Mainos

TV-sarja: Salatut elämät

  • 8 030 009
  • 24 898

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Paulahan tuossa jäänee lopulta kiinni huijaamisesta alkuperäisen testin kanssa, ja Jiri testien vaihtamisesta. Samalla Lasse mahdollisesta pettämisestä, etäiset välit Paulan siskoonhan voivat johtua myös syrjähypystä mistä Paula on ollut tietoinen.

Mitä Paula huijasi alkuperäisen testin kanssa? Eihän kukaan tiedä niitä tuloksia paitsi hän itse.

Näkisin saman, että Lasse on laitellut Paulan siskoa, mistä tuloksena Jiri, ja siksi välit ovat poikki.
 

trap

Jäsen
Mitä Paula huijasi alkuperäisen testin kanssa? Eihän kukaan tiedä niitä tuloksia paitsi hän itse.
Eikös Lasse ollut tietoinen siitä, että Paula lähetti Englantiin testit ja luki tuloksen jättäen kertomatta siitä Lasselle? Tuota hain "huijaamisella", voihan sitä tietysti kutsua myös vaikka "kertomatta jättämiseksi".

Yksi mahdollinen, mutta ehkä kuitenkin vähän epätodennäköinen, skenaario on että Lasse on aina tiennyt Jirin olevan poikansa, minkä takia on yrittänyt päästä tästä niin hanakasti eroon.
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kukahan helkatti on Esa? BB-Esa? En ole piru treenamisiltani katsonut kahteen viikkoon. Joko Peppi on ratsastanut muullakin kuin hevosella? Entäpä onko Ismo ostanut itselleen lisää design-huonekaluja, kuten niin käytännöllistä takkaa?


Esa on Ismon uuden naisystävän poika. Hän on entinen linnakundi ja työskentelee Talotaikureissa (Sebastian palkkasi hänet).

Pepillä on ollut hieman hiljaisempaa vällyjen välissä, vaikka lähellä on käynyt.

Ismo ei ostanut design-huonekaluja vaan palautti ne takaisin kauppaan. Tilalle hän on ostellut tavallisia hyödyllisiä tavaroita.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Loppujen lopuksi aika keskinkertainen päätösjakso, vaikka eihän nyt kukaan uskonut tosissaan, että viime kaudella nähty lopputykitys olisi toistunut.
Pitää paikkansa, mutta tässä päätöksessä oli se hyvä, että tuosta on tietyllä tapaa helpompi lähteä rakentelemaan näitä juttuja eteenpäin. Se viimevuotinen päätös oli tosiaan sitä luokkaa, että jatko oli sitten aika lässähtänyttä pannukakkua. Muutama kuollut ja niistäkin osa ihan sivuhahmoja, joiden nimiä ei edes tiedetty. Yhdellä naama ruvella ja muut selvisi naarmuin ja nokisin naamoin.

Mielestäni noin hurjia cliffhangereita ei pitäisi väsäillä, jollei ole rohkeutta sitten jatkaa sarjaa sen viitoittamalla tiellä.

Mutta joo, tämä oli sitten tässä tämän kevään osalta. Syksyllä taas sorvin ääreen. Uusintoja tuskin jaksan katsella, ellei sitten satu kohdalle sattumalta. Missä kohtaa uusinnoissa muuten mennään? Hurjimmat Aaroilut olisi ehkä metkaa nähdä uudelleen.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Uusintoja tuskin jaksan katsella, ellei sitten satu kohdalle sattumalta. Missä kohtaa uusinnoissa muuten mennään? Hurjimmat Aaroilut olisi ehkä metkaa nähdä uudelleen.

Jos sieltä Juulia löytyy, niin pakkohan se on katsoa.

Pitkälti samaa mieltä. Vähän laimea loppu, mutta viime vuodesta oli paha parantaa. Viimeksi oli raju loppu ja laimea alku, ehkä tällä kertaa toisinpäin.
 

Isaa

Jäsen
Eikös Lasse ollut tietoinen siitä, että Paula lähetti Englantiin testit ja luki tuloksen jättäen kertomatta siitä Lasselle? Tuota hain "huijaamisella", voihan sitä tietysti kutsua myös vaikka "kertomatta jättämiseksi"
Lasse ei tiedä, että Paula luki silloisten testien tulokset.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Oli miten oli, mutta kiteytettynä tuo oli ehkä paskin Salkkareiden päätösjakso vähään aikaan.

Ja kun sanot vähään aikaan, tarkoitat kahteen vuoteen eli kahteen päätösjaksoon. Toissa vuoden lopetus oli sellaista kuraa että sen taakse ei tämän kevään season finale jää millään.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Jaahans. Aika laimea cliffhanger-jakso. No, eipä ollut kovin suuri yllätys.

Miten kävi Ismon? Tuskin kuoli ainakaan? Skenaariot Heiskasesta moottorikelkan kuskina olisi muuten ihan järkeenkäyvät, mutta minkä takia hän olisi tiiraillut kiikareilla Ismon ja Lean kuherteluja? Vai olisiko mies ollut vain puutteessa? Tosin, miksi Ismo sitten oli nimenomaan Tissibellan nauhoja sitomassa kiinni tapahtumahetkellä?

Tuo, että yliajaja tiiraili Ismon ja Lean kuherteluja ei oikein sovi myöskään skenaarioon, missä Ossi olisi ollut moottorikelkkailijana. Minkä vuoksi häntäkään olisi moiset puuhailut kiinnostanut? Tosin katosi Amandasta, mutta olisiko vain kadonnut muuten vain? No, hän saattaisi kyllä tosin osata ajaa tuollaisella vehkeellä ainakin, kun taustaa lumiurheilusaralta löytyy, Snowteamista ja laskettelusta ainakin.

Esaa sitten saattaisi kiinnostaa Ismon ja Lean kanssakäymiset jopa tirkistelyihin asti, mutta hän taas sanoi Ossille, että kostaa Ismolle vain silloin, mikäli Ismo tekee hänen äidilleen jotain. Olisiko muuttanut mielensä?

Jennin ja Nuutisen (Puhtaat valkeat lakanat, you know) kuhertelut ja paparazzille kiinni jäämiset sekä Sara-kuviot eivät suurempia hikipisaroita iholle kerryttäneet.

Mielenkiintoinen kuvio tuo isyysjuttu, mitä ei ennen tätä jaksoa osannut odottaa, mutta toisaalta taas sitten sen jälkeen osasi kyllä odottaa kun Jiri Slegr kertoi jekuistaan.

Aika laimea jakso kieltämättä, mutta tosin ehkä parempi näin ettei viime syksyn pannukakkuja ainakaan tarvitse todistaa ensi syksynä.

Odotin viimeiseen jaksoon Tuukan kilahtamista. Kallen comebackia ja Liisan ilmestymistä ja paljastumista Ismon kuolleeksi luultuun vaimoon. Tässä valossa jakso oli jopa pettymys.

Vai oliko moottorikelkkailija sittenkin ruskean reidän ritari Kalle? Ismo olisikin ostanut hänelle autoksi ladan?
 

trap

Jäsen
Miten kävi Ismon? Tuskin kuoli ainakaan? Skenaariot Heiskasesta moottorikelkan kuskina olisi muuten ihan järkeenkäyvät, mutta minkä takia hän olisi tiiraillut kiikareilla Ismon ja Lean kuherteluja?

Kiikareiden "keskusta" / kiikarit oli suunnattu Isabellaan. Kun lisätään vielä että sinne kauemmas mistä kelkkailija tuli näkyi selvästi vain Isabella, uskoisin ainakin itse että hän oli kohteena.

e: Ja taas pientä sekoilua sanoissa itseltäni tuossa aiemmassa viestissä. Meinasin että Lasse tiesi että Paula hankki testit ja ne tulivat postissa, mutta luuli tämän heittäneen ne pois.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Uusintajaksot tällä viikolla

Heli pamauttaa Saulia nyrkillä palleaan.
Irman kohokas lässähtää pannukakuksi.
Aarolle ei sanota ei.
Laura kompastuu kiireisiinsä.
Sauli löytää syntipukin.
Annika janoaa lumikinosten kuningattareksi.
Rikun päätös horjuu salamavaloissa.
Ulla, yön yksinäinen.
Terapiarahat käyvät Amin hermoille.
Elina saa hiljaisen mutta Viljaisen yllätyksen.
Sauli päättää ottaa selvää Aarosta.
Paula räjäyttää pommin Lassen silmille.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitä, eikö salkkarit jäänytkään kesätauolle? Äsken ainakin kun käänsin kanavan kolmoselle niin siellä se Jenni puhelimessa järjesteli treffejä vanhemman miehen kanssa omalta mieheltään salaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eräänlaisia klassikkojaksoja nämäkin. Katri näytti hyvältä kun äsken vilkaisin ja Rikun dokaamisesta puhuttiin. Ismo oli ainakin kymmenen kiloa laihempi.

Ja oi oi, Helikään ei ole vielä löytänyt identiteettiään. Kyllä näitä katselee.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pari kertaa kesässä pitää noita uusintoja tsekata. Lassen fleda oli jo tuolloin lähinnä aikansa elänyt heittoletti, jonka seasta pälvi jo paistaa.

Legendaarista myös miten tuo Helin "tykkää tytöistä"-slogan pesee toistojen määrässä nykyajan "kundit on just tollasia" vielä aika reippaasti.

Aaron loisto on myös piristävää. Harmi, että Kari puuttuu myös näistä.

Edit. Lääkäriasema Muurahainen oli myös nerokas.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko nämä nyt nähtävät uusinnat esitetty kevätkaudella 2006, vai milloin? Ihan tuoreessa muistissa ovat vielä, varsinkin tuo Aaron esittämä kosinta ja Lauran antamat "pakit". Samaten Helin lepakkotunnustus. Tuntuu, että ei niistä ihan neljää vuotta olisi.
 

trap

Jäsen
Onko nämä nyt nähtävät uusinnat esitetty kevätkaudella 2006, vai milloin? Ihan tuoreessa muistissa ovat vielä, varsinkin tuo Aaron esittämä kosinta ja Lauran antamat "pakit". Samaten Helin lepakkotunnustus. Tuntuu, että ei niistä ihan neljää vuotta olisi.

Itse asiassa vielä vanhempia jaksoja, syksystä 2005 lähdetään tähän kesään liikkeelle.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän myöhässä tuosta tämän kauden finaalista.

Joo, vähän laimea kokonaisuus kuitenkin. Taaskaan ei paluumuuttajia, tämä on harmi. Vastaavasti koko Liisan jättäminen syksyyn on yllättävä veto. Aaltosten draamaa ei myöskään korostettu.

-Jiri/Lasse-kuvio oli ihan nokkela, siihen ei myöskään koko keväänä sinänsä vihjeitä haluttukaan antaa. Hyvä näin. Katsotaan todellakin miten asiaa jatketaan, varmaankin pitkällä viivyttelyllä. Jirin äiti ilmestyy tietenkin syksyllä kehiin, itse povailin häntä jo alkukeväälle.

-Jenni ja ministeri valitettavaa roskaa, jonka kaikki aavistivat. Naurettavat paparazzit sun muut. Jennin hahmo on vain niin tyhjiin pumpattu, ettei sille oikein mitään käyttöä enää ole.

-Saran veli. Siis tuo sama poliisi nyt kolmatta kertaa messissä, eli perinteinen näyttelijäkierrätys. Aluksi taisi olla sen Lauran miesystävän, Antero Voiman pari(vai oliko sittenkin Tuomon pari) ja sen jälkeen aleni joksikin partiopoliisiksi, joka pysäytti Sepon silloin kun Helena yritti lavastaa Karin kuljettamaan huumeita. Ihmeellinen urakehitys. Ylös, alas ja taas ylös. Ehdittäisiinköhän kesän uusinnoissa jo niihin Antero Voiman aikaisiin jaksoihin, ehkäpä tämän parin nimi oli jo silloin Polvijärvi?

-Ismo tietenkin selviää. Mystisyys ajajan suhten on toki ihan kiehtova. Ossi ja Esa liian helppoja ratkaisuja? Tähtäys Isabellaan on hyvä huomio.

-Kevään suhteen hieman erikoinen tuo Ossin yhtäkkinen kyrpiintyminen. Ismon kanssa vanhat riidat räjähtivät ihan kertaheitolla ja Jenninkin suhteen ihmeellistä väsynyttä skitsoilua.

-Elias ja Stuba jätettiin myös tässä vaiheessa rauhaan. Luulisi, että joku siellä pihapiirissä alkaisi ihmettelemään kun talkkari käy hengailemassa noin tuttavallisesti naapurin pojan kanssa. Eikös joku ohikulkija jo katsellut hieman vinoon? Ehkä syksyllä Stuba joutuu kuulusteluihin.

-Ismon comeback-lyönnistä oli pohdintaa. Aika loogisesti tuokin toteutettiin. Pistettiin mulkkumainen ja sarjan puntein hahmo Ossi vittuilemaan ilkeästi koko mummukansan rakastamassa Elsasta, näin oikeutettiin tuo Koverolle vaikea suoritus.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä helvettiä? Ei tuosta saa milfiä tekemälläkään. Menee lievästi negrofilian puolelle tuo.. Muijahan kasvaa jo melkein horsmaa.


Lainauksen lihavointi sivulle kirjoittaneen

Eli kyseessä on gilf.

Asiaan. Todella todella masentava jakso. Katselin sen lauantaina youtuubista ja petyin kyllä kovasti. Todella montaa lupaavaa juttua jätettiin pois. Liisacase ja Zetterbergin kohtaus. Hyvin outoa.

Joojoo todella paljonhan sitä toivoisi, että moottoripyörän ajaja olisi joku yllätysnimi, mutta harvemmin salkkareissa näin hämätään katsojaa. 99 % todennäköisyydellä ajaja on Esa.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Katrilla on vielä ihan kohtuulliset hinkit, mutta ei ihan niin isot, kuin silloin kun se tuli sarjaan. Kyllä niitä silti katselee.

Kyllä tosiaan noita uusintojakin katselee.
 

Moosehead

Jäsen
Eli kyseessä on gilf.

Asiaan. Todella todella masentava jakso. Katselin sen lauantaina youtuubista ja petyin kyllä kovasti. Todella montaa lupaavaa juttua jätettiin pois. Liisacase ja Zetterbergin kohtaus. Hyvin outoa.

Liisa tuodaan toki sarjaan vasta myöhemmin, kun Ismon suhde tämän nykyisen kanssa on ehtinyt vakavoitua. Näin saadaan kätevästi luotua jälleen sarjaan kolmiodraamaa.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saran veli oli tänään pidättämässä Ullaa. Kyllä jo puhutaan Salkkarien kovimmista vakiohahmoista. Neljättä kertaa siis lainvartijan roolissa ensi syksystä eteenpäin. Vaikuttavaa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Uusintojen myötä on havaittavissa sellainen hämmästyttävä seikka, että nykyään Salkkareilla on käytössään huomattavasti parempi kameratekniikka. Ainakin värimäärittely on kuin toiselta planeetalta. Unhossa ovat harmaat tai vihreät kasvot. Salkkarit ei enää näytä Turku TV:n tuotannolta. Vuonna 2005 näytti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös