Toki se hallitus viimekädessä asioista päättää, mutta seuraa johtamaan on palkattu toimitusjohtaja ja urheilutoimenjohtaja. Tämän seuran ongelmat ovat kuitenkin tulleet edellisen toimitusjohtajan toheltamisesta ja edellisen hallituksen puheenjohtajan sitä tyytyväisenä seuraamisesta.
Ja ihan aidosti luulet, että seuran toimintakulttuuri muuttuu tässä johonkin, kun neljäsosan seurasta omistava rautakauppias istuu nyt vain eri tuolilla hallituksen kokouksissa? Menohan on aivan samanlaista, jos tuosta eristää tj:n ja utj:n suoriutumisen omista työtehtävistään. Asioista vaan vaietaan, ja uusi "pj" on ihan puhtaasti puhuvapää, joka suoltaa laiskasti ja ilman näkemystä valmisteltuja jargon-turskahduksia parin kuukauden välein.
Kaikesta paistaa, että Tersan luoma paska toimintakulttuuri jatkuu aivan samanlaisena, vaikka näkyvimmät naamat kulissin edessä ovatkin vaihtuneet. Joitain tämä näköjään ihan oikeasti hämää.
Mutta ei mitään. Ollaan olevinaan ymmärtämättä ulosmarsseja ja hurrataan uudelle johdolle. Pullaa ja kahvia, pullaa ja kahvia! Kaikki hyvin!