TuTo Hockey 2006–2007

  • 69 873
  • 384

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Seba on mielestäni jokerikasvatti ja mies lähti Hyvinkäälle tippumisen jälkeen. TuTon vuosilla lienee ollut kuitenkin vaikutusta?

Nostin hänet vain esimerkiksi, koska hän on laskelmissani lähin tapaus hyvästä puolustajasta, joka on kehittynyt merkittävästi TuTossa. Astetta heikompi Jesse Saarinenkin oli joukkueessa kovin lyhyen aikaa. Omissa kasvateissa ei ole juuri mainittavaa?
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
toveri kirjoitti:
Olen jo viikon verran yrittänyt keksi edes yhden kovan tason puolustajan, jonka olisi voinut sanoa kehittyneen TuTossa sitten liigavuosien. Ainoa joka voisi nippa nappa täyttää normit on mielestäni Seba Sulku. Meillä on muutamia hyviä hyökkääjiä ylemmillä sarjatasoilla, mutta omia puolustajia ei nimeksikään. Olenko unohtanut jonkun?

Olen ihmetellyt samaa epäkohtaa jo kauemminkin. Jos nyt väkisin pitäisi joku sellainen kaivaa, jonka voisi sanoa TuTossa kasvaneen peluriksi, niin laitetaan Markus Laine, vaikka alunperin Palloseuran miehiä onkin. Laine kuitenkin viritteli jonkinlaista liigauraakin, vaikka läpimurto sille tasolle jäikin tekemättä. Ainakin toistaiseksi.

Asiasta kolmanteen... Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta tuli mieleen, että kun Jääkiekkolehti aina kaudenaluspaketissaan listaa Mestis-joukkueilta niissä pelanneet NHL-pelaajat, niin TuTolla on tällä kaudella mahdollisuus saada kaksi nimeä lisää siihen kerhoon. Nimittäin Jarkko Immonen ja Janne Hauhtonen :)
 

TilastoToveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
Charlie Horse kirjoitti:
Viikon Veikkaajassa Lehkonen kertoo, että 1-4 pelaajaa on haussa vahvistamaan joukkuetta. Yksi rightin pakki ja "Forsellin rinnalle pari kaveria". Katsotaan... Ilmeisesti TuTolla kuitenkin on aktiivisesti verkot vesillä koko ajan, vaikka huhuja ei olekaan kantautunut ainakaan julkisuuteen asti.


Pitäisköhän johtoportaalle vinkata, että lottokupongit olisi hyvä laittaa vetämään, koska Ruotsin sarjoista vapautui eräs maalintekijä, kun Antti Virtanen jätti joukkueensa/joukkue jätti Virtasen? Siinä sitä olisi vahvistusta Forsellin laidalle...

Mutta olkaamme iloisia Järvisen tulostakin, eiköhän mies tuo ainakin kaivattua vahvuutta ylivoiman pyörittämiseen ja huumoria pukukoppiin. Toivottavasti on myös kunnossa ja jaksaa tahkota täydet 60 min. Kivaa päästä pitkästä aikaa kotipeliin, marras-joulukuussa ei sitten tulekaan vapaa-ajan ongelmia!
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Järvinen on ehdottomasti tervetullut lisä pakistoon. Hänen edellinen TuTo-visiittinsä ei kovinkaan erikoista kuvaa jättänyt, mutta Jukureiden paidasta hänet muistetaan pelimiehenä. Ainakin itselleni on verkkokalvoihin piirtynyt kuva muutamasta Pablon kuljetuksesta, jolloin hän kävelyvauhdilla osittain pakittaenkin kuskasi kiekon ylös ja vippasi sen lopulta helponnäköisesti TuTo-maalin yläpesään. Maalinjuhliminen tapahtui luonnollisesti suoraan TuTon vaihtoaition edessä. Pelitaitojen lisäksi kaverilla on siis luontainen kyky ärsyttää. Hyvä, että se ärsyttäminen tapahtuu tällä kaudella taas TuTo-paidassa.

Järvisen sopimus on mielestäni taas hyvä osoitus Heinosen tavasta rakentaa joukkuetta. Joukkueen menestys on tietenkin etusijalla, mutta sinne kentälle halutaan myös kiinnostavia tyyppejä, ja niitä Ville H. tänne myös aina onnistuu hankkimaan. Hyvä niin.
 

toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Idrottsföreningen Kamraterna i Helsingfors
Tommi Heinosen pesti Jeppikseen on ollut lyhyt, sillä mies on FPS:n ykköspakkiparissa Rantasen kansssa illan ottelussa. Hän taisi periä KalPassa näytillä olevan Nordlundin paikan. Lieneekö Tommi vielä Lukon mies pelaajaoikeuksien osalta? Toivottavasti hän onnistuu ja näyttää todellisen tasonsa.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Anton Kokkonen

Kokkonenhan oli oikein pätevä ensimmäisessä kotipelissään Mestiksessä. Vaikka pisteet 1+1 tulivatkin vähän "helpolla", niin yleisesti ottaen oikein pirteä ilmestys. Lisäksi pistin vielä sellaisen asian merkille, että kaverihan on aivan jäätävä aloituksissa. Ei montaa aloitustappiota tullut ja suuren osan kahmi vielä 100-0. Jos tämän tason kavereita potkii edustusmiehistön porukkaa perseille jatkossakin, niin ihan hyvältä näyttää...
 

Radek

Jäsen
Jos oikein ymmärsin, niin teille on tulossa puolustaja Porin suunnalta. Ei ole saanut täällä peliaikaa ja taitaa tulla toistaiseksi teille.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
kyllä vaan, Juha-Matti Hietamäki siirtyy toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella TuToon.

esintyykö sitten milloinka ensimmäistä kertaa, siitä ei ole havaintoa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pakkikalusto elää

Melkein samantien kun Pasi "Pablo" Järvinen tuli TuToon, niin Kesseli ja Syväsalmi joutuivat sivuun luokkaantumisten takia (Syväsalmi tosin magneettikuvaus varauksella). Uutta hankintaa kuitenkin pukkaa. Ja uusi hankinta tulee Porin suunnalta, lupaava 21v Juha-Matti Hietamäki pukee TuTo paidan ylleen. Ässissä ei liiemmälti ole tullut peliaikaa, mutta jos on hyvä kiekollinen pakki niin tervetuloa. Vanhassa muistissa on tosin muuan Atte Pentikäisen vierailu, joka ei ollut mitenkään erikoinen. Annetaan pojalle aikaa kuitenkin ensin näytää taitonsa, mutta jos pelaa ottelukohtaisella sopparilla niin sitä aikaa ei välttämättä ole paljoa. Tervetuloa kuitenkin.

Hienoa että TuTo on aktiivinen siirtomarkkinoilla ja joukkuetta kehitetään. Toivottavasti kuitenkin talous muistetaan pitää "liiga" kunnossa uusien pelaajien huumasta huolimatta.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon pakisto

Koko ajan tuntuu tosiaan tapahtuvan pakistossa. Reilun viikon aikana yksi on lähtenyt, kaksi loukkaantunut ja kaksi liittynyt uutena joukkueeseen.

Syväsalmen loukkaantuminen on erittäin valitettavaa. En ole aikaisempina kausina liputtanut Syviksen puolesta, mutta tämän syksyn aikana hän on kyllä noussut hyvien mestispakkien joukkoon. Lisäksi Syväsalmen ja Karlssonin yhteistyö pakkiparina on toiminut mallikkaasti.

Kokonaisuutena TuTolla on nyt jo ihan kelvollinen mestispakisto, kunhan vaan saadaan sairastupa tyhjäksi. Toivon mukaan Varaan ei kohdistu liian kovat odotukset. Välillä tuntuu, että häntä pidetään jonain messiaana, kun TuTon omissa tiedotteissakin aina jaksetaan muistuttaa, että joukkueen ykköspakki Vara aloittaa jääharjoittelun joulukuussa.

Jos Vara on niin hyvä kuin odotetaan, niin sittenhän meillä on ykköspariin laittaa Vara ja Kesseli, kakkoseen Järvinen-T.Pelkonen, kolmoseen Syväsalmi-Karlsson ja neloseenkin jää vielä Palmroth ja Jortikka. On TuTolla joskus huonompikin pakisto ollut. Onnistuessaan voi Hietamäki sekoittaa tätä pakkaa, mutta Matti Pelkoselle on keväällä luvassa lähinnä statistin rooli, jos kaikki muut ovat terveinä.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Devon kirjoitti:
neloseenkin jää vielä Palmroth ja Jortikka

TuTollahan on sitten pakkikalusto lähes Tepsin viime vuosien tasoa, kun Palmroth mahtuu "vain" nelospariin. Itse näen Palmrothissa käyttämätöntä potentiaalia, mikä ei vielä Tepsissä ollessa noussut esiin. Mies voi vielä hyvinkin yllättää, kun saa peli tuntumaa ja Ikan ohjeet painuu takaraivoon. Olen kyllä samaa mieltä Syväsalmen noususta TuTon elittiin ja on todella valitettavaa, mikäli mies joutuu pitkäksi aikaa jäämään sivuun. Jos nyt pitäisi verrata niin jotain yhtaläisyyttä nuorempaan Pasi "Pablo" Järviseen Syväsalmessa näkisin. Liike on erinomaista, mutta kehitettävääkin vielä löytyy. Pakkikalusto on kuitenkin TuTon kokemattomin lenkki ja sen kehittäminen palvelee varmasti koko joukkuetta. Jos kehitystyössä onnistutaan, niin vain taivas on rajana. Ketjuissa on jo itsessään niin paljon potentiaalia, että jos pakkikalusto nostaa tasoaan ollan ehdottomasti kärkiporukassa.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä nyt kulkee. Jukurit kellahtaa selälleen kotiluolassaan, vaikka Kesseli, Vara ja Syväsalmi ovat telakalla. TuTo on saanut juonesta kiinni, ja nousu kohti kirkkaita valoja on alkanut.

Kakkosketju on lunastamassa niitä odotuksia joita sille asetettiin ennen kauden alkua. Salo oli pääosissa K-Vantaata kaadettaessa ja Laakso punnersi Jukurit nurin. Kestin tulo ketjuun tuntuu tehneen nuorukaisille hyvää, kyseinen kolmikko on tällä hetkellä TuTon vaarallisin syömähammas.

Muihin ketjuihin on kuitenkin saatava lisää tehoja. Tuton hyökkäysmateriali ei ehkä ihan kestä vertailua sarjan kärkijoukkueiden kanssa. Sen sijaan puolustus on jopa yllättävän vahva, kun sairastupa saadaan tyhjäksi. Jo Kesselin paluu (joka lienee pian käsillä) antaa kovasti lisävoimaa. Kesseli on myös kova jätkä pelaamaan ylivoimaa, joka tällä hetkellä takkuaa yllättävänkin paljon.

Kuokkanen oin tällä hetkellä voittava malivahti, joka illasta toiseen on virkaveljeään vastapäisessä päädyssä etevämpi. Tämä antaa Tuton hyökkääjille aikaa löytää keinot maalien tekemiseen, mikä on enenmmän kuin tarpeen.

Tällä viikolla kohdataan Salamat kotona ja Kookoo vieraissa. Nykyvireessä tavoitteen täytyy olla täydet 4 pistettä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Juna aikataulussaan

Laskeskelin ennen kauden alkua sen enempää alkukauden vastustajia katsomatta, että ensimmäisestä 15 pelistä (joista siis 11 vieraissa) pitäisi saada sellainen 17 pistettä, niin se olisi hyvä suoritus. Eli vieraista piste per peli ja kotoa kolme voittoa neljästä. Nyt on pelattu 12 peliä ja pisteitä on 14, joten ei tässä ole mitään hätää. Kolme pistettä vielä ja sen jälkeen kaikki lisää on bonusta. Jos ottaa vielä huomioon, että loukkaantumisten kanssa on ollut jonkinverran ongelmia, eikä erikoistilannepelikään ole ihan uomissaan, niin ihan hyvin tässä on paketti kassassa. Nyt tietty, kun tässä hehkuttaa, niin alkaa menemään päin honkia... Toivottavasti ei. Enteet on kuitenkin parempaan suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kaukalon laidalla kirjoitti:
Kesti tuo joka tapauksessa väriä TuTon joukkueeseen, toivottavasti myös tehoja. Kakkosketjuna voisi aloittaa kolmikko Salo - Kesti - Laakso. Ties vaikka kyseessä olisi Mestiksen kohuketju mallia 2006-07.

Näin viisaita kirjoittelin 15.4. Onneksi Ika viimeinkin uskoi minua ;) Joopa joo, toivottavasti korkealta ei ole jyrkkä pudotus maanpinnalle. Sarjataulukossa kärkinelikko on pienellä karkumatkalla. Sen kiinni kurominen on lähiajan keskeinen tavoite, joten torstaina ja lauantaina on pisteitä tultava.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Oskar Essen

Forssaan siirtynyt Oskar Essen teki sitten heti ensimmäisessä pelissään 2 maalia ja oli joukkueensa parhaimmistoa. Mielestäni miehessä on kyllä ainesta, mutta tietenkin jos ei mahdu TuTossa pelaavaan kokoonpanoon niin on hyvä mennä kehittymään muualle.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Anton Kokkonen

Tästä miehestä TuTolle uusi Pärssinen? Vasta 17 vuotias juniori on pelannut loistavasti Mestiksessä, viidessä pelissä ja tehojakin on syntynyt mukavat 2+1=3. Otteet ovat olleet kuitenkin lupaavia ja mies on esiintynyt edukseen koko joukkueessa. Ansaitsisi kunnon sopimuksen jo näillä näytöillä, ennen kuin joku muu napaa TuTolta lupaavan juniorin.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
tosiasia kirjoitti:
Tästä miehestä TuTolle uusi Pärssinen? Vasta 17 vuotias juniori on pelannut loistavasti Mestiksessä, viidessä pelissä ja tehojakin on syntynyt mukavat 2+1=3. Otteet ovat olleet kuitenkin lupaavia ja mies on esiintynyt edukseen koko joukkueessa. Ansaitsisi kunnon sopimuksen jo näillä näytöillä, ennen kuin joku muu napaa TuTolta lupaavan juniorin.

Joo, hyvin on poika pelannut miesten peleissä. Yleensähän junnut pelaavat ennakkoluulottomasti, mutta Kokkosella tuntuu olevan lisäksi oikeanlainen röyhkeys, taidot ja pelikäsityskin kohdallaan. Pistesaldo voisi olla vähän parempikin, mikäli ketjukaverit Köhler ja Lehtisalo osaisivat paremmin hyödyntää tämän nuorukaisen oivalluksia. Lisäksi Kokkonen on kunnostautunut myös aloittajana. Hän ei siis ainoastaan täytä paikkaansa, vaan ihan selvästi kuuluu tähän joukkueeseen. Nimeä vaan äkkiä sopimuspaperiin.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nousu jatkuu

Asiasta toiseen. TuTon viimeiset ottelut ovat kulkeneet hyvissä merkeissä ja voittoputkikin on jo kuuden ottelun mittainen. Mistä moinen muutos? Muutaman oman juniorin tulon jälkeen joukkue on herännyt eloon ja joutunut positiiviseen kierteeseen. Vielä kun lisätään todellinen löytö Pasi "Pablo" Järvinen, niin joukkueessa on ilmeisesti todella noste päällä. Pelistä toiseen löytyy eri ratkaisijoita, mikä on hyvä, koska välillä kaikilla on niitä huonoja päiviä. Vierasotteluita on myös opittu pelaamaan. Ennen voittoputkea vierastili näytti vain yhtä voittoa KooVeesta, nyt niitä on tullut jo neljä lisää.

Hyvällä joukkueella on monesti myös se "onni" mukanaan ja tietyssä mielessä sekin pitää ansaita. Kohentuneen itseluottamuksen merkitys on myös valtava. Peleissä ei usko lopu ja ne pelataan loppuun asti. Kaikesta huolimatta joukkueesta huokuu, että kehitystyö on vasta alussa ja kaikki uskovat voivansa parantaa otteitaan. Varsinkin parjattu ylivoima on vielä vähän "lapsen kengissä" ja hakee tehokkainta muotoaan.

Tiistaina voittoputkella on todellinen "koetinkivi" edessään, kun Sport tulee Vaasassa vastaan. Mikäli puolustus taas kestää ja hyökkäys pystyy nakuttamaan ne 3-4 maalia ollaan lähellä sitä seitsemättä voittoa. Muutenkin olisi mukavaa kuitata kauden alussa kärsitty 0-2 tappio Turusta.
 
Viimeksi muokattu:

JR 27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Lukko, Port Vale
tosiasia kirjoitti:
Asiasta toiseen. TuTon viimeiset ottelut ovat kulkeneet hyvissä merkeissä ja voittoputkikin on jo kuuden ottelun mittainen. Mistä moinen muutos?


Jonkin sorttinen merkitys lienee myös harjoittelulla. Mielestäni TuTo aloittaa kautensa "aina" heikosti, mutta viimeistään joulun tienoilla nousu on alkanut...ja kaikkihan tietävät missä kunnossa TuTo on keväällä!
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
tosiasia kirjoitti:
Tästä miehestä TuTolle uusi Pärssinen? Vasta 17 vuotias juniori on pelannut loistavasti Mestiksessä, viidessä pelissä ja tehojakin on syntynyt mukavat 2+1=3. Otteet ovat olleet kuitenkin lupaavia ja mies on esiintynyt edukseen koko joukkueessa. Ansaitsisi kunnon sopimuksen jo näillä näytöillä, ennen kuin joku muu napaa TuTolta lupaavan juniorin.

En usko, että TuTolla on nykyään hätää näiden junnujen sopimusten kanssa. TuTo on kuitenkin osoittanut luoneensa hyvän jatkumon juniorijoukkueista edustukseen, josta todisteena useat Mestistä pelanneet omat junnut. Se taas tarkoittaa pelaajan kannalta sitä, että ei kannata lähteä muualle, koska pelipaikka Mestis-tasolla on vain ja ainostaan itsestä kiinni, joka taas on ainakin toistaiseksi parempi paikka kehittyä, kuin esimerkiksi A:n liiga. Jos pelaaja on niin hyvä, että mahtuu suoraan liigajoukkueeseen, niin kyllä se sitten menee joka tapauksessa sinne. Mutta jos ajattelee, että esimerkiksi Teemu Ramstedt, joka voitti A:n SM:n pistepörssin viime kaudella, ei mahdu Palloseuran edustukseen, niin tuskin TuTolla on huolta, että junnuja alettaisiin kuppamaan urakalla muualle. Tietysti omien poikien kanssa kannattaa lyödä nimet paperiin, jos nähdään potentiaalia olevan hyväksi Mestis-pelaajaksi tai jopa korkeammalle.

Silti löisin vielä jäitä hattuun Kokkosen, Potilan, ym. kumppaneiden kanssa, sillä todellinen taso nähdään aikaisintaan vasta, kun kaverit ovat pelanneet 20-30 peliä Mestistä. Alku on kieltämättä lupaava, mutta saa nyt nähdä miten taso pysyy illasta toiseen. Positiiviset fiilikset joka tapauksessa... Olisi muuten kiva nähdä edustuksessa kokonainen junnuketju tyyliin Pärssinen-Virtanen-Uusikartano aikoinaan. Mielestäni TuTolla on A:ssa tällä hetkellä ainakin pari ketjullista hyökkääjiä, jotka pystyisivät ihan kelvollisesti pelaamaan Mestistä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuomola

Onko jollain tietoa mitä Ville Tuomola touhuaa nykyään...? Villellä on sopimus kuitenkin TuTon kanssa, mutta peliaikaa ei ole tullut. Onko kaveri pelannut kenties jossain muualla, onko loukkaantuneena, vai mitä on tapahtunut? Jos ei vaan mahdu kokoonpanoon, niin täytyy sanoa, ettei montaa näyttöpaikkaa herunut... Viime kaudelta kaverilla kuitenkin oli jonkilaisia näyttöjä junnuista ja pronssipelistä.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itseäni lainaten...

Charlie Horse kirjoitti:
Laskeskelin ennen kauden alkua sen enempää alkukauden vastustajia katsomatta, että ensimmäisestä 15 pelistä (joista siis 11 vieraissa) pitäisi saada sellainen 17 pistettä, niin se olisi hyvä suoritus. Eli vieraista piste per peli ja kotoa kolme voittoa neljästä. Nyt on pelattu 12 peliä ja pisteitä on 14, joten ei tässä ole mitään hätää. Kolme pistettä vielä ja sen jälkeen kaikki lisää on bonusta.

Nyt on ne 15 peliä takana ja tuloksena 18 pistettä, joten yksi ylimääräinen piste on taskussa alkukauden matkavoittoisesta peliohjelmasta. Seuraava tavoite täytynee laittaa tammikuun puoleen väliin, jolloin TuTon tulisi olla neljän joukossa 4-5 pisteen marginaalilla, jolloin olisi hyvä aloittaa valmistautuminen playoff-peleihin ilman suurempia voittopaineita loppukauden runkosarjapeleissä.
 

Skaba

Jäsen
Kolmonen heräsi

Sekavassa jäähyottelussa Sapko vastaan oli sitten vihdoin uuteen muotoon värkätyn kolmosketjun aika osoittaa, että ottavat vastuun pelistä kun ykkösen ja kakkosen peli yskähteli. Kesti toi selvästi lisää vääntöä Lehtisalon ja Köhlerin ketjuun.

Kestille ja Lehtisalolle tuli paljon peliminuutteja myös alivomapelissä, jolloin Köhleriä istutettiin. Jälkimmäinen on jossain määrin erikoista, koska Köhleri pelasi viime vuonna KiVan ykköskentän sentterinä ja sai KiVassa erittäin paljon alivoimaaikaa, josta suoriutui aivan erinomaisesti johtuen erittäin tarkasta ja tunnollisesta pelistä. Tänään Köhleri oli todella hot aloituksissa ja voitti about 80%.

Salon ikävä luokkaantuminen vaikuttaa suuresti kakkoskentän tuleviin peleihin - mistä Ika keksii sopivan korvaajan? Lieskiven osaamisen riittävyydestä Mestistasolla ei parin pelin perusteella voi sanoa paljon mitään, toivottavasti pärjää. Virpiö on pelannut ihan hyvin ykkösessä Forren vieressä, Saunamäki oli tänään hiukan kuutamolla.

Huomenna uutta matoa koukkuun ja KiVan voittoputkelle katkoa.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Välitilinpäätös

TuTo selvisi kunnialla alkukauden vierasotteluiden rumbasta. 17 peliä takana ja joukkueen sijoitus on tällä hetkellä sarjassa viides. Tänä vuonna Mestis vaikuttaa muutenkin erittäin tasaiselta ja kaikilla joukkueilla on mahdollisuus voittaa kenet tahansa hyvänä päivänä. Selvää dominoijaa tai heittopussia ei ole vielä ainakaan löytynyt. TuTon erottaa kärjestä oikeastaan vain tehottomuus maalitilanteiden hyödyntämisessä. Puolustus on päästettyjen maalien osalta sarjan toiseksi parasta. Ylivoimapeliä ei ole saatu toimimaan kunnolla vielä oikeastaan ollenkaan, mikä myös selittää maalien vähyyttä. TuToa vastaan on jäähyilty sarjan eniten, mutta yv-tehokkuus on sarjan toiseksi huonointa.

Ketjuja on sekoiteltu pitkin sarjan alkua ja etsitty parhaita koostumuksia. Välillä on tuntunut osuvan koostumukset kohdalleen, mutta Timo Salon valitettava loukkaantuminen sekoittanee taas kuvioita. Myös Forsellin ketjussa on vielä Markku Vuorisalon mentävä aukko. TuTon A-nuorten joukkueesta on tosin noussut monia pelaajia kilpailemaan peliajasta ja muutenkin nuoret ovat esiintyneet varsin lupaavasti. Näistä pelaajista on ehkä Ikan taidoilla mahdollista vielä rakentaa niitä parhaita koostumuksia. Puolustuksessa on myös ollut pelaajaliikennettä. Puolustajien luokkaantumiset saivat TuTon hankkimaan takalinjoille lisää miehiä ja varsinkin Pasi "Pablo" Järvinen oli tärkeä lisä. TuTon puolustus onkin mielestäni varsin hyvää tasoa, kun saadaan sairaslista tyhjäksi. Jonkinlaista menneitten vuosien Risto "Rike" Siltasen tapaista pyssyä puolustus toki vielä kaipaisi.

Kupittaan uusi halli tuo varmasti lisää tunnelmaa peleihin, mikä varmaan auttaa pelaajiakin. Jos halliin saadaan lähes 3000 katsojaa kotipeleihin, niin Ika saa kohta toppuutella pelaajien intoa, kun sitä nyt on jouduttu välillä vielä vähän etsimään. Erittäin suurella innolla jo odotellaan uuden hallin avajaisia.
 

Jarte

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey,VG-62,Liverpool, Inter Tku
Voi Kerpele !

TuTolta puuttuu nyt loukkaantumisten takia Salo, Syväsalmi, Vara, Kesseli ja Kokkonen.

Kyllä taas koetellaan isolla kädellä. Jo likimain ketjun verran äijiä levossa. Ja tämä Salon juttu. Polvitaklauksia ei vieläkään pidetä tarpeeksi rangaistavina (polvitaklaus tuo oli vaikka jäähyn virallinen syy olikin kampitus). Mutta pudotapas hanskat ja tönäise vähän kaveria pelin tuoksinassa ilman mitään loukkaantumista niin johan alkaa lakituvan ovet heilua ja kukkahattutädit ja poliitikot jeesustella sitä ja tätä.

Prkl.... lähdenpä ottamaan verenpainelääkkeeni.....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös