pernaveikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, Crusaders, Lechia
Ted Raikas kirjoitti:Vai onko hän vieläkin sillä sairaslomalla? Kummallisen sivuhahmoksi on muuttunut kyllä, ollaankohan Katria vaivihkaa kirjoittamassa pois sarjasta, vai mikä lie syy?
Sairausloma taisi vielä jatkua, mutta hän päätti kuitenkin tulla töihin. [Niin, saikulla saa käydä töissä ja vakuutukset ovat voimassa, toisin kuin erittäin yleinen urbaanitarina kertoo, mutta se ei ole tämän ketjun asia] Sen jälkeen ei ole tosin näkynyt, joten ehkä töissä olo ei vain maistunutkaan.
Kai jokaiselle hahmolle käyttöä keksittäisiin, mutta oikea syy lienee joku niinkin maanläheinen kuin näyttelijän sairastuminen tai muu poissaolo. Pelkkää arvailuahan tämä toki on.
Miksi ihmeessä ketään tarvitsisi vaivihkaa ulos kirjoittaa? Tuskin sukset ihan niin pahasti ristiin menee, että pois lähtevä ei mitenkään suostuisi paria kohtausta tekemään. Taloudelliset sanktiot sopimuksessakin olisivat varmasti tuntuvat.
Ismo hoitaa hommat niin kuin erittäin monet ihmiset tekevät esim. Japanissa (Helsingin Sanomien iso juttu vuosien takaa) ja joku Suomessakin (uusi elokuva Miehen työ) eli herää joka aamu normaalisti, laittaa työvaatteet päälle ja lähtee vuorille samoilemaan (Japani) tai huoltoasemalle kahville (Suomi). Vaikka kaikki käyvätkin salatreffeillä sun muilla Kentaurissa, niin se olisi jo liian härskiä, jos Ismo tekisi saman, joten hän mennee jonnekin muualle. Tai sitten hän on siellä vaan, Jenni ja kumppanit ovat hiljaa ja Tanjan tullessa paikalle hän on lounaalla.
Työpäivästä ei tietenkään voi juurikaan kertoa, kun se nyt vain on niin salaista. Samaan aikaan taustalla Ismo selvittelee kuinka saa rahansa takaisin, koska nyt hän tietää jo, että peli oli laiton. Siihen asti pitää ottaa lisää lainaa, että on tuloja uudesta supertyöpaikasta.