Tuukka Rask – maailman paras maalivahti

  • 96 103
  • 595

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Darryl Sutter lähti aikoinaan Chicagon päävalmentajan paikalta sanoen, että hänen Downin syndroomaa sairastava poikansa tarvitsee isäänsä enemmän kuin Blackhawks häntä. Eikä kenelläkään ollut nokan koputtamista. Miksi nyt sitten nousee kauhea haloo kun Rask pistää perheensä jääkiekon edelle? Samoin teki Travis Hamonic.
Kuten sen jo joku aikaisemmin sanoi niin ajoitus. Hamonic teki sen ennen pelien jatkumista eikä kesken pudotuspelisarjan.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Sen nyt haluaisin tähän keskusteluun lisätä, että kyllähän jääkiekkoilijana joutuu jo muutenkin valtavasti tekemään uhrauksia perheen suhteen. Eipä siinä playoffien aikaan välttämättä hirveästi perhettä ehdi muutenkaan näkemään, jotkut joukkueethan ovat jopa yöpyneet kotikaupungissakin hotellissa. Oletusarvo on kuitenkin olla aika paljon erossa perheestä, toki Tuukka saa tehdä just sen ratkaisun kuin itse haluaa. Ei sitä peliä ole pakko pelata.
 

Holik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Ja onhan sekin huomioitava, että nykyisen koronatilanteen vallitessa onhan se melkoisen rankkaa Raskin vaimollekin olla kolmen lapsen kanssa koronaa potevassa vieraassa maassa yksin, kun mies on kuplassa pelaamassa kiekkoa. Siihen päälle jos tulee vielä asioita joista emme tiedä, niin ymmärrettävä ja hieno päätös. Muistetaan kuitenkin, että kohtuu nuorista ihmisistä on kuitenkin kysymys.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Otetaan kaikki koppi tästä. Jos minua ei huvita mennä töihin, niin ilmoitan vain työnantajalle, että olen nyt mieluummin perheeni kanssa. On hienoa, jos työelämässä on nykyään tällaisia joustoja.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Jessus mitä sontaa tältäkin palstalta saa lukea. Kukaan ei tiedä mitä taustalla oikeasti on, mutta jokusen kuukauden NHL:ää pitäisi mennä kaiken edelle? Ei ole mitään merkitystä jos joku Hamonic tai Alzner on tehnyt päätoksen ennen pelejä tai ei. Jos kotona joku asia ajaa pelien edelle, niin silloin mennään kotiin. Ihan sama tapahtuisi normaalissa runkosarjassa tai playoffeissa. Ei voi kuin arvuutella, että monellakaan Raskin päätöstä arvostelevalla ei ole kotona kahta lasta ja kolmatta juuri laskeutumassa, tai edes mitään sinne päin. Synnytystä edeltävät viikot eivät välttämättä ole ihan sitä helpointa aikaa, vaikkei helmoissa olisi roikkumassa pari muutakin.

Asiat tärkeysjärjestykseen, oli kyse mistä tahansa.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Varmaan ajan nyt rumasti miinaan, mutta muistuttaisin että Tuukka Rask on ammatiltaan jääkiekkoilija. Ei aivokirurgi tai ydinvoimalan päivystäjä.

Ammatti se on jääkiekkoilijakin. Kai heilläkin jokin työsopimus on?

Mutta kuitenkin. Ilmeisesti kuplasta saa lähteä koska vaan, eikä tähän ole mitään sitovaa sopimusta, vaikka ihan viralliset playoffit on käynnissä. Olisihan se vähän omituista, jos normi playoffeissa ykkösveska ilmottaa toukokuussa, että lähtee perheen luo ja seuran johto olisi sen kanssa ihan fine.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Otetaan kaikki koppi tästä. Jos minua ei huvita mennä töihin, niin ilmoitan vain työnantajalle, että olen nyt mieluummin perheeni kanssa. On hienoa, jos työelämässä on nykyään tällaisia joustoja.
Mikä sua estäisi näin tekemästä?
Todennäköisesti sinulla on erilainen työehtosopimus kuin Tuukalla ja seuraukset olisivat varmaankin erilaiset, mutta kyllä sä saatt töistä pois jäädä.
 

Rocco

Jäsen
Jonkinlainen mahdollisuus on siihenkin, että Vezinan tuloksia vedellään uusiksi juuri tällä hetkellä
Foliohattuteoriaksi laskisin, mutta aikamoinen paskamyrsky varmasti tulisi, jos Rask olisi voittajaksi äänestetty.
 

ipaz

Jäsen
Ammatti se on jääkiekkoilijakin. Kai heilläkin jokin työsopimus on?

Mutta kuitenkin. Ilmeisesti kuplasta saa lähteä koska vaan, eikä tähän ole mitään sitovaa sopimusta, vaikka ihan viralliset playoffit on käynnissä. Olisihan se vähän omituista, jos normi playoffeissa ykkösveska ilmottaa toukokuussa, että lähtee perheen luo ja seuran johto olisi sen kanssa ihan fine.

Kaikki sopimukset on neuvoteltavissa ja jos työnantaja antaa luvan lähteä, niin sillonhan se on ok. Vaikka fania kovasti harmittaisikin.

Playoffit kuplassa ja playoffit normikeväänä ovat kaksi täysin eri maailmaa. Ei voi verrata.
 

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Otetaan kaikki koppi tästä. Jos minua ei huvita mennä töihin, niin ilmoitan vain työnantajalle, että olen nyt mieluummin perheeni kanssa. On hienoa, jos työelämässä on nykyään tällaisia joustoja.
Kyllä sairaan lapsen luo esim. saa Suomessa vanhempi jäädä lasta hoitamaan ihan palkallisesti useaksi päiväksi. Ja toki sekin perustuu sovittuihin sääntöihin. Aivan samalla tavalla tähän koronan aiheuttamaan erityistilanteeseen on sovittu se mahdollisuus pelaajille, että mikäli ei halua jostain syystä kuplassa pelata, niin siitä voi kieltäytyä tai jäädä pois tilanteen niin vaatiessa. Ei tällaisia asioita voi tyhjiössä ajatella ja vertailla aivan eri töiden ja niihin liittyvien sovittujen sääntöjen välillä. Vähän valoja päälle ja isomman kuvan ymmärrystä kehiin.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Tai sitten ihmiset voivat jopa katsoa asioita eri näkökulmasta ja ymmärtää, ettei perheellisyys nosta ketään kriittisen tarkastelun yläpuolelle. Hurjaa, tiedän.

Ainoa näkökulma millä on tässä tapauksessa merkitystä on Tuukka Raskin oma. Hänen näkökulmastaan tämä oli oikea ratkaisu hänelle ja hänen perheelleen ja sitä on vaikea ulkopuolisen kritisoida. Ymmärrän että ratkaisu voi hiertää fanipoikaa, mutta loppujen lopuksi se ei vaikuta ratkaisevasti kenenkään muun elämään kuin Tuukan ja hänen läheistensä.

Se että joku muu pelaaja päätyy toisenlaiseen ratkaisuun ei merkitse tässä yhteydessä mitään, jokaisella on omat lähtökohtansa. Sinänsä Tuukan on varmasti helpompi päätyä tällaiseen ratkaisuun kuin esim. pelaaja, jolla on ura vasta aukeamassa. Toki Raskillakin tärkeät sopimusneuvottelut edessä, mutta hänellä varmasti loppuelämä on taloudellisesti turvattu vaikka löisi hokkarit naulaan tänään. Menetettyä aikaa lasten kanssa ei kuitenkaan mikään raha korvaa.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mikä sua estäisi näin tekemästä?
Todennäköisesti sinulla on erilainen työehtosopimus kuin Tuukalla ja seuraukset olisivat varmaankin erilaiset, mutta kyllä sä saatt töistä pois jäädä.
Edellyttääkö sun työnantaja 2vk - 2,5kk kuplassa eloa, josta voi halutessaan jäädä pois?

Jos ja kun Tuukan sopimus tämän mahdollistaa, niin se on ihan fine. Sopimuskysymys.

Silti en keksi NHL-kiekkoilijalle ammatillisesti tärkeämpää aikaa kuin se, kun Stanley Cupista pelataan. Tapahtui se sitten normaalisti tai kuplassa.

Ymmärtäisin tämän hyvin, jos kyseessä olisi joku kriisitilanne perheessä. Mutta seurahan sanoi, että näin ei ole.

Mitä jos kaikki pelaajat voisivat tehdä näin?
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Hieno ura Raskilla, mutta ei koskaan voittanut Stanley Cuppia #1 mv:nä. Toivottavasti tuo ei kummittele kun lopettaa uransa.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arvostan että Tuukka laittaa perheensä tässä kohtaa etusijalle, ihan normitilanteessakin ja mahdollisesti vielä taustalla on jotain mitä ei julkisuuteen kerrota.

Suuremmassa arvossa pidän Tuukan päätöstä kuin sitä että NHL yrittää pakkomielteisesti viedä pudotuspelit läpi kuplassa erottaen perheet toisistaan ja eristäen ihmiset oman ahneutensa vuoksi. Tuollainen eristys tuskin on henkisesti hyvä juttu kenellekään.
 

ipaz

Jäsen
Kuten sen jo joku aikaisemmin sanoi niin ajoitus. Hamonic teki sen ennen pelien jatkumista eikä kesken pudotuspelisarjan.

Ei tuntunut ajoitus haittaavaan ainakaan Bruinsia tänään.

Jos Rask lähti kuplasta "for good", niin Boston saa ottaa sinne uuden maalivahdin tilalle. Kuten Columbus kutsui Vehviläisen sisään koska Elvis on loukkaantunut. Vaikka tuskin ne tarvitsee koska Halak hoitaa. Vladar ja Lagace sparraavat. Kyle Keyser siellä taitaa olla seuraava jonossa - jos siis neljä veskaria siellä haluavat pitää.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Silti en keksi NHL-kiekkoilijalle ammatillisesti tärkeämpää aikaa kuin se, kun Stanley Cupista pelataan.

Oliko sulla tarkempaa tietoa, mikä se pois jättäytymisen syy oli? Aika vaikea kuvitella, että Rask jättäytyisi tässä kohdassa ihan vittuillakseen pois, kun joukkueella on ainakin paperilla kaikki ainekset.

Mitä jos kaikki pelaajat voisivat tehdä näin?
Hehän voivat.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suuremmassa arvossa pidän Tuukan päätöstä kuin sitä että NHL yrittää pakkomielteisesti viedä pudotuspelit läpi kuplassa erottaen perheet toisistaan ja eristäen ihmiset oman ahneutensa vuoksi. Tuollainen eristys tuskin on henkisesti hyvä juttu kenellekään.

Vaikka ei juuri liity Raskiin, niin pakko puuttua tähän loppukappaleeseen, kun tuommoista huttua tänne tungetaan. 1) Ei sinne ketään ole pakotettu. 2) Se on pelaajienkin etu, että pelit tulevat pelatuksi. Lisää tienestiä nääs tulevaisuudessa. 3) Jos on niin läheisriippuvainen ettei osaa olla maksimissaan paria kuukautta erossa perheestä/ystävistä (useimpien kohdalla aika on paljon lyhyempi), niin silloin lienee isompiakin ongelmia kuin tämä lyhyt eristys.
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Arvostan että Tuukka laittaa perheensä tässä kohtaa etusijalle, ihan normitilanteessakin ja mahdollisesti vielä taustalla on jotain mitä ei julkisuuteen kerrota.

Seurahan sanoi, että taustalla ei ole mitään vakavaa tilannetta perheessä. Kyllä tällaisetkin asiat yleensä kerrotaan, vaikkei syitä tietysti tarkemmin selvitetäkään. Jos jostain tällaisesta on kyse, niin siitä olisi pitänyt ehdottomasti kertoa. Ihmettelyt olisivat loppuneet siihen.

Kaikki pelaajat voivat halutessaan tehdä näin kuplassa ollessaan. Montako kertaa tämäkin asia pitää toistaa.

Mitä jos suurin osa pelaajista tekisi näin? Jokin voi olla mahdollista, mutta se ei ole silti suotavaa. Kyllähän työpaikoillakin huumetestit ovat "vapaaehtoisia", mutta jos sellaisesta kieltäydyt, niin siitä ei hyvä heilu. En veikkaa koronakuplasta lähteneille pelaajille kovin helppoja sopimusneuvotteluja.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Muuta en tähän sano kun sen, että arvostan tyyppejä jotka sanoo rehellisesti mielipiteitä asioista tai tekee sääntöjen puitteissa kuten näkee parhaaksi jos niin kokee. Rask sano jo jossai tulosruudussa vai missä ettei oikei nappaa kauden jatko niin reilua joukkueelle sitte lähteä jos ei kiinnosta.

Joku Bruins toimittaja pahotti mielensä kun Rask vähä vähätteli näitä pelejä. Se oli Raskin mielipide ja sillä selvä. Parempi että sanoo suoraan kun nämä varsinkin pa-pelaajien "obviously" väsyneet mantrat. En rehellisesti ymmärrä mitä kukaan saa pääosin noista pelaajien haastatteluista irti? Samaa paskaa jauhaa kaikki ja sit joskus heitetään joku vanha vitsi mistä toimittajat ja seuraajat innostuu.

Bruinsin tilanteessa Rask ei sentää jättäny joukkuetta lähtökohtasesti kuseen. Halak on ihan pätevä korvaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös