Ehkä sitten osasi mutta suomennettuina nekin kirjat menettävät sen aidon "sielunsa". Pitäisi kai ensin osata englantia todella hyvin ja sitten lukea englanniksi, tai amerikaksi, niin ehkä se sitten toimisi. Suomeksi Hemingway ei minulle toimi lainkaan, minua kun kovasti häiritsee se tönkkösuolaus eli kääntäminen. Venäjän kielestä sitä vasta katoaakin, kun suomennetaan. En tosin osaa yhtään venäjää mutta ei se tähän kuulu.
Käännösalaa sisältä päin tuntevana rohkenen väittää, että hyvä kääntäjä pystyy joskus vääntämään paskastakin sentään jonkinlaisen konvehtiin viittaavan illuusion – toisin sanoen käännös voi olla parempi kuin alkuteos. Taitamattomalla kääntäjällä taas on poikkeuksetta päinvastainen vaikutus, joten käännöskirjan "sielun" olemassaolo tai puuttuminen voi johtua monesta tekijästä.
Taistelin itsekin läpi kansansivistystyön vuoksi Kenelle kellot soivat -opuksen suomeksi, mutta tuskainen oli taival (lähinnä pitkäpiimäistä jaarittelua). En silti usko, että lukukokemus olisi ollut paljonkaan miellyttävämpi, vaikka olisin lukenut sen alkukielellä. Parhaillaan lukevan silmän alla taas on japanilaisen kirjailijan käännösteos, joka sekään ei ole mikään toimintapläjäys, mutta kummasti vaan koukuttaa.
Venäläisiä klassikoita olen yrittänyt lukea suomeksi, koska osaan venäjää korkeintaan PECTOPAH-tasolla, mutta olen joka kerta kokenut vakavan yhteensopivuusongelman. Sitä en osaa sanoa, johtuuko se venäläisen kirjallisuuden viipyilevästä yleisluonteesta vaiko vain omasta malttamattomuudestani, mutta kääntäjää en lähtisi ensimmäisenä syyttämään teoksen sielun syömisestä. Vaikka saattoihan tuo sen syödäkin.
Kummallista on kirjallisuus - niin käännetty kuin kääntämätönkin.