Näyttää, ettei nykyjohto ole toimettomana jäänyt seuramaan HPK:n veljesten poistumista riveistä. Vaikka vaihtuvuus ei ole pitkällä aikavälillä hyvä juttu, niin silti muutoksiin on reagoitu.
Itsekin toivon Erosen jatkoa, mutta kaipaan samalla puolustukseen nuoria lupauksia kasvamaan korkoa pitkillä sopimuksilla. Jotenkin Jokereiden nykyinen konttaus Liiigassa ja TuTon kelvollinen nykymenestys ovat herättäneet ajatuksen, että Nisse saattoi olla kuviteltua merkittävämpi mies jo mestaruuskauden taustajoukoissa. Tosin vielä on liian varhaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Yleisömäärät huolestuttavat, mutta turkulainen kiekkoyleisö on vaativaa ja hidasta reagoimaan. Suurin huolenaiheeni onkin, miten seuran talous tokenee ja kohentuu Ville Heinosen jätettyä suuren aukon muuriin. Uskon ja toivon, että TuTossa eletään realistisen ja kasvavan budjetin aikaa.
En jaksa iloita Palloseuran konttauksesta, vaan ajattelen, että huonosta alkukaudesta huolimatta se selviää tavalla tai toisella kurimuksestaan. Entisen jättiläisen haparoiva nykytila herättää jostain syystä TuTon etäkannattajassa lähinnä myötätuntoa.