Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

TUTO Hockeyn valmennus kaudella 2018–2019

Viestiketju osiossa 'TUTO Hockey' , aloittajana Isopappa, 03.12.2017 klo 17.27.

  1. Isopappa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo Hockey
    No niin hyvät TuTo Hockeyn kannattajat. Avaan keskustelun TuTo:n edustusjoukkueen valmennuksesta tulevalle kaudelle.

    Itse näkisin tilanteen niin, että nykyisellä valmennuskaksikolla (Elomo-Kiprusoff)kausi 2018 ei ala, jollemme pelaa Mestiksen finaaleissa keväällä? Tällä kaksikolla on nyt kolmaskausi menossa ja nyt minimitavoite pitää olla pelaaminen finaaleissa.

    Aittolan näkisin mielelläni edelleen A:n päävalmentajana, joten häntä en näkisi tässä vaiheessa edustusjoukkueen peräsimessä.

    Miten olisi tuolta naapuriseurasta päävalmentajaksi Juuso Nieminen. Juuso ei käsitykseni mukaan ole toistaiseksi valmentanut kuin nuorten joukkueita mutta valmentanut mm. Suomen alle 18-vuotiaitten maajoukkuetta. Mestiksessä kuitenkin valtaosa pelaajista on uralla eteenpäin pyrkiviä nuoria, joten tuohon formaattiin sopisi hyvin valmentaja, joka on valmentanut nuoria hyvällä menestyksellä.

    Ykköskorin nimiin TuTo:lla ei taloudelliset resurssit riitä? Näitä ovat varmaan Pekka Tirkkonen ja Jyrki Aho?
    Kakkoskorista voikin sitten löytyä jo useampia nimiä?
     
  2. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    Hyvä avaus! Nykyisiä valmentajia en haluaisi todellakaan nähdä enää ensi kaudella. Vaikean ensi viikon jälkeen ollaan pahimmillaan lähellä karsijan paikkaa. Juuso Nieminen kelpaisi oikein hienosti. Sinkkosta olisin IPK:sta halunnut, mutta teki jo jatkosopimuksen. Miksei myös Petri Karjalainen Rokista tai Juujärvi Tapparan junnuista.

    Aittolaa en ainakaan vielä haluaisi nähdä Tutossa. Tuntuu olevan niin tulisieluinen kaveri ja nyky jääkiekossa tuntuu parhaiten pärjäävän vaativat, mutta helposti lähestyttävät valmentajat. Toki tiedä sitten millainen jätkä Aittola kopissa on.
     
  3. penaz Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TOVERIT, FC Barcelona
    Juuso Nieminen olisi hyvä vaihtoehto, mutta onkohan hän saatavilla. Eiköhän Nieminen siirry Kaskisen jälkeen Tepsin valmentajaksi, mitä pestiä hän nyt TPS:n A-nuorten valmentajana ehkä odottelee.

    Aittola olisi liian riskivalinta päävalmentajaksi. Mainituista relistisista vaihtoehdoista Juujärvi tuntuu parhaalta. Toivotaan kuitenkin, että monien yllätykseksi Elomo vie TuTon finaaliin eikä valmentajaa tarvitse vaihtaa.
     
  4. Isopappa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo Hockey
    Jospa tosiaan Elomo yllättää ja vie joukkueen finaaliin niin sitten ei tarvitse vaihtaa valmentajaa.

    Juujärvi voisi tosiaan olla hyvä haku. Keupasta Heiskanen tai Lekistä Kuusela. Niemisen kyllä laittaisin ykkösvaihtoehdoksi jos vaihto tulee keväällä? Eiköhän Kaskinen valmenna Tepsissä ainakin kaksi vuotta. Kyllä Nieminen sinnekin sitten kerkiää jos hänen johdollaan TuTo voittasi Mestiksen mestaruuden?
     
  5. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    Lainaus:
    Varmasti yksi Niemisen tavotteista, mutta Kaskinen tuskin pariin kauteen väistyy pois pallilta tällä menolla. Joten Nieminen voisi ihan hyvin tulla harjoittelemaan miesten valmennusta täl puol jokkee pariksi vuodeksi.
     
  6. mrkrw Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO, Habs
    Ymmärsinkö nyt oikein? Täällä porukka on koko Elomon kauden ajan valittanut, miten hän tuo vanhoja valmennettaviaan Tepsistä TUTOon, ja nyt sitten halutaan valmentaja, joka tekee tasan samaa työtä mitä Elomo teki ennen TUTOon tuloa. Mikä teidät saa uskomaan, että Nieminen ei toisi samalla tavalla niitä vanhoja pelaajiaan mukanaan?

    Itse en ota kantaa valmennusasioihin niin kauan, kun TUTOlla on mahdollisuus pleijareihin. ”Win the right games”
     
  7. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    Lainaus:
    Ymmärsit väärin Itse en ole valittanut, enkä hirveästi muutenkaan ole nähnyt kovinkaan paljon kritiikkiä joukkueen kokoamisesta. Se mitä siellä jäällä tapahtuu on ratkaisevaa ja tällä hetkellä suunta on täysin väärä.
     
  8. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Olisiko tämä taloudellisesti kannattavaa? Valmennuksen eka kausi ei ollut kokonainen. Toisella kaudella runkosarjassa sijoitus toinen. Pudotuspeleissä katkera tappio K-Vantaata vastaan.
    Nyt siis ollaan aika alhaalla sarjataulukossa ja pelit eivät ole menneet toivotulla tavalla. Kauden alussa muistaakseni sanottiin, että tällä kertaa tavoitteena on olla keväällä parhaassa terässä. Kyllä myönnän että hieman tuo näyttää, että noinkohan tuo tulee tapahtumaan. Toisaalta joukkueessa on potentiaalia ja kun se pääsee irti, niin kaikki on mahdollista.
     
  9. mrkrw Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO, Habs
    Lainaus:
    Tämä! Kevään pelit on sitten kevään pelejä. Katsotaan sitten jos sinne ei päästä.

    Ei keihäänheittäjätkään ole koko kautta huippuiskussa.
     
  10. Devon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Lainaus:
    Niin, suomalaiset eivät ole. Moni ulkomaalainen on. Ja sitten on niitäkin, jotka eivät ole kauden missään vaiheessa huippuiskussa.

    Mielestäni joka kesä valmentajasta riippumatta on sanottu, että viime keväästä on otettu opiksi, ja nyt kaikki tekeminen on tähdätty siihen, että keväällä ollaan parhaimmillamme. TUTOn historiasta löytyy aika vähän kausia, jolloin nuo puheet ja teot ovat menneet yksiin.

    Ensi kauden valmentajaa ajatellen joukkueen menestyksen kanssa vähintään yhtä merkittävä tekijä on raha. Elomolla on sopimus myös ensi kaudeksi. Jos valmentajaa päätetään vaihtaa, niin mistä rahat kahden päävalmentajan palkanmaksuun. Vai julkaistaanko siitäkin banneri, jossa kerrotaan, että Elomon potkut mahdollistivat nämä yritykset, ja perään lista firmojen nimiä.
     
  11. Isopappa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo Hockey
    Historiasta löytyy vähän joukkueita, jotka runkosarjassa alisuorittaneina ovat nousseet finaaliin asti. Kun TuTo voitti Mestiksen mestaruuden, se dominoi kautta alusta loppuun. Yleensä runkosarjan voittanut tai kärkikahinoissa ollut joukkue on vienyt pytyn. Näin oli myös viime kaudella. Sapko dominoi runkosarjaa sekä pudotuspelejä. Kyllä voittoputken on alettava pian, muuten joudutaan pelamaan koko loppukausi pudotuspelejä. Pistekeskiarvon olisi oltava huomisesta alkaen mielellään kaksi loppukauden pelien osalta.

    Kyllä TuTo:n peli viisikkona tulee ottaa roima parannus, jotta selvitään yleensä kahdeksan parhaan joukkoon. Nykyisillä esityksillä kyllä jäädään viivan huonommalle puolelle. Päävalmentaja kantaa tästä päävastuun ja jos ei tuloksia tule niin silloin on syytä vaihtaa päävalmentajaa. Tämä on tulosurheilua!
     
  12. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    TUTO on toistaiseksi vähiten maaleja päästänyt joukkue. Jäähytilastossa olemme puolessa välissä, mutta samoin ollaan kärkikastin joukkueita isommissa jäähyissä. Tietysti kun peli ei kulje, niin sorrutaan jäähyihin. Tämä on se, mikä lisää ongelmia. Pelkästään jäähyjen taakse ei voi mennä, mutta olen sitä mieltä että niillä on kuitenkin ollut oma vaikutuksensa. Eikä Elomo viimeisen pelin jälkeen tainnut mainita, että " hyvä peli".
    Jaksan edelleen uskoa, että TUTO tulee parantamaan peliä ja sijoitustaan.
     
  13. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    En oikein itse ymmärrä tätä kevääseen tähtäämisen selitystä. Kyllähän kaikilla mestarijoukkueilla tähtäin on keväällä. Ei sitä silti tarvitse penkin alle vetää runkosarjaa. Kerran vuosikymmenessä joku keskimäärin pleijareiden jämäsijoilta menee päätyyn asti ja ne harvemmin on ennen kautta ennakkosuosikeita.
     
  14. Isopappa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo Hockey
    Valmentajan vaihto alkaa näyttämään yhä todennäköisemmältä. Näillä esityksillä mahtaako Elomo olla enää tänä Jouluna TuTo: n valmennuspuikoissa? Veikkaan, että jos seuraavista kahdesta kotipelistä ei tule kuutta pistettä niin Elomo saa kerätä kamansa Kupittaalta.
     
  15. Eesau_65 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Ei muuten tule tapahtumaan. Kyllä vastuu on myös pelaajilla. Paikkoja on ollut ja henkilökohtaisia virheitä. Osaan näistä valmennus voi puuttua, mutta suurin osaan ei. Kun viimeksi valmentaja vaihdettiin, niin moni sanoi pelin vapautuneen. Jokaisen pitäisi huomata, että tänä päivänä yhtään helppoa vastustajaa ei ole ja TUTO jos kuka on haluttu päänahka. Sarja on niin hauska nykypäivänä, että vain tietyt vastustajat syyttävät. Osalla pelaajista saattaa paineita olla näyttöjen suhteen. Nyt pitää tuen olla kuitenkin mukana ja unohtaa tällaiset puheet valmentajan vaihdosta. Tukea ja kannustusta loppuun asti.
     
  16. VapaahetoisGM Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    V-Suomi, En Gång IFK, Alltid IFK, KAPA
    Voisivatkohan @Moderaattorit hiljalleen korjata ketjun nimen oikeaksi? En tiedä yrittikö @Isopappa olla hauska, kävikö hänellä vahinko vai kuuluuko hän siihen vanhempaan koulukuntaan jolle TuTo on aina TuTo. Mutta kun seuran nimi ei ole hassuttelun tai mielipiteen asia. Se on TUTO Hockey. Junioripuoli B:stä alaspäin on TuTo.
     
  17. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Lainaus:
    Ketjun nimeä ei ole syytä vaihtaa, sillä seuran nimi ei tosiaan ole hassuttelun tai mielipiteen asia: virallisessa yritysrekisterissä seuran virallinen nimi on TuTo Hockey Oy. Tämä on ollut ennenkin esillä joten luulisi asian olevan jo selvä. Tämän voi tarkistaa vaikkapa yritysrekisteristä, tässä linkki esimerkiksi Kauppalehden rekisteriin.

    TuTo on TuTo, vaikka tällä hetkellä käyttäisikin mainosmielessä omituista kokonaan isoilla kirjaimilla kirjoitettua äpärämuotoa. Isoilla kirjaimilla kirjoitetaan vain lyhenteet, TuTo Hockey Oy:n kohdalla sellaiseen ei ole perusteita. Saisi tuosta kamalasta TUTO-kirjoitusasusta jo hiljalleen luopua, se ei palvele mitään tarkoitusperää. Lähinnä sekoittaa asiaa ja vieraannuttaa seuran vanhoja kannattajia. Ei esim. SaPKokaan ole SAPKO tai KaaPo ole KAAPO.

    Mitä aiheeseen eli valmennukseen tulee, niin eipä touhu hyvältä näytä, mutta ei seuralla taida olla rahaa muuhunkaan vaihtoehtoon, ellei sitten joku jo palkkalistoilla oleva vetäisi ns. talkootyönä tämän kauden loppuun päävalmentajana. Kaipa nykyvalmennuskin on tehtävänsä tehnyt jos seura pääsee pudotuspeleihin ja saa sieltä parin lisäottelun lipputulot - usean tappiollisen vuoden jälkeen rahallinen tulos lienee seurajohdossa korkeampi prioriteetti kuin urheilullinen prioriteetti, koska konkurssissa ei pelata mitään sarjatasoa. Mestiksestähän ei voi nousta, joten aika sama se loppujen lopuksi on miten runkosarjan otteluissa käy kunhan ei Mestiksestä putoa ja saisi ne parin lisäottelun lipputulot (eli pääsisi puolivälieriin).
     
  18. tosiasia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TuTo
    Mielestäni valmennuksella on osansa vastuusta pelaajien potentiaalin esille saamisessa ja siinä ei tällä hetkellä täysin ole onnistuttu. Joukkueella on kyllä sarjan paras maaliero, mutta sijoitus on runkosarjassa vasta kahdeksas ja suunta tuntuu olevan alaspäin. Voihan toki olla, että joukkueella on joku treenijakso päällä mikä vaatii veronsa ja isoja pelaajavaihdoksia on myös ollut, mikä osaltaan myös voi heilautella tulostasoa. Kuitenkin kahdeksas sija runkosarjan puolivälin tienoilla on pettymys ja jääminen ulos pudotuspeleistä olisi vielä pahempaa. Jotain tässä pitäisi kuitenkin tehdä suunnan muuttamisen eteen, eikä se välttämättä ole valmentajan vaihto. Nyt pitäisi ennenkaikkea kyetä analysoimaan tilannetta ja ottamaan virheistä opiksi. Samoja virheitä on toistettu pelistä toiseen ja esim. useat huonot pelin alut kielivät huonosta peliin valmistautumisesta.
     
  19. Hokipedia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Underdog
    Lainaus:
    Yrityksenä tai B:stä alaspäin seurana puhuttaessa TuTo Hockey oy, mutta kun puhutaan edustusjoukkueesta tai A-nuorista, on kyse TUTO Hockeystä. Eli kyllähän tuo ketjun nimi tulisi muuttaa, mikäli haluttaisiin oikeakielisiä olla.
     
  20. VapaahetoisGM Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    V-Suomi, En Gång IFK, Alltid IFK, KAPA
    Lainaus:
    Eihän tuo TUTO ole mikää mainosjuttu. Edustus + A-nuoret on oma organisaatio, ja muut juniorit + muu ovat oma. Eivät ne voi olla samannimisiä. Siksi TUTO ja TuTo. Eli ei mitään tekemistä markkinointitempauksien kanssa. Kun puhutaan edustusjoukkueesta (ei organisaatiosta), on se TUTO Hockey, eli ketjun nimi on väärä.
     
  21. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Lainaus:
    Edustusseuran takana olevan osakeyhtiön virallinen nimi on TuTo Hockey Oy, ei mitään muttia tämän suhteen. TuTo Hockey Oy:n palkkalistoilleen palkkaama edustusjoukkueen valmentaja on Elomo, ja jos hänen tilalleen palkataan joku muu henkilö niin palkkaajana on edelleen TuTo Hockey -osakeyhtiö, joten ketjun nimi on aivan oikein. TuTo on oikeampi muoto, TUTO ei ole muuta kuin suomen kielioppia rikkova väärin kirjoitettu muoto. Tutokin olisi oikeakielisempi.
     
  22. VapaahetoisGM Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    V-Suomi, En Gång IFK, Alltid IFK, KAPA
    Lainaus:
    Sitten otsikon pitäisi olla "TuTo Hockey oy:n palkaamat valmentajat kaudella 2017-2018". Mutta kun tässä käsitellään TuTo Hockey oy:n edustusjoukkueen (= TUTO Hockey) valmentajista, niin otsikko on väärin. Ei siinäkään ole mitään muttia. Eihän TuTo Hockey oy:tä ketään valmenna, vaan he palkkaavat valmentajia sekä TuTon että TUTOn joukkueisiin.
     
  23. Hokipedia Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Underdog
    Lainaus:
    En viitsi nimiasiasta alkaa vääntämään, @VapaahetoisGM sitä roolia hoitaa jo yhdessä @Musta Nuoli kanssa. Mutta sen voin faktana todeta, että sopimuksissa lukee TUTO Hockey, ei TuTo.
     
  24. VapaahetoisGM Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    V-Suomi, En Gång IFK, Alltid IFK, KAPA
    Lainaus:
    Ei tässä mitään kinata, vaan esitetään faktoja.
     
  25. Flyingbird Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TUTO Hockey, Mestis, SJS
    Tässähän saa alkaa miettiä ensi kauden valmennuskaksikkoa Suomi-sarjaan. Mut jatketaan näillä.