Katsoin sekä nelos- että vitosjakson viikonloppuna, joten pari sanaa niistä samassa syssyssä:
Jakso 4: Tämä jakso oli niin ikään loistava; sopivissa määrin sekä Ellien ja Joelin suhteen kehitystä että toiminnallisempaa kamaa. Kuten aiemminkin on sanottu, actionkohtien säästeliäs määrä on toiminut sarjassa hyvin, niin ei ole päässyt ähky yllättämään niiden osalta. Nelosjaksossakin actionpainotteisia kohtauksia oli jokunen, mutta Ellie & Joel -kaksikon välinen dynamiikka oli ansaitusti keskiössä, sillä sehän tämän tarinan ydin on eikä noiden zombie- (vaikka tuo sana ilmeisesti pannassa onkin) ja ihmisvihujen lahtaaminen. Hommat nytkähtivätkin aimo harppauksen eteenpäin, kun Joel alkoi vähitellen lämmetä kaitsemansa teinin puujalkavitseille ja ottaa sellaista isällisempää roolia tämän suhteen. Myönnettäköön, että itsekin aloin hiukan lämpenemään Ellielle, tai siis tarkemmin sanottuna Bella Ramseyn roolisuoritukselle, vaikka toivomisen varaa on toki vieläkin rutkasti – hän on yhä huomattavasti ilmeettömämpi kuin toivoisin, mutta nyt nähtiin sentään montakin hymyä ja jopa kyyneleitä. Perusilme hänellä vain on sen verran tympeä, että Ellien hahmosta on paljon hankalampi pitää kuin pelissä. Mutta että ei tuo Ellien roolitus nyt ihan täysin metsikköön mennyt, sen voin sentään myöntää.
Jakso 5: Jakson aloituksesta en niin pitänyt, kun edellinen oli jäänyt sen verran kutkuttavaan cliffhangeriin, ettei ajassa taaksepäin hyppääminen sekä Henryn ja Samin tarinan taustoitus olisi tuossa vaiheessa oikein jaksanut kiinnostaa. Muutenkin näitä ajassa hyppimisiä ja sivutarinoihin eksymisiä on nyt tullut hiukan liikaakin minun makuuni, vaikka ne toki syventävät tarinaa kivasti. Muutoin tässä jaksossa rytisi sitten oikein kunnolla ja nähtiin ensimmäinen sellainen isompi kahakka infektoitujen kanssa vieläpä oikein punkerolla höystettynä. Tuo toimi oikein hyvin, kun sitä oli odotettu näinkin pitkään, eikä parissa viime jaksossa ollut nähty itse asiassa kai ollenkaan infektoituja. En ehkä yleensä ole mikään suuri toimintakohtausten ystävä, mutta tuntuu jotenkin terapeuttiselta päästä näkemään noita pelistä tuttuja hermoja raastavia toimintaosuuksia vaihteeksi niin, että voi itse vain lepäillä rauhassa laakereillaan. Kovin tarkkaan en tosin muista, miten tuo infektoitujen rynnistys oli pelissä toteutettu, mutta sarjassa kyllä häiritsi hiukan, että Elliellä, Samilla ja Henrylla tuntui olevan melkoiset juonihaarniskat päällä kyseisessä kohtauksessa. No lopulta kävi sitten ilmi, ettei ihan ollutkaan, mutta olisi odottanut että joku heistä olisi liiskaantunut zombielauman jalkoihin, kun ne kerran tuollaisella apinanraivolla hyökyivät yli tantereen. Jaksossa pidin erityisesti siitä, että Last of Us:lle ominaista hyvän ja pahan välisen rajan häilyvyyttä oli hienosti saatu tuotua esiin – Henry oli tehnyt pahan teon, mutta ymmärrettävistä syistä, samoin Kathleenin toiminta näyttäytyi päällisin puolin häikäilemättömänä, mutta inhimilliset vaikuttimet sieltäkin taustalta paljastuivat. Jakson loppu oli toki koskettava, vaikkakin Samin ja Henryn kanssa oli päästy viettämään kuitenkin sen verran vähän aikaa vasta, ettei heidän kuolemansa kirpaissut niin paljon kuin olisi voinut.