Pisin Kääpiö 186cm
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tämä ketju olkoon pyhitetty työelämän kaikenlaisille silmiinpistäville piirteille ja erikoisille ihmisille, olivatpa nämä sitten työkavereita, esimiehiä, alaisia, asiakkaita, yhteistyökumppaneita tai keitä hyvänsä. Tänne sopivat ihmishavaintojen lisäksi myös kulttuurilliset havainnot, eli vaikkapa oudot ja hankalasti ymmärrettävät käytännöt tai säännöt. Yhtä lailla ketjuun voi raportoida hauskoista ja merkillisistä sattumuksista, joita kaikilla työpaikoilla aina silloin tällöin tapahtuu.
Sovitaan nyt kuitenkin sellainen itsestään selvä asia, että viittaamme täällä ihmisiin ehdottoman anonyymisti. Sama juttu pääsääntöisesti myös organisaatioiden nimien kanssa, joskin tässä kohdassa voi perustellusti käyttää myös omaa harkintaa. Toivon myös, ettei ketjun varjolla levitellä epämääräisiä huhuja, eikä pilkata tai panetella ketään henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Emme me täällä mitään koulukiusaajia ole, vaikka työpaikkojen hassuille piirteille ja ihmisille saatamme vienosti hymyilläkin.
Mennään pidemmittä lätinöittä asiaan. Aloitushavainto ei ole omasta vaan tuttuni yrityksestä, mutta aloitan sillä, koska se sai kunnian toimia jonkinlaisena välittäjäaineena koko ketjun perustamiselle.
Muutaman henkilön tiimin miespuolinen esimies viljelee puheessaan runsain mitoin täytesanaa "yes", tai kuten lausuntatapa kuuluu, "jessss". Tuo maneeri tuntuu pesiytyneen viime vuosina monen tarjoilijan ja asiakaspalvelijan puheenparteen. Sanot tai kysyt mitä tahansa, voit olla varma millä sanalla vastaus alkaa. Sinänsä moinen piirre on suht harmiton, mutta jessss-positiivisen esimiehen vetämissä 1 -1,5 tunnin palavereissa jatkuva jessssin toistaminen alkaa viedä huomiota pois pääasiasta.
Tuossa tapauksessa tiimin jäsenet ovat alkaneet alun huvittuneisuutta seuranneen vittuuntumisen seurauksena laskea esimiehensä toistamien jessssien lukumääriä per palaveri. Onhan se melkoista sihauttelua, jos esimies jessssittää vaikkapa 36 kertaa 90 minuutissa. Ymmärtääkseni kyseessä on uudehko esimies vailla pitkää esimieskokemusta, eikä substanssiosaaminenkaan taida sekään olla esimiehen erityisvahvuus tehtävässään. Voihan se olla, että tällaiset jessss-tyyppiset maneerit tulevat puheeseen sitä kautta, kun ihminen kokee olevansa hivenen isoissa saappaissa ja siksi epävarma omasta asemastaan. Joka tapauksessa jessss on raskaasti toistettuna korvaan käyvä piirre. Olen neuvonut, että sanokaa tiimiläisistä joku sille tyypille kahden kesken, että älä jauha sitä jessssiä, mutta eivät ne kehtaa nostaa kissaa pöydälle. Ovat sen sijaan kuulemma luvanneet toisilleen, että jos ja kun aikanaan tulee tieto jessss-esimiehen lähdöstä muihin tehtäviin, niin koko tiimi sihisee jessssiä kuorossa.
Seuraava tapaus on jo vuosien takaa, mutta niin vain on jäänyt mieleeni.
Rapiat vuosikymmen sitten silloiselle työpaikalleni palkattiin noin 3-kymppinen nainen, joka osoittautui tehtävissään toimeliaaksi ja tarkaksi. Hyviä piirteitä noin yleisesti, ja varsinkin hänen työssään. Näin ollen rekrytointia voitiin pitää onnistuneena. Naisella oli muitakin ominaisuuksia, kuten suorapuheisuus ja halu korjata epäkohtia. Ei noissakaan piirteissä tarvitse välttämättä mitään vikaa olla, riippuu kai siitä miten niitä ilmentää.
Tämän naisen kohdalla epäkohtiin puuttumisen halu ilmeni jossakin vaiheessa niin, että toimiston keittiöön, wc-tiloihin, neukkareihin ja ties mihin alkoi ilmestyä post it -lappuja ja muita virityksiä, jotka sisälsivät yleensä jonkin käskyn tai kiellon. Tiedättehän, "käytetyt kahvikupit suoraan astianpesukoneeseen", "äitisi ei siivoa täällä", "vie omat kynäsi ja paperisi pois neukkarista kun lähdet", "tuli sitä tai tätä, älä vetämättä jätä", "älä koske vieraskekseihin", "kahvikannun tyhjäksi kaatanut keittää aina uuden pannullisen", "hox hox märät sateenvarjot tähän telineeseen", "ilmoita office managerille aina kun otat kaapista viimeisen tuotteen a, b tai c", "muista sammuttaa valot kun lähdet huoneesta", "muistithan sammuttaa tietokoneesi näytön lähtiessäsi, näyttö on energiasyöppö", ja niin edelleen. Niitä lappuja tuli ja meni, ja niitä oli parhaimmillaan samanaikaisesti jopa kymmenkunta ripoteltuna ympäri konttoria. Ihan asiallisia ja legitiimejä viestejä lähes kaikki, vaikka oli siellä muutama sen naisen itse lanseeraama hivenen turhanpäiväinen sääntökin joukossa. Lisätään vielä se, että tällaisten ohjeistusten jakaminen ei millään tavalla kuulunut naisen tehtäviin, hän aktivoitui asiassa ihan omin päin. Talossa oli office manager, jolle tällainen asia olisi kuulunut, jos sen olisi pitänyt ylipäätään kuulua kenellekään.
Tuon pienehkön yrityksen toimitusjohtaja sympatisoi tätä työssään hyvin suoriutunutta naista, mutta häntäkin alkoi jossakin vaiheessa nyppiä noiden post it -lappujen ilmestyminen sinne tänne. Kerran hän sitten pyysi jonkin palaverin yhteydessä tätä laputtajanaista tekemään yritykselle sisäisen toimisto-ohjeistuksen näistä kaikista käytännöistä, jollainen voitaisiin sitten laittaa firman intranetiin, josta kaikki ja varsinkin uudet työntekijät voisivat sitä lukea. Tässä kohdassa 3-kymppinen nainen olikin jo vahvasti sitä mieltä, ettei asia kuulu hänelle ollenkaan, vaan että arvon office manager voisi kerätä sääntökokoelman kirjalliseen muotoon. Näin sitten sovittiin, ja sovittiin samalla sekin, ettei uusia post it -lappuja enää kiinnitellä ympäri toimistoa, ja vanhatkin kiikutetaan office managerille ohjeistuksen kirjoittamista varten. Ei sitä toimisto-ohjeistusta koskaan kuulunut, mutta katosivatpa myös post it -laputkin. Ihan toimivaa ja viihtyisää siellä minun mielestäni silti oli, oli ennen tuota tapausta ja oli sen jälkeenkin. Ehkä minulla on vaan väljät standardit toimistokäytännöissä.
Sovitaan nyt kuitenkin sellainen itsestään selvä asia, että viittaamme täällä ihmisiin ehdottoman anonyymisti. Sama juttu pääsääntöisesti myös organisaatioiden nimien kanssa, joskin tässä kohdassa voi perustellusti käyttää myös omaa harkintaa. Toivon myös, ettei ketjun varjolla levitellä epämääräisiä huhuja, eikä pilkata tai panetella ketään henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Emme me täällä mitään koulukiusaajia ole, vaikka työpaikkojen hassuille piirteille ja ihmisille saatamme vienosti hymyilläkin.
Mennään pidemmittä lätinöittä asiaan. Aloitushavainto ei ole omasta vaan tuttuni yrityksestä, mutta aloitan sillä, koska se sai kunnian toimia jonkinlaisena välittäjäaineena koko ketjun perustamiselle.
Muutaman henkilön tiimin miespuolinen esimies viljelee puheessaan runsain mitoin täytesanaa "yes", tai kuten lausuntatapa kuuluu, "jessss". Tuo maneeri tuntuu pesiytyneen viime vuosina monen tarjoilijan ja asiakaspalvelijan puheenparteen. Sanot tai kysyt mitä tahansa, voit olla varma millä sanalla vastaus alkaa. Sinänsä moinen piirre on suht harmiton, mutta jessss-positiivisen esimiehen vetämissä 1 -1,5 tunnin palavereissa jatkuva jessssin toistaminen alkaa viedä huomiota pois pääasiasta.
Tuossa tapauksessa tiimin jäsenet ovat alkaneet alun huvittuneisuutta seuranneen vittuuntumisen seurauksena laskea esimiehensä toistamien jessssien lukumääriä per palaveri. Onhan se melkoista sihauttelua, jos esimies jessssittää vaikkapa 36 kertaa 90 minuutissa. Ymmärtääkseni kyseessä on uudehko esimies vailla pitkää esimieskokemusta, eikä substanssiosaaminenkaan taida sekään olla esimiehen erityisvahvuus tehtävässään. Voihan se olla, että tällaiset jessss-tyyppiset maneerit tulevat puheeseen sitä kautta, kun ihminen kokee olevansa hivenen isoissa saappaissa ja siksi epävarma omasta asemastaan. Joka tapauksessa jessss on raskaasti toistettuna korvaan käyvä piirre. Olen neuvonut, että sanokaa tiimiläisistä joku sille tyypille kahden kesken, että älä jauha sitä jessssiä, mutta eivät ne kehtaa nostaa kissaa pöydälle. Ovat sen sijaan kuulemma luvanneet toisilleen, että jos ja kun aikanaan tulee tieto jessss-esimiehen lähdöstä muihin tehtäviin, niin koko tiimi sihisee jessssiä kuorossa.
Seuraava tapaus on jo vuosien takaa, mutta niin vain on jäänyt mieleeni.
Rapiat vuosikymmen sitten silloiselle työpaikalleni palkattiin noin 3-kymppinen nainen, joka osoittautui tehtävissään toimeliaaksi ja tarkaksi. Hyviä piirteitä noin yleisesti, ja varsinkin hänen työssään. Näin ollen rekrytointia voitiin pitää onnistuneena. Naisella oli muitakin ominaisuuksia, kuten suorapuheisuus ja halu korjata epäkohtia. Ei noissakaan piirteissä tarvitse välttämättä mitään vikaa olla, riippuu kai siitä miten niitä ilmentää.
Tämän naisen kohdalla epäkohtiin puuttumisen halu ilmeni jossakin vaiheessa niin, että toimiston keittiöön, wc-tiloihin, neukkareihin ja ties mihin alkoi ilmestyä post it -lappuja ja muita virityksiä, jotka sisälsivät yleensä jonkin käskyn tai kiellon. Tiedättehän, "käytetyt kahvikupit suoraan astianpesukoneeseen", "äitisi ei siivoa täällä", "vie omat kynäsi ja paperisi pois neukkarista kun lähdet", "tuli sitä tai tätä, älä vetämättä jätä", "älä koske vieraskekseihin", "kahvikannun tyhjäksi kaatanut keittää aina uuden pannullisen", "hox hox märät sateenvarjot tähän telineeseen", "ilmoita office managerille aina kun otat kaapista viimeisen tuotteen a, b tai c", "muista sammuttaa valot kun lähdet huoneesta", "muistithan sammuttaa tietokoneesi näytön lähtiessäsi, näyttö on energiasyöppö", ja niin edelleen. Niitä lappuja tuli ja meni, ja niitä oli parhaimmillaan samanaikaisesti jopa kymmenkunta ripoteltuna ympäri konttoria. Ihan asiallisia ja legitiimejä viestejä lähes kaikki, vaikka oli siellä muutama sen naisen itse lanseeraama hivenen turhanpäiväinen sääntökin joukossa. Lisätään vielä se, että tällaisten ohjeistusten jakaminen ei millään tavalla kuulunut naisen tehtäviin, hän aktivoitui asiassa ihan omin päin. Talossa oli office manager, jolle tällainen asia olisi kuulunut, jos sen olisi pitänyt ylipäätään kuulua kenellekään.
Tuon pienehkön yrityksen toimitusjohtaja sympatisoi tätä työssään hyvin suoriutunutta naista, mutta häntäkin alkoi jossakin vaiheessa nyppiä noiden post it -lappujen ilmestyminen sinne tänne. Kerran hän sitten pyysi jonkin palaverin yhteydessä tätä laputtajanaista tekemään yritykselle sisäisen toimisto-ohjeistuksen näistä kaikista käytännöistä, jollainen voitaisiin sitten laittaa firman intranetiin, josta kaikki ja varsinkin uudet työntekijät voisivat sitä lukea. Tässä kohdassa 3-kymppinen nainen olikin jo vahvasti sitä mieltä, ettei asia kuulu hänelle ollenkaan, vaan että arvon office manager voisi kerätä sääntökokoelman kirjalliseen muotoon. Näin sitten sovittiin, ja sovittiin samalla sekin, ettei uusia post it -lappuja enää kiinnitellä ympäri toimistoa, ja vanhatkin kiikutetaan office managerille ohjeistuksen kirjoittamista varten. Ei sitä toimisto-ohjeistusta koskaan kuulunut, mutta katosivatpa myös post it -laputkin. Ihan toimivaa ja viihtyisää siellä minun mielestäni silti oli, oli ennen tuota tapausta ja oli sen jälkeenkin. Ehkä minulla on vaan väljät standardit toimistokäytännöissä.