Jomppa_Koo
Jäsen
Ismon ja Sepon toilailut piristivät taas hyvin päivää. Hieno kaksikko edelleen. Ei muuta mainitsemisen arvoista.
Don ja Sepi veivät lopulta aika komeasti tuon proggiksen loppuun. Mutta eivät kai olleet tutkimassa sitä konetta taas kellarissa?
Antin karmea musamaku ja huikea salasana. Jotenkin aivot kuitenkin riittivät varmuuskopioihin.
Don ja Sepi veivät lopulta aika komeasti tuon proggiksen loppuun. Mutta eivät kai olleet tutkimassa sitä konetta taas kellarissa?
Katariinan "kaunis hymy" myös hyvä heitto Stubalta.
Tuo Scorpions tulee vielä olemaan jossain roolissa, kun sitä nyt niin selkeästi tuotiin esille. Ismo ja Seppo esimerkiksi bongaavat Iltalehdestä, että Scorpions on tulossa Keskisen Veskun kaupalle keikalle ja samalla huikkaavat Antille, että "lähdetkös mukaan katsomaan, kun eikös se ole sun suosikkibändisi?". Sitten ovatkin Ismo ja Seppo pahassa lirissä!
Talen olisi pitänyt vähän enemmän ihmetellä mistä tässä nyt on kyse, tuo käyttäjänimi juttu olikin aivan älytön.
Scorpions ei ole karmeaa.
Katariinalla on kaunis hymy, vaikka hän ei sen paremmännäköinen oikeastaan edes ole. Hymy kuitenkin ratkaisee, ei tarvitse edes olla kummoinen, kunhan ei ole naama norsunvitulla koko ajan.
Tulee ihan se näyttelijä Amy Brenneman mieleen, jonka "hymyily" meni ihan puhtaaksi naaman vääntelyksi.
Pahoittelut ot:sta, mutta oletan aikamuodon perusteella että viittaat Brennemanin irvistyksiin sarjassa Amyn Lailla.
Aidsia pukkaa!!
Seppo pimpottaa ovikelloa Antin läppäri kädessä. :D Ei tullut mieleen odottaa kulmantakana ja antaa Ismon pimpottaa.
Jäi itseltä epäselväksi, että miksi Peppi jäi huumeluolaan nukkumaan patjalle, jos ei kerran piikittänyt itseään?