TV-sarja: Salatut elämät

  • 7 983 698
  • 24 844

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
On toi tohtori kyllä aika pätevä kaveri. No lääkärithän on. Pikkaisen liian nopeasti käytettiin tämä "vakuutuskortti". Ja mielenkiintoista oli, että Isabella oli jo huonekalu ostoksilla vaikka Kentauri on edelleen aivan palasina.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja mielenkiintoista oli, että Isabella oli jo huonekalu ostoksilla vaikka Kentauri on edelleen aivan palasina.
Kyseessä on nainen, ei siinä mitään sen ihmeellisempää selitystä tarvita. Tuossa ei siis mielestäni mitään epäuskottavaa löydä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Paulan synnytys puuvajassa oli parasta salkkaria. Napanuora katkaistiin varmaan ruosteisilla peltisaksilla, eikä tulehdusvaarasta ollut tietoakaan. Jotain peittojakin oli lapselle heti löytynyt ja Lasse hoiti kätilön tehtävät erinomaisesti. Sen jälkeen sentään päästiin sairaalaan, jossa yllättäen oli taas tuttu lääkäri hoitamassa. Osaava kaveri, vaikka myönsi kuitenkin, ettei ole psykologi eikä Paulan henkisistä kärsimyksistä tiedä mitään.
Kai napanuora katki saadaan jollain välineellä, mikä verstaalta löytyy. Napanuoran katkaiseminen ei varmaan ollut jakson oleellisin ja tärkein tapahtuma ja se päätettiin jättää näyttämättä. Myöskään tulehdusvaaraa ei näytetty. Mainittiinko jossain, että mitään tulehdusvaaraa ei sitten ole vai miten siitä ei ollut tietoakaan? Ja jopa puusilmä Lasse oli löytänyt ne peitot, mitä se viime jaksossa siitä arkun päältä otti pois. Vittu mikä nero se on!

Lasse veti kyllä hyviä kommentteja. Varsinkin toi rakkaudentunteiden haihtuminen pisti naurattamaan.

Kyllä mulle olisi kelvannut 17(?)-vuotiaana tuurata jonkun ison firman pomoa vähän aikaa ja allekirjoittaa papereita sekä pompotella työntekijöitä. Veikkaisin Sallan ottavan puljun nyt väliaikaisesti haltuun. Tai ehkä jopa Ismon. Sankarillamme on kuitenkin kokemusta jo snow teamin johtamisesta, joten eiköhän se omien laskujen maksaminen firman tililtä suju yhtä hyvin myös zärdäänillä.

edit: Näköjään Lassen paita on siinä vauvan ympärillä. Mutta joka tapauksessa eipä niitä peittoja olisi tarvinnut kaukaa hakea.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kai napanuora katki saadaan jollain välineellä, mikä verstaalta löytyy. Napanuoran katkaiseminen ei varmaan ollut jakson oleellisin ja tärkein tapahtuma ja se päätettiin jättää näyttämättä. Myöskään tulehdusvaaraa ei näytetty. Mainittiinko jossain, että mitään tulehdusvaaraa ei sitten ole vai miten siitä ei ollut tietoakaan? Ja jopa puusilmä Lasse oli löytänyt ne peitot, mitä se viime jaksossa siitä arkun päältä otti pois. Vittu mikä nero se on!
Ainakin mulla on sellainen kuva synnytyksestä jäänyt, että tuollainen vajassa tapahtuva omatoiminen synnytys ilman kätilöä ei olisi ihan piece of cake. Kyllähän napanuoran saa poikki vaikka sivuleikkureilla, mutta sen solmiminen yms. ei varmaan nippusiteellä onnistu. Ja liittyyhän siihen ne kaikki ruskuaispussit ja istukatkin sekä se, että lapsi on hyvin paljon likaisemman näköinen syntyessään. Vai oliko nyt sitten paidalla saatu noin puhtaaksi ja kuivaksi. Any case tuollaisen jälkeen äiti tuskin pääsee parin päivän sairaalassaolon jälkeen kotiin, vaan kyllä siinä vähän paremmin tarkkailtaisiin, koska oikeasti tulehdusvaara olisi melkoinen.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
. Ja liittyyhän siihen ne kaikki ruskuaispussit ja istukatkin sekä se, että lapsi on hyvin paljon likaisemman näköinen syntyessään. Vai oliko nyt sitten paidalla saatu noin puhtaaksi ja kuivaksi. Any case tuollaisen jälkeen äiti tuskin pääsee parin päivän sairaalassaolon jälkeen kotiin, vaan kyllä siinä vähän paremmin tarkkailtaisiin, koska oikeasti tulehdusvaara olisi melkoinen.

Lasse nuoli vauvan puhtaaksi ja söi kaikki ylimääräiset lärpäkkeet! Puremalla tuo napanuorakin tietty katkaistiin. Ei sen kummempaa tapahtunut. Lassen korvaamaton kokemus näistäkin asioista pelasti vauvan ja Paulan hengen. Lisäksi Lasse sai palkita itsensä istukalla.
 
Aika ponnekkaasti muuten huusi Ossi bisseä maistellessaan ja matsia katsellessaan "JEE MAALI" + Miro ehdotti sir Zärdäänille roolia Muumeissa. Taikuri!

Tää Zärdään-kuvio vaikuttaa tähän mennessä mielenkiintoisimmalta setiltä. Taikuri linnoittautuu kattohuoneistoonsa ikuisiksi ajoiksi ja unohtuu lomalle lähteneenä kansan mielestä. Sitten alkavat huhut liikkua ullakolla elävästä hirviöstä ja legenda on syntynyt.

Muuten aika ponnetonta toimintaa tällä hetkellä. Liekö kesän aikana kasvaneet odotukset niin isoiksi, että paljon rankempaa settiä olisi toivonut. Mutta eiköhän tää tästä taas lähde...
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kohtalaisen vaisu jakso. Parasta antia oli ehkä Peppi laittautuneena. Miron ensimmäistä kokousta odottelen mielenkiinnolla, saa nähdä alkaako heti vittuilemaan Puustjärvelle(?) vai mikä olikaan. Mahtaako talotaikurit saada kuitenkin naisvahvistuksen riveihinsä?
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kohtalaisen vaisu jakso. Parasta antia oli ehkä Peppi laittautuneena. Miron ensimmäistä kokousta odottelen mielenkiinnolla, saa nähdä alkaako heti vittuilemaan Puustjärvelle(?) vai mikä olikaan. Mahtaako talotaikurit saada kuitenkin naisvahvistuksen riveihinsä?

Jep, vaisua oli. Eipä tuosta jäänyt oikein muuta käteen kuin "Puustjärven Viinerit". Noh, olihan sekin ihan hauskaa, kun Jenni heitti Isben ulos kämpästä.

Heti alkoi soida päässä Bob Dylan ja Like A Rolling Stone:

You used to laugh about
Everybody that was hangin' out
Now you don't talk so loud
Now you don't seem so proud
About having to be scrounging for your next meal.

 

seisnauraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit + muut kestomenestyjät
Mitäs ihmettä se Sampo siinä rapussa oikein Pepille ja sille pojalle heitti? Aluksi totesi ihan aiheellisesti, että hän on Pepin exä. Mutta sitten rupes tulemaan jo perinteisiä Salkkarivalheita. Totesi nimittäin, että olisi exän exä. Eli eikös tuo tarkoita, että Sampo olisi Konstan exä? Eihän tuokaan mikään suuri yllätys olisi, mutta mitään tuommoista ei ole kyllä sarjassa näytetty.
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Panin saman merkille.

Lisäksi huomasin että uudessa tunnarivideossa Jarkko esitellään samassa ruudussa Tanjan kanssa. Tästähän on taas helppo päätellä tuleva pari, kuten esim. Isabella ja Kari aikoinaan.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisäksi huomasin että uudessa tunnarivideossa Jarkko esitellään samassa ruudussa Tanjan kanssa. Tästähän on taas helppo päätellä tuleva pari, kuten esim. Isabella ja Kari aikoinaan.

Ihme lumppuja jokainen nainen salkkareissa. Kiertää koko talon läpi. Tosin nyt pieni villi veikkaus, että salkkari tiimi vedättää katsojaa ja Milfistä ja Zardäänistä ei mitään paria oikeasti tulekaan.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Eipä ole eilisen jakson jälkeen tullut yhtään viestiä. No, eipä siitä tainnut oikein muuta jäädä käteen, kuin että Isabella meinaa ostaa sen lähellä sijaitsevan majatalon. Saas nähdä, kuinka nopeasti paikka on valmis avattavaksi. Viiko? Kaksi viikkoa?

Entäs sitten Kentauri? Onko se kokonaan taakse jäänyttä elämää ja pakolliset kahvittelut tehtäisiin tästä eteenpäin Isabellan majatalossa?
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä ole eilisen jakson jälkeen tullut yhtään viestiä. No, eipä siitä tainnut oikein muuta jäädä käteen, kuin että Isabella meinaa ostaa sen lähellä sijaitsevan majatalon. Saas nähdä, kuinka nopeasti paikka on valmis avattavaksi. Viiko? Kaksi viikkoa?

Entäs sitten Kentauri? Onko se kokonaan taakse jäänyttä elämää ja pakolliset kahvittelut tehtäisiin tästä eteenpäin Isabellan majatalossa?

Kyllä, selväähän se on, että tuo majatalo on parin viikon sisällä kunnossa. Kentauri jää aika varmasti unholaan. En usko salkkareihin mahtuvan kahta "paikallista".
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mihis muualle nuoriso menisi duuniin.

Nyt on kyllä odottava mieli ja kovalevy alkaa laulamaan himassa. Siellä ollaan nimittäin virittelemässä oikeusjuttuja eli lakimiestäkö sieltä on tulossa? Ja koska kyseessä on vieläpä meikkaaja, en todellakaan aio missata sitä että se avioeroa junaillut lakihemmo palaisi ruutuun. Siinä vasta oli jotain.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En usko salkkareihin mahtuvan kahta "paikallista".
Tuskin joo. Toisaalta olisi aika muikeaa jos Jenni jollain konstilla saisikin Kentaurin pystyyn ja alkaisi oikein kunnon sota asiakkaista. Molemmat juonisi ja koittaisi mustamaalata toisen paikkaa ja sabotoida. Sitten tietyt ihmiset suosisi syystä tai toisesta tiettyä paikkaa. Esim. Jarkko ja Tanja Isben mestaa jne.

Vaan ei varmaan toteudu.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt hommat alkavat avautumaan.

Isabella/Jenni-war on pedattu ja itse pidän jopa realistisena kahden kilpailijan taistoa. Saatiinhan aikoinaan Geeliin ja Barbaariin kahdet lavasteet aikaiseksi.

Iso oikeusjuttu olisi myös hieman variaatiota. Tanja ja Jarkko iskee kovaa. Tuo voi toisaalta tappaa Kentaurin lopullisesti. Nyt Kentsu mumisemaan matalalla äänellään syvällisyyksiä oman kahvilansa puolesta.

Jarkko ja Miro on kriisin keskellä aika pihalla. Miro riehuu Joonatanille, kun kehtasi ihmetellä suurta Zardääniä. Joonatan kuitenkin menetti tyttöystävänsä, vähän kunnioitusta. Meikkimies itse kiukutteli aika suivaantuneena Tanjalle miten kovia on kokenut. Eikö muka tiedä, että toiselta on tytär heittänyt lusikan nurkkaan?

Lasse ampuu yhä kovilla. Joonatan synkistelee tulevia hautajaisia ja Laspelta klassista; "niin ne on sellasia, minkäs teet".

Jos muuten Paulan vauva kasvaisi oikein pikavauhtia, niin saataisiin Lehtilän Teukalle taas hommia. Näyttelemään omaa poikaansa.

MACK
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin kyllähän tässä nyt tulee käymään siten, että Isabella laittaa pystyyn sen majatalon / kahvilaravintolan (Zärdäänin) rahoilla. Mutta mikä tulee paikan nimeksi, Bella's BB ( Bed & Breakfest ) ?
Kentaurin taru sen sijaan on naputeltu ja siinä sivussa taitaa olla myös Jennin taru naputeltu. Nyt jos koskaan olisi kässäri tiimillä hyvät kortit kädessä ja tästä episodista saataisiin pitkäkin keissi kun Tanja ja Jarkko haastaa Jennin oikeuteen.
Valitettavasti pelkään, että homma latistuu ja homma ratkeaa parissa jaksossa
Lähteekö Jenni lukeen tiilenpäitä kuten aikanaan Saksassa teki, kiitos Tonin
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
. Mutta mikä tulee paikan nimeksi, Bella's BB ( Bed & Breakfest ) ?
Veikataan "Hostel Belladonna"

Kuulostaa jo melkein bordellilta.. Kyllähän Isabella menestyisi hyvin sutenöörimamman hommissakin. Kas tässä oiva juonenkäänne. Onkos ilotyttöjä ennen sarjassa ollutkaan?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Nyt jos koskaan olisi kässäri tiimillä hyvät kortit kädessä ja tästä episodista saataisiin pitkäkin keissi kun Tanja ja Jarkko haastaa Jennin oikeuteen.
Valitettavasti pelkään, että homma latistuu ja homma ratkeaa parissa jaksossa
Lähteekö Jenni lukeen tiilenpäitä kuten aikanaan Saksassa teki, kiitos Tonin

Eikös siinä oikeuteen pitäisi samalla joutua myös Isabellan? Eikös ne yhdessä omista tuon Kentaurin ja ovat täten yhdessä vastuussa tuosta kaasuhellasta?
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös siinä oikeuteen pitäisi samalla joutua myös Isabellan? Eikös ne yhdessä omista tuon Kentaurin ja ovat täten yhdessä vastuussa tuosta kaasuhellasta?

Ja jollain pykälällä Kentsulle ja Irmalle täytyy kaivaa vastuuta myös. Oiskohan Aki ja Elinakaan vielä kuivilla vesillä? Toivottavasti Jennin lakimies osaa asiansa. Kuka sitä roolia mahtaa muuten tällä kertaa pohjattomasta sivuhahmojen galleriasta vetää? Lauralla esim. oli se klanipää, joka oli jo aikoinaan Jennin esimes Ms.Keittiö-aikoina, ehkä hän ja Jenni löytävät taas toisensa. Myös entinen käräjäoikeuden tuomari, sittemmin ambulanssimiehenä nähty harmaahapsi kävisi tähän. Tai Laura takaisin sarjaan lataamosta.

MACK
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Karilta palautteli Isabellaa aika nohevasti maanpinnalle:

"Miten sä voit ostaa hotellin, kun sulla ei ole varaa edes yöpyä sellaisessa?"

Heh, heh, takuuvarmaa Karia.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Prkl, unohdin tallentaa tän illan jakson, saiskos pientä kertomusta tämän illan jaksosta? Näkis nää jaksot vissiin katsomostakin,mutta en jaksa alkaa nyt katsomaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Prkl, unohdin tallentaa tän illan jakson, saiskos pientä kertomusta tämän illan jaksosta? Näkis nää jaksot vissiin katsomostakin,mutta en jaksa alkaa nyt katsomaan.

- Tänään oli Juulian hautajaiset, joissa mukana oli mm. Noora ja Nooran vanhemmat. Jakson lopussa Tanja alkoi raivoaan Jennille Juulian haudalla ja syytti tätä Juulian tappamisesta
- Sallan alkoi kuvittelemaan josko saisi jonkun "lahjan" alkaisi näkeen / ennustamaan tulevia asioita. Joku hypnositoija tuli Sallan ja Ismon luo ja aikoi hypnositoida Sallan, Ismon "epäilyistä" huolimatta
- Isabella ja Heluna aikovat ostaa kimpassa sen majatalon, kun Zärdääni ei suostunu antaa Isabellalle rahaa
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
- Sallan alkoi kuvittelemaan josko saisi jonkun "lahjan" alkaisi näkeen / ennustamaan tulevia asioita. Joku hypnositoija tuli Sallan ja Ismon luo ja aikoi hypnositoida Sallan, Ismon "epäilyistä" huolimatta
Ismon ilmeet oli kyllä sanoinkuvaamattomia kun tämä puoskari sinne tuli. Tuli oikein naureskeltua niille.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ismon ilmeet oli kyllä sanoinkuvaamattomia kun tämä puoskari sinne tuli. Tuli oikein naureskeltua niille.

Ja Sallan hypnoosiuni oli jotain sellaista, millaista ei voi sanoin kuvailla. Menee jo kulttimateriaalin, vakavan taiteen ja pimeän keskiajan puolelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös