Ultimate Fighting Championship ja muut kamppailulajit

  • 922 923
  • 5 077

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Hendon ura on vähän nihkeässä paikkaa. Liian vanha ihan huippuja vastaan ja UFC:n kannalta onko järkeä pitää miestä ns. gatekeepperinä nuijimassa tulevia kykyjä? Hendon matseja kyllä katselee ihan mielellään sillon kuin vastustaja tulee ottelemaan rohkeasti. Passiivisia kavereita, kuten Machidaa vastaan Hendon ottelut ovat taas järkyttävän puuduttavaa paskaa. Fiksut ottelijat pysyvät poissa Hendon oikeasta koukusta ja ilman tuota asetta Hendo ei enää yksinkertaisesti pärjää, ainakaan huippuja vastaan.

Hendon voitto toki oli hyvä asia, tappion myötä Dana White olisi varmasti kertonut jo pressissä kuinka Hendo joutaisi eläkkeelle.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Olipa huikea esitys Werdumilta HW-tittelimatsissa. Cainille ei lopulta jätetty juuri mitään saumaa. Ensimmäisen erän Cain jaksoi tutulla tyylillään, mutta toisesta erästä lähtien matsi oli yhtä maalia. Vaikka voitto kuristuksella tulikin, niin pystyssä Werdum oli lopulta vahvimmillaan ja takoi Cainia tavalla, jota ei ole Octagonissa nähty. JDS iski aikoinaan sen "lucky punchin", ja matsi oli kerralla selvä, mutta nyt nähty Werdumin esitys oli kokonaisvaltaisesti hienompi suoritus.

Cainin heikon esityksen takaa voi hakea monia syitä, mm. pitkä ottelutauko ja alhainen ilmanala, jonka Werdum oli valmistautumisellaan ottanut paremmin huomioon. Syitä voi hakea, mutta lopulta vain esitys kehässä ratkaisee ja nyt se oli selvä, Werdum oli parempi. Monesti mietittäessä parasta raskaan sarjan ottelijaa kautta aikojen esille nostetaan Fedor tai Cain, mutta nyt ollaankin tilanteessa, jossa Werdum on nämä molemmat herrat lukottanut. Huikeaa kehitystä brassilta vielä vanhoilla päivillään.

HW-divarin kannalta tämä oli loistava tulos ja nyt on useita varteenotettavia tittelimatseja olemassa, Arlovski, Miocic, dos Santos, Rothwell ja Overeem ovat varmasti kaikki jossain määrin tyrkyllä matsiin Werdumia vastaan. Itse uskon Miocicillä olevan parhaat saumat Werdumia vastaan, mutta veikkaan UFC:n laittavan Arlovskin haastajaksi. Tällä match upilla saadaan enemmän myyntiä, kuin vielä suurelle yleisölle suht tuntemattomalla Miocicilla. Paljon huhuissa ollut JDS-Reem olisi kiva nähdä viimein.

Cainin ura koki kolauksen, mutta uskon miehen vielä tulevan lujaa takaisin ja pääsevän 1-2 voitolla tittelimatsiin. Ei välttämättä enää ottele Meksikossa ilman takia, mutta on ns. normaalioloissa varmasti melkoinen peto edelleen. Mestaruuden menettäminen luulisi nopeuttavan hänen ottelutahtiaan, joka on ollut tuskallisen hidasta viime vuosina.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Upea suoritus kyllä Werdumilta. Ylipäätään kaveri on viimeisen viiden vuoden aikana ottanut todella kovia päänahkoja (Fedor, Nelson, Nogueira, Browne, Hunt, Velasquez). Ja kuten Lauri yllä totesi, tämä tekee todella hyvää HW-divarille. Toivottavasti Velasquezia ei olla kiirehtimässä rematchiin, vaan joutuisi ottamaan muutaman matsin välissä, jolloin JDS, Arlovski ja Miocic pääsisivät kenties kokeilemaan tittelin haastamista.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Huikea suoritus Werdumilta. Cainista en ole pitänyt missään vaiheessa ja sympaattisen brassin voitto oli kyllä hw-divarillekin helvetin hyvä asia.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Toni Tauru (10-1) on tehnyt sopimuksen One FC:n kanssa ja ottelee mestaruudesta brassi Bibiano Fernandesia (17-3) vastaan 18. heinäkuuta Myanmarissa(!). Nyt sitten testataankin suomivaparin kovin lupaus oikein toden teolla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Niinhän siinä sitten kävi, että Amirkhani lopetti toisenkin matsin puoleentoista minuuttiin. Huikea startti on miehellä ollut UFC-kehissä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella harmi, että CMore Extremen suora lähetys Berliinin UFC-illasta alkoi klo. 22.00, eli n. puoli tuntia sen jälkeen kuin Amirkhani oli hoidellut vastustajansa luovutuskuntoon.

Hienoa, että voitto tuli ja nyt vaan seuraavia matseja ja voittoja kohti.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Näin suoran lähetyksen omista paketeistani, kun sattumalta olin telkkarin ääressä ja tytöt mätti kunnolla turpaan toisiaan. Jessica oli se toinen ja joku oli Puolasta. Ei mielestäni kovin naisellista, mutta ehkä nuo eivät sellaisia halua ollakaan.

Amirkhanin peli meni ohi, kun ei kukaan kertonut monelta se mahtaisi olla edes alustavasti.
 

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Pitääpä aloitella tännekin kirjoittelemaan. Parista viime tapahtumasta vähän jorinaa. UFC 188 fight card ei itselle ollut se kaikkein mieluisin. Johtuu ehkä siitä että sitä edellinen UFC 187 tapahtumassa oli ihan järkyttävän kova fight card ja nyt on totuttu liian hyvälle. Molemmat pääottelut päättyi omien veikkausten vastaisesti. Ennen kaikkea oli itselle yllätys, että Werdum vei Velasquezia. Itse pidin Velasquezia selvänä suosikkina ja ajattelin, että kestävyys tekee nimenomaan tässä eron näiden välillä. Toisin kuitenkin kävi. Werdum oli tuoreemman oloinen ja vei mestaruuden. Velasquez oli todella väsynyt ja näytti siltä jo alusta asti.

Viimeisimmän tapahtuman otteluohjelma oli laimea, kuten välillä näissä vähän pienemmissä tapahtumissa tuppaa olemaan (koska niitä on 1500/vuosi). Onneksi oli kuitenkin suomalainen ottelemassa ja se toki sytyttää. Huikea matsi Amirkhanilta. Vei vastustajan mattoon heti alussa ja sen jälkeen hierottiin kättä leuan alle hetki ja taputtaminen alkoi. Siverin ja Kawajirin matsi ei jaksanut muutenkaan hirmuista innostusta herättää ja matsinakin oli melko laimea. Mestaruusmatsi olikin sitten teurastus. Täytyy sanoa, että vähän pahaa tekee katsoa kun naiset toisiaan mättää turpaan. Tosin huikeasti on naisten matsit menneet eteenpäin. Jotenkin tuntui ja taisi tulla jossain välissä sanottuakin, että ne oli enemmän semmoista avokämmenellä läpsimistä ja ei napannut edes alusta vähää. Nyt ja jo paljon aiemmin joutui sanojaan syömään, koska matsit on jo kunnon UFC toimintaa ja naiset on kyllä paikkansa ansainneet.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ai tämä on tälläistä paskaa nykyään taas. Urheiluruutu pystyi näyttämään kuvaa formuloista ja kaikista lajeista, mutta tämän kohdalla vain still-kuvia niin kuin tyssösen mikestä aikoinaan.

Keneltähän se taas olisi pois, jos vähän vähemmän lajista kiinnostunut kaveri näkisi otteluraportin ja saattaisi vaikka kiinnostua lajista.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Makwanilta tosiaan huikea startti UFC:n puolella. Cagen näyttöjen perusteella en olisi uskonut näin kovaan alkuun, mutta ehdottoman hieno homma. "Maku" tuntuu olevan sellainen persoona, joka syttyy paineiden alla ja saa lisäpuhtia siitä. Niinimäki ja Kuivanen ovat taas sieltä toisesta päästä, minkä vuoksi UFC-ura jäi molemmilla torsoksi.

Werdumin kehitys on ollut uskomattoman hienoa. Toki hän on vuosia ollut jo ihan TOP5-ukkoja HW-divisioonassa, mutta en olisi vielä vuosi sitten uskonut että hän Velasquezin voittaisi. Matto-otteleminen miehellä on aina ollut timanttisen kovaa, mutta nykyään pystyssäkin hän vie kavereita aikamoisella varmuudella. Toivottavasti nyt ei tuoda mestaruusotteluun Overeemia, vaan Junior Dos Santos ja vaikkapa Miocic pääsisivät ensiksi kokeilemaan.
 
Paljon on puhuttu Makusta ja hienostihan hänellä on mennyt ja kyseessä on juuri sellainen persoona mitä UFC haluaa. Toki vastustajat nyt ovat olleet täysin säkkejä, mutta sekin pitää ansaita, että UFC rakentaa tätä helppoa tietä ottelijalle. Andy Ogle kuitenkin oli yksi huonoimmista nyky-UFC:n ottelijoista ja kyllähän tämä Masio Fullenkin oli aika sortin sankari.

Heinäkuussahan käydään kaikkien aikojen ylivoimaisesti suurin suomalaisvaparikamppailu, kun Kouvolan oma poika Toni Tauru kohtaa Fightmatrixissa rankingin 5:ksi sijoitetun Bibiano Fernandesin ONE FC Bantamweight-mestaruusottelussa. Bibiano Fernandesiahan pidetään useissa piireissä parhaimpana UFC:n ulkopuolisena ottelijana ja mies ei ole kosiskeluista huolimatta lähteny UFC:n remmiin, koska saa aivan tolkuttomia ottelupalkkioita ONE:sta.

Voi olla, että pitkästä loukkaantumisesta palanneelle Cage Warriorsin mestarille Taurulle tulee kylmää kyytiä yhtä kovinta kääpiösarjalaista vastaan tässä maailmassa, mutta onhan kyseessä sellainen ottelu mihin en usko välttämättä suomalaisen ylttävän enää pitkään aikaan. Toki jos Tauru tästä voiton kairaa, niin sitten hänestä tulee aika nopeasti kova stara vapariskenessä ja hän todellakin pääsee valitsemaan ottelunsa yms. UFC:ssä, jos sinne mielii siirtyä. Toki voitolla Fernandesista ONE tulee tarjoamaan hänelle niin paljon rahaa, että UFC ei siihen vastaa.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Jos Shamrocilla on jäljellä edes kymmenesosaa siitä lukkopainitaidosta mitä miehellä aikoinaan oli niin Kimbon riutuneet polvet ja nilkat eivät luultavasti kestä Shamrocin käsittelyssä, kuin korkeintaan minuutin tai kaksi. Friikkishowhan Kimbo on alusta lähtienkin ollut mutta aika naurettavaksi alkaa jo touhu mennä.

Ei ollut ja turpaan tuli. Ollaan Kimbosta mitä mieltä vaan niin iskuissa on ihan mukavasti jytyä ja aina näitäkin hahmoja on hyvä olla mukana.
 
Suosikkijoukkue
KK
Toni Tauru (10-1) on tehnyt sopimuksen One FC:n kanssa ja ottelee mestaruudesta brassi Bibiano Fernandesia (17-3) vastaan 18. heinäkuuta Myanmarissa(!). Nyt sitten testataankin suomivaparin kovin lupaus oikein toden teolla.
Tulee kyllä Tonille kova matsi. Uskoisin, että ensimmäinen kunnon ammattilaismatsi, missä hän on todellakin altavastaaja, vaikka Toni juuri sitä aina halunnutkin, niin nyt on kova matsi tulossa. Vastustaja ei ole mikään eilisen teeren poika ja harrastanut kamppailulajeja pikkaisen pidempään kuin Toni. Toivottavasti kuitenkin leikkauksen jälkeen on harjoiteltu hulluna ja treeni on tuottanut tulosta tähän seuraavaan leveliin.
 
Tulee kyllä Tonille kova matsi. Uskoisin, että ensimmäinen kunnon ammattilaismatsi, missä hän on todellakin altavastaaja, vaikka Toni juuri sitä aina halunnutkin, niin nyt on kova matsi tulossa. Vastustaja ei ole mikään eilisen teeren poika ja harrastanut kamppailulajeja pikkaisen pidempään kuin Toni. Toivottavasti kuitenkin leikkauksen jälkeen on harjoiteltu hulluna ja treeni on tuottanut tulosta tähän seuraavaan leveliin.
Kyllähän tämä on nyt vähintäänkin Bibiano Fernandesin aliarviointia, kun kaveri menee kaikilla mittareilla TOP 5:een koko maailmassa kääpiösarjan ottelijoista. On aivan ällistyttävän hyvä ottelija ja rankattu tosiaan TOP 5:ksi kääpiösarjassa (toki kyseessä on aika tuntematon divisioona vielä TOP 10:n jälkeen). 2012 äijää yritettiin isolla rahalla saada UFC:hen, kun kääpiösarjaa nosteltiin isojen poikien joukkoon, mutta mies silloin kieltäytyi vedoten saavan parempia masseja ONE:sta.

Bibianolla on mm. kaksinkertainen mustan vyön bjj-maailmanmestaruus, yksi maailmanmestaruus hopea ja sinisen vyön maailmanmestaruus taskussa.

Surkeita uutisia UFC 189 odottelijoille missä Connor McGregorin ja Jose Aldon piti kohdata... Jose Aldo on murtanut sparrissa somessa pyörivien tietojen mukaan kylkiluita ja jos tämä on totta, niin ottelu McGregoria vastaan tulee siirtymään loppuvuoteen. Olisiko se sitten Edgar vs McGregor Interim-mestaruudesta?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Enää pari kuukautta niin pääsee taas näkemään Rondan dominointia, huikea mimmi kerrassaan.

Olin kuullut etta WMMA:lla oli oikein fanikin, mutta en tiennyt etta se olisi suomalainen!

No ei, ihan fiksua markkinointia UFC:lta, jos haluaa laajentaa fanikuntaa, jarkevinta varmaan tassa vaiheessa on vedota siihen puoleen vaestosta jota ei normaalisti tappelujen katsominen kiinnosta. Kylla niista jotkut naisten tappeluja haluavat katsoa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tyhmä kysymys lajia jo pidempään seuranneena, mutta en ole nyt viime aikoina onnistunut bongaamaan enää maikkarin puolelta (Max-kavalta) näitä UFC-tapahtumia, niin onko maikkari lopettanut UFC:n lähettämisen vai olenko itse ollut vain huonosti kartalla ja olen vain onnistunut missaamaan nuo lähetykset? Jos maikkari on lopettanut lähetykset niin näkyykö nämä tapahtumat jossain kanavapaketissa, esim Viasat tai C More?
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viimeinen UFC (ehkä jo pitempäänkin?) tuli ainakin C More Extreme kanavalta, joka on jossain vaiheessa ilmestynyt ruutuun MTV Total pakettiin..

Ok, kiitoksia tiedosta pitää siis alkaa seurailemaan tuon kanavan sisältöä (sopi C More paketti kun joka tapauksessa jo löytyy) niin näkee taas näitä UFC otteluiltoja, tai siis tallenteiden kanssa tässä edetään kun ei oikein oma treenaaminen ja öiden valvominen sovi yhteen niin pitää katsoa lähetykset jälkikäteen.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Maxilta ei tosiaan eventtejä enää näe, vaan Extreme on ainoa kanava, joka näyttää. Siinä mielessä huono muutos, että Extremeä ei ole saatavilla HDna lainkaan. Jokunen viikko sitten kyselin aspasta, niin kertoivat ettei ole tarkoituskaan tehdä kanavasta HD:versiota tässä kohtaa. Hyvä juttu kuitenkin, että näyttävät lähes jokaisen eventin.

Conor-Aldo matsin kohtalo sen sijaan ratkeaa huomenna lääkärintarkastuksessa. Melko erikoista toimintaa brasseilta ilmoittaa etukäteen kylkiluun olevan paskana, kun UFC:kään ei selvästi ollut asiasta tietoinen. Jos UFC olisi tiennyt, niin olisi odotettu että saadaan virallista tietoa pitääkö matsi perua. Nyt käynnistyi sellainen huhumylly Twitterissä, ettei se ole kenellekään hyväksi. Monestihan noita vammoja salataan viimeiseen asti, jotta saadaan ottelupalkkiot pois ja matsi käytyä. Tästä matsista Aldokin olisi tienannut uransa kovimman liksan. Toki ei sekään varmaan ole vyön menettämistä parempi vaihtoehto. Huhua liikkuu, että se oli Barao, joka potkaisi kyljen rikki.
 

Kafrom

Jäsen
Olin kuullut etta WMMA:lla oli oikein fanikin, mutta en tiennyt etta se olisi suomalainen!

No ei, ihan fiksua markkinointia UFC:lta, jos haluaa laajentaa fanikuntaa, jarkevinta varmaan tassa vaiheessa on vedota siihen puoleen vaestosta jota ei normaalisti tappelujen katsominen kiinnosta. Kylla niista jotkut naisten tappeluja haluavat katsoa.
En pahemmin ole naisten matseja seurannut, pl. Rondan matsit. Ronda on kuitenkin ihan once in a lifetime -tason urheilija, täysin dominoiva tuohon naisten divisioonaan.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
En pahemmin ole naisten matseja seurannut, pl. Rondan matsit. Ronda on kuitenkin ihan once in a lifetime -tason urheilija, täysin dominoiva tuohon naisten divisioonaan.

On tietysti omassa lajissaan dominoiva, mutta lajilla on niin vahan harrastajia naisten puolella etta se vakisinkin tulee mieleen kun mietitaan sita kuinka ylivertainen han on omassa painoluokassaan ollut.

Itse en ole kauheasti jaksanut WMMA matseja katsella, Ronda on tullut muutaman kerran nahtya, yleensa sen matsit paattyy niin nopeasti ettei ehdi pois telkkarin aaresta. Alemmassa painoluokassa on nyt puolalainen Joanna Jedrz....jerz....who gives a shit, jonka edellisen matsin (sen missa voitti vyonsa) nain, ja han oli kylla iskijana eri tasoa mita muut nakemani naiset. Lyo ja potkii hyvin, mutta en silti jaksa naisten MMA:sta innostua.
 
Itse en ole kauheasti jaksanut WMMA matseja katsella, Ronda on tullut muutaman kerran nahtya, yleensa sen matsit paattyy niin nopeasti ettei ehdi pois telkkarin aaresta. Alemmassa painoluokassa on nyt puolalainen Joanna Jedrz....jerz....who gives a shit, jonka edellisen matsin (sen missa voitti vyonsa) nain, ja han oli kylla iskijana eri tasoa mita muut nakemani naiset. Lyo ja potkii hyvin, mutta en silti jaksa naisten MMA:sta innostua.
No eihän kukaan naisissa pysty oikein meritoitumaan miksikään supertyrmääjäksi johtuen voimasta jo, joten Ronda vie huippuolympiatason judolla kaikkia kuin märkää rättiä, eikä siihen tuskin löydy vähään aikaan minkäänlaista vastausta. Joanna Jedrzeiysykszeyksi taas on kickboxing maailmanmestari, mutta ikävä kyllä huomaa hänestäkin, että hän on täysin pisteottelija, eikä omaa minkäänlaista tyrmäysvoimaa. Penneäkin vastaan hän vain nakutteli napsuja, mutta ei missään vaiheessa juurikaan saannut lyötyä tajua pois naisesta.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
No eihän kukaan naisissa pysty oikein meritoitumaan miksikään supertyrmääjäksi johtuen voimasta jo

On siellä Invictassa kuulemma yksi nainen joka pystyy..

Toivottavasti Cyborg saadaan UFC:n leipiin ja pudottamaan 135:een, jotta supermatsi saadaan aikaan. Nykyisestä divarista ei kellään ole Rondalle mitään sanomista. Cyborg on uransa 13:sta voitosta ottanut 11 tyrmäyksellä ja pystyisi Rondankin lyömään pihalle, kunhan ei tule viedyksi maahan ennen sitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös