U18-tyttöjen MM-kisat Vantaalla 4.–12.1.2025

  • 5 476
  • 64

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minäkään en nähnyt haastattelua. Tuo johtuu varmaan juuri mediakoulutuksen ja -kokemuksen puutteesta. Kysymyksessä on myös hyvin nuoret henkilöt, joilla oli varmasti pettymys päällimmäisenä.
Just näin, ei kannata noin nuorille liikaa antaa kuraa esiintymisestä, koulutus ja kokemus parantaa sen kyllä.

Jos haluaa hyvän esimerkin niin U20 Kapteeni Kiviharjun haastatteluja kannattaa katsoa, varsinkin englanniksi. Tuo nuorimies on esiintymisellään aivan omassa kastissa.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kenttäpelaajista jopa suurin osa voi olla ikänsä puolesta vielä ensi vuonnakin mukana kokeneempana, mutta mistähän joukkueeseen taiotaan maalivahdit? Kuja-Halkolakta jää kyllä isot luistimet täytettäviksi.

Eliteprospectsin tilastot selaamalla Auroraliigassa on tällä kaudella kaksi 2008 tai myöhemmin syntynyttä maalivavhtia saanut peliaikaa: HPK:n Pihla Ikonen (2008, 4 peliä) ja Ilveksen Eerika Kujala (2009, 1 peli). Liekö alasarjoissa tai junnuissakaan talentteja tulossa, varmaan pelaisivat jo liigaa?
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Onpa karsee tasoero Kanadan ja Japanin välillä… 14-0 toisen erän jälkeen.
 
Lättykeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diamond Geezers
Tänään menin katsomaan tätä tyttöjen junnulätkää kun paljon poikien vastaavia ikäluokkia tulee mielenkiinnosta katsottua. Iso pettymys päällimmäinen tunne. Pelissä todella paljon heikkoja suorituksia ja pelaajien tasoerot järkyttäviä. Ihan perusasioiden suorittaminen monelle vaikeaa. Suomi täysin vastaantulija.
 
predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Abigailin esiintymistä ihmetteleville muistutukseksi että hän on alunperin ruotsinkielinen
 
Don Douchebag

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Abigailin esiintymistä ihmetteleville muistutukseksi että hän on alunperin ruotsinkielinen
Tämä toki hyvä pointti mutta enemmän tarkoitin asennetta millä haastatteluun tullaan. Tietysti on nuori mutta jos olet maajoukkueen kapteeni, olet (yleensä) henkisiltä ominaisuuksiltasi poikkeuksellinen yksilö. Nyt ei vaikuttanut siltä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pahalta näyttää siis naiskiekon tulevaisuus Suomessa, kurja juttu, mutta varmaan jossain päättävissä portaissa ihan haluttu tulema, päätellen siitä panostuksesta, mikä kausien saatossa on asiaan laitettu.
Eihän Suomessa liitto tähän panosta - seuroissakin hyvin pienet resurssit. Eikä vaatisi mahdottomia resursseja saada merkittävää näkyvyyttä huipputurnauksissa ja hyvää myötätuulta lajille hyvin merkittävässä ryhmässä, jossa jääkiekolla olisi paljon potentiaalia. Miesten kiekon dominoiva asema ja menestys on tehnyt lajista laiskanpulskean, pärjätään ihan omalla painolla. Mutta asiat voivat hyvinkin jatkossa muuttua.
 
Alavaari

Jäsen
Tietysti tuo oli vähän surullinen tulos enkä kiistä mitään havaintoja puutteellisista taidoista.

Eipä nyt kuitenkaan synkistellä. Pyydän kaikkia satunnaisia tyttö- ja naiskiekon seuraajia huomioimaan, että tyttöjen pelaamisessa on ihan eri tavalla vaisummat kannustimet ja tukevat rakenteet ympärillä kuin poikien. Nämä pelaajat toki olleet varmaan kaikki poikapolulla, missä sinänsä ollaan saman tuen piirissä kuin pojatkin.

Tyttöjen arkitekemiseen liittyvää keskustelua on käyty jonkin verran tässä ketjussa ja ehkä ruohonjuuritason juttu kuuluukin ennemmin sinne.

Itseäni mietityttää, mistä johtuu, että edes poikien kanssa pelaavat tytöt eivät enää vaikuta pärjäävän kansainvälisessä kilpailussa, vaikka pojissa vastaavaa ilmiötä ei ole. Liittyykö tämä eroihin AA/AAA -tekemisessä, siihen että tytöt ovat mahdollisesti väärän tasoisissa joukkueissa "selviytymässä" kuten joku kirjoitti, vai mikä tässä on taustalla. Samaan kiinnitin huomiota jo aikaisemmin kun valmentaja Kuisma totesi, ettei urheilullisuus riitä. Periaatteessa samaa treeniä nämä kuitenkin tekevät kuin pojatkin.

En rehellisesti sanottuna itse tiedä, mitä asialle voi nopealla aikataululla järjestelmätasolla tehdä. Aina voi tietysti vaatia pelaajia treenaamaan paremmin ja olemaan enemmän tosissaan, mutta mielestäni huonon menestyksen sysääminen sen syyksi, että joku ysiluokkalainen pelaaja ei ota jääkiekkoa riittävän tosissaan, ei osu edes tolppaan vaan menee sekä ohi että yli. Liitto-, alue- ja seuratasolla tulisi onnistua ratkaisemaan se, että riittävään panostukseen on tarvittava tuki ja kannustimet.

Itse näen edelleen, että mahdollisten lyhyen aikavälin toimenpiteiden lisäksi aivan ehdottoman tärkeää olisi saada nimenomaan kilpailullisessa jääkiekossa mukana olevien tyttöpelaajien määrää nousuun. Mutta jos nyt liiton suuntaan osoitinkin sormen, myönnettäköön, että ei ole helppo rasti ja tiedän kyllä, että siellä on ahkeria ja intohimolla tyttöjen kiekkoa edistäviä ihmisiä hommissa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
.

Voi aloittaa siitä, että pidetään linja jossa MM-kisoissa pelaavan tulee olla urheilija. Sitä nuo jo tuossa iässä ovat. Eilen keskustelin yhden valmentajan kanssa joka tarttui samaan jonka nostin eli 20 pelaajasta ainakin 6 oli fysiikaltaan sillä tasolla ettei tuolla olisi kuulunut olla.

Vaikka olet kuinka hyvä lajitaidoilta niin jos piiputtaa jo Japania vastaan ei lajitaidoista paljoa lopuissa peleissä ole hyötyä.

Pidemmässä juoksussa palataan siihen malliin jossa liittoa kiinnosti edes vähän ja alueet olivat mukana muutenkin kuin pitämässä rekrypäiviä
 
Alavaari

Jäsen
Voi aloittaa siitä, että pidetään linja jossa MM-kisoissa pelaavan tulee olla urheilija. Sitä nuo jo tuossa iässä ovat. Eilen keskustelin yhden valmentajan kanssa joka tarttui samaan jonka nostin eli 20 pelaajasta ainakin 6 oli fysiikaltaan sillä tasolla ettei tuolla olisi kuulunut olla.
Näin voi tietysti linjata, mutta saadaanko tällä paras joukkue jalkeille? Tai kokoonpanoltaan riittävän laaja ryhmä? Entä jos nyt kentällä nähty olikin oikeasti paras mitä oli tarjolla? Voihan peruspopulaatiolta, josta pelaajat valitaan, sinänsä halutessaan vaatia asioita. Entä jos vaatimukset eivät toteudu? Ei lähetetä joukkuetta ollenkaan?

Varmaan me sinänsä haetaan samansuuntaisia asioita ja ehkä vaatimustason noston voi nähdä yhtenä konkreettisena toimenpiteenä asioiden parantamiseksi. Itse näen, että tarvittaisiin jotain hyvin konkreettisia ruohonjuuritason konsteja, jotka pala palalta auttavat pelaajia saavuttamaan nousseen vaatimustason. Nämähän ovat myös asioita, joissa syntyy eroja vuosien saatossa. En tiedä, yltävätkö maajoukkuetoiminnan lonkerot vaatimustasoineen kuinka nuoriin pelaajiin, ja millainen vaikuttavuus näillä ko. populaatiossa on / voisi olla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp

Ihan oikeaan asiaan minusta huomion kiinnität, silti tietenkin @obi-wan on myös aivan oikeassa, sillä noinhan on. Tuota eilistä kun katsoi, niin tuli olo, että toinen ryhmä on bailannut vetänyt viinaa pikkutunneille asti ja toinen ei ja niinhän ei pitäisi olla. Silti millään en syyllisiä löydä joukkueesta tai ruohonjuuresta.

Mihin omissa horinoissani sitä huomiota olen kiinnittänyt on juuri riittävän valmiuden rakentaminen eli valmistava pelaajapolku. Ihan varmaan monessa joukkueessa tytöt mukana ollessaan saa hyvää valmennusta, mutta yhtä varmaan ne monessa joukkueessa eivät saa tarvitsemaansa yksilöohjausta lajitaidon puutteisiin ja paneutumista heidän kehittämiseensä pelaajina, vaan roikkuvat siellä ynnä muut osastossa joukon jatkona. Missään kuviossa kun eivät ole tulevia kannattelijoita poikien joukkueeseen ja valmentajien painopiste on luonnollisestikin siellä.

Koska fakta on, ettei niitä tyttöjoukkueita löydy kaikkiin seuroihin (valtakunnallisesti) mitenkään, mietin, että miksipä ei hyödyntää tuota 3 - 3 formaattiakin. Taatusti noinkin voi valmentaa riittävän yksilötaidon ja perusosaamisen omaavia pelaajia, helpompi heitä olisi opettaa joukkuepelaamisen saloihin, kuin niin päin, että periaatteessa osaa joukkuetaktiikan mukaisen pelikäsityksen, mutta osaamisen puutteiden vuoksi ei sitä kykene tuottamaan kun tempovaade kasvaa.

Se konkreettinen ruohonjuuritason konsti löytyy siitä, että liitto ryhtyy valtakunnallisesti asiaa työstämään, jalkauttaa apua seuroihin tyttövalmennukseen korvamerkiten ja etsien keinoja, vaikka sitten 3vs3 pohjalta maan kattavaa kilpailutoimintaa rakentaen. Mistään kun ei polkaista toimivia kokonaisia tyttöjoukkue junnusarjoja riittävän kattavasti, jotta se imuroisi tehokkaammin lahjakkuutta massasta, ne keinot voi löytää tuosta tai sitten vahvasta yhteistyöstä muiden jääurheilulajien (ringette, taitoluistelu) kanssa, ei niiltä ryöstäen, vaan nimenomaan resurssia jakaen ja yhteisiä polkuja luoden. Herättävä olisi tietenkin myös seuroissa tarkistamaan painopisteitään, vaikka niukkuuttahan se on tiedetään.
 
Lättykeisari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diamond Geezers
Eihän Suomessa liitto tähän panosta - seuroissakin hyvin pienet resurssit. Eikä vaatisi mahdottomia resursseja saada merkittävää näkyvyyttä huipputurnauksissa ja hyvää myötätuulta lajille hyvin merkittävässä ryhmässä, jossa jääkiekolla olisi paljon potentiaalia. Miesten kiekon dominoiva asema ja menestys on tehnyt lajista laiskanpulskean, pärjätään ihan omalla painolla. Mutta asiat voivat hyvinkin jatkossa muuttua.
Suomessa jääkiekkoliitto lyö järjettömiä summia nais- ja tyttökiekkoon miesten MM-kisa ym tuotoista. Suhde sille miten rahaa tulee sisään ja miten se menee ulos on reilusti nais- ja tyttökiekolle plussan puolella.
 
Viimeksi muokattu:

Deman

Jäsen
Suomessa jääkiekkoliitto lyö järjettömiä summia nais- ja tyttökiekkoon miesten MM-kisa ym tuotoista. Suhde sille miten rahaa tulee sisään ja miten se menee ulos on reilusti nais- ja tyttökiekolle plussan puolella.
Naiskiekkoilu ei tuota tuloja. Se on totta. Sitä kautta sekin on totta, että naiskiekkoilijat jäävät plussalle. Tuosta panostukset naiskiekkoiluun jääkiekkoliitto ei kuitenkaan kerro mitään lukemia, en ainakaan tällaisia ole löytänyt.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomessa jääkiekkoliitto lyö järjettömiä summia nais- ja tyttökiekkoon miesten MM-kisa ym tuotoista. Suhde sille miten rahaa tulee sisään ja miten se menee ulos on reilusti nais- ja tyttökiekolle plussan puolella.
No ei todella lyö. Varmasti enemmän kuin tuottaa, mutta pitkän tähtäimen sijoituksena olisi totaalisen järkevää eikä todellakaan vaatisi huikeita summia.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Suomessa jääkiekkoliitto lyö järjettömiä summia nais- ja tyttökiekkoon miesten MM-kisa ym tuotoista. Suhde sille miten rahaa tulee sisään ja miten se menee ulos on reilusti nais- ja tyttökiekolle plussan puolella.
Naisten EHT:n sivustaseuranneena voin sanoa että tämä ei ihan pidä paikkaansa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös