty.

Tää iskee kivasti, on oikein mukava rallatus. Ehkä tän hetken suosikkini viisuista, tosin en ole kuunnellut kuin lyhyet pintaraapaisut kaikista tarjolla olleista biisestä, tuota Irlantia on tullut kuunneltua useampi kerta ja tuo Irlantin rallatus osui ja upposi.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tehtaan takuu, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mulla on kyllä Albania edelleen yhä vahvemmin omana suosikkina. Jotain maagista siinä niiden kansallisen finaalin esityksessä on. Liettua ja Ukraina on siinä sitten seuraavina, joten jostain syystä itäisemmän Euroopan viisut ovat tehneet itseeni suurimman vaikutuksen.

Pohjilla omissa rankingeissa on sitten nuo muutamat ärsyttävät renkutukset kuten Malta ja Irlanti (sori @flintstone) sekä muutamat tyhjänpäiväisyydet (Slovenia, Serbia) + Viro.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Tää iskee kivasti, on oikein mukava rallatus. Ehkä tän hetken suosikkini viisuista, tosin en ole kuunnellut kuin lyhyet pintaraapaisut kaikista tarjolla olleista biisestä, tuota Irlantia on tullut kuunneltua useampi kerta ja tuo Irlantin rallatus osui ja upposi.
Oletko muuten edelleen sitä mieltä, että Vikman ei pääse finaaliin? Voisin siinä tapauksessa lyödä kanssasi asiasta vetoa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Oletko muuten edelleen sitä mieltä, että Vikman ei pääse finaaliin? Voisin siinä tapauksessa lyödä kanssasi asiasta vetoa.
Nyt kun olen kuullut kaikki (pintaraapaisut) niin en enää, Erika ei edelleenkään iske tuolla biisillä yhtään mutta on siellä kyllä taas sellaista kuraa mukana että kyllä Erika menee jo ihan esiintyjänä heittämällä finaaliin.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tehtaan takuu, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ruotsin viisudelegaatio lienee viimeistään nyt helpottunut ettei Måns voittanut:


Todella ikäviä juttuja, jos vaimon väitteet pitävät paikkaansa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruotsin viisudelegaatio lienee viimeistään nyt helpottunut ettei Måns voittanut:


Todella ikäviä juttuja, jos vaimon väitteet pitävät paikkaansa.
Tulee mieleen, että onkohan Månsilla lähtenyt pettymyksen purkaminen lapasesta ja se on lopulta johtanut siihen, että nämä asiat nousevat esille juuri nyt?

Måns vaikuttaa vahvasti sellaiselta persoonalta, joka yrittää esiintyä julkisuudessa mukavana ja positiivisena ihmisenä, mutta se on lopulta pelkkää kulissia.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Ruotsin viisudelegaatio lienee viimeistään nyt helpottunut ettei Måns voittanut:


Todella ikäviä juttuja, jos vaimon väitteet pitävät paikkaansa.
Vakavia syytöksiä, mutta hymähdin ääneen tälle kohdalle tuota uutista:

Aftonbladetin mukaan parin suhde ajautui kriisiin viime vuoden toukokuussa, kun Måns Zelmerlöw kertoi lehdelle, että parilla oli vaikeuksia pysyä yhdessä. Noihin aikoihin Zelmerlöwin vaimo myös lakkasi seuraamasta miestään Instagramissa.
Dramaattista. Nyt viimeistään Månsilla on piru merrassa kun vaimo lopetti Instagraminkin seuraamisen!
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Måns vaikuttaa vahvasti sellaiselta persoonalta, joka yrittää esiintyä julkisuudessa mukavana ja positiivisena ihmisenä, mutta se on lopulta pelkkää kulissia.


Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun hyvätuloinen menestynyt ihminen pitää kulissia yllä himassa. Tai no ehkä vähän huonosti muotoiltu, kun kulissia voi pitää kuka tahansa pulliainen, mutta kyllä Måns on hyvin luonut tietynlaisen julkkisidentiteetin, joka on ihan päinvastainen "siviilielämän" kanssa.
Jos siis vaimon puheissa on jotain perää.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tulee mieleen, että onkohan Månsilla lähtenyt pettymyksen purkaminen lapasesta ja se on lopulta johtanut siihen, että nämä asiat nousevat esille juuri nyt?

Itselle tuli mieleen, että siellä oli sovittu jonkinlainen "välirauha" Mellon ja mahdollisen viisukampanjan ajaksi, mutta nyt kulisilla ei ole enää merkitystä.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

MegaForce

Jäsen
Oletko muuten edelleen sitä mieltä, että Vikman ei pääse finaaliin? Voisin siinä tapauksessa lyödä kanssasi asiasta vetoa.
Aluksi en itse kuulunut niihin, jotka ihastuivat Erika Vikmanin Ich Komme -kappaleeseen heti ensi kuulemalta tai näkemältä, enkä voi sanoa sen vieläkään kuuluvan suosikkeihini. Tästä huolimatta myönnän, että kappale vaikuttaa vahvalta kilpailijalta, ja sen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon näyttää hyvin todennäköiseltä. Jos se yltäisi jopa kolmen kärkeen, se olisi jonkinasteinen yllätys, mutta sijoitukset välillä 4–10 tuntuvat täysin realistisilta.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Aluksi en itse kuulunut niihin, jotka ihastuivat Erika Vikmanin Ich Komme -kappaleeseen heti ensi kuulemalta tai näkemältä, enkä voi sanoa sen vieläkään kuuluvan suosikkeihini. Tästä huolimatta myönnän, että kappale vaikuttaa vahvalta kilpailijalta, ja sen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon näyttää hyvin todennäköiseltä. Jos se yltäisi jopa kolmen kärkeen, se olisi jonkinasteinen yllätys, mutta sijoitukset välillä 4–10 tuntuvat täysin realistisilta.
Niin, tätä olenkin ihmetellyt. Ymmärrän ihan täysin jos biisistä ei tykkää, mutta se että väittää kivenkovaan että biisillä ei ole minkään sortin menestysmahdollisuuksia kertoo vain ja ainoastaan henkilön omasta tietämättömyydestään ja ymmärtämättömyydestään. Oddseissakin Vikman oli julkaisunsa jälkeen koko ajan top 10:ssä, silti täällä oltiin jääräpäisesti vaan jättämässä sitä semeihin koska itse ei biisistä tykkää :D En ymmärrä.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Aluksi en itse kuulunut niihin, jotka ihastuivat Erika Vikmanin Ich Komme -kappaleeseen heti ensi kuulemalta tai näkemältä, enkä voi sanoa sen vieläkään kuuluvan suosikkeihini. Tästä huolimatta myönnän, että kappale vaikuttaa vahvalta kilpailijalta, ja sen sijoittuminen kymmenen parhaan joukkoon näyttää hyvin todennäköiseltä. Jos se yltäisi jopa kolmen kärkeen, se olisi jonkinasteinen yllätys, mutta sijoitukset välillä 4–10 tuntuvat täysin realistisilta.
Itsellekään biisi ei heti toiminut, mutta UMK:n veto sai kyllä puolelleen. Vaikka monessa tuutissa taas voivotellaan kuinka "hävettää lähettää taas tämmöinen esitys" viisuihin, niin kyllä tuo on ihan tarttuva, myös kansainvälisesti.

Esim Käärijään verrattuna Erika on kuitenkin oikeasti hyvä laulaja. Siihen liitettynä hänen lavakarisma on kovalla tasolla ja tuohon biisiin voi rakentaa todella hienon liveshown ympärille. En ole KAJ:n biisiä lukuunottamatta muita ehdokkaita edes kuullut, mutta tuolla vedolla on potentiaalia niin raatien, kuin katsojienkin puolella.
 
Meidän kohtsillään yksivuotias ainakin rokkaa ihan täysillä Ich Kommen mukana. Musiikkia kuunnellaan muutenkin jonkin verran, mutta kun listalta pamahtaa tuo soimaan, niin tuo tyyppi irtoaa henkseleistään. Ja jos näyttää musavideon, niin aina paranee. Toinen, reilu kaksivuotias, sen sijaan fanittaa bastua enemmän. Toki hänen mielestään isi ei saa tanssia mukana, vaan täytyy jäpittää paikallaan kuin saunan lauteilla konsanaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös