Mainos

TuTo Hockey 2009–2010

  • 189 114
  • 752

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näinhän siinä kävi kun nämä TuTon negatiiviset kannattajat pelkäsi.

Tuo termi "negatiivinen kannattaja" on niin huikea, että siitä pitäisi melkein painattaa T-paitoja. Sinänsä en ihan täysin ymmärrä, mikä tässä tilanteessa on nyt se, jota ne negatiiviset kannattajat ovat pelänneet. Kyllähän minäkin toki olen koko alkusyksyn pelännyt, että niiden joka puolella umpisurkeiksi haukuttujen alasarjatryouttilaisten tilalle tulee joukkueeseen vahvistuksia jonkin liigajoukkueen ringistä. Niin kävi, mutta oliko näiden vahvistusten kotiseura vaan väärä.

Se hiukan ihmetyttää, että miksi tähän päädyttiin vasta nyt, siis päivää ennen sarja-avausta, kun tämä on kuitenkin ollut ilmeinen vaihtoehto keväästä asti. Mitä hyötyä tuosta 15 pelaajan tryoutista käytännössä oli? Väitän, että nuo jo aiemmin sopimuksen saaneet pelaajat (Niskakangas, Heikkilä etc.) olisivat voineet vetää nimensä paperiin ilman tryouttiakin. Nyt taidettiin taas vaan polttaa siltoja joihinkin tyrkyllä olleisiin ns. omiin pelaajiin.

Joka tapauksessa tervetuloa näille uusille pelaajille, mieluiten tietenkin koko kaudeksi. On ihan mielenkiintoista nähdä, mitä termiä tästä yhteistyöstä käytetään, kun näistä pelaajasiirroista ilmeisesti huomenna tiedotetaan. Farmisopimus? Tiivis yhteistyö? Positiivinen synergia?
 
toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Nyt kaikki lukemaan Karhuherran tuore kolumni! Ketjullinen musta-valkoisia Tutoon! Kluuskeri, Vittasmäki-Jalo-Urpo. Mut miten se maalivahti?
 
Viimeksi muokattu:

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
Joukkue siis vahvistui Teerimäen sopimuksella ja tepsin lainoilla. Jostain syystä nuo lainat eivät saaneet minua huutamaan "jippii!" Lähinnä siksi, etten kovin isoa hyötyä noista näe, sillä jos kaverit pelaavat hyvin, tepsi nappaa muutaman pelin jälkeen takaisin, mikä ei pidemmän päälle joukkuetta auta. Jos taas pojat pelaavat huonosti, he epäilemättä saavat jatkaa, mutta sekään ei joukkuetta auta. Korkeintaan siin muutaman pisteen verran hyötyä. Parempihan toki sekin, kuin ei mitään, mutta ei pidemmän päälle kovin mahtava apu.
Mieluummin siis näkisin koko kauden mittaisia sopimuksia, kuin muutaman matsin lainoja. Ei näistä lainosta muuta tunnetta tule, kuin sen vahvasti kiistetyn farmiseuran tuntu.
Tämän voi sitten ottaa itkemisenä, jos niin haluaa, minusta tämä on vain tervettä kannattajan realismia...
 
Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Nyt kaikki lukemaan Karhuherran tuore kolumni! Ketjullinen musta-valkoisia Tutoon! Kluuskeri, Vittasmäki-Jalo-Urpo. Mut miten se maalivahti?

No enpä nyt tiedä vahvistuko TuTo nyt näitten miesten tultua. Kluuskeri on ollut sukka aina kun nähnyt hänen pelaavan. Jalo-Urpo ja pakki Vittasmäki.... Joo aha! Täytyy käydä painattamassa tuo NEGA-paita ja selkään tulee Paksalin naama. Ainut osio missä huumori kielletty, TuTon ketjut. No joku tossa jo sanoi että ei näistä pitkällä juoksulla ole paskaakaan hyötyä ja jos pelaa huonosti niin saa jatkaa. Roikkuhan se Kluuskerikin viime kaudella mukana vaikka oli paskempi kuin Jari Laihi aikoinaan. Niin se maalivahti? Virtanen? Launonen? Kokki? Täytyy katsastella tuo peli huomenna Sporaa vastaan ja siitähän jo saa osviittaa missä mennään.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä talouden tilanteessa on varmasti järkevää lähteä jonkun asteiseen yhteistyöhön. Itse ainakin toivon, että yhteystyöhön päästäisiin. Ymmärrän kyllä hyvin TuTo-kannattajien huolenaiheet.
Uskoisin kuitenkin, että myös TuTo hyötyy varsinkin jos nyt on hankaluuksia saada kasaan neljää Mestis-kelpoista kenttää.

Ilman suurta loukkautumissumaa TPS varmasti pystyy lainamaan pelaajia pitempiaikaisesti.
Plihalin hankinnan jälkeen hyökkäyksessä on 3 "ylimääräistä" pelaajaa. + mainittu Urpo, jolla ei liigasopparia taida olla. Etunenässä tarjolla siis Jalo, Kokkala, Laine ja Urpo.
Puolustuksessa on myös 3 ylimääräistä pelaajaa + Aaltonen (jolla ei myöskään taida olla liigasopparia). Etunenässä tarjolla siis Vittasmäki, Palmroth, Kluuskeri ja Aaltonen.
Suikkasen suulla on myös todettu, että Ortiolle haetaan peliaikaa mestiksestä. Luonnollista olisi, että TuTo olisi vaihtoehtona, jos yhteistyötä tehdään.
Ortio on tällä hetkellä ehdolla 20v. maajoukkueen ykkösvahdiksi ensi kisoihin. Paljon riippuu siitä missä ja miten syksy sujuu.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kun huhuttuja TPS:n kavereita verrataan harjoitusotteluissa TuTon nelosketjun tryoutteihin on minusta selvää että joukkue vahvistuu tuntuvasti. Voisi jopa ajatella että TuTon nelosketju olisi tasoltaan ihan jotain muuta kuin jämäminuutteja pelaava kolmikko, ihan siis ratkaisuihin itsekin pystyvä.

Kluuskeri on erittäin lupaava kädellinen pakki, ja käsiä TuTon puolustus tarvitsee.

Maalivahtivahvistus on kaiken järjen mukaan Joni Ortio.
 
Torpedo 360

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey & Manchester United
Toverillista yhteistyötä
9. syyskuuta 2009

Kuten edellisessä raapustuksessa vihjataan ja sen kommenteissa ounastellaan, turkulaisessa kiekkoskenessä on vuosien tauon jälkeen otettu isohko askel, kun kaupungin kaksi pääseuraa ovat solmineet yhteistyösopimuksen pelaajavaihdon tiimoilta.

Farmi-sanaa älköön ketään mainitko, mutta TuTon TPS-pitoisuus pysyy lähiaikoina huomattavana, sillä kyse ei ole mistään yksittäisten pelaajien satunnaisesta keikasta TuTolaan. Yhteistyön muodot varmaankin selkiytyvät ajan mittaan ja sitten kun seurat kehtaavat tällaisen veljeilyn tunnustaa tiedottamisen tasolla. Valmentajat ainakin vaikuttivat tyytyväisiltä asiantilaan.

Turkulaisen sivustaseuraajan mieltä moinen mielekkyys toki lämmittää, tästähän voi olla vaikka kummallekin seuralle hyötyä. Muuta lätkäkansaa tapahtuneen voi olettaa kiinnostavan sillä tasolla, että asiansa hyvin hoitavat turkulaisjengit ovat perinteisesti olleet suht ikäviä ilmestyksiä.

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että kun Mestis pyörähtää torstaina käyntiin, Vaasassa nähdään paitsi historiallisen huopaviirin hilaaminen hallin kattoon, myös ketju Lassi Kokkala-Toni Jalo-Antti Urpo Tovereiden paidassa. Pakistossa lisäksi urpon tavoin Kiekko-Vantaassa kesän ajan vaikuttanut sotamies Niko Kluuskeri.

Pakko linkittää tännekkin. Toivottavasti asia tulee julki asiallisesti myös Turun Sanomissa ja muissa medioissa. Hyvä kirjoitus ja tuostahan tulee julki se että TuTosta tulee farmi mutta sitä ei vain sanota ääneen. Tätä olen vähän pelännyt ja nyt se tapahtuu. Turkuun ei mahdu kahta pääsarja tason joukkuetta koskaan ja nyt tämä päätös siivittää sitä että Artukaisissa pelataan liigaa ja Kupittaalla lätkitään Mestistä luultavasti pitkän aikaa. Kiitos Paksal, kiitos TuTo! En sano pahasti sanon hyvästi.
 
Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Joukkue siis vahvistui Teerimäen sopimuksella ja tepsin lainoilla. Jostain syystä nuo lainat eivät saaneet minua huutamaan "jippii!" Lähinnä siksi, etten kovin isoa hyötyä noista näe, sillä jos kaverit pelaavat hyvin, tepsi nappaa muutaman pelin jälkeen takaisin, mikä ei pidemmän päälle joukkuetta auta. Jos taas pojat pelaavat huonosti, he epäilemättä saavat jatkaa, mutta sekään ei joukkuetta auta. Korkeintaan siin muutaman pisteen verran hyötyä. Parempihan toki sekin, kuin ei mitään, mutta ei pidemmän päälle kovin mahtava apu.
Mieluummin siis näkisin koko kauden mittaisia sopimuksia, kuin muutaman matsin lainoja. Ei näistä lainosta muuta tunnetta tule, kuin sen vahvasti kiistetyn farmiseuran tuntu.
Tämän voi sitten ottaa itkemisenä, jos niin haluaa, minusta tämä on vain tervettä kannattajan realismia...

Jos nyt lähdetään ihan siitä, että Tutolla on täysin mestiksessä vertailun kestävät 1 ja 2 ketju. Jos noi tepsistä tulleet pelaa 3 - 4 ketjuissa niin siellä jos pelaa hyvää Mestiksen tasoa niin onnistuminen ei varmasti saa tepsiä kutsumaan heitä takaisin. Seuranjohdolta hyvää pelisilmää. Vähät rahat sijoitettiin, että saatiin 2 kovaa ketjua ja sitten tepsistä 3 ja 4 ketjuihin pelaajia ilmaiseksi. Ei kai paljon paremmin voisi toimia jos rahat vähissä. Näin pitää toimia sen aikaa kun seuran talous taas alkaa nousemaan. Ei muuta kuin onnea joukkueelle alkavaan kauteen, vaikka ekasta pelistä tuleekin kuokkaan niin ei pidä sen antaa masentaa. Hyvää kautta niille kannattajille jotka elävät seuran kanssa ja tsemppaavat sitä vaikeinakin kausina. Pettymysten kautta niille kannattajille jotka toivovat seuran sukeltavan ja eivät osaa olla kannattajia kuin silloin kun börssissä on juhlat.
 
Kuka kannattaja toivoo joukkueen sukeltavan? Eihän siinä ole mitään pointtia :D No noinhan se varmaan on alkujaan suunniteltu, otetaan 15 try-outtia, kolmelle sopimus ja päivä ennen kauden alkua tepsi täyttää joukkueen. Voi herran Jumala, aivot käteen ja lopetetaan tämä tosi fani siittää TuTon pelaajat paska. Nyt tilanne on se että Paksalin kirstu on myyty eli kirstua ei ole ja TuTon ainut vaihtoehto oli lyödä perseet yhteen Tepsin kanssa ja ottaa mitä Tepsi antaa. Ja onhan tästä ollut jo viitteitä kun TuTon joka vahvistus omistaa tps taustan ja joukkue täytetään johtoa myöten Tepsin vanhoilla miehillä. Olen sitten yksin tyhmä mutta onhan tuossa pohja uudelle K-67:lle. En katso asiaa minkään väristen lasien läpi, en fanina, en vihamiehenä mutta faktoihin on vaikea vaikuttaa kun on tavallinen tallaaja. Mutta voiko joku sanoa että katsoo tästä edespäin mielummin Tepsin junnuja jotka eivät tepsissä pärjää kuin se että pelattaisiin sitten omilla junnuilla ja kehitettäisiin niitä. Nyt kehitetään vain TPS:n junnuja. Olen varmaa tässäkin väärässä mutta tämä on mielipiteeni. No TuTo mokasi tuon junnu puolen minkä Lehkonen sai aika hyvin hanskaan, mutta ei tämäkään palvele TuToa yhtään.
 
snumi

Jäsen
Minusta hyvä siirto, Tutolla on hyviä pelaajia, mutta ei riittävää määrää.

Joukkuetta täydentää muutama pelaaja, joka ei vielä saisi Tepsissä peliaikaa.

Tämä auttaa sekä Tutoa että Tepsiä. Ehkä vain lyhyellä tähtäimellä aluksi, mutta niinhän sitä tehdään artistisopimuksiakin Ruotsin ja Suomen seurojen välillä, ilman että olisi mitään farmikuviota.

Jos yhteistyö koetaan molemmille kannattavaksi, sitä jatketaan ja sitten se on hyödyksi myös pitkällä tähtäimellä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
jos kaverit pelaavat hyvin, tepsi nappaa muutaman pelin jälkeen takaisin, mikä ei pidemmän päälle joukkuetta auta. Jos taas pojat pelaavat huonosti, he epäilemättä saavat jatkaa, mutta sekään ei joukkuetta auta...

Ei TPS-vahvistuksia ihan heti kutsuta takaisin vaikka he mitä tekisivät, ei ainakaan kaikkia. Tämä tieto tuli seuralta TuTon fanifoorumille, joten julkistettakoon se täälläkin.

"TuTo ja TPS ovat sarja-avauksen kynnyksellä sopineet pelaajasiirroista TPS:stä TuToon. TuTo on vuokrannut Niko Kluuskerin ja Antti Urpon 10.1.2010 asti. TuTon paidassa sarja-avauksessa Sportia vastaan pelaavat myös Lassi Kokkola ja Toni Jalo, joiden vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi. TuTo on vuokrannut vahvistusta myös maalivahtiosastoonsa TPS:stä."

Eli eivät Kluuskeri ja Urpo ihan heti mihinkään katoa. Kumpikin ehtii pelaamaan 33 ottelua 45:stä, eli yli 73% koko runkosarjasta. Kokkola ja Jalo voivat tietysti lähteä aikaisemmin, mutta tuskin nyt ihan parin pelin jälkeen.

Maalivahtiosaston vahvistus tarkoittanee jotakuta Tepsin kolmesta liigavahdista, ellei sitten Tepsin nykyisistä A-junnuista joku tule TuToon. Ortio ainakin tarvitsee miesten pelejä alle U20-MM-kisoja varten, joten jos hän ei niitä saa Tepsissä, TuTon veräjänsuu olisi luontevin paikka aina joulutaukoon asti, jolloin MM-kisat pelataan.

Tammikuun jälkeen rosteri tietysti tyhjenee (elleivät Kluuskeri et al. pelaa kauden loppuun Kupittaalla), mutta runkosarja on silloin jo niin lopussa, että kausi on voiton puolella muutenkin.

Huomenna se alkaa, näillä tiedoilla veikkaan kyllä, että pudotuspelejäkin nähdään Kupittaalla keväällä. Sanotaan vaikka seitsemäs sija runkosarjassa.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Maalivahtiosaston vahvistus tarkoittanee jotakuta Tepsin kolmesta liigavahdista, ellei sitten Tepsin nykyisistä A-junnuista joku tule TuToon. Ortio ainakin tarvitsee miesten pelejä alle U20-MM-kisoja varten, joten jos hän ei niitä saa Tepsissä, TuTon veräjänsuu olisi luontevin paikka aina joulutaukoon asti, jolloin MM-kisat pelataan.

Eiköhän tuo Ortio ole. A-junnujen liiga olisi väärä paikka kehittyä ja aikuisten SM-liiga sekin väärä paikka ovenavaajan/popkorninpopsijan roolissa.

Farmisoppariksi tätä yhteistyötä ei oikeastaan voi teknisesti kutsua mutta lähellä mennään. Hyvä niin, tässä tilanteessa molemmat seurat, TPS ja TuTo, tarvitsevat toisiaan.

Hyvä startti, seuraavaksi se politiikka pois jääkiekosta.
 
Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kuka kannattaja toivoo joukkueen sukeltavan? Eihän siinä ole mitään pointtia :D No noinhan se varmaan on alkujaan suunniteltu, otetaan 15 try-outtia, kolmelle sopimus ja päivä ennen kauden alkua tepsi täyttää joukkueen. Voi herran Jumala, aivot käteen ja lopetetaan tämä tosi fani siittää TuTon pelaajat paska. Nyt tilanne on se että Paksalin kirstu on myyty eli kirstua ei ole ja TuTon ainut vaihtoehto oli lyödä perseet yhteen Tepsin kanssa ja ottaa mitä Tepsi antaa. Ja onhan tästä ollut jo viitteitä kun TuTon joka vahvistus omistaa tps taustan ja joukkue täytetään johtoa myöten Tepsin vanhoilla miehillä. Olen sitten yksin tyhmä mutta onhan tuossa pohja uudelle K-67:lle. En katso asiaa minkään väristen lasien läpi, en fanina, en vihamiehenä mutta faktoihin on vaikea vaikuttaa kun on tavallinen tallaaja. Mutta voiko joku sanoa että katsoo tästä edespäin mielummin Tepsin junnuja jotka eivät tepsissä pärjää kuin se että pelattaisiin sitten omilla junnuilla ja kehitettäisiin niitä. Nyt kehitetään vain TPS:n junnuja. Olen varmaa tässäkin väärässä mutta tämä on mielipiteeni. No TuTo mokasi tuon junnu puolen minkä Lehkonen sai aika hyvin hanskaan, mutta ei tämäkään palvele TuToa yhtään.

Itsehhän sanot sen ettei kirstua ole joten mitä muita mahdollisuuksia olisi ollut? Miten saatais Tepsistä ne pelaajat joita eivät anna? Väitätkö ettet noiden kirjoittelujesi jälkeen tunne mielihyvää jos Tuto häviää ja häpeää jos Tuto pärjää? Onko mielestäsi Tutolla paremmat juniorit kuin Tepsillä? Olisiko pitänyt väkisin tehdä try out pelaajien kanssa sopimuksia jos sieltä ei löytynyt potentiaalia, olisitko sitten valittanut vai kehunut seuraa? Mikään ei ole ikuista vaan sijoitukset vaihtelee taulukossa ylös ja alas molemmilla Turkulais-seuroilla ja kaikilla muillakin.
 
Joko esität tyhmää tai sitten olet vaan tyhmä mutta jotenkin kadotat aina pointin jokaisesta jutusta minkä joku muu kirjoittaa kuin sinä. Ja tuskin itsekkään olet aina kärryillä omista jutuistasi. Etkö sinä ole se smurffi joka ei edes hallilla käy? Syvä hiljaisuus sinne suuntaan sitten.
 
jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Ompas se Turussa nyt tulehtunutta. Eikös se kuitenkin ole ok että joukkue siellä mahdollisesti pysyy vai olisiko pitänyt tehdä samoin kuin Valkeakoskella ja pistää edustus telakalle?
 
TIKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En halua itkeä tai nauraa, politiikasta en tajua hevon vittua..ikinä en oo ees äänestäny! Haluan silti kuiskata tänne hiljaa oman ihmetykseni siitä, kuinka ilomielin ja avosylin suurin osa kannattajista ottaa vastaan tämän farmidiilin. Mua ottaa enemmän pannuun ku liigasta putoaminen. Ja vähä on taas sellanen kusetettu fiilis. Eikös joku sanonu joskus jotain tähän suuntaan et "en saa haudassakaan nukkua rauhassa jos Tutosta tulee tepsin farmi" tms. Ja eiköhän tämä ole ihan puhdas farmidiili..hienotunteisesti sitä voi kutsua myös nimellä tiivis yhteistyö. Ennemmin vaikka uusi 10 vuoden projekti ja suomisarjan kautta takasin mestikseen jne..joka helvetin pelin oisin käyny kattomassa, koska sydän sykkii Tutolle! Mut hei!! Me ollaan tepsin farmi! Otetaan SILLE!!
 
Yojimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Olisihan sitä mielellään nähnyt yhden tai kaksi TuTo-kasvattia enemmän joukkueessa, mutta kyllä tämä mielestäni on molemmille joukkueille hyvä diili. Vaikka joku TPS-laina pelaisikin hyvin ja kutsuttaisiin takaisin, niin eiköhän sieltä tilalle joku tule. Ei Tepsin liigaryhmäänkään määräänsä enempää pelureita mahdu.
 
Musashi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Joko esität tyhmää tai sitten olet vaan tyhmä mutta jotenkin kadotat aina pointin jokaisesta jutusta minkä joku muu kirjoittaa kuin sinä. Ja tuskin itsekkään olet aina kärryillä omista jutuistasi. Etkö sinä ole se smurffi joka ei edes hallilla käy? Syvä hiljaisuus sinne suuntaan sitten.

Mulla nousi kysymyksiä tosta sun kirjoituksesta ja olisin toivonnut vastuksia. Mikäs se pointti oli tossa sun kirjoituksessa? On valitettavaa kun meillä ei kaikilla ole sellainen elämä, että esimerkiksi työtehtävät tai terveys sallisi kauheasti hallilla käydä. Jos juttuni ovat sinulle liian vaikeita pyrin yksinkertaistamaan niitä ja vääntämään rautalangasta. Pointtina mulla tuossa aiemmassa kirjoituksessa oli se, että kun tuntuu, että et ole mihinkään tyytyväinen niin yritin vähän kysellä mitä sitten olisi pitänyt tehdä. Kun arvostelet materiaalia niin olisiko nyt sitten pitänyt ottaa omia junnuja tai try outteja vaikka noi tepsin porukat ois parempia? Vastaisit nyt muullakin kuin, että et ymmärrä tai mä olen smurffi enkä käy peleissä!
 
Mun pointti oli selvä eikös ;) No aika samaa mieltä mitä TIKI tuossa ylhäällä kirjoitti. Siinäpä se mikä itseäkin vituttaa. Mielummin tehdään sitten Kalpat ja noustaan suosta ylöspäin kun se että jumitutaan tähän tilaan. Kyllä tämä on huono asia TuTolle vaikka kuinka sitä ajattelisi. Ehkä lyhytnäköisyydellä tästä voi saada seisokin mutta ei sitten millään pitkällä tähtäimellä. Joo pahoittelut Musashi, tulee kirjoteltua välillä mitä sattuu :) No onneksi sai sentään URHO-TV:n näkyviin niin menee siinä tän kauden lätkät.
 
puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Niin, kieltämättä tämä pientä ihmetystä aiheuttaa, että ensin kehitys on pysäytettävä, koska isot pahat pukumiehet haluavat tehdä TuTosta tepsin farmin ja nyt tälle tielle lähdetään peräti vapaaehtoisesti. Yhteistyön nimelle nyt voi kuka tahansa antaa minkä nimen haluaa, mutta farmidiili tästä nyt tulee ekana mieleen. Mutta en tiedä, onko tälläkään enää mitään väliä, koska putoamistaistelun kannalta jokainen piste on tietenkin tärkeä. Tulevaisuudessa olemme siis uusi D-Team, joka pumpataan tyhjiin siirtorajan lähestyessä. Vai onko tulevaisuus pyhitetty olemaan tepsin talutushihnassa heidän junnujen jatkeena. Vain aika näyttää.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Onhan niitä nyt ennenkin TuToon tullut TPS-pelaajia, en nyt vielä kutsuisi TuToa farmijoukkueeksi, jos muutama peluri on Tepsistä vuokralla TuTosta. Vertailu esim D-Teamiin (kieltäydyn kirjoittamasta ko. joukkuetta kieliopillisesti väärin ilman yhdysviivaa) on sikäli hutera, että JYP ja D-Team ovat käytännössä samaa organisaatiota, ja kummastakin joukkueesta voi päätyä toiseen joukkueeseen muitta mutkitta, jos suuri kokonaisuus ja Risto Dufva niin päättää.

TuTon kohdalla on edelleen kyse siitä, että joukkueessa on jokunen Tepsin peluri vuokralla, ei muusta -ainakaan vielä. Ja jos esim. Ortio tulee TuToon Tepsistä, niin kannattaa muistaa, mistä Ortio Tepsiin päätyi: TuTon junnuista. Piiri pieni pyörii.

En missään nimessä haluaisi TuTosta mitään Tepsin täytttä farmia tai uutta Kiekko-67:aa (tai D-Teamia), mutta tällä hetkellä näen mielummin kaukaloissa TuTon, jossa on joitakin tepsiläisiäkin jäällä kuin sarjapaikastaan luopuneen ja konkurssiin menneen TuTon, jota voi sitten muistella hampaat irvessä vielä vuosikausien päästäkin seuran hävittyä kenties lopullisesti maailmankartalta.

Ei tämän tilanteen tarvitse olla ikuinen: nyt ainakin on edes mahdollisuus siihen hetkeen tulevaisuudessa, jolloin vuokrapelaajia ei enää tarvita muualta.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hienoa, jos joku pystyy ajattelemaan tätä TuTon touhua pitkällä tähtäimellä, seisokilla tai ilman, mutta minulle on ainakin tällä hetkellä olemassa vain tämä kausi. Ja tämän kauden pelaamisessa noista Palloseuran lainoista on hyötyä, vaikka esim. Kluuskerin näytöt viime talvena TuTossa olivat suorastaan katastrofaaliset. Jääkiekosta jotain ymmärtävät ovat kuitenkin kertoneet, että siinä on tulevaisuuden profiilipakki liigaan. Josko hän siis jo tällä kaudella antaisi merkkejä siitä TuTossakin.

Kyllä noilla Sport-matsin TuTo-kentällisillä kehtaa lähteä tätä sarjaa pelaamaan. Vielä kun saadaan Ortio, on maalivahtitilannekin oleellisesti parempi. Eri asia onkin, mikä on tilanne tämän kauden jälkeen. Nyt TuTo on kasannut itse kolme ketjua ja yksi tulee Palloseurasta halvalla. Onko jatkossakin tarkoitus mennä näin, vai siirrytäänkö pikkuhiljaa siihen K-67-malliin, jossa yksi ketju on oma, ja muut tulevat Palloseurasta? Kun sopimuksen sisältöä ei tunne, mietityttää myös se, että voiko tuosta lähteä Tepsiin, kuka vaan, koska vaan. Siis muutkin kuin ne lainapelaajat. Jos tämä touhu on menossa siihen, niin de va kukku de.

Jos sopimus sen sijaan on sellainen, että TPS vuokraa/lainaa muutaman pelaajan kaudeksi saamaan peliaikaa ja kehittymään, niin mitä uutta ja ihmeellistä siinä on? Niin on menty viimeiset 25 vuotta. Mielelläni minäkin näkisin omia kasvatteja tuossa joukkueessa ja omia junnuja kehittymässä, mutta sillä suunnalla lahjakkaimmat on viimeisen 1,5 vuoden aikana hukattu muualle ja jäljellä olevat ovat niitä, joiden kyvyt eivät kenenkään mielestä riitä Mestis-tasolle.

Vaikkei näissä keskusteluissa saa vanhoja muistellakaan, niin mainitaan kuitenkin nuorisolle, että jos nuo neljä Palloseuran lainapelaajaa nyt pelottaa, niin esim. kaudella 90-91 Tepsistä tuli tänne lainaan Marko Kiprusoff, Kai Nurminen, Arto Vuoti ja Petri Niukkanen, ja silloinkin TuTon miehistö koostui muutenkin aika pitkälti Tepsin kasvateista. Ei tietenkään kuitenkaan ihan kokonaan, sillä olihan "Makka" Kallio Tapparan miehiä. Eli kerran farmi, aina farmi?
 
puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Kyllä noilla Sport-matsin TuTo-kentällisillä kehtaa lähteä tätä sarjaa pelaamaan. Vielä kun saadaan Ortio, on maalivahtitilannekin oleellisesti parempi. Eri asia onkin, mikä on tilanne tämän kauden jälkeen. Nyt TuTo on kasannut itse kolme ketjua ja yksi tulee Palloseurasta halvalla. Onko jatkossakin tarkoitus mennä näin, vai siirrytäänkö pikkuhiljaa siihen K-67-malliin, jossa yksi ketju on oma, ja muut tulevat Palloseurasta? Kun sopimuksen sisältöä ei tunne, mietityttää myös se, että voiko tuosta lähteä Tepsiin, kuka vaan, koska vaan. Siis muutkin kuin ne lainapelaajat. Jos tämä touhu on menossa siihen, niin de va kukku de.

No tuossahan tuo oma huoli tulevasta kehityksestä on hyvin tuotu esiin. Sopimuksen sisällöstä ei kai voi tietää enempää kuin ulos annetaan eli sopimus koskee TuTon ja tepsin välistä pelaajaliikennettä, mikä mahdollistaa mm. näiden tepsin junnujen pelaamisen TuTossa. Mitä tulee tuohon kentälliseen, niin todennäköisesti siirtyvät palloseuran reserviin viimeistään siirtoajan kynnyksellä. Tosin eihän Nisse kolmea kentällistä enempää yleensä tarvitsekaan.

Hyvin lähtee kausi ainakin käyntiin, kun vähintään pinna on tuomisena melkein liigajoukkueelta. Loistava alku.
 
zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Minusta on täällä ollut yllättävän hienoa se, että TuTo-fanit ovat halunneet pitää seuran autonomian puolta ehkä vähän yliherkästikin.

Mikään ei nimittäin Turussa ole urheilullisesti kammottavampi muisto kuin täysin Tepsin talutusnuorassa ollut 90-luvun Kiekko-67...

...onneksi TuTo ei ole koskaan tuolla tiellä, eihän...
 
Tuto on vuokrannut Tepsiltä muutaman pelaajan ja toivon vain , että se on ollut taloudellisentilanteen vuoksi välttämätöntä jolloin ongelma poistuu ajan myötä kun talous paranee. Tuo vuokraus tällä kaudella täytyy hyväksyä tosiasioiden edessä ja toivoa, että noi Tepsistä tulleet pelaajat auttavat seuraa menestymään ja näin ollen vetämään enemmän katsojia Kupittaalle ja pääsylipputuloja kirstuun. Hyvä esitys vuokrapelaajilta Sporttia vastaan mielestäni kun katselin peliä netistä. Vaasalaiset perustelevat omiensa huonoa suoritusta kun oli ensimmäinen tärkeä peli tänä syksynä. Mielestäni Tepsi vuokrat pelasivat noihinkin kantoihin verrattuna oikein hyvin. Usealla heillä oli eka peli Tutossa ja harjoituksiakin joukkuuen kanssa varmaan alla tosi niukasti. Tässä jo vähän funtsin sitä mikä on mitallin väri tänä vuonna ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös