Arvaan että sinne samalla teholle se joutuu missä Maria on jo puoli vuotta maannut koomassa. Sitten kevään viimeisissä jaksoissa jännätään että kumpi herää ensin, jos herää.Sepi se hieman suivaantui ja päätti sitte mennä rappuset pää eeltä alas. Saas nähdä minkälainen monen viikon sairaalareissu tästä syntyy. Mutta ei huolta, Helsingin ainoa lääkäri Katariina hoitaa kyllä.
On varmaankin aika huikeaa päästä esittämään Janne Haukkalan kaltaista hahmoa. Olisi kiva tietää, että kuinka moni noista heitoista on näyttelijän omia ideoita tai improvisaatiota.
Onko muuten Jirin HIV jo parantunut vai muuten vaan unohdettu?
Jirin HIV
Aijaa? En muista ihan tarkkaan miten se meni. Se vaan jäi mieleen kun huumeneulan piston jälkeen meni lekurille ja Katariina antoi sen lääkepurkin, jonka Lasse löysi pojan taskusta.Missäs vaiheessa Jiri HIV:n sai? Kävi testeissä syötyään hetken estolääkkeitä, ja tulos oli negatiivinen.
Lari on olevinaan kovakin jätkä ja kuittailee Eliakselle homoudesta, vaikka kuulostaa hintimmältä kuin uimari-Niko aikoinaan. Ei kauheesti vakuuta.
Mikään tuossa sarjassa ei voi ikinä kuulostaa hinurimmalta kuin uimari-Niko. Ei ikinä. Laitela pääsee ehkä jotenkin horisonttiin kun ähisee jotain rakkaudentunnustuksiaan, mutta hänkin on oikeasti vielä kilometrien päässä.
Mikähän sitä Heidiä nyt vaivaa? Alaikäinen kulli kolottaa koloa? Taitaa eksyä Jannen kanssa vällyjen väliin uudelleen. Jirin kanssa ei saa orkkua? Lätkäjätkä osaa scorettaa tykimmin?
Mikähän sitä Heidiä nyt vaivaa? Alaikäinen kulli kolottaa koloa? Taitaa eksyä Jannen kanssa vällyjen väliin uudelleen. Jirin kanssa ei saa orkkua? Lätkäjätkä osaa scorettaa tykimmin?
IS:n uutinen liittyen pitkäperjantain jaksoon:
Pitkänäperjantaina nähdään kaikkien aikojen kohauttavin Salatut elämät -jakso.
Salatut elämät -sarjan pitkäperjantain jakso vetää katsojat hiljaiseksi.
Seppo laulaa viimeisen virtensä -jaksossa suosituimpiin hahmoihin kuuluva Seppo Taalasmaa (Jarmo Koski) pohtii lopullista ratkaisua onnettomaan elämäntilanteeseensa. Alkoholismista kärsivä Seppo nähdään muun muassa kirjoittamassa jäähyväisiä rakkaimmilleen.
Sarjan ikäraja on seitsemän vuotta, sitä esitetään arkipäivisin alkuillasta kello 19.30.
Tuottaja Marko Äijö tietää jo nyt, että hänen "isoksi paukuksi" kuvailemansa jakso nostaa keskustelua. Jakso kuvaa armottomasti tilannetta, mihin ihminen voi ajautua tartuttuaan pulloon.
- Vakavaa tavaraa on tehty. Mutta toivon, että jaksosta keskustellaan. Kyseessä ei niinkään ole se, mitä fiktiivinen hahmo tekee itselleen, vaan mitä koko Suomen kansa tekee itselleen. Alkoholismi on Suomen tappavampia tauteja, Äijö sanoo.
Uutinen johtaa pahasti harhaan, sillä: http://www.ksml.fi/uutiset/viihde/juonipaljastus-totuus-salkkareiden-sepon-tulemisesta-tiensa-paahan/1178979
Seppo on siis edelleen nähty Salkkareiden kuvauksissa.
Joko se on tämä, tai sitten alkoi Joonatanin kulli kolottaa koloa.Vai pukkaiskohan muksua Jannelle/Jirille?
No ei tämä nyt ole mikään uutinen. Eihän kukaan oikeasti tuon ilta-sanomien jutun perusteella voinut kuvitella, että Sepi kuolisi. Siinä vain haetaan maksimaalista näkyvyyttä jaksolle. Siinä todennäköisesti onnistutaankin.
Jos itsari tapahtuisi, niin ei sitä etukäteen hehkutettaisi ja noin "suoraan" kerrottaisi. Lisäksi tunnetuimman hahmon lähteminen olisi mitä varmimmin jo tiedossa ollut kauan ennen.
No joo ehkä liiottelin vähän, mutta kyllä Larikin hintiltä kuulostaa. Taitaa vielä rakastua Eliakseen.