Tyttöystävä tuli taloon

[pernaveikko]

Tämä kohtaa kaikkia kaveripiirejä, enemmänkin kai nuorempaa väkeä, mutta aina silloin tällöin vähän vanhempiakin.

Se on tietysti hienoa, että hyvä ystävä on löytänyt Sen Oikean, mutta en ainakaan enää ymmärrä miten nämä ovat toisiaan poissulkevia asioita. Samalla tavalla kuin nykyään kai jo ikuisuusvääntö jalkapallo vs. jääkiekko. Molemmille on aikaa, jos vain tahtoa riittää.

Olen siinä tilanteessa, että kaverista ei ole kuulunut juuri mitään koko syksynä, minne jäivät pelien katsominen pubissa, lenkki ja sen jälkeen saunaan ja lista on loputon. Kysyy keneltä tahansa "ootko kuullu Reiskasta (nimi muutettu)?" "En ole mitään, sehän on sen muijansa kanssa." Soitin itse tänään ja puhelu oli jossain määrin hämmentävä ja mitä siinä nyt muutenkaan voi jutustella, kun tyttö kiehnaa vieressä.

Tähän ketjuun olisi kiva kuulla varsinkin niiden näkemyksiä, ketkä ovat juurikin tuolla toisella puolella eli niitä rakastuneita. Miten sieltä töistä voi olla niin kiire Hänen luokse? Eikö missään vaiheessa kaipaa edes vähän muuta?

Koitin pohtia omia tekemisiäni. Muistan kyllä, kun 18-vuotiaana kaverit soittivat tyttöystävän lankapuhelimeen, kun olin kuitenkin siellä. Se oli alkukesää ja sitten tyttö jätti minut, sitä ei voi tietää mitä olisi tuona kesänä tapahtunut, voi tietenkin olla, että olisin itsekin syyllistynyt samaan.

Nykyisen vaimoni kohdalla en ainakaan muista laiminlyöneeni ketään, mutta yhtä lailla joku muu saattaisi olla eri mieltä.

Miesten puolella on toki se hieno homma, että vaikka ei oltaisi vuoteen pariin nähty, niin sitten ollaan kuitenkin parhaita ystäviä, kun taas tavataan ja saadaan vähän kaljaa koneeseen. Olen ymmärtänyt, että hameväellä tilanne on hieman toinen. Teidänkin kirjoitukset olisivat muuten tervetulleita, otsikosta huolimatta.

 

[Ted Raikas]

Ihmisiä syytetään aina siitä, kun rupeavat seurustelemaan, että muuttuvat toisenlaisiksi ihmisiksi. No mitä sitten? Elämä on yhtä muuttumista ja totta kai rakastuminen ja sitoutuminen muuttaa ihmistä aina, sille ei voi mitään ja se on ihan luonnollista. Tietysti jos ihmisestä tulee sellainen, ettei enää riitä yhtään aikaa muille ihmisille, ystävilleen jne. niin se on tietysti hieman outoa käytöstä. Sekin tasaantunee ajan kanssa. Toki on kaikenlaisia dominoivia kumppaneita, jotka yrittävät kaikella tapaa omia toisen ja rajoittaa menemisiä. Se ei ole kyllä oikein ja kenenkään ei sellaiseen suhteeseen tulisi tyytyä ja alistua. Kaventaa elämää pahasti ja voi myös tuoda rasitteita suhteeseen, kun siitä tulee väkinäistä yhdessänyhjäämistä.

Kyllä ihmisellä pitää olla vapautta, omia menoja ja hengailua kavereitten kanssa. Eikä todellakaan tarvitse olla sama kaveripiiri, itseasiassa usein lienee helpompaa jos juuri ei ole paljoa yhteisiä kavereita.

 

[Cemetery Gates]

Eiköhän hyväksytä heti kättelyssä se tosiasia, että ämmät perseestä.

 

[Taitopelaaja]

Mielenkiintoinen avaus.

Itselläni on aika vähän kokemuksia tällaisista tilanteista, mutta joskus sitä on tullut mietittyä, että jossain vaiheessa tällainen tilannekin oikeasti voi tulla eteen. Yleensähän syynä tällaisiin tilanteisiin on se, että varsinkin alkuhuumassa kaikki muu tuppaa unohtumaan, kun on niin ihanaa viettää jatkuvasti aikaa Sen Oikean kanssa. Tässä vaiheessa tosin parin ei vielä tarvitse edes muuttaa yhteen, kun he ovat kuitenkin joka ilta jomman kumman luona.

Olen myös sitä mieltä, että aikaa saa varmasti järjestettyä tyttökaverin/poikakaverin lisäksi myös kaveripiirille. Tahtoa ja pientä järjestelyä se kyllä vaatii, mutta kuitenkin toteutettavissa. Sen tosin olen huomannut, että moni parisuhde on "pilannut" monta hyvää urheilumiestä. Tyttökaverit ovat mitä lieroimpia otuksia manipuloimaan ja käännyttämään miehet urheilua vastaan ja pian tilanne onkin se, että telkkarista katsellaan ainoastaan Emmerdale ja Salikset. Peleihin on myös turha edes ajatella lähtevänsä, sillä todennäköisempi vaihtoehto on teatteri tai muu vastaava sivistynyt ajanviete.

Onneksi sentään on olemassa kunnon miehiä, jotka heti suhteen alussa tekevät selväksi, että jalkapallo ja jääkiekko kuuluvat elämään siinä missä vaikkapa aamukahvi. Mutta tosiaan ennen kuin eksyn kauemmaksi ketjun aiheesta, niin harmillinen juttuhan tuo on. Se tietysti on aivan selvää, että samaan malliin aikaa ei riitä kuin ennen, mutta ei kavereita kokonaan tarvitsisi unohtaa.

 

[Chiesa di Totti]

Jaa, no tähän liittyen omalla kohdalla ollut kaksi vakavaa suhdetta ja kummassakin nainenkin tykkäs katsella urheilua (ainakin feikkasi riittävän hyvin) ja muutenkin intressit kohtasivat hyvin. Näissä suhteissa unohtuivat kaverit aluksi kovastikin koska oman naisen seura nyt oli vaan kertakaikkiaan parempaa, mukavampaa ja houkuttelevampaa, tuskin miespuolinen kaveri nyt kesken matsin olisi antanut poskihoitoa tai jos olisikin moisia ehdotellut niin turpaan olisi tullut pl. Asema 62. Suhteen arkistuessa ja vakavoituessa on tärkeää myös se omakin elämä ettei suhde pala loppuun ja iske kyllästyminen.

Kuten parisuhdekin niin myös kaverisuhteet elävät elämän aikana, muuttavat muotoaan, alkavat ja loppuvat. Ja kuten myös oikeassa parisuhteessa, oikeat kaverisuhteet kestävät läpi elämän. Itsellä oli muutamassa kaverisuhteessa samanlaisia vastoinkäymisiä kuin parisuhteessa, välit olivat viileät useita vuosia mutta lopulta mimmit hävisivät, kaverit ovat vieläkin olemassa. Olleet jo yli 20 vuotta.

 

[Palstalegenda]

13 yli 3:kk parisuhdetta kokeneena on tähän aiheeseen kommentoitava.

Tietenkin jossain parinkympin tietämillä se parisuhdejanareilu (en minä tiedä mitä tuo tarkoittaa, käytänpä junttina vain, koska Espoosta Ouluun on hiljalleen tuo janarivillitys tänne Ouluun rantautumassa) on yleisempää. Tietenkin kyse on prioriteeteista, rajakustannuksista ja rajahyödystä. Pareto-tehokkaaseen tulokseen ei parisuhteessa elävä pääse, ellei sitten ole senlainen siippa, joka luonnollisesti kuuluu, sopeutuu jätkien iltaan. Itse asiassa, senlainen siippa, joka ei osaa viettää iltaa jätkäporukan kanssa ja itsestäkin tuntuu, että Nainen on eri aaltopituudella, senlainen nainen pitää jättää hetimmiten! Ja ihan sama miltä tuntuu! Senlainen on vain vääränlainen. Senlaisen kanssa pystyy aikansa yllättävän hyvin viettämään aikaa mutta vasta suhteen jälkeen tajuaa, että väärähän se monella tavalla oli. Paitsi jos ei ole kokemusta, niin voi luulla, että hyvähän se oli ja yhyy. Senlaiset Naiset joiden kanssa on isommassakin porukassa hauskaa, senlaisen kanssa pystyy viettämään oikeasti hauskaa aikaa, eikä vain mukahauskaa.

Jos ei itse viihdy naisen kavereiden kanssa, pitäisi hälytyskellojen soida lujaa. Kaverit kertovat naisestasi sen mitä et hormonihuumassasi näe. Ei tätä asiaa moni usko mutta minä tiedän asian näin olevan. Eikä tämä riipu henkilöistä ja mielipiteistä vaan tämä on universaali totuus.

 

[mission16W]

Eiköhän hyväksytä heti kättelyssä se tosiasia, että ämmät perseestä.

Bros before hos, yo.

Olen itsekin ollut molemmilla puolilla aitaa, enkä myöskään tunnusta toimineeni itse näin. Sen sijaan olen kyllä pyöritellyt silmiäni, kun sakki raahaa selvästi tylsistyneitä muijakavereitaan salibandyyn tai äijäporukan kaljailtoihin. Vaikka oltaisiin miten rakastuneita niin kyllä pitäisi pystyä olemaan pari tuntia erossa ja ymmärtämään, että tiettyjä sosiaalisia piirejä kannattaa pitää erillään. Jos ei muuten niin sen takia, että muut sosiaalisten piirien edustajat eivät välttämättä halua sekoittaa niitä.

 

[Piikkiperse]

Tähän ketjuun sopii ilmeisen hyvin vuodatus Pekka Saurin ohjelmasta. ;)
Toivottavasti kenenkään ei tarvitse ihan noin huolissaan kaveristaan olla!

 

[koo]

Miesten puolella on toki se hieno homma, että vaikka ei oltaisi vuoteen pariin nähty, niin sitten ollaan kuitenkin parhaita ystäviä, kun taas tavataan ja saadaan vähän kaljaa koneeseen. Olen ymmärtänyt, että hameväellä tilanne on hieman toinen. Teidänkin kirjoitukset olisivat muuten tervetulleita, otsikosta huolimatta.

Silloin kun minä olin tyttö tuo homma meni näin.
Poikaystävän kanssa vietettiin keskiviikoilta, perjantai-,lauantai- ja sunnuntai-illat. Väliin jäävä aika puhuttiin tyttöystävien kanssa puhelimessa, ja asiat koski "sitä" poikaa ja mitä "se" oli sanonut tai tehnyt. Esim. sunnuntaiaamuna, alkaen klo 11.00 soitettiin kaikille tyttökavereille ja kerrattiin joka lause, ilme ja ele ja ylipäätään kaikki muukin mitä oli tapahtunut. Siihen aikaan tosin ei juurikaan "mitään" tapahtunut koska se oli esihistoriallisella ajalla ja silloin oli sellaiset säännöt että heti ei tapahdu mitään. Sitten kun alkoi tapahtua niin niitä ei kerrottu ihan yksityiskohtaisesti, ainakaan puhelimessa. Lauantaipäivät oli pyhitetty tyttöjen yhteiseen oloon jolloin istuttiin jonkun kotona tai baarissa ja taas kerrattiin vuorotellen joka ilme ja ele ym. kuviot. Kello 17 aikoihin tytöt häippäsivät koteihinsa laittautumaan iltaa varten.
Ei olisi tullut mieleenkään pitää kaikkea tuota ihanuutta omana tietonaan puhumattakaan, että olisi jotenkin hävitty kuvioista.
Siihen aikaan oli ainakin minun kaveripiirissäni myös poikaystäviä, sellaisia jotka olivat kavereita. Heillekin kerrottiin jotain mutta siinä oli sellainen pieni suodatin, sillä he eivät koskaan tykänneet ns. "vieraista" pojista vaikkakin heillä itsellään oli "vieraita" tyttöjä joita tapailivat salaa meiltä.
Se taas mistä nuo uudet ja oikeat poikaystävät eivät tykänneet oli jäähallireissut niiden kaveripoikien kanssa. Minultakin meni monta tosi hyvää sulhaskandidaattia ohi suun kun kävin "vääräuskoisten veljieni" kanssa pelissä, kielloista huolimatta.
Nyt vanhempana olen päättänyt, että seuraavasta poikaystävästäni en kerro kenellekään ja vastaavasti salaan häneltä kaikki pelireissut mitä teen "vääräuskoisten veljieni" kanssa.

Terveisin koo

 

[TM]

Sen tosin olen huomannut, että moni parisuhde on "pilannut" monta hyvää urheilumiestä. Tyttökaverit ovat mitä lieroimpia otuksia manipuloimaan ja käännyttämään miehet urheilua vastaan ja pian tilanne onkin se, että telkkarista katsellaan ainoastaan Emmerdale ja Salikset. Peleihin on myös turha edes ajatella lähtevänsä, sillä todennäköisempi vaihtoehto on teatteri tai muu vastaava sivistynyt ajanviete.

Äijän oma vikahan se on jos alkaa taipua tyttöystävän vaatimuksiin heti suhteen alussa eikä pistä kovasti hanttiin! Mää en ainakaan ikinä suostuisi siihen että joku tulisi vaatimaan että katotaan saippuasarjaa samaan aikaan kun peli on menossa joka kiinnostaa. Omat telkkarit kummallekin, eihän muuten mikään onnistuisi.

Teatterit, oopperat, baletit jne. kyllä nekin kiinnostavat tiettyjä ihmisiä ja mikäs siinä, hyvä niin. Onneksi torstaina taas jo pääsee peliin. Tauko oli toki paikallaan tähän väliin.

 

[Snaipperi #16]

Turha tunkee samanlaiseee kuoreen kaikkia maailman naisia. Ainakin minun on/off suhteeni on innokkaana Stadikalle lähdössä ja tykkäs baareissaki pyöriä niinkun naiset yleensäkin. Toki aina pitää välillä olla se äijien ilta mihin naiset ei ole tervetulleita, mutta sillo se muijan voi tunkea johonki tyttöjeniltaan. Ei se ole nii vaikeaa.

 

[mtuq]

No itsellenihän kävi oikeastaan niin, että talo tuli yllättäin ja pyytämättä hienoisen eri puolilta tapahtuneen painostuksen jälkeen itseni ja silloisen tyttöystävän ympärille, eli siis jotain muinaisaikaa vähän jälkeen meikäläisen intistä pääsyn. Vanhemmilla oli vissiin jonkinlainen kuningasidea, että eiköhän se poika siitä rauhoitu, varmaan menee naimisiin ja tekee lauman kersoja, kun hätistetään se pois himasta.

Noh, tietäähän sen miten hommassa kävi, kun laitetaan puoliväkisin, sopivasti viinaan ja naisiin menevä nuori opiskelijan retku, asumaan tytön kanssa, joka nyt oli ihan jees, mutta ei millään tavoin sellainen, jonka kanssa olisin edes kuvitellut asuvani lopun ikäni. Alku oli ihan kivaa, ja olihan siinä kaikenlaista puuhailemista, kaverit jäivät vähäksi aikaa hieman pienemmälle huomiolle, hankittiin pari kissaa, ja opiskeltiin ahkerasti kodin leikimisen ohessa. Tuntui, että ei tää nyt olekaan hassumpaa.

Jossain vaiheessa tuli kuitenkin paluu arkeen, ja alkoi hieman kyllästyttää. Piti juosta kaikissa mahdollisissa pippaloissa, kun ei himassakaan jaksanut luuhata, ja tytön pärstä alkoi jotenkin kypsyttämään. Frendien kanssa tuli harrasteltua kaikenlaista jatkuvasti, ja lopulta tuli oltua enemmän pois kotoa, kuin kotona. Vieraita naisia tähän ajanjaksoon mahtui aika iso määrä, ja joskus tuli jopa vietettyä muutamia päiviä toisten naisten luona, ja himaan tullessa kuitattua homma vaan, että tuli oltua frendillä, tai jotain muuta ympäripyöreää.

No erohan siitä lopuksi onneksi tuli, ja itse asiassa olemme olleet varsin hyviä kavereita siitä lähtien, seurustelu ei vaan ollut se meidän yhteinen juttumme.

En tiedä mikä oli tarinan opetus. Itselleni se ainakin opetti sen, että ei kannata ahnehtia liikaa liian nopeasti, ja että yhteen muuttaminen saattaa olla monta kertaa itsenäisyyteen tottuneelle jonkinlainen kulttuurishokki, ja turha hätäily voi pilata hyvänkin suhteen.

 

[girlzilla]

Kyllähän yhteen muutetaan nykyään todella nopeasti. Syynä usein se, että säästetään rahaa kun yksiön sijasta voi vuokrata kaksion.

Meillä seurustelua takana nyt kohta vajaa 3 vuotta ja ei tulisi mieleenkään kummallakaan muuttaa yhteen. Ikää toisella 21, toisella 24 vuotta. Ei siitä vaan tulisi mitään. Ei olla koskaan oltu oikein sellainen kyhnäyspariskunta, oma aika on erittäin tärkeää. Nähdään joku 3-4 kertaa viikossa ja se riittää. Ahdistaisi tässä vaiheessa se, että aina olisi se toinen siellä kotona. Nytkin ihana viettää iltaa rauhassa yksin kotona.

Ehkä me joskus aikuistutaan...

 

[tutzba]

Hyvä ketju!

Edelliset tyttöystävät ovat olleet siinä mielessä huonoja, että eivät ole olleet ns. omasta kaveripiiristäni. Täten eivät ole sitten viihtyneet kavereideni kanssa, joten joudun kyllä myöntämään että mielenterveyteni säilyttämiseksi laiminlöin kavereitani edellisissä suhteissani.

Näin sivuhuomiona totean, että en ole ollenkaan varma kumpi on parempi. Se, että tyttöystävä on täysin erilaisesta piiristä kuin sinä ja kaverisi, vai se, että tyttöystävä löytyy ennestään tutusta kaveripiiristä.

Nykyinen onkin sitten sellainen, että näin kärjistäen sanottuna meillä on sama kaveripiiri. Toki kummallakin on kavereita keitä toinen ei tunne, mutta suurimmaksi osaksi tutut ovat samoja. Jos on tarkoitus vaikka lähteä porukalla yökerhoon, niin molemmat kyllä viihtyvät siinä tutussa porukassa.

Hypätään jälleen uuteen asiaan. Kerran eräissä illanistujaisissa havahduin ja totesin, että jumalauta, meidän kaveripiirihän koostuu pelkästään seurustelevista ihmisistä. Jossakin vaiheessa rauhalliset kaveri-illat olivat vaihtuneet parisuhdeilloiksi. Jotenkin pelottavaa oli huomata tuo fakta, vaikka eihän sillä mitään väliä ole. Kai. Ehkä on.

Se mitä yritin sanoa - luulisin ainakin - on se, että pitäisi pystyä myös huomioimaan niitä kavereita vaikka se tyttöystävä saattaisikin hiukan ajaa jätkien edelle. Itse en vain ole kyllä tuohon pystynyt, kyllä se tyttöystävä enemmän huomiota saa kuin kaverit. Tossun alla on kiva olla.

 

[Rocket Richard]

Hyvä ketjunavaus!

Itse seurustelen (yhdessä kohta 1,5v) ja hyvin on mennyt. Itse olen pyrkinyt siihen, että vietän kuitenkin edelleen aikaa mahdollisimman paljon kavereiden kanssa. Nyt kuitenkin viime aikoina kovin usea saman ikäisistä kavereista on niin ikään löytänyt daamin rinnalleen ja kas kummaa.... mitään muuta ei voi enää tehdäkkää kuin olla sen kimulin kanssa.

Yks kaveri, joka on ollu kanssani samalla luokalla ala-asteella ja ylä-asteella kuuluu myös tähän ryhmään. Hän rupesi tuossa muutama kuukausi sitten seurustelemaan yhden muijan kanssa, jonka kanssa jotain sutinaa oli ollut jo pitemmän aikaa. Noh, nyt sitten olen koittanut saunailtaa järjestellä, mut aina vastaus kuuluu: "no, olis varmaan tosi nastaa, mutta kun Saria näkee vaan viikonloppusin". Ok, ihan ymmärrettävää, mutta viikonlopussa on kuitenkin perjantai, lauantai ja sunnuntai. Eikö yhdestä päivästä löytys saunaillan mentävää aukkoa? järkyttävää.

Ei koskaan saisi unohtaa frendejä, vaikka seurusteleekin. Niitä saattaa tarvita vielä.

 

[JZZ]

Omalla kohdalla edellinen suhde pääsi jossain vaiheessa sellaiseen tilaan, että jokainen menoni "poikien kanssa" oli henkilökohtainen loukkaus tyttöystävääni kohtaan (hänen mielestään) josta seurauksena oli kiukuttelua ja valitusta. Nostin lopulta kissan pöydältä, ja asia parani jonkin verran, mutta edelleen jokainen tekemiseni oli ei-toivottua ja menoista piti ilmoittaa jo hyvissä ajoin.

Nyt uudessa suhteessa olen ottanut kannan, että hyvällä omallatunnolla menen omiin menoihini, samoin tekee tyttöystäväni. Tosin ko. naisella on muutenkin huomattavasti terveellisempi suhtautuminen kaikkiin muihinkin suhteen asioihin, joten tämä ei ole oikeastaan edes ollut ongelma, vaikka asutaankin eri kaupungeissa ja nähdään vain viikonloppuisin.

Samoin heti alussa päätettiin, että koitetaan tutustua mahdollisimman hyvin toisen osapuolen kavereihin, jolloin ei enää ole näitä "toisen kavereita" ja tämä on toiminut aika hyvin. Tietty tyttöjen/poikien illat on asia erikseen, niihin ei tungeta mukaan.

 

[Iceberg]

Me muutettiin yhteen kolmen vuoden seurustelun jälkeen. Nyt viisi ja puoli vuotta suhdetta ja puoli vuotta avioliittoa takana ja hyvin menee. Kiirehtiminen ei kannata, jos se vaan molemmille osapuolille sopii. Itselläkin on kavereita, jotka ovat muuttaneet yhteen about kuukauden seurustelun jälkeen, osalla menee hyvin, mutta osalla on suhde kaatunut nopeasti yhteen muuton jälkeen.

 

[fewe0]

Hyvä ketjunavaus!

Itse seurustelen (yhdessä kohta 1,5v) ja hyvin on mennyt. Itse olen pyrkinyt siihen, että vietän kuitenkin edelleen aikaa mahdollisimman paljon kavereiden kanssa. Nyt kuitenkin viime aikoina kovin usea saman ikäisistä kavereista on niin ikään löytänyt daamin rinnalleen ja kas kummaa.... mitään muuta ei voi enää tehdäkkää kuin olla sen kimulin kanssa.

Yks kaveri, joka on ollu kanssani samalla luokalla ala-asteella ja ylä-asteella kuuluu myös tähän ryhmään. Hän rupesi tuossa muutama kuukausi sitten seurustelemaan yhden muijan kanssa, jonka kanssa jotain sutinaa oli ollut jo pitemmän aikaa. Noh, nyt sitten olen koittanut saunailtaa järjestellä, mut aina vastaus kuuluu: "no, olis varmaan tosi nastaa, mutta kun Saria näkee vaan viikonloppusin". Ok, ihan ymmärrettävää, mutta viikonlopussa on kuitenkin perjantai, lauantai ja sunnuntai. Eikö yhdestä päivästä löytys saunaillan mentävää aukkoa? järkyttävää.

Ei koskaan saisi unohtaa frendejä, vaikka seurusteleekin. Niitä saattaa tarvita vielä.

Uskomatonta, mutta oma tilanne on täysin sama (lukuunottamatta tuota ala/ylä -aste skenaariota ja nimeä Sari)

Oma seurustelu on siis myös sen 1,5v. tässä pyörinyt varsin mallikkaasti ja hommaa toimii. Kaverilla taasen oma suhde alkoi hieman minua aiemmin ja he ovat "onnellisesti" jo kihloissakin. Tämän 1,5 vuoden aikana voin valehtelematta sanoa, että siihen aikaan sisältyy 2 mökkireissua, 1 normi ryyppyreissu ja 1 biljardin peluu ilta. Kaikilla muina iltoina kaveri on uskomattoman tossunalla ja ei saa tehdä juurikaan mitään. Akka pistää tarjoamaan kaiken joka asiassa ja käyttää jopa sivusta katsojan mielestä hyväksi.

Ei ole kukaan meidän "kaveripiiristä" tyytyväinen nykytilanteeseen jossa muijja dominoi toisen liikkeitä ja tämä kihlaus (kaksi viikkoa sitten) "pahensi" tilannetta ja kukaan ei ole näkenyt eikä kuulunut. Ei edes vastausta tekstari onnitteluviestiin

Heikoilla kantimilla kyllä elämä jos aikoo pitää muijan bestiksenä, kihlattuna ja ainoana kaverina? ..Voipi olla että alkaa sen verran tupettamaan, että ei tule kutsuja enään mihinkään.

Sittenhän sitä vasta kärsiikin jos menee suhde poikki. Olisi melko kusipäistä tulla takaisin viettämään vapaa-aikaa ja olla kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan..

Olemme jopa puhuneet asiasta kohteen isän kanssa jolloin hänkin oli samaa mieltä, että nämä "hellymonsterit" vai miksi lie kutsuikaan, viettävät aivan liikaa aikaa toistensa kanssa. Voisin melkei väittää, että joka päivä/kaiken vapaa-ajan

Ei hjuva?

Itse olen pystynyt pitämään oman naisen aisoissa ja sopivasti "kouluttamalla" hän ymmärtää nykyään varsin hyvin jos haluan viettää omaa aikaa. Kaverit ovat minulle todella tärkeitä ja jokusen kanssa vietän mielelläni aikaa niin paljon kuin mahdollista.

Biljardin peluusta, mökkireissuista, saunailloista tai muista ei ole vielä koskaan pitänyt kieltäytyä naisen takia!!!1

 

[Rocket Richard]

Heikoilla kantimilla kyllä elämä jos aikoo pitää muijan bestiksenä, kihlattuna ja ainoana kaverina? ..Voipi olla että alkaa sen verran tupettamaan, että ei tule kutsuja enään mihinkään.

Tämän sinällään ymmärrän toisaalta, sillä olen itsekin tehnyt tämän virheen kerran aiemmin. Kyseessä oli se ensirakkaus, johon tuli sitten niin sokeasti rakastuttua, että kaikki muu tuntui naurettavan toisarvoiselta. No, tästä tietysti kärsi myös kaverisuhteet ja jopa suhteeni vanhempien kanssa. Onneksi nämä suhteet tuli sitten korjattua myöhemmin. Tämä ensirakkaus sattuikin olemaan sitten vähän muuta kuin tuli tässä sokeassa rakkaudessa edes huomattua.

Itse olen pystynyt pitämään oman naisen aisoissa ja sopivasti "kouluttamalla" hän ymmärtää nykyään varsin hyvin jos haluan viettää omaa aikaa. Kaverit ovat minulle todella tärkeitä ja jokusen kanssa vietän mielelläni aikaa niin paljon kuin mahdollista.

Tällaista "Kouluttamista" ei meillä edes nykyisen tyttökaverin kanssa tarvittu. Hän on minua jonkin verran vanhempi ja lähti alunperinkin siitä ajatuksesta, että aikoo pitää yhteyttä kavereihinsa, vaikka seurusteleekin. Varsin terve ja oikea suuntaus siis.

Soitin muuten äsken tälle edellä mainitulle kaverilleni ja kerroin mielenkiinnosta lähteä radalle ensi viikonloppuna. No, kaikki varmaan arvaa mikä oli vastaus.

 

[Torsti]

Itse en kyllä pysty kaikkea vapaa-aikaani saman ihmisen kanssa viettämään, hulluksihan siinä tulisi. Ikävää, että tiiviistä, neljän hengen kaveriporukasta näkee enää säännöllisesti yhtä (onneksi sitä parasta kaveria) ja toisesta kuulee joskus. Sinkkuvuosina pidettiin tiiviisti, lähes päivittäin koko porukka yhteyttä. Nyt kaikki seurustelevat (sekä pian asuvatkin yhdessä tyttöystäviensä kanssa) ja yhteydenpito on jäänyt.

Yhtäkin näistä kavereista olen nähnyt viimeksi juhannuksena, kun hän oli mökilläni juhlimassa. Tämän jälkeen hän ei ole soittoihin juurikaan vastannut ja harvoin takaisinkaan soittaa. Loppukesästä sovimme, että kaverini tulee viikonloppuna muutamaksi tunniksi auttamaan mökin raksalle ja minä tarjoan ruoat jne. Kohta hän jo soittikin takaisin, että tyttöystävä veti herneet palkoineen nenään. Oli kuulemma ainoa yhteinen vapaapäivä koko kuussa.

Onneksi ystäviä on muitakin, niin töistä, koulusta kuin harrastustenkin parista. Pitää kuitenkin myöntää, että ei tule itsekään yökerhoissa enää käytyä. Mieluummin sitä menee johonkin pubiin istuskelemaan kaljan ääreen ja jauhamaan paskaa kavereiden kanssa. Taidan olla tulossa vanhaksi?

EDIT: typoja. on kyllä sekavaa tekstiä.

 

[Palstalegenda]

Pitää kuitenkin myöntää, että ei tule itsekään yökerhoissa enää käytyä. Mieluummin sitä menee johonkin pubiin istuskelemaan kaljan ääreen ja jauhamaan paskaa kavereiden kanssa. Taidan olla tulemassa vanhaksi?

Niinhän se menee, että vanhemmiten sitä ei enää a) jaksa käydä yökerhoissa, ja otsikon aiheeseen viitaten, b) eivät kaikki enää niin pääsekään niihin yökerhoihin.

Hieman ohi aiheen totean, että jos sitten sattuu niin, että on jo kyllästynyt yökerhoihin, kuten minä jo vuosikausia sitten, niin sitten ei näin sinkkuna ainakaan baareista naisia löydä, ellei johonkin pubiruusuun paneudu mutta sitähän ei passaa tehdä. No, onneksi on internet ja vaalikoneet...

Ja tokihan maapallon pinta-alasta suurin osa on baaritonta vyöhykettä ja noilla baarittomilla sektoreilla on usein nähty naaraspuolisia ihmislajin edustajia. Vieläpä ihan ihmisennäköisiä sellaisia. Noilla baarivapailla vyöhykkeillä saattaa muuten pahimmankin justiinan alaisuudesta päästä kavereitaan tapaamaan, ehkä.

 

[Torsti]

Niinhän se menee, että vanhemmiten sitä ei enää a) jaksa käydä yökerhoissa

Ei sitä enää jaksa pilkkuun asti kaupungilla hillua. Uni tulee kummasti silmään ennen sitä.

Baareista/yökerhoistahan niitä naisia löytää, siis yhdenillan naisia.

Onko sellaisella suhteella tulevaisuutta, jossa nainen (tai mies) pitää toista koko ajan narun päässä ja päättää keitä toinen ei saa tavata? Tai kyllä varmaan tulevaisuutta on, mutta ei kovin pitkää? Toisaalta, kyllä niitä ääliöitä löytyy, jotka roikkuvat toisessa sokeasti vaikka vaan tavan vuoksi.

 

[ipa rules]

Itsellä tulee ensi keväänä jo 10 vuotta täyteen tyttöystävän/vaimon kanssa. Alusta asti on ollut selvää, että minulla on omia menoja ja kaveripiiri jonka kanssa ollaan aika paljonkin tekemisissä eikä se ole ollut ongelma.

No reilu vuosi sitten syntyi esikoinen ja sen jälkeen on kyllä menot vähentynyt. Mahtuu toki tähän vuoteen jokunen mökkikeikka ja jopa yksi pitkä viikonloppu Saksassa kavereiden kanssa, mutta kyllä se asia on niin, että itse haluaa olla nykyään enemmän kotona vaimon/tytön kanssa, kuin aikaisemmin. Sosiaalista elämään ollaan koitetu ylläpitää niin, että kavereita kutsutaan enemmän meille kyläilemään/saunomaan, kun aikaisemmin tuli reissattua aika paljon itse.

Jokunen sellainenkin kaveri löytyy sitten kaveripiiristä, jotka ovat menneet "pilalle" alettuaan seurustelemaan. On ollut mukava kuulla omilta kavereilta, että itse on kuulemma hienotsi pyrkinyt pitämään yhteyttä, vaikka jälkikasvua on siunaantunutkin.

 

[Morgoth]

Onko sellaisella suhteella tulevaisuutta, jossa nainen (tai mies) pitää toista koko ajan narun päässä ja päättää keitä toinen ei saa tavata? Tai kyllä varmaan tulevaisuutta on, mutta ei kovin pitkää?

Kuten ei varmaan suhteessakaan, jossa molemmilla on jatkuvasti omia menoja ja ollaan kavereiden kanssa 'tolkuttomasti'. Paras ratkaisu on se kuuluisa kultainen keskitie, joka löytyy ajan myötä, jos on sitten löytyäkseen. Mutta kaipa ihmiset suhteiden alussa ovat liikaa toisissaan kiinni tai moni nainen on liian mustasukkainen uudesta poikaystävästään ja vastaavasti taas moni äijä ei tajua, että ei sen jälkeen voi elää enää pelkkää huoletonta poikamies elämää.

Mutta oikeasti koville joutuu vasta ajankäytöön, kun lapsia tulee ja pitää yrittää järjestää se arki, kahden keskistä aikaa ja sitten vielä aikaa kavereille. Silloin musta tuntuu, että ne oikeat ongelmat ja riitely alkavat tai kun sitä arkea on pyöritetty sellaiset 2-3 vuotta.

 

[pernaveikko]

Mutta oikeasti koville joutuu vasta ajankäytöön, kun lapsia tulee ja pitää yrittää järjestää se arki, kahden keskistä aikaa ja sitten vielä aikaa kavereille. Silloin musta tuntuu, että ne oikeat ongelmat ja riitely alkavat tai kun sitä arkea on pyöritetty sellaiset 2-3 vuotta.

Kaverilla on neljä lasta, iältään jotain vauvasta reiluun kymmeneen. Menen sinne taas ensi perjantaina pitkästä aikaa.

Tuo on ihan ok, tilanne on tietysti semmoinen, että kovin säännöllisissä väleissä ei varmasti voisi edes olla, mutta kyllä se silti on minusta vähän hölmöä, että minä kutsun aina itse itseni. Kai sieltäkin päästä voisi joskus ottaa yhteyttä.

Oikeastihan jonkun tekstiviestin kirjoittaminen ei kovin kauaa kestä. Tämä on myös sitä ihmistyyppiä mikä usein vastaa joskus 3-4 päivän päästä ja pahoittelee, että on ollut kiire.

Tuon kiireen ymmärtäisi paljon paremmin, jos lapset menisivät samaan aikaan nukkumaan kuin aikuiset, mutta näin ei kuitenkaan ole.