Saat olla rauhassa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.PS plussaan tuli vähän aikaa sitten tuo ykkösosan remastedremakeremasteredremake (kyllä, minua ärsyttää saman lehmän lypsäminen kuiviin), niin pelailin läpi platinan kera, ja on se edelleen hieno peli.
Sitten katsoin tämän sarjan läpi melkeinpä yhdeltä istumalta, ja kyllä tämä sarja on vain tyhjä kuori verrattuna itse peliin.
Pelissä on niin paljon pieniä hetkiä, mitkä kasvattavat Joelin ja Ellien suhdetta syvämmäksi, ja muutenkin syventää tarinaa, mikä jää lähes kokonaan pois sarjasta. Ymmärrän, ettei kaikkea voi siirtää suoraan mediasta toiseen, mutta jotenkin sarja vain tuntuu niin paljon tyhjämmältä kuin peli.
En sano, että sarja olisi huono, mutta mielestäni peli on vain paljon parempi kokemus esimerkiksi minulle.
Mitä tulee tämän sarjan jatkoon, niin ainoa mielenkiinto on siihen, miten pitkään pihdataan tiettyä juttua, muuten Last of Us on minulle kuollut, paitsi tietysti ensimmäinen peli, mikä tulee aina olemaan rakas minulle.
Tiedän, että tämä mielipide saattaa joitakin ärsyttää, mutta en ala väittelemään asiasta kenenkään kanssa, joten olkaa ystävällisiä, antakaa minun olla rauhassa oman mielipiteeni kanssa.
Itse pidin sarjaa dramaturgisesti paljon vaikuttavampana ja se johtuu käsikirjoitukseen tehdyistä parannuksista sekä loistavista näyttelijöistä.
Vaimo katseli aikanaan kun pelasin remakea ja totesi jotenkin että "kyllä se sarjan Ellie on vain niin paljon vakuuttavampi".
Ja olen kyllä samaa mieltä. Kaikki kunnia Ashley Johnsonille toki, mutta se miten Ramseyn hahmosta tehtiin aggressiivisempi ja väkivaltaan taipuvaisemman oloinen hyvin toimii jatkoa ajatellen. Ei sen enempää ettei spoilata.
Mitä siihen "tiettyyn juttuun" tulee niin eiköhän se hoideta alta pois heti ekassa jaksossa. 7 jaksoa aikaa kahlata monta hommaa.
Eikä se ainakaan itseäni ärsytä jos ei pidä pelin jatkosta. Omaan makuuni se on hienoin tarina Mitä pelimaailmassa on tehty ja odotan tulevaa kautta kuin kuuta nousevaa.
On totta että pelissä on niin paljon enemmän aikaa rakentaa asioita. Mutta omaan makuuni kaikki oleellinen kyllä tuli esille. Ja telkkarissa ei myöskään haluta tyhjäkäyntiä.
Viimeksi muokattu: